perjantai 9. joulukuuta 2016

Kämppiselämää

Kun kesällä aikeet Turkkiin paluusta alkoi käymään entistä totisemmaksi ja syksyä kohti mentäessä suunnitelmat entistä varmemmiksi, tuli mieleen heti tottakai käytännön järjestelyt. Missä päin kaupunkia tahtoisin asua, minkälaisessa kämpässä, yksin vai kenties jonkun kanssa? Olin pitkin kesää selaillut huvikseni vuokrakämppiä netistä sillä ajatuksella että muuttaisin omaan kotiin ja vuokraisin asunnon vain itselleni. Suomessa yhdeksän kuukautta muiden nurkissa pyörittyä alkoi oma kotikolonen kuulostaa enemmän kuin hyvältä, mielessäni jo sisustin yhtä jos toistakin netistä löytämääni söpöä luukkua. Mutta vaikka oma koti kuulosti kivalta, tuntui se samaa aikaa myös vähän pelottavalta ja yksinäiseltä. Selviytyisinkö mä kaikista asuntoon liittyvistä asioista itekseni? Olisinko sitten aina vaan yksin? Näiden kysymysten lisäksi myös vaakakupissa painoi raha; pienet kämpät on yllättävän kalliita. Turkissa ei tunnu olevan mitään järkeä vuokrien hinnoittelussa. Karmeimmistakin murjuista saatetaan pyytää älyttömiä hintoja jos sijainti on hyvä, toisaalta taas saatat löytää hyvän asunnon hyvältä alueelta edullisesti. Upeita, upouusia asuntoja saa vuokrattua halvalla kaukaa keskustasta. Pienestä parinkymmenen neliön yksiöstä voit joutua maksamaan enemmän kun naapuritalossa perhe maksaa omasta 3 h + keittiöstään. Koska en halunnut myöskään maksaa itseäni kipeäksi yksinasumisesta päätin kokeilla onneani kämppismarkkinoilla.


Aiemmin jo pelkkä sana, kämppäkaveri, sai mun niskakarvat pystyyn. Kuinka kamalaa oiskaan joutua jakamaan koti jonkun tuntemattoman kanssa. Olihan mulla Daglioglussa asuessani mun romanialainen kämppis, jonka kanssa meidän yhteiselo oli ihan ok, mut kuitenkin sen verran awkwardia että usein mua ahdisti olla kotona. Noihin aikoihin hengasin kuitenkin melkein 24/7 Hakanin ja sen kämppisten luona ja niillä totuinkin siihen leppoisampaan yhteiseloon. Pojat oli enemmänkin veljeksiä kuin kämppiksiä ja siinä kodissa oli helppo olla. Kun lähdin ettimään kämppiksiä mun mielessä oli just jotain sellaista, haluisin löytää tyyppejä kenen kanssa ois kiva jakaa koti niin että kotona ois hyvä olla. Mä liityin pariin ryhmään facebookissa, mutta tyydyin suurilta osin vain seurailemaan muiden kämppistenhakuilmoituksia ja päätin luottaa tän maan kantavaan voimaan, omiin kontakteihin. Varmasti joku tuntis jonkun, joka tuntis jonkun joka etsis kämppäkaveria. Eikä tarvinnut kun kertoa tilanteesta mun vapariaikaselle pelastavalle enkelille Kadirille joka teki taas taikojaan ja parin päivän päästä tyyppi laittokin mulle viestiä; hei muuten, löysin sulle ehkä kämppikset!



Ja niinpä me sitten ensin vaihdettiin Cansun kanssa viestejä facebookissa, kyseltiin juttuja toisistamme ja päädyttiin siihen että saavuttuani Adanaan olisin ainakin alkuun heidän ylimääräisessä huoneessa ja katsottais sit miten meidän kolmen, mun, Cansun ja Edan, yhteiselo lähtis käyntiin. Ja oikeesti, mua jännitti tosi paljon! Miten solahtaisin mukaan kolmanneksi kämppikseksi, osaisinko yhtään elää turkkilaisten kanssa, mitä jos oltaiskin ihan eri maailmoista, entä jos ei tultais yhtään toimeen? Yhtään yleistämättä jotkut turkkilaiset tytöt osaa olla joskus mielenkiintosia tapauksia ja toivoin yli kaiken että nää kaks ois sellasia, noh, tavallisia :-D Tässä vaiheessa mä tiesin hyyyvin ympäripyöreesti missä päin kaupunkia tää kämppä sijaitsi ja Cansu oli lähettänyt mulle facebookissa pari kuvaa mun huoneesta. Olin jo sillon pyörtyy ilosta, mun huoneessa on kaks ikkunaa! Miten pienestä  voikaan tulla iloseks haha. Pajon muuta en sitten tiennytkään, kunnes pääsin näkemään alueen ja kodin ihan omin silmin. Olin niin positiivisesti yllättynyt ihan kaikesta, etten voinut uskoo mulla olevan näin hyvä tuuri. Meidän koti on hyvällä paikalla kivalla asuinalueella, koti siistissä kunnossa ja vasta kahden päivän yhteiselon jälkeen tytöt oli jo päättäneet pitää mut jos mä vaan päättäisin jäädä. Ja täällä sitä vielä ollaan, vaikka ihan alun alkujaan tytöillä ei ollut minkäänlaisia aikomuksia ottaa kolmatta kämppistä :-D


