lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuun ensimmäinen

En tiedä pitäiskö tässä huolestua kun on lauantai-ilta ja mä oon ollu pari tuntia jo ihan täysin valmis menemään nukkumaan.. Oon vaan ihan älyttömän poikki ihan kaikesta, musta tuntuu vieläkin näin vajaan kahden viikon jälkeen että en oo saanu kertaakaan kunnon hengähdystaukoa vaikka en oo ees kerennyt tekemään mitään kauheen tehokasta. Oon vaan nähnyt aika paljon kavereita, opiskellutkin välissä ja juossut paikasta toiseen. Mun huoneessakin on jo vaaterekkiä vaille kaikki huonekalut, seuraavana vuorossa ois kivoin osuus eli kaiken muun sälän hankkiminen, kuten verhot, peili, pöytälamppu yms. Mulla ei oo vaan yksinkertasesti ollut aikaa ees ajatella mitään verhojen metsästystä haha, mihinköhän tää mun aika on mennyt? Huomisen ajattelin kuitenkin pyhittää pienellä shoppailulle, vaatekaappikin kaipaa ehkä vähän vielä kesäsempiä vaatteita kun mitä mun valikoimista tällä hetkellä löytyy.





Virallisia juttuja aloin hoitamaan aiemmin tällä viikolla, mut nekin sit jäi aika lyhyeen kun esim. puhelimen rekisteröiminen ei mennytkään kuin vettä vaan ja sit tuli jo kaikkea muuta mitä piti alkaa järkkäämään. Oon ottanut kuitenkin tavoitteekseni sen, että ensiviikolla mulla on kourassa ainakin rekisteröity puhelin, siinä liittymä ja omistan turkkilaisen pankkitilin. Sit alkaakin oleskeluluvan haku ja mua kauhistuttaa ihan über paljon. Ehkä siitäkin selvitään! Mun tänviikkonen puhelimen rekisteröiminen jäi muuten lyhyeen, koska olin luvannut mennä käymään Atoderilla Alin kutsumana. Tiesin vaan että sinne on tulossa joku tärkee vieras, minkä takia munkin toivottiin olevan paikalla. Mua nauratti niin paljon kun kaikki oli niin jännityksissä vieraan tulosta, ja vielä enemmän kun kurkin ikkunasta kun meidän vieras saapu. Saatiin vieraaksemme Turkin aiempi ympäristö- ja urbanismi (? sanokaa et tälle on joku parempiki sana) ministeri, ja ministeri saapukin Dagliogluun kunnon saattueella. Ensin koko vilkas katu suljettiin, jotta monen auton jono pääsisi parkkeeraamaan minimalistiseen tilaan Atoderin eteen, sen jälkeen ylös yhdistyksen tiloihin saapui ministerin lisäksi ainakin viisi kappaletta turvamiehiä ja muuta väkeä. Ministerin vierailu oli iso juttu tietenkin Atoderille, mutta kyllä kaikkien jännitys ja kuumottelu muhunkin vähän tarttu. Mut ja nykyinen vapari Suada esiteltiin ministerille ja muistelin jo kauhulla viimekertaa kun mut esiteltiin Adanan kaupunginjohtajalle ja olin ihan hoo moilasena kun en ymmärtänyt tyyliin mitään mitä mulle puhuttiin. Ministerille kuitenkin osasin vastata ihan oikeet sanat oikeeseen kohtaan ja mielessäni löin yläfemmat itteni kanssa, hyvä Nea, et mokannu tällä kertaa.. XD Onneksi meistä kahdesta azerbaijanilainen Suada puhuu melkein täydellistä turkkia, ja sai kunnian selittää Atoderin kansainvälisistä touhuista ministerille.


 

Ministerin vierailun lisäksi oon viettänyt muutenkin aika paljon aikaa nyt Daglioglussa, koska ihan uunituoreet vapaaehtoset on viimein saapuneet! Puolalaisista tytöistä Agata saapui torstaina, ja vietettiinkin koko ilta vaparikodissa hengaillen. Perjantaina menin taas Dagliogluun ja käytiin tekemässä pieni sightseeing kierros Suadana ja Agatan kanssa ja moikkaamassa Fatmaa joka on meille kaikille tullut tutuksi Atoderin kautta. Fatma on niitä ihmisiä kenen kanssa kaikki tulee toimeen ja jonka kanssa on vaan niin helppo olla. Juteltiin just perjantaina siitä miten ulkomaalaiset on Adanassa (ja Daglioglussa varsinkin) yleisestikin toisinaan aika outo juttu ja miltä meistä vapareista on tuntunut vastaanotto täällä. Oon täällä aiemminkin maininnut, mutta Fatma oli toinen niistä vaan turkkia puhuvista ihmisistä jotka ei pelänny mun ulkomaalaisuutta vaan sai mut tuntemaan itteni joukkoon kuuluvaks. Oon tästä Fatmalle ikuisesti kiitollinen ja oon ihan älyttömän onnellinen siitä että oon saanu Fatman kaltasen ihmisen mun lähipiirini!




