tiistai 29. marraskuuta 2016

Istanbul
















"Everything in the city 
is perfect the voices in 
the streets are sacred 
music and the streets 
belong to no one"

Hagia Sofia

Hagia Sofia, yksi Istanbulin tunnetuimmista maamerkeistä ja turistikohteista, oli paikka johon jokaisella Istanbulin matkallani olin suunnitellut meneväni. Silti en sinne ikinä ollut joko kerennyt tai sitten jonot olivat olleet niin ruhtinaallisen pitkät etten ollut viitsinyt kuluttaa aikaani jonottamiseen. Tällä kertaa olin päättänyt Hagia Sofiaan mennä, oli jonot sitten kuinka pitkät tahansa. Mulla kävi kuitenkin tuuri, pääsin lipunmyyntiin heti ja turvatarkastukseenkin jonottelin vain vajaat kymmenen minuuttia. Tervetuloa siis meikäläisen matkaan Hagia Sofiaan kuvien muodossa!






Hagia Sofia on siis yks niistä jättiläismäisistä luomuksista jotka kaikessa komeudessaan hallitsee Istanbulin siluettia. Hagia Sofia löytyy Sultanahmetin kaupunginosasta yhdessä mm. Topkapin palatin, Sinisen moskeijan ja Suuren Bazaarin kanssa. Ihan alunperin Hagia Sofia rakennettiin kirkoksi vuonna 537. Kirkon suunnitteli kaksi bysanttilaista jantteria, Anthemios Tralleslainen ja Isidoros Miletoslainen, Itä-Rooman keisarin Justinianuksen käskystä silloiseen Konstantinopoliin. Edellinen kirkko oli palanut muutamaa vuotta aiemmin, joten ilmeisesti oltiin kipeästi uuden kirkon tarpeessa. Justinianuksen suunnitelmana oli rakentaa kaikkien aikojen mahtavin kirkko ja niin rakentui Hagia Sofia, uudella arkkitehtuurityylillä ja vain noin viidessä vuodessa!






Hieman vajaa tuhat vuotta kirkon rakentumisen jälkeen osmanit valtasivat Konstantinopolin ja Hagia Sofia määrättiin muutettavan moskeijaksi. Samalla kirkon useat mosaiikit peitettiin. Moskeijalle rakennettiin ensin kaksi minareettia sulttaani Bayezid toisen toimesta ja myöhemmin sulttaani Selim toinen lisäsi vielä kaksi minareettia lisää. Noin viisisataa vuotta Hagia Sofia toimi moskeijana, kunnes vuonna 1934 Turkin ensimmäinen presidentti ja maan ykkösmies Mustafa Kemal Atatürk määräsi Hagia Sofian muutettavan museoksi, millaisena se toimii vielä tänänkin päivänä.






Vuosittain museossa vierailee noin kolme miljoonaa kävijää. Mun kanssa perjantaisena aamupäivänä museota ihaili parit kouluryhmät, monet aasialaiset ja varmaan ihan yhtä monet arabit. Kauheeta tungosta ei ollut ja museossa oli miellyttävä liikkua ja kierrellä. Mä oon tosi usein laiska museokävijä, en jaksa lukea selittäviä tauluja vaan keskityn lähinnä vaan juttujen ihailuun ja kuvien ottamiseen. Nautin silti kovasti tästäkin kierroksesta, koska Hagia Sofiassa oli niin paljon kaikkea kaunista. Päällimmäisenä mieleen jäi upeat mosaiikit ja tietenkin se upea kupoli joka kohoaa kymmeniin metreihin.






Vaikka Hagia Sofia oli aikamoinen vau -kokemus, mun henkilökohtanen lemppari oli kuitenkin Hagia Sofian pihamaalla olevat haudat. Oli sulttaanien hautoja, prinsessojen hautoja ja mitä kauniimpia rakennuksia koristeineen kaikkineen. Noille haudoille ei pääse Hagia Sofiasta suoraan, vaan sinne päästäkseen pitää mennä ulos Hagia Sofian alueelta, kääntyä uloskäynniltä vasemmalle ja kävellä aina viimeiselle nurkalle asti ja kääntyä vielä kerran vasemmalle. Aika äkkiä vastaan tuleekin sisäänkäynti haudoille. Noilla haudoilla sain olla hyvinkin yksinäni, eikä tunkua ollut. Suosittelen siis käymään haudoillakin!








