sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kafa dinlemek ja Kozan

Heippu, ja heti alkuun sorit kirjottelemattomuudesta jos siellä joku on mua kaipaillut. Oon laiminlyönyt oman ja muidenkin blogit ihan täysin viimisten muutaman viikon aikana. Joulun jälkeen mulla on tuntunut olevan kauheesti tekemistä ja touhuumista koko ajan ja sellasina hetkinä kun mitään konkreettista tekemistä ei oo ollut, oon vaan jumittunut paikalleni. Yhtenä päivänä havahduin siihen että olin vaan istunut mun huoneessa samassa röhnöasennossa pari-kolme tuntia seilaillen vaan instagramin, facebookin ja snäpin väliä. Ja vaikka mitään konkreettista tekemistä ei ois ollutkaan, mulla on ollut hoitamattomia asioita vaikka millä mitalla. Jossain vaiheessa tälläsiä asioita oli mukamas niin paljon, että edes asioiden hoitamisen alottaminen ahdisti. Päätin siis olla tekemättä yhtään mitään, ja siitäkös ahdistus sitten vasta alkoikin kun tajusin lykänneeni hoitamattomia juttuja viikon tai pari ihan vaan siksi että ahdisti aloittaa minkään tekeminen. Joululoman loppuessa oli vaan pakko ottaa itteään niskasta kiinni ja alottaa jostakin, ja aina aloittamisen jälkeen huomaa ettei niitä asioita ehkä sitten ollutkaan niin kauheasti, tai ei ne ehkä olleetkaan niin hankala hoitaa kun alkuun oli kuumotellut.





Hoitamattomien asioiden lisäks päätä on vaivannut kummallinen ahdistus ja levottomuus. Tiiättekö sen tunteen, kun kaikki on oikeesti ihan hyvin, mutta silti mieli on vähän harmaa ja sumunen, tuntuu ettei mikään tunnu miltään ja vaan huokailuttaa. Päässä juoksee miljoonat eri ajatukset, jossittelee tulevaisuutta ja ahdistuu asioista mille ei voi yhtään mitään, ylianalysoi ja murehtii juttuja etukäteen. Mun tammikuun alku oli aika pitkälti tällanen, nyt jo vähän helpottaa. Viimeviikolla olin kuitenkin tosi ahdistunut ja halusin vaan lähteä johonkin karkuun. Ulkoilu Adanassa oli ensimmäisenä mielessä, mutta ajatus Adanaan jäämisestäkin ahdisti. Kaipasin sitä tunnetta kun jokainen katu on tuntematon, kun kukaan ei varmastikaan tunne sua etkä varmastikaan voi törmätä kehenkään tuttuun ja ennen kaikkea kaipasin luontoon ja hiljasuuteen, kauas näistä kerrostaloista. Joten mä karkasin Kozaniin. Miten vapauttavaa olikaan herätä aamukuudelta ja hiipiä hämärään kylmään aamuilmaan odottelemaan bussia joka veisi mut Kozanin bussille, ihan ilman että kukaan tietää.





Kozan on "pieni" 120 000 asukkaan kaupunki Adanan maakunnassa, puolentoista tunnin bussimatkan päässä Adanan kaupungista. Kaupunkibusseja kulkee Adanan ja Kozanin välillä kuusi kertaa päivässä ja mä nappasin niistä toisen, aamukasilta lähtevän. Kuinka kivaa olikaan vaan istua bussin pehmeillä penkeillä, kuunnella musiikkia, fiilistellä nousevaa aurinkoa ja uusia maisemia matkalla ihan uuteen paikkaan. Ajatuksen Kozaniin lähtemisestä olin saanut edellisenä yönä kun mieli teki pois Adanasta, mutta ei kuitenkaan liian kauas. Mielessä kävi myös pikku reissu Pozantiin, mutta vuorilla on nyt järkyt määrät lunta ja oon varmaan tullut liian mukavuudenhaluseksi kun ei oo tarvinnut tänätalvena tuskailla lumen takia ollenkaan. Kozan oli siis hyvä vaihtoehto kaikenkaikkiaan; lyhyt matka Adanasta, ei lunta ja Kozanissa on jotain nähtävääkin. Aiemmin oon ollut aika laiska Adanan maakunnassa matkailussa mutta nyt oon innostunut siitäkin vähän enemmän kun talvella ei tee mieli lähteä mihinkään kauheen pitkälle mutta toisinaan vaan tuntuu siltä että pitää päästä uusiin maisemiin, edes päiväksi.







Kozanissa mä halusin tehdä kaksi asiaa, käydä Kozanin linnassa ja istuskella kauniissa Atatürkin puistossa. Tärkeintä oli kuitenkin päämäärätön vaeltelu ja valokuvien räpsiminen ja kuinka kivalta se tuntukaan, kävellä ympäriinsä tuntematonta kaupunkia ja tutkailla mitä kaikkea sieltä löytyy. Musta tuntuu toisinaan että Adanassa kaikki on jo nähty, vaikka asiahan ei tosiaan näin oo. Liian usein on vaan liian laiska miettimään mihin päin kaupunkia lähtis ja aina löytää itsensä samoista tutuista paikoista. Ehkä tähänkin pitäis tehä joku muutos ja ottaa tavoitteeksi käydä ainakin kerran viikossa ulkoilemassa jossain ihan uudessa paikassa. Kozaniin saavuin puoli kymmeneltä ja kaupunki oli uneliaan hiljainen, siellä täällä oli autoja, kulkukoirat löntysteli pitkin katuja ja kaupat availi oviaan. Aurinko lämmitti kivasti mutta talvitakki oli silti fiksu valinta, vasta mäkeä ylös kohti Kozanin linnaa kavutessani sain heittää takin pois päältä.




