maanantai 23. tammikuuta 2017

Tammikuu loppuu!

Vihaan otsikoiden keksimistä haha. Mut siis vitsit! Miten voi olla, että tammikuu on kohta ohi? Tää kuukausi on kyllä sisältänyt niin paljon kaikkee, ettei oo toisaalta ihmekään että aika on juossut ohi. Mun päivät on tosiaan täyttynyt kouluhommista, tulevan työharjottelupaikan etsimisestä (pitäkää peukkuja että pääsen toivomaani paikkaan!) ja oon ihmetyksekseni, hehe, viihtynyt salillakin ihan mukavasti. Vihdoin ja viimein on myös koulujen koeviikot ohi ja saan kaverit pikkuhiljaa takaisin :-D Ollaankin tänään menossa Esatin kanssa ruualle ja kattomaan Passengers elokuvateatteriin. Mä en oo käynyt leffassa varmaan ikuisuuksiin ja olin ihan innoissani kun Esat lupas lähteä mun kanssa heti kun kokeet vaan on ohi. Pienet ilot haha.






Ison osan ajasta oon tosiaan viettänyt puolalaisten neitojen kanssa ja viikonloppuna lähdettiin Agatan kanssa ulos tapaamaan uusia tuttavuuksia. Mä sain loppuviikosta viestin instagramiin missä kyseltiin osaanko mä puhua ruotsia? Yleensä en jaksa vastailla tuntemattomien janttereiden ig viesteihin, mutta kysymys oli hassu ja vastasin osaavani jotenkin, vähäsen. Jatkettiin juttelua ja paljastu että Erhan on asunut koko elämänsä ruotsissa ja siltä se kyllä tuntukin, oli hassua huomata miten samanlaista voikaan olla meidän pohjoisten kasvattien huumori ja ajatusmaailmat. Sovittiin sitten tosiaan että nähdään porukalla ja lauantai menikin sitten kaljan merkeissä ja tulevistakin tapaamisista oli jo juttua. Aina niin kivaa löytää uusia kamuja, mut ehkä vähän vielä kivempaa löytää muita pohjoismaalaisia :-D







Mä oon alkanut pikkuhiljaa henkisesti valmistautumaan Suomeen lähtöön, ja oon alkanut vähän lentojakin tutkailemaan. Täältä päin Suomeen mennessä hinnat vaan on ihan älyttömät! Ei niinku minkäännäköstä järkee lentojen hinnoissa. Adanasta Atatürkin kentällekin saa maksaa miljoonan, yli puolet enemmän mitä pienemmälle Sabihan kentälle. Mietin mielessäni jo matkaavani ensin Istanbuliin bussilla, mutta tiiän etten kuivin silmin pääse täältä lähtemään enkä haluu välttämättä viettää bussimatkaa itkien ja väsyneenä hehe. Ehkä mä vielä löydän jotkut fiksut lennot!






Tällänen pikapäivitys tähän väliin, ajattelin muuten tehdä jonkun videon pitkästä aikaa, sellanen päivä meikäläisen matkassa ois kiva tehdä, mutta katotaan mitä saan aikaan! Nyt mä lähden metsästämään yhtä lappua olea varten, käytiin kyselemässä syytä vaan 6 kk oleen ja pyysivät multa vielä yhden lappusen mitä näyttämällä homma saattaa korjaantua. Siis syvä huokaus välillä tän maan toimintaa kohtaan haha. Sen jälkeen käyn kääntymässä Daglioglussa ja sit vihdoin sinne elokuviin, jee!

lauantai 21. tammikuuta 2017

Pappakaupunki

Viimeviikon torstaina jatkoin mun lähipaikkamatkailua, ja tällä kertaa mulla oli seurana puolalaiset tytöt. Puolalaiset Anna ja Agata on olleet nyt täällä neljä kuukautta ja tytöt on ihan yhtä tykästyneitä uusiin paikkoihin matkustamiseen ja niin Adanan kun muidenkin kaupunkien näkemiseen kuin mäkin. Viimeviikonloppuna tyttöjen oli määrä lähteä käymään Kappadokiassa ja Ankarassa, mutta koska ollaan Turkissa, mikään ei oo ikinä varmaa ennenkun se on. Tyttöjen reissu siis peruuntui mutta mieli teki johonkin. Tytöt ehdotti josko oitais voitu lähteä käymään Pozantissa, mutta olin vähän vastahakonen kaiken sen lumen takia. Vastaehdotuksena heitin päiväreissun Tarsukseen ja jutut söpöistä papoista, mielenkiintosista moskeijoista, historiasta ja vesiputouksesta sai molemmat innostumaan. Niinpä siis torstai aamuna tavattiin juna-asemalla ja otettiin suunnaksi reilun puolen tunnin matkan päässä oleva Tarsus.