Mä oon tykännyt kovasti kaikista näistä Sultanahmetin turistikohteista, Sininen moskeija oli tosi kaunis, Hagia Sofia mielenkiintonen ja Yerebatan Sarnici oli tosi jännittävä. Puhumattakaan Istanbulin muista kohteista! Mitkä on teiän lempparikohteita Istanbulissa, tai missä te haluaisitte käydä? :-)

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Unelmien Çeşme

Vai oliko sittenkään? Toisin kuin reissun ensimmäistä kohdetta Konyaa kohtaan, mulla oli Çeşmeä varten suuret odotukset. Jo muutaman vuoden ajan olin tietoinen paikan olemassaolosta ja tiesin sinne joskus vielä meneväni. Olin googlaillut kuvia Çeşmestä ja fiilistellyt kuvankaunista aluetta aiemminkin. Rauhallinen ja rento turistikaupunki kivalla meiningillä ja värikkäillä taloilla, turkoosi meri kultaisella hiekkarannalla ja ainainen aurinko oli mun mielikuvat Çeşmestä. Eevin kanssa lomakohdetta miettiessä ihastuttiin aika tavalla ihaniin rantakuviin ja ihan viimeistään yhden suosituimman, Ilica rannan, kuvien näkeminen riitti. Päätettiin ottaa kohteeksi Çeşme ja katsastaa samalla reissulla ainakin vieressä oleva söpö kylä Alacati, mistä tulossa erikseen postaus.







 Eevin lomalle lähtö oli saanut jännittävän alun jo ennen edes Turkkiin saapumista lentojen myöhästymisen takia, eikä tähän loppunu tän reissun kohellukset ja toilailut. Olin mm. leidiä vastassa väärässä paikassa ja lopulta löydettiin toisemme niin että meistä molemmat tekstaili mun äidille joka välitti meidän viestit toisillemme. Fiilis oli just varmaan ihan sama niinku ihmisillä siinä ummikot ulkomailla ohjelmassa, eikä toi fiilis laantunu tulevinakaan päivinä haha.Otettiin ensitöiksemme Izmirin lentokentältä Havas-bussi Çeşmeen, ajomatkaa oli noin tunnin verran. Oltiin perillä tosi myöhään ja ensimmäisenä tavarat hotelliin heitettyämme lähdettiin etsimään ruokaa. Koska elettiin lokakuun loppupuolta oli varsinainen sesonki jo mennyt ja kaupunki oli tosi hiljainen. Sen viiden päivän aikana mikä Çeşmessä vietettiin nähtiin meidän lisäks ihan muutamat saksalaiset ja brittituristit. Kaupunki oli siis päivisinkin unelias ja hiljainen, paikallisia tietysti seikkaili siellä täällä mutta muuten meno oli tosi rauhallista.






Mun tekis kauheesti mieli kirjottaa tästä postauksesta tosi ilonen ja ihana ja mukava koska mä tykkään näistä kuvista ja ulkokuoreltaan Çeşme oli ihan nätti. Ihan nätti, niin, mut ei kuitenkaan upee ja kaunis ja mahtava. Mä en oikeen tiiä mikä Çeşmessä mätti, oliko ne mun suuret ennakko-odotukset vai se miten kaupunki meitä kohteli vai jo loppunut sesonki ja sen mukanaan tuoma hiljaisuus vai mikä, mutta mä en oikeestaan kauheesti tykännyt Çeşmestä. Jo kolmantena päivänä toivoin että päästäis jo takaisin Izmiriin. Mä en oo yleensä kauhee valittajatyyppi, lomakohteen huono sää ei oo siis mun mielestä matkaoppaan vika ja tajuun sen että jos hotellihuoneessa ei tuu +38 asteista vettä tasasella paineella, ni sit ei vaan tuu. Sit käydään kylmässä suihkussa ja nautitaan muista jutuista. Mut Çeşmessä musta ehkä kuoriutu ärsyyntyjä ja valittaja. Miksei bussit kulje, miks bussit kulkee vaan väärään suuntaan, miks täällä tuulee koko ajan, miks kaikki on niin kallista, miks ihmiset on täällä niin töykeitä, miksei tää merivesi oo lämmintä (öö ehkä koska on lokakuun loppu?) ja miks meiän hotellihuone on jäätävän kylmä, miks meiän hotellihuoneen suihkusta tulee kerrallaan kolme pisaraa vettä????






