keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Niin hyvää syyslomaa



Voitteko kuvitella, mä oon ollut täällä tänään tasan neljä viikkoa! Ihan älytöntä, aika on menny aivan sairaan nopeesti. Toisaalta tuntuu kun oisin ollut täällä vasta pari viikkoa, mut toisaalta taas tuntuu kun oisin viettänyt täällä jo pidemmänkin tovin mm. siks että koti tuntuu jo kodilta ja päivissä alkaa olee jo rytmiäkin. Nyt kuitenkin tää rytmi taas hetkeks häiriintyy, koska tasan kuuden tunnin päästä mä istun bussissa kohti Konyaa ja alotan mun syysloman. Meillä on koulusta oikeesti lomaa vaan tää viikko, mut koska Eevin kanssa oli meidän yhteisestä lomasta sovittu jo aikaa sitten, venytän mun lomaa muutamalla päivällä hehe. Ensimmäinen etappi on siis Konya, sen jälkeen ehkä vielä pikaisesti joku muukin kaupunki, Aydin ja Izmir. Izmirissä otan Eevin vastaan sunnuntaina ja lähdetään yhdessä Cesmeen rantalomailemaan. Adanaan verrattuna Cesmessä on jo vähän viileää, mut sehän ei haittaa, kiva vaan kun ei tarvii sulaa lätäköks maahan ja Suomeen verrattuna Cesme on aikamoinen paratiisi myöskin. Cesmen jälkeen hengaillaan kaksi päivää vielä Izmirissä ja sit palataankin tahoillamme jo kotiin. Mulla on oikeesti nyt jo vähän koti-ikävä haha mut samalla oon äärettömän innoissani tulevasta puolestatoista viikosta, uusista kaupungeista, uusista ihmisistä ja tietty Eevistä. Ja vähän ehkä myös mun Suomesta tilatuista Lushin shampoista, uikkareista ja Paperi T:n kirjasta..

Nyt mä painun pakkailemaan vikat kamppeet kasaan, koitan nukkua muutaman tunnin ja neljältä (hyi) mun kello sit jo soikin.. Oon muuten ihan über innoissani siitä että Konyaan menevä tie menee Pozantin pikkukylän läpi, mikä on mun ihan ykköspaikka Adanan huudeilla. Fiilistelen vieläkin niitä upeita metsän peittämiä sumuisia vuoria joita sain viimeksi Kappadokian reissulla ihastella. Mä palailen lomajuttujen kanssa parin viikon päästä, sillä välin reissua voi seurata instagramissa nimimerkillä neeakoo ja snapchatissa neeeakoo (huomatkaa kolme eetä!).

lauantai 15. lokakuuta 2016

Oktoberfest Adana edition

Adanan Oktoberfestit oli aika hmm.. mielenkiintonen kokemus :-D Paikka oli aika pieni, mutta tosi symppis kaikkine koristeineen, Baijerin alueen värityksen mukaisine viireineen ja joillain tarjoilijoilla oli jopa dirndlit päällä! Enemmistö paikalle saapuneista oli ilmiselvästi sellaista porukkaa joilla on siteitä Saksaan, koska aina välillä jostain välistä pystyi kuulemaan saksan kieltä ja taisinpa bongata muutaman blondin päänkin. Keski-ikä näissä kekkereissä oli varmaan lähempänä viittäkymmentä mutta muuten meitä oli ihan huippu porukka kasassa joten ihan älyttömän hauskaa meillä oli. Nyt ei tän enempää irtoo tekstiä, mut ehkä kuvat kertoo vähän lisää.