 


 Mun piti mennä heti ensimmäisenä suorinta tietä linnalle, mutta reitti sinne kulki ensin keskustan, sitten söpöjen pienempien katujen läpi ja lopulta eksyin suorimmalta tieltä vielä pienemmille kaduille ja lopulta löysin itseni asuinalueelta missä talot oli vähän rämäsiä, pihoilla kieku kukot ja puissa kasvoi appelsiineja. Ja vitsit mikä rauha ja hiljaisuus, niitä kukkoja ja talojen pihoilta kantautuvien pihatöistä johtuvien kolinoiden ääniä lukuunottamatta. Kävelin ristiin ja rastiin ja lopulta lähdin kapuamaan linnaan, joka sijaitsee korkealla mäen päällä neljän sadan metrin korkeudessa. Jossain vaiheessa mietin jo viitsinkö oikeesti kiivetä mäen päälle asti, mutta tie sinne oli tosi hyvässä kunnossa ja talven takia koko mäellä en nähnyt kun satunnaiset kaksi autoa. Sain siis todellakin olla ihan omissa oloissani ja kiivetä ihan rauhassa. Näkymät oli koko ajan tosi upeat alas kaupunkiin ja vuorille, Kozanissa on Taurus-vuoret muutenkin paljon lähempänä mitä Adanassa ja taisinkin vaan enimmäkseen ihastella niitä koko päivän.






 Kozanin linna ei itsessään ollut mikään mieletön nähtävyys, paikka on aika pahasti kärsinyt, mutta näkymät linnalta oli tosi huikeet ja kaikista kivointa oli se, että tuolta linnalta pystyi kuikuilemaan ihan joka ilmansuuntaan. Pohjoisessa oli ne upeat vuoret ja etelässä peltoja ja pienempiä kukkuloita. Alla aukeava kaupunki ja korkealle linnaan asti kuuluvat rukouskutsut. Onnittelin mielessäni itteäni siitä että viitsin kiivetä ylös asti enkä laiskana kääntynyt ympäri takaisin kaupunkiin. Pääsy linnaan oli ilmainen ja näin talviaikaan aukioloajat oli muistaakseni 9-17, kesällä paikka on varmaan auki pidempään. Linnalta pois lähdettyäni ja takaisin tasaselle maalle päästyäni olin jo aika valmis pikkuhiljaa palaamaan kotiin, mutta päätin kuitenkin käydä vielä siellä Atatürkin puistossa. Olin joskus bongannut kuvan kesäisestä puistosta yhdeltä Adanan instagram tililtä ja olin siitä asti halunnut käydä puistossa. Aurinkoisena päivänä se oli näin talvellakin ihan nätti, mutta mä kyllä haluan tonne vielä keväällä tai kesällä uudestaan kun puut on vihreinä ja joessa virtaa kunnolla vesi.





Istuskelin puistossa hetken, silittelin parit kulkukoirat ja lähdin kohti bussiasemaa. Tässä vaiheessa kello oli vasta lähempänä kahta mutta musta tuntui siltä kun oisin ollut reissussa pidempäänkin. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen että ylipäätään päätin lähteä Kozaniin, oli kiva huomata että noin läheltä kotia löytyy Kozanin kaltaisia näkemisen arvoisia paikkoja ja päivän tehtävä oli täytetty, kun pääkin tuntui vähän selvemmältä kun oli saanut koko päivän vaellella ulkoilmassa. Kotimatkalla nukahdin bussiin ja heräsin ihan vähän ennen kun saavuttiin takaisin Adanaan.

6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia taas kerran! Aika huikeat naköalat kukkulalta vaikkei linna niin upea olisikaan, kannatti varmaan ihan sen takia jo kayda. Tuo parturiliikkeen kuva on niiiiin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Petra! <3 näkymät oli kyllä mahtavat, täysin kirkkaana päivänä tuolta pitäis pystyä näkemään kaksi muutakin linnaa jotka sijaitsee noilla alueilla! :-)

      Poista
  2. Hienoja kuvia ja upeat maisemat! :) Tuli ikävä aikaa Antalyassa ja siellä uusien paikkojen näkemistä ja päiväretkien tekemistä. :D Sielläkin olisi riittänyt vielä paljon nähtävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) Antalyassa varmasti riittäis paikkoja missä käydä päiväseltään, jo kaikki ihanat pikkukylät ja kaupungit Antalyan rannikolla, tulee ihan pieni matkakuume sinne suunnalle kun edes ajattelee.. :-D

      Poista
  3. Ihanat kuvat taas ja ihan uutta puolta Turkista mulle. Ikinä mistään Kozanista oo kuullukkaan :( Mulla vähän samoja ajatuksia, että pitäisi kierrellä enemmän eri puolella Izmirin kaupunkia ja lähimaisemia. Olisko siinä hyvää projektia tälle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) aika usein tulee kyllä keskityttyä vaan niihin isompiin kaupunkeihin ja vähän suositumpiin paikkoihin vaikka läheltäkin löytyy usein paljon kivoja pikkupaikkoja. Mielelläni näkisin näitä paikkoja myös teiltä sieltä Izmiristä ;-)

      Poista