maanantai 20. helmikuuta 2017

Vuoden ensimmäiset lumet

Adana on yks Turkin lämpimimmistä kaupungeista, talvellakin päivälämpötilät huitelee plus kymmenessä. Ja koska täällä mennään "pikkuhiljaa" kevättä kohti ja talvi viileine ilmoineen on enää pelkkä muisto vaan, on lähdettävä muualle jos haluaa nauttia oikeesti talvisista maisemista ja lumesta. Tässä kohtaa vois miettiä että jaksaako siitä lumesta ihan kauheesti nauttia kun Suomessa siitä on elämänsä aikana saanut nauttia vuoden jos toisenkin, mutta en (melkeen) koskaan sano ei pikku reissulle joten eilen aamulla otettiin porukalla nokka kohti vuoria, Pozantia ja lunta. Aika tarkkaan pari vuotta sitten käytiin myöskin Pozantissa, ja siltä reissulta mieleen jäi päälimmäisenä järkyttävä tuuli. Meidän auto heilui tuulen voimasta ja voitte kuvitella miltä näytti meidän toivoton yritys grillata kun tomaatit lenteli pitkin lumihankia.. Olin siis pakkautunut kunnon vaatekerroksilla ja hytisin kylmästä jo puolalaisen Annan puolesta kun näin sillä olevan jalassa vaan paksut sukkahousut. Onneksi tällä kertaa meille osu mitä upein ilma, aurinko paistoi täydeltä taivaalta eikä tuuli kiusannut meitä ollenkaan. Uskokaa tai älkää mut myös meikäläisen herkkä suomalainen hipiä otti vähän osumaa auringosta ja eilen kotona sain Nea mitä sun naamalle on käynyt, miks se on ihan punanen -kyselyjä... :-D






Olin varautunut reissuun vaan vähän siltä kannalta että meen kattelemaan maisemia ja ottamaan kuvia ja henkisesti valmistauduin siihen että siellä lumen keskellä ois sit seisottava pitkälle iltapäivään asti. Mä tykkään kyllä lumesta, mutta ehkä sen kanssa on tullut leikittyä ihan tarpeeksi pienenpänä niin ettei siitä jaksa enää sen ihmeemmin innostua. Kuitenkin sitten aina muita seuraillessa sitä innostuu itekin, lumisodille en käynyt mutta tyttöjen kanssa mentiin laskemaan mäkeä ja olihan se ihan yhtä kivaa kun pienenä haha. Löydettiin parit muovikassit ja siinä mäkeä ylös rampatessa tuli sen verran kuuma että takki ja huivikin sai kyytiä. Käytiin tyttöjen kanssa myös vaeltelemassa talojen välissä olevilla kaduilla, joita ei kyllä ois ihan ensimmäisenä kaduiksi arvannut. Siinä pikkukylässä missä oltiin on pääasiassa vaan kesäasuntoja eikä näin ollen mitään muita alueita ollut aurattu kun iso päätie mikä tuonne kylään vie, kaikkialla muualla lunta oli metrin kerros. Pozantin keskustakin on jännittävän näköinen, kun kaikki lumet on vain aurattu teiden sivuun. Esimerkiksi joihinkin kauppoihin on mahdotonta päästä ilman vuorikiipeilytaitoja kun ensin pitää kiivetä puolentoistametristen lumikinosten yli. Turkkilaista maalaisjärkeä parhaimmillaan haha.






Myös vuorilta löytyy katukoiria siinä missä kaupungistakin ja mun onneksi ton alueen koirut löysi tiensä meidän luokse. Mä en oo mikään kauhee kissojen kamu koska mä vähän pelkään kissoja (XD) mutta koirien kanssa voisin istuskella tunnista toiseen vaan niitä rapsutellen. Adanassa kulkukoirista pidetään ihan hyvää huolta, ihmiset ja kaupunki ruokkii ja juottaa niitä ja esim. Yves Rocherilla on "oma" koiransa joka usein näkyy nukkuvan omassa sängyssään näyteikkunassa. Jotkut liikkeet päästää koirat vesisateella sisälle nukkumaan ja kauppojen ulkopuolella on ruoka- ja juomakippoja. Monet turkkilaiset kuitenkin pelkää koiria ihan tajuttomasti tai ainakaan ei halua niitä lähelleen koirien "likaisuuden" takia. Yleensä mitä enemmän kuulen kauhisteluja siitä miten voin silittää katukoiria, sitä enemmän niitä rapsuttelen ja niille lässytän ;-) Toisinaan puistoissa kuulee vanhempien pelottelevan lapsia koirista mikä on musta niin väärin. Tiedän toki että vihaisia ja reviiriään puolustavia katukoiriakin on, mutta suurin osa näistä koiruleista on ihan lepposia ja vaan rakkauden kaipuisia hännänheiluttajia.