perjantai 14. lokakuuta 2016

Perjantai, perjantai

Meidän piti tosiaan maanantaina lähteä Edan kanssa zumbaan, mutta koska ollaan Turkissa niin kaikki on mahdollista ja monen mutkan kautta ei sitten päästykään ikinä zumbaan mutta sen sijaan käytiin vetäsemässä kuuden kilsan lenkki. Mua ensin vähän jännitti kuin mun jalat kestää reipasta kävelyä ja pientä hölkkää asfaltilla, mutta kaiken kaikkiaan lenkkeily ihmisten keskellä, keskellä kaupunkia oli yllättävän hauskaa. Oli kiva katella samalla ihmisiä ja niiden touhuja, bongailla taas uusia paikkoja näiltä omilta huudeilta ja jutella päivän kuulumisista. Eikä mun jalatkaan meinanneet mitään kummempia, joten uskaltaa hölkkäillä muuallakin kun vaan metässä, jee! Tiistaina lopultakin päästiin salille asti, musta oli niin kiva kuulla että Edakin oli miettinyt salille lähtemistä ja oltiin molemmat tahoillamme bongattu meitä aika lähellä oleva sali missä käytiin reilu viikko sitten tutustumassa, oon sen verran ujo ja nolostelija etten varmaan ikinä ois saanu aikaseks lähettyy yksin salille. Tiistaina ja keskiviikkona käytiin Edan kanssa testaamassa pilates ja zumba ja eilen uskaltauduin yksin steppiin ja juoksumatolle. En oo tosiaankaan mikään sali-intoilija tai raudannostaja mutta noi tunnit on ihan tajuttoman kivoja! Meidän liikuntaohjaajat Ipek ja toinen kenen nimeä en osaa ääntää, saati sit kirjottaa haha, vaikuttaa myös tosi hyviltä tyypeiltä ja sellasilta tsemppaajilta joiden tunneilla on tosi jees olla. Meidän sali on aika pieni, joten tunneillakin on ollut ihan järkevä määrä porukkaa ja niin että mahtuu liikkumaan.
 

Reilu viikko sitten kävin Optimumissa shoppailemassa vähän tarvittavia juttuja ja sain ehkä ihan älyttömän idean kirjahyllykön ohi kävellessäni. Ostin viissataa sivusen kirjan, turkiksi! Tässä on ainakin haastetta kerrakseen haha. Kaverit kyllä sano, että oisko pitänyt ehkä alottaa vähän jostain iisimmästä, mutta en anna sen hidastaa, katotaan kuinka kauan tän kirjan lukemiseen menee ;-) Oon nähnyt kyseisen kirjan elokuvaversion leffateatterissa, ja ai vitsi se oli ihana! Se, että olin nähnyt leffan oli ehdottomasti kyllä suurin syy siihen että uskalsin ostaa tän kirjan turkiksi, näin tiedän jo juonen ja juttujen ymmärtäminen on helpompaa. Oon parina iltana lukenut kyseistä kirjaa, välillä käytän sanakirjaa apunani ja välillä huomaan tajuavani sanoja niiden sanayhteyden takia. Joissain pitkissä lauseissa tosin meinaa usko välillä loppua, välillä niissä kun ei tunnu olevan minkäännäköistä järkeä.... No, jokatapauksessa, Senden önce ben on nyt mun suuri panostus turkin oppimiseen. Samalla pääsen täyttämään mun tavoitetta kirjojen lukemisesta somen kyttäämisen sijaan!



Toisen panostukseni takia lähdin eilen käymään taas Optimumissa, koska siellä taitaa olla Adanan suurin kirjakauppa. Mun kielitaidossa on paljon aukkoja ja varsinkin vaikeampien lauseiden muodostaminen ja tiettyjen kielioppien osaaminen on mun heikko kohta. Osaan niin että pärjään, mutta haluun osata paremmin ja niin etten puhu "hoonoo soomee" vaan että vaikeemmat ja pidemmätkin lauseet lopulta asettuis uomiinsa. Ostin sitten tällasen Practical Turkish for Everyone kirjan, mikä ainakin eiliseltä ensivilasulta näytti ihan fiksulta. Kirjassa on 70 oppituntia joten tuun varmasti hyötymään tästä paljon. Toivon ainakin! Motivaatio oppia lisää on ainakin kova, en haluu tuudittautua liikaa siihen että osaisin jo tarpeeksi, koska aina voi oppia lisää ja kielten osilta kehittyä koko ajan.