Mä oon käynyt Tarsuksessa kerran aiemminkin n. puolitoista vuotta sitten Hakanin kanssa ihan vähän ennenkuin mun EVS ura oli paketissa (täältä voitte käydä kurkkimassa senkin postauksen jos haluatte) ja oli jännä huomata miten paljon sitä silloin missattiinkaan! Tarsus on siis oikeesti tosi kompaktin kokonen kaupunki ja keskusta on helposti haltuunotettavissa jalkaisin, me ilmeisesti kuitenkin ensimmäisellä kerralla onnistuttiin kiertämään puolet kaikista tärkeistä nähtävyyksistä.. :-D Onneksi tällä kertaa tytötkin oli tehneet taustatutkimusta kaupungista ja tiesivät mitä kaikkea meidän pitäis lähtee metsästämään. Sää oli muuten tuona päivänä mitä upein, aurinko paisto kirkkaalta taivaalta koko päivän ja kevään tulon pysty melkein tuntemaan. Onneksi nää upeet säät on jatkuneet tällekin viikolle ja esim keskiviikkona oli huikeet +18 astetta.









Tarsuksen tärkein jamppa on kiistatta St. Paul, eli meille suomalaisille tuttavallisemmin Raamatustakin tuttu Paavali. Paavali oli wikipedian mukaan ensin kristittyjen vainoaja, mutta kääntyi lopulta itse kristinuskoon ja sen jälkeen Paavalista tulikin uskonnon huomattavin ja vaikutusvaltaisin puolestapuhuja. Paavali on siis kotoisin Tarsuksesta, ja siellä on mahdollista vierailla Paavalin kotitalon raunioilla ja päästä ihan lähietäisyydeltä tutkailemaan Paavalin kotipihan kaivoa. Kaivo oli museomiehen mukaan jopa parikymmentä metriä syvä ja kaivoon kulkee vieläkin vettä. Museomies nosti meillekin sieltä vettä ja juotiin sitä parantavia vaikutuksia odotellessa. Samainen museomies oli myös kehitellyt oman reitin mitä pitkin kulkemalla pääsis kätevästi näkemään kaikki nähtävyydet ja löi meillekin kouraan kartan tästä reitistä. Kiitettiin kauniisti ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti kartan muita paikkoja.














Uskonnollisten juttujen lisäks Tarsuksesta löytyy myös muutakin historiaa, mm. Tarsuksen vanhat talot. Niitä samantyylisiä taloja mitä löytyy myös Adanasta jonkun verran, Tarsuksessa useat näistä taloista vaan oli paljon paremmassa kunnossa vaikka niitä puoliksi purettujakin valitettavasti löytyi. Vanhojen talojen jälkeen kierrettiin parit pikkumoskeijat ja suunnattin Tarsuksen kellotornille ja isoimmalle moskeijalle ja pappojen luo. Siis oikeesti, postauksen otsikon mukaisesti, Tarsus on pappojen kaupunki. Jokaisella kulmalla oli ainakin yksi pappa. ja tuolla suuren moskeijan luona niitä ihan parveili! :-D Turkkilaiset papat on ihan super symppiksiä ja oon tosi usein saanut hyvät keskustelut aikaan pappojen kanssa oli sitten kaupunki mikä tahansa. Moskeijan luona käytiin jutulle myös kahden syyrialaisen pikkutytön kanssa, syötiin yhdessä kindersuklaata ja tytöt ihasteli Agatan vihreitä silmiä.







Päivän päätteeks käytiin vielä vesiputouksilla, missä meidän onneksi oli vettä. Vesiputouksilla ei tosiaan käynyt samanlainen kuhina kun silloin kesällä, vaan saatiin olla aika omissa oloissamme. Vaikka noi vesiputoukset ei oo mitkään mielettömän isot, on ne silti ihan näkemisen arvoset! Pikkuhiljaa aurinko alko jo laskemaan ja lähdettiin takaisin kohti keskustaa ja meidän kohti Adanaa lähtevää junaa. Päivän aikana tuli käveltyä reippaat parikymmentä tuhatta askelta, ja illalla uni maistu paremmin kuin hyvin! Tässä jo mietiskeltiin, että mihin sitä seuraavaksi pitäis Adanassa lähteä?

tiistai 17. tammikuuta 2017

Mitä kuuluu?

Uusi vuosi oli ja meni, mun piti tulla ennen vuodenvaihdetta tännekin toivottelemaan kivat uudet vuodet, mutta se sitten vähän jäi. Uutena vuotena oltiin ensin kaveriporukalla kotibileissä ja mä hipsin vähän ennen keskiyötä toisiin illanistujaisiin. Ainakaan Adanassa ei tunneta samanlaista rakettikulttuuria kuin Suomessa, vuoden vaihtuessa kuulin ehkä parit raketit, mutta sitäkin useammat aseen laukaukset. Saahan sitä meteliä niinkin aikaan jos ei raketteja oo.. :-D

Ennen joulua mä kävin jättämässä oleskelulupahakemuksen ja mun oleskelulupa saapui vajaat pari viikkoa sitten. Petyin kuitenkin aika pahasti kun ole oli myönnetty mulle vaan puoleksi vuodeksi vaikka hain vuoden pituista oleskelulupaa. Mä en tiedä ollenkaan miks näin on, ja oon menossa sitä tällä viikolla selvittelemään. Toivon että mun hakemuksen kanssa on vaan käynyt joku moka ja homma korjataan ettei mun tarvis olla kohta jo taas hakemassa oleskelulupaa uusiksi.