 

Perjantai iltana joukkoon liittyi myös toinen puolalainen tyttö, Anna, ja ilta menikin toisiimme tutustuessa ja kaikesta Turkkiin liittyvästä jubaillessa. Oon semikateellinen siitä, että Suada ja puolalaiset on viettämässä vapariaikaansa kolmistaan, koska EVS-henkeen kuuluu vahvasti yhdessä tekeminen, hauskanpitäminen ja myöskin asuminen. Vaikka mullakin oli osan ajasta kämppis, oli ihan eri juttu asua kymmenen vuotta vanhemman miespuolisen henkilön kanssa kun samanikäisten tyttöjen. En kuitenkaan valita, mun vuosi oli sellanen kun oli enkä sitä kyllä mihinkään vaihtais. Saanpahan nyt kokea edes vähän jotain erilaista kun saan olla osallisena Atoderin touhuissa "tavallisena" vapaaehtosena ja välillä leikkiä EVS-eloa Suadan ja puolalaisten tyttöjen kanssa. Ali kyllä tarjos mulle mahdollisuutta asua vaparikodissa, mutta kiitin kauniisti ja kerroin jääväni aina välillä yökyläilemään Dagliogluun, mutta asun mielelläni nyt täällä uudessa kodissani ja elän omaa uudenlaista arkeani. On kuitenkin siinä sivussa ihan huippua saada olla mukana vaparijutuissa näin "ulkopuolisena" ja päästä tutustumaan taas ihmisiin uusista kulttuureista ja maista, koska näiden puolalaisten lisäksi joukkoon pitäis vielä tulla tyttö joko Portugalista tai Romaniasta.



Tän postauksen kuvat on tältä päivältä, kun lähdettiin vähän pidemmälle sightseeingille tyttöjen kanssa. Musta tuntuu että samanlaiset kuvat samoista paikoista pyörii tässä blogissa uudelleen ja uudelleen ja mun kuvausinspiraatio on näköjään muutenkin kadonnut johonkin kauas koska tuntui että näidenkin kuvien ottaminen oli työn ja tuskan takana. Syytän tästä kaikesta kuitenkin tätä kiirettä ja "stressiä" ja uskon toivon että paremmat kuvatkin tulee taas sen myötä kunhan saan kaiken tän kiireen päältäni pois. Kaupunkikierroksen päätteeksi suuntasin kohti omaa kotiani ja ai vitsi miten kiva tunne oli tulla omaan kotiin, siivoilla vähän, käydä pienellä kävelyllä ja ostamassa Cola Zeroa ja kävellä takaisin kotiin auringon laskiessa korkeiden kerrostalojen taa :)

Jos teillä on muuten mitään erityisempiä postausideoita, niin heittäkää niitä tulemaan! Mulla on kyllä mielessä muutamat jutut mistä kirjotella ja tällästä arkipäivästä höpötystä tuutte varmasti näkemään jatkossakin hehe.

6 kommenttia:

  1. Musta naa kuvat oli taas aivan ihania ja arkipaivasta höpötysta vaan peliin, on kiva kuulla millaiseksi sun arki siella muodostuu. Adana on mulle ihan tuntematon paikka enka nyt muista ootko tehnyt jotain postausta sun lempipaikoista kaupungissa mutta joku sellainen olisi kiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas kovasti :)! Hei toi onkin tosi hyvä idea, pitääpä tarttua tuohon!

      Poista
  2. Saako sen oleskeluluvan helposti vai täytyykö sen myöntämiseen olla joku painava peruste? Olen kuullut, että pitäisi ottaa sairasvakuutus, joka maksaa paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleskeluluvan saa mun käsittääkseni kyllä aika "helposti" kunhan on vaan ne kaikki tarvittavat dokumentit ja paperit kunnossa :) Oleskelulupaa varten täytyy kyllä ottaa turkkilainen sairasvakuutus, mutta hinnasta en tähän hätään osaa sanoa, se kun vaihtelee vakuutustoimiston ja iän mukaan :)

      Poista
  3. Ihana postaus ja alun kysymykseen sanoisin ettei tarvi olla huolissaan :) Onko Adana-kebab siellä jotenkin parempaa ku muualla, onko muuta erikoista ruokaa sieltä kotoisin tms? Sellainen vois olla kiva lukea tuon Petran idean ja sun ihanien höpötysten lisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Hyvä että kuulostaa sinnekin normaalilta, ehkä tää väsymys tästä pian tasaantuu heh :-D uskallan väittää, että on! Mä oon syöny Adana kebapia tosin vaan täällä ja Alanyassa, mutta ne lisukkeetkin on usein ihan erit ilmeisesti muualla kun täällä. Toi onkin hei kans hyvä idea, pitää pistää ruokakierros käyntiin ja laittaa muistiinpanot ylös! Kiitos ehdotuksesta! :)

      Poista