Urheilun ja turkin kielen lisäksi tää viikko on mennyt kotona hengaillessa, Daglioglussa, siivoillessa ja kenkäostoksilla. Kävin ostamassa salikengät Adanan misir carsilta, eli bazaarialueelta mikä on muuten aina yhtä jännittävä paikka. Tykkään kierrellä siellä ja tunnelma on muutenkin kiva, ainoo asia mistä en vaan siellä tykkää on se älytön tuijottaminen. Missään muualla Adanassa ei ihmiset kyttää niin paljon kun siellä. Jokatapauksessa, löysin kivat salikengät ja toiset ihan normikäyttöä varten. Misir carsi on täynnä feikkiä tavaraa, se on siis samanlainen mesta kun turistipaikkojen vaate- ja kenkäbazaarit, mutta Adanassa on vielä enemmän valikoimaa kaiken muun pikkusälän ja tarvikkeiden osalta. Eilisen stepin jälkeen tulin kotiin ja hetken päästä meiän ovikello jo soi, oven takana oli vastapäisen asunnon nuori tyttö joka toi meille alla olevan kuvan sapuskoja, lahmacunia ja jotain palleroita (XD), koska perheessä vietettiin ilmeisesti nuorimmaisen pojan ympärileikkausseremonioita. Mä en oo ihan päässy perille ympärileikkaukseen liittyvistä perinteistä, seremonioista ja  muista jutuista sen ihmeemmin, mutta jo aamulla Eda kertoi että tänään joku saattaa meidän ovella käydä tuomassa ruokaa.


Muuten elo ja arki täällä etelässä on ihan leppoisaa ja jo vähän ehkä rutinoitunuttakin. Koulujuttuja, kavereiden kanssa hengailua ja kotijuttuja. Mielialat kyllä heittelee välillä aika nopeastikin nollasta sataan ja jotain sillä välillä, mutta se on kai ihan normaalia ja kuuluu asiaan. Ensiviikolla yks mun parhaimmista kavereista tulee Turkkiin, niin ihanaa päästä viettää kokonainen viikko Eevin kanssa! Ollaan suurin osa viikosta Cesmessä ja pari päivää Izmirissä, niin kivaa! Mä lähden länttä kohti vähän Eevin tuloa aiemmin, koska stoppaan matkallani yhden yön Konyassa ja tutkailen vähän keski-Turkin maisemia. Mulla oli suunnitelmissa käydä myös Aksarayssa ja ehkä Ankarassakin, mutta matkaa suunnitellessa iski ahdistus ja ei jostain syystä ollut yhtään sellanen fiilis. Päätin siis olla painostamatta itteäni reissun päälle ja valitsin sen reitin mikä parhaalta tuntui. Vajaa viikko siis reissun alkuun ja sitä ennenkin on vielä kivoja juttuja tulossa.


Nyt mä lähden värjäilemään hiuksiani ja valmistautumaan illan rientoihin. Lähdetään Öykün kanssa katsastamaan Adanan Oktoberfestit, jännittävää :-D Mielenkiintosta nähä millaset bailut Turkki-Saksa yhdistys on saanut aikaan. Luvassa on kuitenkin kuulemma ainakin saksalaisia juomalauluja, tietty kaljaa ja bretzeleitä, kuulostaa ihan hyvältä siis! Ylempi kuva on muuten otettu meidän isoimmalta parvekkeelta, illalla auringon laskiessa toi näkymä on just aika kiva. Nyt, kivat viikonloput teille kaikille! :-)

maanantai 10. lokakuuta 2016

Menoviikko

Helouu jälleen! Vitsi mikä viikko takana, musta tuntuu että nää päivät vaan vyöryy mun yli enkä saa mistään kunnolla kiinni ja päivä toisensa jälkeen huomaan taas yhden päivän menneen ohitse tosta vaan. Toki päivien aikana teen vaikka mitä, mutta tää on ollu oikeesti aikamoista päätöntä juoksemista ja sellasta sekoilua. Ehkä tää tästä pikkuhiljaa!

