maanantai 20. helmikuuta 2017

Vuoden ensimmäiset lumet

Adana on yks Turkin lämpimimmistä kaupungeista, talvellakin päivälämpötilät huitelee plus kymmenessä. Ja koska täällä mennään "pikkuhiljaa" kevättä kohti ja talvi viileine ilmoineen on enää pelkkä muisto vaan, on lähdettävä muualle jos haluaa nauttia oikeesti talvisista maisemista ja lumesta. Tässä kohtaa vois miettiä että jaksaako siitä lumesta ihan kauheesti nauttia kun Suomessa siitä on elämänsä aikana saanut nauttia vuoden jos toisenkin, mutta en (melkeen) koskaan sano ei pikku reissulle joten eilen aamulla otettiin porukalla nokka kohti vuoria, Pozantia ja lunta. Aika tarkkaan pari vuotta sitten käytiin myöskin Pozantissa, ja siltä reissulta mieleen jäi päälimmäisenä järkyttävä tuuli. Meidän auto heilui tuulen voimasta ja voitte kuvitella miltä näytti meidän toivoton yritys grillata kun tomaatit lenteli pitkin lumihankia.. Olin siis pakkautunut kunnon vaatekerroksilla ja hytisin kylmästä jo puolalaisen Annan puolesta kun näin sillä olevan jalassa vaan paksut sukkahousut. Onneksi tällä kertaa meille osu mitä upein ilma, aurinko paistoi täydeltä taivaalta eikä tuuli kiusannut meitä ollenkaan. Uskokaa tai älkää mut myös meikäläisen herkkä suomalainen hipiä otti vähän osumaa auringosta ja eilen kotona sain Nea mitä sun naamalle on käynyt, miks se on ihan punanen -kyselyjä... :-D






Olin varautunut reissuun vaan vähän siltä kannalta että meen kattelemaan maisemia ja ottamaan kuvia ja henkisesti valmistauduin siihen että siellä lumen keskellä ois sit seisottava pitkälle iltapäivään asti. Mä tykkään kyllä lumesta, mutta ehkä sen kanssa on tullut leikittyä ihan tarpeeksi pienenpänä niin ettei siitä jaksa enää sen ihmeemmin innostua. Kuitenkin sitten aina muita seuraillessa sitä innostuu itekin, lumisodille en käynyt mutta tyttöjen kanssa mentiin laskemaan mäkeä ja olihan se ihan yhtä kivaa kun pienenä haha. Löydettiin parit muovikassit ja siinä mäkeä ylös rampatessa tuli sen verran kuuma että takki ja huivikin sai kyytiä. Käytiin tyttöjen kanssa myös vaeltelemassa talojen välissä olevilla kaduilla, joita ei kyllä ois ihan ensimmäisenä kaduiksi arvannut. Siinä pikkukylässä missä oltiin on pääasiassa vaan kesäasuntoja eikä näin ollen mitään muita alueita ollut aurattu kun iso päätie mikä tuonne kylään vie, kaikkialla muualla lunta oli metrin kerros. Pozantin keskustakin on jännittävän näköinen, kun kaikki lumet on vain aurattu teiden sivuun. Esimerkiksi joihinkin kauppoihin on mahdotonta päästä ilman vuorikiipeilytaitoja kun ensin pitää kiivetä puolentoistametristen lumikinosten yli. Turkkilaista maalaisjärkeä parhaimmillaan haha.






Myös vuorilta löytyy katukoiria siinä missä kaupungistakin ja mun onneksi ton alueen koirut löysi tiensä meidän luokse. Mä en oo mikään kauhee kissojen kamu koska mä vähän pelkään kissoja (XD) mutta koirien kanssa voisin istuskella tunnista toiseen vaan niitä rapsutellen. Adanassa kulkukoirista pidetään ihan hyvää huolta, ihmiset ja kaupunki ruokkii ja juottaa niitä ja esim. Yves Rocherilla on "oma" koiransa joka usein näkyy nukkuvan omassa sängyssään näyteikkunassa. Jotkut liikkeet päästää koirat vesisateella sisälle nukkumaan ja kauppojen ulkopuolella on ruoka- ja juomakippoja. Monet turkkilaiset kuitenkin pelkää koiria ihan tajuttomasti tai ainakaan ei halua niitä lähelleen koirien "likaisuuden" takia. Yleensä mitä enemmän kuulen kauhisteluja siitä miten voin silittää katukoiria, sitä enemmän niitä rapsuttelen ja niille lässytän ;-) Toisinaan puistoissa kuulee vanhempien pelottelevan lapsia koirista mikä on musta niin väärin. Tiedän toki että vihaisia ja reviiriään puolustavia katukoiriakin on, mutta suurin osa näistä koiruleista on ihan lepposia ja vaan rakkauden kaipuisia hännänheiluttajia.




 



Söpöjen koirien lisäksi nähtiin vuorilla myös jotain aika huippua, nimittäin villihevosia. Tai no, "villihevosia", koska aika kesyiltä ne vaikutti. Agata ensin kertoi nähneensä pari heppaa ja mäkin halusin nähdä ne. Lähdin Agatan osoittamaan suuntaan ja aika nopeesti bongasinkin mäen rinteeltä kuuden hevosen lauman. Luulin ensin niiden olevan jonkun, enkä siksi viitsinyt mennä kovin lähelle. En kuitenkaan hetkeen nähnyt ketään, joten menin lähemmäs ja hepat päästikin mut tosi lähelle, ihan parin metrin päähän! Ihastelin niitä hetken, kunnes koko lauma lähti kiipeämään korkeammalle mäkeä ylös. Myöhemmin kuulin Alilta, että hevoset tosiaankaan ei oo kenenkään vaan ne elää omassa laumassaan. Kylässä joku niille kuulemma kuitenkin tuo heinää näin talvisin ja mäen rinteiltä nuo näytti itsekin nyhtävän maasta omaa ruokaansa.







Neljä tuntia raikasta vuoristoilmaa, lunta ja aurinkoa taisi olla tarpeeksi myös muille, kun kaikki oli pikkuhiljaa aikaisin itapäivästä valmiita Adanaan paluuseen. Paluumatkalla bussi oli aika hiljainen, kuorsaus vaan kuului, ulkoilu vaatii selvästi veronsa haha.

2 kommenttia:

  1. Mita kuvia taas, voi vau. Ja miten paljon lunta!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra <3 Lunta oli kyllä ihan tajuttomasti, silloin tammikuussa kun täällä sato melkein viikon kaatamalla putkeen me kauhisteltiin mikähän tilanne tuolla vuorilla on.. monien rakenteilla olevien talojen katot oli myös näyttäneet romahtaneen tuolla lumen painosta. Ton lumen päällä oli kyllä kiva kävellä, kun se kantoi niin hyvin :-)

      Poista