Mun jännitykset tyttöjä kohtaan oli kaikeksi onneksi ihan turhia, jo heti kättelyssä ensimmäisenä iltana kun istuttiin meidän olohuoneen kirkkaanpunaisilla sohvilla ja tutustuttiin toisiimme olin ihan varma että tullaan hyvin juttuun ja molemmat paljastu hyvinkin jalat maassa -tyypeiksi. Meidän yhteiselo on ollut nyt koko tän kaksi ja puoli kuukautta tosi helppoa ja lepposaa. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että molemmat tytöistä on mua vanhempia ja olleet jo työelämässä jonkun aikaa, turhia teinidraamoja ei siis oo (ainakaan vielä ;-)) ollut. Ollaan kaikki kolme tosi erilaisia mutta silti niin samanlaisia. Meitä yhdistää kiinnostus kieliin, matkusteluun ja ulkomaihin, tytöt on tosi avarakatseisia ja voidaan puhua mistä vaan yhdessä. Mun eloa ja oloa on helpottanut ihan tajuttomasti se, miten tytöt ymmärtää mun ulkomaalaisuutta, eikä huokaile mun oudoille tavoille, kohtele mua kuin ulkoavaruudesta tullutta alienia tai pyörittele silmiään sille etten osaa keittää riisiä turkkilaisittain vaan syö innoissaan mun suomalaisittain tehtyä lasagnea, jännittää mun kanssa joulukalenterin luukkuja ja opettelee kilpaa suomea. Puhutaan nyt kotona virallisesti kolmea kieltä kun tytöt on oppineet jo viikonpäivät, numerot ja perusjutut suomeksi ;-)



Tää jännitys tyttöjä kohtaan ei ollut kuitenkaan ihan yksipuolista, luonnollisesti myös täällä jännitettiin sitä minkälainen olento tänne Suomesta saapuis. Ilmeisesti joissain villeimmissä kauhuskenaarioissa mut oltiin jo kuviteltu villiksi parikymppiseksi joka bailaa päivät yöt mutta mäkin kuulemma sitten paljastuinkin ihan tavalliseksi.. :-D Yks ihan parhaimmista puolista yhdessä asumisessa on ollut se miten paljon voikaan toisilta oppia ihan vaan elämällä saman katon alla. Enkä nyt puhu vaan siitä, että oon oppinut tekemään joitain turkkilaisia ruokia tyttöjä seuraamalla tai että tytöt osaa laske kymmeneen suomeksi, vaan ihan yleisestikin. Musta tuntuu että ihan vaan jakamalla kodin ja arjen opitaan jatkuvasti kaikkea uutta niin toisistamme kuin tästä elämästä yleensäkin.



Kaikista parhainta on kuitenkin se, että meidän koti tuntuu ihan oikeesti kodilta. Ei vaan kylmän etäiseltä kuulostavalta kimppakämpältä vaan ihan oikeelta lämpimältä kodilta missä on mukava ja oikeesti hyvä olla. Meillä ei oo jaettu tai yhteinen keittiö, vessa ja olohuone, vaan ihan vaan keittiö, vessa ja olohuone. Ja meidän omat huoneet tietty. Musta tuntuu kuin oisin yhtäkkiä jostain saanut kaks isosiskoa lisää joiden kanssa nyt asustelen. Meillä ei oo siivousvuoroja, se tyhjentää tiskikoneen jolla sattuu olemaan aikaa ja pestään toistemme pyykkejä. Lainataan hiustenkuivaajaa ja laastareita. Eletään avoimin ovin ja se joka imuroi, imuroi myös toisten huoneet. Ei kytätä toistemme menoja tai tuloja, mutta pidetään toisemme ajantasalla ettei muiden tarvitse huolehtia jos yksi ei tulekaan yöksi kotiin. Iltaisin jos satutaan olemaan samaa aikaa kotona vaihdetaan kuulumisia, syödään yhdessä ja juorutaan päivän kuulumiset olkkarin sohvilla makoillen. Toisinaan päädytään istuskelemaan jonkun meidän huoneessa yökkärit päällä juoruilemassa ja aina tällästen hetkien jälkeen olevani niin onnekas että oon päätynyt asumaan näiden tyttösten kanssa. Ei meidän yhteiselo kuitenkaan aina oo ku jostain teinien yökyläleffoista revittyä, toisinaan istutaan omissa huoneissamme ovet suljettuina omien juttujemme parissa ja huikataan oven raosta vaan hyvät yöt toisillemme. Ainakin mun suomalaiselle sielulle tällanen on ihan hyvä järjestely, sosialisuutta ja omaa rauhaa sopivassa balanssissa haha.