Alkuviikosta tosiaan alotin operaatiot pankkitilin avaaminen, puhelimen rekisteröiminen ja puhelinliittymän avaaminen. Sain ne kaikki hoidettua saman päivän aikana ja tadaa, aivan itse! Siis maanantai-iltana olin vaan yhtä hymyä ja fiilis oli huipussaan ihan vaan siks et selvisin tästä kaikesta itekseni ilman kenenkään apua. Yksi mun kavereista oli kyllä vähän loukkaantunut kun en ollut pyytänyt apua näissä asioissa, enkä edes pyytänyt häneltä kyytiä pankkiin! Lupasin kuitenkin Öykülle soittavani ainakin sen kyydin sitten oleskelulupajuttuja hoitaessani. "Parempi olis!" kuulu vastaus.. :-D





Torstaina käytiin koulukauden avajaisbailuissa La Noche -baarissa ja oli huippua nähä vanhoja tuttuja ja taas tutustua uusiin ihmisiin. Nää bailut oli ensimmäiset mitkä edes vähän muistutti suomalaista bailukulttuuria, mutta meno oli just hyvä ja tanssittiin koko ilta kunnes baari laitettiin kiinni ja lähdettiin yöruoalle eli syömään linssikeittoa. Näiden bileiden piti olla osittain myös tervetuliaisbailut Erasmus vaihtareille, mutta saatiin kuulla että tänä vuonna Cukurovan yliopistossa on vaan viisi vaihto-opiskelijaa. Siis viisi??? Niistäkin kolme on kuulemma Saksasta tulleita turkkilaisia joten aika köyhältä näyttää kansainvälinen elämä yliopistolla tällä hetkellä.

Lauantaina taas Karina nappasi mut kyytiinsä ja hurauteltiin yliopistolle näkemään Adanan ladyja, eli muita Adanassa asuvia ulkomaalaisia naisia. Ollaan Karinan kanssa kaikkia muita melkeen puolet nuorempia, mutta siinä seurassa se ei kyllä tuntunut ketään haittaavan. Fiilis oli tosi rento ja oli kiva jutella sellasten kanssa jotka oli asunut Adanassa jo toista kymmentä vuotta. Saatiin tosi lämmin vastaanotto ja innolla ootankin jo tulevia tapaamisia ja aktiviteetteja tällä porukalla :-)





Sunnuntaina jatkettiin samalla ulkkisteemalla kun lähettiin vähän nuoremmalla porukalla kiertämään Adanaa. Meitä oli tyyppejä tietty Turkista, puolalaiset vaparit ja Suada sekä Romaniasta tullut vaihto-oppilas. Nää kuvat on tolta reissulta, harmi vaan mun kamerasta loppu akku puolessa välissä matkaa ja siks lempparipaikat keskuspuisto ja moskeija jäi nyt kuvaamatta. Mut kaiken kaikkiaan meillä oli tosi hauska päivä, pompittiin riippusiltoja pitkin toiselle puolelle jokea, otettiin kuvia hääparin kanssa, tanssittiin halaita puistossa, ennustettiin turkkilaisista kahvikupeista ja tietty syötiin kebapia. Käveltiin päivän aikana vajaat 15 kilometriä ja illalla kotiin raahauduttuani makasin vaan äxänä Cansun huoneen lattialla kun vaihdettiin päivän kuulumisia, olin niin poikki haha.

Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan siis tosi kiva kaikkine aktiviteetteineen! Mutta vaikka musta on super kivaa tavata muita ulkkiksia oon tullut vähän siihen tulokseen ettei se oo enää mulle sellanen must juttu tai päämäärä löytää kaikki Adanan ulkkikset, varsinkin nyt kun on jo omat tietyt kaverit kenen kanssa hengaa vapaa-ajalla. Tutustun mielelläni uusiin ihmisiin, paikallisiin tai muihin ulkomaalaisiin, mutta oon huomannu ettei se ulkomaalaisuus aina riitä siihen että viihtyis yhdessä. On aina huippua jos jostain porukasta löytää itelleen hyvän kaverin tai sellasen kenen kanssa viihtyy, mutta mä kaipaan hengailulta ja kaveruudelta muutakin kun vaan bailaamista tai sitä ulkomaalaisuutta mikä yhdistää. Oon muutenkin miettinyt viimepäivinä ulkomaalaisuutta yleensäkin ja mulla on yks postaus tuloillaan liittyen aiheeseen!