Pari asiaa opin Çeşmestä; 1. Se ei oo kaikkein köyhimpien lomapaikka. Tavallisia rättipuljuja ja joka kaupungista löytyvät LC Waikikit löytyi keskustasta mikä löydettiin Eevin kanssa vasta meiän kolmantena lomapäivänä (XD) mutta muuten kaupat oli luokkaa Adidas, Burberry ja kumppanit. Shoppailu ei ollu meiän ykkösprioriteetti mut olin vähän pettyny siihen että niiden rättipuljujenkin vaatteet oli melkeen tuplasti kalliimpia kun Adanassa. Tän lisäks ruoka ja ihan kaikki muukin oli kallista, vaikka sesonki oli jo ohi. Miksi. 2. Çeşmessä tuulee aina. Siis oikeesti. Olin lukenu tästä jo vähän aiemminkin, mutta emmä aatellut että siellä tuulis niin paljon ja niin kovaa. Kesällä varmaan ihan kiva juttu, mut näin talven lähestyessä ois ehkä kannattanu ottaa lämpimämpää kudetta messiin. 3. Ihmiset on töykeitä. Joo, yleistys, mut meidän tapaamat kivat ihmiset Çeşmessä on laskettavissa yhen käden sormilla. Meidän hotellin työntekijät ja Migroksen myyjä. Kelatkaa. Aattelin ensimmäisenä päivänä vaan et meil oli vaan huono tuuri ja törmättiin tympeisiin ihmisiin, mut jos viiden päivän aikana tapaat neljä kivaa ihmistä ni saa olla jo aika paska tuuri. Ravintoloiden tarjoilijat, kauppojen kassat ja työntekijät, bussikuskit, kaikki tuntu olevan naama väärinpäin. Saatiin tosi paskaa palvelua monessa paikassa. Loppulomaa kohden oikeesti jo alko naurattaa se palvelun laatu mitä monissa paikoissa saatiin ja heitettiinkin Eevin kanssa yks jos toinenkin hyvä läppä aiheesta. En oo ikinä koskaan missään päin Turkkia törmänny tällaseen ja varsinkin täältä lämpimien ihmisten (haha) Adanasta tulevana tää ihmisten tympeys oli mulle aika shokki. Turkissa on yleisesti vähän sellanen läppä ja ennakkoluuloja Adanaa kohtaan, että adanalaiset on outoja ja töykeitä ihmisiä. Outoja ehkä joo (XD) mut töykeitä ja epäystävällisiä, ei todellakaan.