Joskus heikkona hetkenä jo mietin melkein itku silmässä että mitäs sitten kun meidän tiet eroaa? Miten voisin antaa näistä kumpaakaan pois kun on kerran käynyt näin hyvä tuuri. Meillä on kotona mietitty jo naimisiinmenojärjestys, mä tietysti viimisenä koska oon kodin pikkutyttö, mutta oon sanonut tytöille että koittaa olla menemättä naimisiin vielä ihan hetkeen, en oo vielä valmis luovuttamaan kumpaakaan pois :-D

Kuvituksena muuten, niinkun ehkä ylläripylläri voitte arvata, on meikäläisen luukku. Meidän koti on neljä huonetta ja keittiö ja näiden lisäks löytyy myös kylpyhuone vessalla ja erikseen vielä pikkuvessa joka toimittaa meillä imurivaraston virkaa. Meillä on ruhtinaalliset kolme parveketta, mun huoneesta ei tosin pääsyä yhteenkään, höh. Meidän isoin parveke on kuitenkin aika huippu, siitä on kivat näkymät kadulle ja se on koko päivän varjossa niin että siinä on varmasti ihan mukava istuskella kesälläkin.

10 kommenttia:

  1. Oih kuulostaa ihan loistavalta ratkaisulta, kiva kun oot löytanyt kivat kamppikset. Koti nayttaa tosi siistilta, mika on suurinpiirtein vuokrataso Adanassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi kyllä kämppisten suhteen ihan tosi hyvä tuuri! Meidän alueella on yleensä jonkun verran korkeemmat hinnat, asunnonkin suhteen kävi siis tuuri. Yleensä tän kokoset kämpät liikkuu kuulemma jossain 900-1000 liiran välillä, me maksetaan vähän vähemmän. Katselin kesällä opiskelijoiden suosimilta alueilta pientä kaksiota, kunto oli "ihan ok" mutta hinta oli jotain reilut 600. Musta tuntuu että nää vuokrahinnat on välillä ihan hatusta vedettyjä :-D

      Poista
  2. Kivannäköinen huone! Ja ihanaa, että kämppisten kanssa on helppo asustella. Niin ne asiat vaan järjestyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkään tästä kovasti! Pari päivää sitten oli kyllä pakko vaihtaa järjestystä, kun ikkunan alla nukkuessa tulin kipeeksi.. :-D

      Poista
    2. Voih! Meilläkin ikkunasta tulee kylmää ilmaa. Sen takia nukutaankin jalat ikkunaan päin. Sängylle kun ei ole muuta järkevää paikkaa. :D

      Poista
    3. Voi eii! Villasukat siis vaan jalkaan, täälläkin tarvii olla.. :-D

      Poista
  3. Mää kävin pitkästä aikaa taas massalukemassa sun postauksia ja ei hitsi tulin niin iloseks tästä! Tiedän mitä tarkoitat noilla "ennakkoluuloilla" joitain turkkilaisia tyttöjä kohtaan, yhtään yleistämättä :D Toi kuulostaa just niin passelilta järjestelyltä kun olla ja voi, ja voi että et sie on oikeen alettu opetteleen suomeekin ja vietetty joulua yhessä, ihanan perhemäinen fiilis eikä vaan kämppismäinen <3 Mihin asti nyt oot ainakin siellä, ainakin kesään luulisin mutta ootko sit ajatellut jäädä pidemmäkskin aikaa, esim. koulun loppuun? Ihan mielenkiinnosta utelen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori tää vastauksen venähtäminen! Mä tuun helmikuun lopulla 1,5 kk Suomeen ja sit taas palaan tänne, sen jälkeen en taas tiiä kuinka pitkään täällä oon :-)

      Poista
  4. Oi kun on kivan näköinen huone! Olisitkohan pystynyt kuvaamaan muitakin huoneita kämpästä? Näkisin oikein mielelläni :) Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovin! :-) voin varmasti ottaa kuvia muistakin huoneista, joulupostauksessa näkykin meidän olohuonetta jo jonkun verran :-)

      Poista