Koulusta meillä oli melkein kuukauden pituinen loma, mikä on sekin nyt jo muisto vaan hehe. Viikon verran on jo keretty pähkäillä koulujuttuja ja suurimpana mietinnän aiheena on ainakin meikäläisellä edessä oleva työharjoittelu. Mä lähden työharjoittelun ajaksi Suomeen ja sekös vasta jännittääkin. Mun ois päämääränä alottaa työharjottelu helmikuun lopulla ja palailla Adanaan huhtikuun alussa, mikä tarkoittaa kuutta viikkoa Suomessa oloa. Toisaalta oon ihan hyvillä mielin, kiva päästä näkemään perhettä ja kavereita, ehkä kerkeen työharjottelun lomassa käydä töissäkin heittämässä keikkaa ja joitain ruokiakin on jo vähän ikävä. Kivoimpana juttuna on kuitenkin meidän mummin 80-vuotis synttäribailut huhtikuun ekana viikonloppuna, äitin apuna niitä järkkäillessä aika tulee varmasti kulumaan nopeasti. Toisaalta sit taas mua vähän ahdistaakin tuleva kuusviikkonen, miten osaan ja pystyn olemaan poissa täältä niin kauan. Todellisuudessahan toi kuusi viikkoa tulee varmasti menemään ihan tosi nopeesti, mut silti vähän surettaa jo etukäteen. Koitan vaan miettiä sitä, että tuunhan mä sitten huhtikuun alussa jo takas ja just sopivaan aikaan tuunkin, kevät on sitten täällä jo pitkällä ja huhtikuun alussa on taas ihanat appelsiininkukkafestivaalit.


Ennen joulua olin melkein pari viikkoa kipeenä ja joulun ja uuden vuoden välisen viikon olin vaan tosi laiska, mut heti vuoden ekana maanantaina otin taas itteäni niskasta kiinni ja oon jatkanut salilla käyntiä. Tykkään meidän salilla ihan kauheesti ryhmätunneista ja viime viikolla uskaltauduin ensimmäistä kertaa yläkerran punttisalipuolellekin testailemaan laitteita. Yks juttu mitä mä kuitenkin kaipaan täällä ollessa ihan kauheesti on metsät ja kunnon lenkkipolut. Muuna vapaa-aikana oonkin sit tehnyt sitä edellisessä postauksessa mainitsemaani jumittamista, oon tavannut kavereita, pyörinyt paljon meidän vapaaehtoisten kanssa ja tehnyt muita hommia liittyen Atoderiin. Sain Alilta ylennyksen (XD) vapaaehtoisten mentoriksi ja oon päässyt viime viikkoina ihan kunnolla homman makuun. Puolalaisten kanssa me ollaan jo hyviä kavereita muutenkin ja vietetään paljon aikaa vapaa-ajalla, mutta tälleen mentorina oon hoitanut tyttöjen muitakin juttuja ja ollut Alin apuna käytännön asioissa. Pari päivää ennen joulua meille tuli uusi vapaaehtoinen Espanjasta ja tälleen lievästi sanottuna, kulttuurien yhteentörmäyksiltä ei olla vältytty. Mä oon "onneksi" saanut olla vaan sovittelemassa näitä yhteentörmäyksiä, toivottavasti tulevat kuukaudet tulee sujumaan iisimmin kaikin puolin. Jännityksellä ja innolla odotan kuitenkin tulevaa kevättä ja kevään mukanaan tuomia uusia vapaaehtosia. Uudet vaparit tarkoittaa kuitenkin aina sitä, että vanhat lähtee, enkä kyllä tiiä miten voin päästää puolalaiset tytöt lähtemään.


Meille on tänne Adanaan luvattu ihanan keväisiä ilmoja, viimeviikkojen vesisateet ja harmaus alkaa pikkuhiljaa väistyä ja tää viikko tulee olemaan aurinkoinen ja talvitakin saa päiväsajaksi vaihtaa jo nahkatakkiin jos puhelimen sääsovellusta on uskominen. Pilvetön taivas ja +18 astetta kuulostaa ihan passelilta tammikuun säältä hehheh.. Keväisestä säästä saatiin jo vähän ensimakua viime viikolla ja tän postauksen kuvat on otettu sunnuntaina, siis vitsit miten kivaa oli käydä käveleskelemässä ja kuvailemassa kun maisema näytti muultakin kun vaan harmaalta. Ehkä tän sään innottamana nyt tulee lähdettyä uloskin enemmän ihan vaan huvikseen eikä vaan siksi jos on pakko. Mä haluaisin lähteä käymään päiväseltään muutaman tunnin matkan päässä Antakyassa, mutta taidan odottaa vielä ensviikkoon että kamujen koeviikot on ohi, jos saisin jonkun houkuteltua mukaani matkaseuraksi!

Ja ps. lukekaas myös mun eilinen postaus jos ette vielä oo kerenny!