perjantai 26. toukokuuta 2017

Mardin, oi Mardin

Tiiättekö kuinka pitkään Mardin oli mun mene käymään -listalla? Pitkään. Jo vapaaehtoisaikana halusin käydä siellä ja monesti sinne jo matkaa suunnittelinkin. Aina kuitenkin tuli jotain; rahat loppu, ei oo aikaa, kun se on niin kauheen kaukana ja lopulta kun mulla ois ollut mahdollisuus, oli tuolla idän alueella erityisen levotonta, en siis lähtenyt. Rahaa ja aikaa oli tällä kertaa enemmän, mutta alueen turvallisuustilanne vähän jännitti vieläkin. Tai jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin kyllä mua vähän pelotti. Näin meinaan lähtöä edeltävänä yönä unta siitä että mut siepattiin, hmm :-D.. No kannattiko sellaseen paikkaan sit ylipäätään suunnitella menevänsä, saati sitten mennä? Tässä tapauksessa kyllä. En siis todellakaan kannusta ketään uhmaamaan matkustussuosituksia tai lähtemään leikkimään hengellään alueille missä on tilanne päällä, mutta mun lähtiessä Mardiniin siellä oli rauhallista eikä mistään välttämättä ois osannut arvata että muutaman kymmenen kilometrin päässä Syyriassa käytiin ja käydään sotaa, jos ei paremmin tietäis. Lähdin reissuun tietysti tämän ymmärtäen ja sen takia olinkin ehkä hiiren verran varovaisempi ja hotellillekin palasin aina heti illan hämärryttyä.








Miksi sitten päätin lähteä Mardiniin juuri tuolloin, helmikuun lopussa? Mun mene käymään -lista on pitkä vaikka käytyjä paikkojakin on jo kiitettävä määrä. Olin viime vuonna matkustellut paljon lännessä ja etelässä ja olin saanut vetää listalta muutaman kaupungin yli. Mulla on ollut kuitenkin aina sellanen top kärki paikoista mihin kaikista eniten haluan ja siitä, kun viimeksi sellaiseen paikkaan matkustin oli jo kauhean kauan aikaa. Mä mietin Eskisehiriä ja Ankaraa, mutta kumpikaan niistä ei oo ollu mulle sellanen sydämentykytyksiä tekevä paikka ja salaa mielessäni kaipasin itään päin. Itä-Turkki on jännittävää aluetta kaikenkaikkineen ja siellä olevat kaupungit jotain ihan omaa luokkaansa. Tsekkasin huvikseni Mardinin sään, ja kun se lupas kivaa ilmaa ja auringonpaistetta, oli päätös valmis. Mardiniin siis!







Bussimatka Mardiniin kesti odotettua vähemmän aikaa, muistaakseni 8 tuntia, mikä tarkoitti sitä että mun bussi olikin jo perillä viideltä aamulla. Onnittelin taas itseäni hyvästä valinnasta, mikäs sen mukavampaa kun olla keskellä uutta ja tuntematonta kaupunkia aamuyöstä, varsinkin kun olin kuumotellut Mardiniin lähtöä muutenkin. Koska Mardin on yhtälailla kehityskaupunki kuin Adana, ei bussit kulje ainakaan ennen aamukuutta. Oli siis otettava taksi ja matkattava uudesta Yeni Mardinista vanhan, Eski Mardinin puolelle. Yeni Mardinhan on siis ihan kuin mihin muuhunkin Turkin kaupunkiin verrattavissa oleva mesta Migros-marketteineen ja uusine kerrostaloineen, mutta mikä ihmisiä Mardiniin vetää on nimenomaan se jännittävä vanha Mardin korkealla mäen päällä. Koska mä olin yyber aikasin liikkeellä ei hotelli ymmärrettävästikään voinut vielä ottaa mua vastaan, mutta jätin kuitenkin veskani hotellin respaan ja nappasin mukaan vaan kameran. Toisaalta mua väsytti ja toivoin, että oisin saanut huoneeni heti ja oisin päässyt vetämään pienet unoset ennen päivän alkua. Onneksi en kuitenkaan saanut, koska voi vitsit, siis auringonnousu. Kun oli vielä pilkkopimeetä, mä köpöttelin pitkin kivisiä katuja ja kapusin aina vähän ylemmäs ja ylemmäs portaita ja pikkukatuja, kunnes löysin mitä hienoimman paikan katsella hämärän väistymistä aamun tieltä. Valaistut minareetit, alla olevan kaupungin valot, pikkuhiljaa pimeydestä esiin tuleva tasanko mikä jatkuu, jatkuu ja jatkuu, sinisen ja liilan eri värit ja pikkuhiljaa nouseva aurinko ja sitä seuraava rukouskutsu. Toi aamu oli aivan mahtava.