 



Söpöjen koirien lisäksi nähtiin vuorilla myös jotain aika huippua, nimittäin villihevosia. Tai no, "villihevosia", koska aika kesyiltä ne vaikutti. Agata ensin kertoi nähneensä pari heppaa ja mäkin halusin nähdä ne. Lähdin Agatan osoittamaan suuntaan ja aika nopeesti bongasinkin mäen rinteeltä kuuden hevosen lauman. Luulin ensin niiden olevan jonkun, enkä siksi viitsinyt mennä kovin lähelle. En kuitenkaan hetkeen nähnyt ketään, joten menin lähemmäs ja hepat päästikin mut tosi lähelle, ihan parin metrin päähän! Ihastelin niitä hetken, kunnes koko lauma lähti kiipeämään korkeammalle mäkeä ylös. Myöhemmin kuulin Alilta, että hevoset tosiaankaan ei oo kenenkään vaan ne elää omassa laumassaan. Kylässä joku niille kuulemma kuitenkin tuo heinää näin talvisin ja mäen rinteiltä nuo näytti itsekin nyhtävän maasta omaa ruokaansa.







Neljä tuntia raikasta vuoristoilmaa, lunta ja aurinkoa taisi olla tarpeeksi myös muille, kun kaikki oli pikkuhiljaa aikaisin itapäivästä valmiita Adanaan paluuseen. Paluumatkalla bussi oli aika hiljainen, kuorsaus vaan kuului, ulkoilu vaatii selvästi veronsa haha.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Kevät on täällä

Heippu ja kivaa perjantaita kaikille! Mistähän sitä keksis inspiksen tähän kirjotteluun? Mulla on kansiot täynnä uusia kuvia, mutta postausten julkaseminen sitten aina jää kun en keksi mitään kirjotettavaa. Täällä päivät kuitenkin rullaa ihan mukavaan tahtiin, koulua ja kamuja, ja tuntuu ettei oikein mitään kirjotettavaa oo.



Viimiset kaks viikkoa ollaan Cansun kanssa pidetty meidän residenssiä pystyssä kahdestaan kun Eda on ollut lomailemassa kotikaupungissaan pohjoisessa. Eda on meidän talouden äiti ja peloteltiinkin sitä sillä että koko talosta ei oo ehkä mitään jäljellä kun Eda tulee kotiin, oma syy kun jättää meidät kahdestaan tänne. Kuulemma millään muulla ei oo väliä kunhan vaan Edan keittiönpöytä on kunnossa kun Eda palaa kotiin. Kämppä on kuitenkin vielä pystyssä ja samoin keittiön pöytä, all good siis haha. Ollaan tässä kahen viikon aikana kyllä kamppailtu millon minkäkin ongelmien kanssa, ensin meiltä ei tullut lämmintä vettä ollenkaan, sitten meidän suihkun vedenlämmitin hajos ja mä sain sähköiskun suihkussa, sen jälkeen meidän tiskikone alkoi temppuilemaan mut nyt vihdoin ja viimein on kaikki korjattu. Meidän korjaajat on ollu kyllä sen sijaan ihan omaa luokkaansa, vedenlämmittimen korjaajat saapu meille kymmenen jälkee illalla ja oli niin tumpeloita että mua pelotti mennä suihkuun niiden käynnin jäljiltä :-D Meidän lämpimän veden fiksaaja sen sijaan oli jo hyvää matkaa yli keski-ikänen äijä joka kävi vähän liian tuttavalliseks täällä käydessään, jätti mulle vielä henkilökohtasen puhelinnumeronsakin, ihan siltä varalta että jos tulee vielä ongelmia niin hänelle voi sitten soittaa.....




Meillä on suomalaisittain kevät jo pitkällä niinkun näistä kuvista voi ehkä nähdäkkin, päivisin lämpötilat heiluu +15 paikkeilla, iltaisin ja öisin tosin on vielä tosi kylmä. Lähdettiin keskiviikkona Cihanin kanssa keskuspuistoon ottamaan valokuvia ja pääsin vähän testailemaan senkin kameraa. Ihastuin tyypin objektiiveihin niin, että kohtapuoliin on varmaan pakko itellekin hommata toinen objektiivi eikä tyytyä tähän yhteen ja ainoaan. Oon muutenkin nyt taas pikkuhiljaa innostunut tästä valokuvaamisesta enempi, ehkä nää aurinkoiset säät vaikuttaa siihenkin. Avasin muuten mun yksityisen instagram tilin rinnalle myös julkisen tilin, se löytyy instagramista nimellä neakariluoto.




Nyt ei kyllä tekstiä irtoo tän enempää, oikeestaan halusin tulla vaan lätkimään nää kuvat tänne. Ollaan tänään menossa juhlimaan Agatan synttäreitä, joten mä lähden valmistautumaan niitä varten. Kivaa viikonloppua kaikille!