Nyt mä lähden vähän ulkoilemaan, oon nimittäin istunut koko päivän sisällä koulujuttuja tehden. Alotetaan muuten tänään mun toisen kämppiksen Edan kanssa meidän urheilullinen elämä, ja mennään illalla Zumbaan. Siis kelatkaa haha, minä zumbaamassa...... Tän viikon oon ajatellut nyt ottaa ihan chillisti, keskittyy ja oikeesti rauhottumaan tekemään aina yhtä asiaa kerrallaan oli se sit koulujuttu, kaverien kanssa hengailu, urheilu tai valokuvaamaan lähteminen. Ehkä mä pääsen tästä "kiirefiiliksestä" sillä tavalla eroon :-) Kivaa alkavaa viikkoo kaikille teille!

lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuun ensimmäinen

En tiedä pitäiskö tässä huolestua kun on lauantai-ilta ja mä oon ollu pari tuntia jo ihan täysin valmis menemään nukkumaan.. Oon vaan ihan älyttömän poikki ihan kaikesta, musta tuntuu vieläkin näin vajaan kahden viikon jälkeen että en oo saanu kertaakaan kunnon hengähdystaukoa vaikka en oo ees kerennyt tekemään mitään kauheen tehokasta. Oon vaan nähnyt aika paljon kavereita, opiskellutkin välissä ja juossut paikasta toiseen. Mun huoneessakin on jo vaaterekkiä vaille kaikki huonekalut, seuraavana vuorossa ois kivoin osuus eli kaiken muun sälän hankkiminen, kuten verhot, peili, pöytälamppu yms. Mulla ei oo vaan yksinkertasesti ollut aikaa ees ajatella mitään verhojen metsästystä haha, mihinköhän tää mun aika on mennyt? Huomisen ajattelin kuitenkin pyhittää pienellä shoppailulle, vaatekaappikin kaipaa ehkä vähän vielä kesäsempiä vaatteita kun mitä mun valikoimista tällä hetkellä löytyy.





Virallisia juttuja aloin hoitamaan aiemmin tällä viikolla, mut nekin sit jäi aika lyhyeen kun esim. puhelimen rekisteröiminen ei mennytkään kuin vettä vaan ja sit tuli jo kaikkea muuta mitä piti alkaa järkkäämään. Oon ottanut kuitenkin tavoitteekseni sen, että ensiviikolla mulla on kourassa ainakin rekisteröity puhelin, siinä liittymä ja omistan turkkilaisen pankkitilin. Sit alkaakin oleskeluluvan haku ja mua kauhistuttaa ihan über paljon. Ehkä siitäkin selvitään! Mun tänviikkonen puhelimen rekisteröiminen jäi muuten lyhyeen, koska olin luvannut mennä käymään Atoderilla Alin kutsumana. Tiesin vaan että sinne on tulossa joku tärkee vieras, minkä takia munkin toivottiin olevan paikalla. Mua nauratti niin paljon kun kaikki oli niin jännityksissä vieraan tulosta, ja vielä enemmän kun kurkin ikkunasta kun meidän vieras saapu. Saatiin vieraaksemme Turkin aiempi ympäristö- ja urbanismi (? sanokaa et tälle on joku parempiki sana) ministeri, ja ministeri saapukin Dagliogluun kunnon saattueella. Ensin koko vilkas katu suljettiin, jotta monen auton jono pääsisi parkkeeraamaan minimalistiseen tilaan Atoderin eteen, sen jälkeen ylös yhdistyksen tiloihin saapui ministerin lisäksi ainakin viisi kappaletta turvamiehiä ja muuta väkeä. Ministerin vierailu oli iso juttu tietenkin Atoderille, mutta kyllä kaikkien jännitys ja kuumottelu muhunkin vähän tarttu. Mut ja nykyinen vapari Suada esiteltiin ministerille ja muistelin jo kauhulla viimekertaa kun mut esiteltiin Adanan kaupunginjohtajalle ja olin ihan hoo moilasena kun en ymmärtänyt tyyliin mitään mitä mulle puhuttiin. Ministerille kuitenkin osasin vastata ihan oikeet sanat oikeeseen kohtaan ja mielessäni löin yläfemmat itteni kanssa, hyvä Nea, et mokannu tällä kertaa.. XD Onneksi meistä kahdesta azerbaijanilainen Suada puhuu melkein täydellistä turkkia, ja sai kunnian selittää Atoderin kansainvälisistä touhuista ministerille.