Ihmisten tympeyden lisäks päästiin vähän lähempäänkin kontaktiin erään jantterin kanssa, tosin ei niin mieluisissa merkeissä. Tää tosin vois käydä ihan missä vaan muuallakin, en pistä tätä mitenkään Çeşmen piikkiin koska näitä ääliöitä löytyy ihan varmasti jokaisesta kaupungista, mut haluun silti kertoo tänkin tapahtuneen. Oltiin yhtenä iltana himottu ranskalaisia ja lähettiin metsästämään niitä meren rantaa pitkin kulkevaa kävelykatua pitkin. Saatiin ranskalaisemme ja lähettiin kävelemään kohti meidän hotellia. Koska on kyse meistä, käveltiin ihan normaalisti jutellen ja no, naurun äänet saatto kantautua vähän kauemmaskin ja tietty koska puhuttiin suomea huomattiin aina välillä joidenkin ihmisten kattovan vähän pidempään. Ihan normaalia siis. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin sivusilmästä jonkun kävelevän tosi lähellä meitä. Sanoin siitä Eeville, muttei kiinnitetty siihen sen kummempaa huomiota, ajateltiin et se vaan ohittaa meidät ja unohdettiin koko juttu. Jatkettiin matkaa ja oltiin jo kävelty pois kävelykadulta, eikä meidän ympärillä ollut enää muita ihmisiä. Eevi huomautti mulle sen jantterin vieläkin seuraavan meitä, ja kohta se sankari olikin hypännyt meidän rinnalle kävelemään. Tää jannu kerto turkiks haluavansa tutustua ja vastasin sille vaan töykeesti että joo kiitos mutta ei kiitos. Jantteri toisti vielä kerran halunsa tutustua meihin ja vastasin jotain epämäärästä samalla kun katoin sitä nokkaani pitkin siihen tyyliin et lähtis nyt jo menee. Tää jamppa vaan naureskeli ja virnuili vähän siihen tyyliin kun oltais vaan esitetty vaikeesti tavoteltavaa. Oltiin tienristeyksessä lähellä meidän hotellia ja käskin Eevin suomeksi kääntyä meidän hotellin kadulle. Nopeesti käännyttiin molemmat hotellin suuntaan ja jannu tajus ettei tosiaan oltu lähdössä sen mukaan ja nappas mua farkkutakin rinnuksista kiinni. Löin miehen kädet pois ja kysyin mitä helvettiä se luulee tekevänsä? Ei jääty sen kummemmin oottelemaan vastausta vaan lähettiin aika nopsakkaa kohti onneks lähellä olevaa hotellia. Sen verran näin et tää jannu jäi hetkeks paikalleen sihisemään ja kiroilemaan meidän perään. Ilmeisesti oli jotenkin tosi outoa et kaks tyttöö ei lähtenytkään tuntemattoman miehen mukaan, ei vaikka ois vähän takin rinnuksista repinyt? Päästiin tietty turvassa hotellille ja kaikki oli ihan hyvin, mut koko illan mua raivostutti niin paljon se tilanne. Keksittiin sen jälkeen kaikkia hyviä keinoja mitä ois pitänyt tehdä sen sijaan et vaan lähdettiin menemään, mut jälkiviisaus on aina huonoin viisaus.. :-D Eniten ärsytti ehkä se, että oon saanu lähes aina kulkee Turkissa ihan turvassa. Nyt väistämättä mun mieleen nousi kysymykset siitä, että kuinka turvassa saisinkaan kulkee jos mun otsassa lukiskin ulkomaalainen. Nimittäin melkein aina jonkun tällasen jutun sattuessa oon ollut jonkun ei-turkkilaisen kaverin kanssa, puhunut suomea tai englantia, niin että meidät on voitu samantien älytä ulkomaalaisiksi. Yksin kävellessä sitä ei ehkä huomata koska mun kieli ei paljasta mun ulkomaalaisuutta. Ärsyttävää.




 


Ei Çeşme ollut kuitenkaan ihan läpimätä mesta mun mielestä. Esimerkiksi rannat oli tosi kauniita, kirjotan niistä vielä myös postauksen erikseen. Tästä tuli nyt oikeesti aika negis ja valivali postaus, mutta oli lomassa paljon hyvääkin. Tuli nähtyä uusi paikka, todettua ettei se ollut mua varten, opittua taas uutta ja mikä tärkeimpänä, vietettyä aikaa Eevin kanssa! Perjantaina meidän Çeşmet oli cesmeilty ja hypättiin Havaksen kyytiin ja otettiin naamarit kohti Izmiriä. Siitä lisää taas enskerralla. Nyt mä lähden tekemään jotain fiksua, pakkaamaan kamoja huomista Istanbulia varten ja ehkä vähän moikkailemaan vielä kamuja. Palaillaan taas ensviikolla!