Hotellilta mun oli käsketty palata muutaman tunnin päästä uudelleen tekemään check-in ja mähän menin. Sitä ennen olin kuitenkin käynyt aamupalalla ja Mardinin museossa. Vaikka tykkään historiasta tosi paljon, oon usein laiska lukemaan mitään niitä museoiden tietotauluja, koska en jaksa keskittyä tiedon sisäistämiseen englanniksi. Shame on me, tässä todellakin tarvis tehdä parannus mutta eniveis, museossa oli paljon kivoja esineitä liittyen Mardinin historiaan, mikä on muuten pitkä ja värikäs. Mardinin museossa on myös lastenpuoli, missä pääsee itsekin tekemään ja kokeilemaan erilaisia aktiviteettejä, esim painamaan oman kolikon niinkuin aikanaan Mardinissa oli tehty, maalaamaan ebru-tyylillä, painamaan kuvia kankaaseen vanhalla tyylillä ja vaikka mitä muuta. Kiva paikka lapsille siis, ja miksei myös vähän vanhemmillekin ;-) Museosta hotellille päästyäni luovutin hetkeksi ja otin päikkärit.







Mun molemmat päivät Mardinissa kului samalla kaavalla; karttaan ylös kaikki paikat jotka halusin nähdä ja eikun vaan kiertelemään! Mä olin ihan älyttömän innoissani, vihdoinkin olin Mardinissa, valmiina näkemään ja kokemaan sen kaupungin. Mä kävin katsomassa monet moskeijat, kirkot ja madrasat. Mä kävelin jalkani kipeiksi pitkin pölysiä katuja, niitä paria isompaa missä autotkin mahtu ajamaan, mutta enemmän niitä mihin ei ollut autoilla tai kakspyöräsillä mitään asiaa. Rappusia ylös ja alas, ahtaita pikkukatuja vasemmalle ja oikeelle, useimmiten ilman päämäärää suunnan päättäen. Välillä tuntui siltä, että on eksynyt siihen hiekanväriseen kivitalojen labyrinttiin, mutta lopulta aina jostain kulmasta pilkisti basaari, isompi tie tai maisema alas alangolle ja tiesi mihin suuntaan mennä. Vanha kaupunki ei kuitenkaan oo niin kauheen iso, että sinne eksyis ihan lopullisesti hehe. Ihan parasta oli nimittäin kuitenkin vain ympäriinsä kävely ja katujen ja talojen ihailu. Aina välillä vastaan käveli joku paikallinen, monet jäivät juttelemaan ja kyselemään mistä maasta mahdankaan tulla ja mitä pidän Mardinista. Pidinhän mä! Yks mieleenpainuneista kohtaamisista Mardinissa oli, kun lähdin kipuamaan kivisiä rappusia kohti ylempiä pikkukatuja rummun äänen perässä. Lopulta yhdeltä kadulta mä bongasin ringillisen naisia tanssimassa nuoren pojan rummun tahtiin; "meidän tyttö menee naimisiin!". Mut toivotettiin tervetulleeksi ja sain napata heistä muutamat kuvat. Mä jatkoin matkaa ja 'polttareita' tanssineet lähtivät hakemaan tulevan avioparin uuteen kotiin huonekaluja.







Ruoka Mardinissa oli ihan tajuttoman hyvää, oli kyseessä sitten aamupala tai kunnon illallinen. Mä oon oikeesti tosi nirso ja Turkissa asuminen on saanu kyllä mun ruokamaailman laajenemaan ihan älyttömästi, jopa niin että uskalsin tilata jotain mistä en ollut ihan varma mitä koko ruoka edes on. Mardinissa mä söin ihanassa ravintolassa, Cercis Murat Konagissa, ja päädyin tarjoilijan suosittelemaan syyrialaiseen ruokaan. Mun nolon nirsoilun takia mua oikeesti vähän kauhistutti että mitähän mun eteen kannettais, mutta tälläkin hetkellä alkoi heti nälättää kun mietin sitä illallista minkä tuossa ravintolassa söin haha. Lihaa, kasviksia ja ihanan raikasta granaattiomenasalaattia. Nam. Ruoan lisäksi suosittelen juomaan Mardinissa erilaisia kahveja, esim. turkkilaista kahvia vähän vahvempia syyrialaista ja assyyrialaista kahvia. Löysin myös oman uuden lempparikahvin, kardemummalla maustetun mardinilaisen kahvin.







Mun viimisen päivän Mardinissa lopetin vielä korkealle kattojen ylle kapuamalla ja nauttimalla näkymistä. Tällöin mun luokse tuli kymmenen ikävuoden hujakoilla oleva poika joka ois tahtonut näyttää mulle Mardinia. Kiitin ja kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta, mutta matkan jatkamisen sijaan jäätiin hetkeksi juttelemaan pojan kanssa. Poika kertoi isosta perheestään jonka toiseksi vanhin lapsi hän oli. Juteltiin perheestä, koulusta ja poikakin kyseli multa uteliaana kysymyksiä. Kuulin pojan haaveista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Tälläsistä kohtaamisista jää aina tosi ristiriitaiset tunteet, päälimmäisenä kuitenkin se mukava tunne siitä, että oli tälläiseenkin kohtaamiseen mahdollisuus ja toivo siitä että poikakin saavuttaa vielä ne suurimmat unelmansa :-)

2 kommenttia:

  1. Ihana ja uskomaton reissu ja nää kuvat on vain parhaita ❤️
    Mari

    VastaaPoista