 

Ministerin vierailun lisäksi oon viettänyt muutenkin aika paljon aikaa nyt Daglioglussa, koska ihan uunituoreet vapaaehtoset on viimein saapuneet! Puolalaisista tytöistä Agata saapui torstaina, ja vietettiinkin koko ilta vaparikodissa hengaillen. Perjantaina menin taas Dagliogluun ja käytiin tekemässä pieni sightseeing kierros Suadana ja Agatan kanssa ja moikkaamassa Fatmaa joka on meille kaikille tullut tutuksi Atoderin kautta. Fatma on niitä ihmisiä kenen kanssa kaikki tulee toimeen ja jonka kanssa on vaan niin helppo olla. Juteltiin just perjantaina siitä miten ulkomaalaiset on Adanassa (ja Daglioglussa varsinkin) yleisestikin toisinaan aika outo juttu ja miltä meistä vapareista on tuntunut vastaanotto täällä. Oon täällä aiemminkin maininnut, mutta Fatma oli toinen niistä vaan turkkia puhuvista ihmisistä jotka ei pelänny mun ulkomaalaisuutta vaan sai mut tuntemaan itteni joukkoon kuuluvaks. Oon tästä Fatmalle ikuisesti kiitollinen ja oon ihan älyttömän onnellinen siitä että oon saanu Fatman kaltasen ihmisen mun lähipiirini!




 

Perjantai iltana joukkoon liittyi myös toinen puolalainen tyttö, Anna, ja ilta menikin toisiimme tutustuessa ja kaikesta Turkkiin liittyvästä jubaillessa. Oon semikateellinen siitä, että Suada ja puolalaiset on viettämässä vapariaikaansa kolmistaan, koska EVS-henkeen kuuluu vahvasti yhdessä tekeminen, hauskanpitäminen ja myöskin asuminen. Vaikka mullakin oli osan ajasta kämppis, oli ihan eri juttu asua kymmenen vuotta vanhemman miespuolisen henkilön kanssa kun samanikäisten tyttöjen. En kuitenkaan valita, mun vuosi oli sellanen kun oli enkä sitä kyllä mihinkään vaihtais. Saanpahan nyt kokea edes vähän jotain erilaista kun saan olla osallisena Atoderin touhuissa "tavallisena" vapaaehtosena ja välillä leikkiä EVS-eloa Suadan ja puolalaisten tyttöjen kanssa. Ali kyllä tarjos mulle mahdollisuutta asua vaparikodissa, mutta kiitin kauniisti ja kerroin jääväni aina välillä yökyläilemään Dagliogluun, mutta asun mielelläni nyt täällä uudessa kodissani ja elän omaa uudenlaista arkeani. On kuitenkin siinä sivussa ihan huippua saada olla mukana vaparijutuissa näin "ulkopuolisena" ja päästä tutustumaan taas ihmisiin uusista kulttuureista ja maista, koska näiden puolalaisten lisäksi joukkoon pitäis vielä tulla tyttö joko Portugalista tai Romaniasta.



Tän postauksen kuvat on tältä päivältä, kun lähdettiin vähän pidemmälle sightseeingille tyttöjen kanssa. Musta tuntuu että samanlaiset kuvat samoista paikoista pyörii tässä blogissa uudelleen ja uudelleen ja mun kuvausinspiraatio on näköjään muutenkin kadonnut johonkin kauas koska tuntui että näidenkin kuvien ottaminen oli työn ja tuskan takana. Syytän tästä kaikesta kuitenkin tätä kiirettä ja "stressiä" ja uskon toivon että paremmat kuvatkin tulee taas sen myötä kunhan saan kaiken tän kiireen päältäni pois. Kaupunkikierroksen päätteeksi suuntasin kohti omaa kotiani ja ai vitsi miten kiva tunne oli tulla omaan kotiin, siivoilla vähän, käydä pienellä kävelyllä ja ostamassa Cola Zeroa ja kävellä takaisin kotiin auringon laskiessa korkeiden kerrostalojen taa :)

Jos teillä on muuten mitään erityisempiä postausideoita, niin heittäkää niitä tulemaan! Mulla on kyllä mielessä muutamat jutut mistä kirjotella ja tällästä arkipäivästä höpötystä tuutte varmasti näkemään jatkossakin hehe.