tiistai 27. syyskuuta 2016

Homebound

Paluu Adanaan sujui aika smoothisti lukuunottamatta lentoa Izmiristä Adanaan. Adanan päällä oli ihan järkky myrsky, se oli lentokoneesta käsin katottuna toisaalta pelottavan näköstä, mutta toisaalta ihan sairaan siistiä. Kaupungin valot, päällä olevat mustat pilvet ja taukoamatta välkkyvät salamat. Tän takia kuitenkin jouduttiin heittämään muutama kiekka Adana-Mersin-Adana väliä. Onneksi kuitenkin siinä vaiheessa saatiin lupa laskeutua, kun jo joku oli saanut lentokoneessa sairauskohtauksen. Oli aika maailmanlopun fiilis kun lentokoneen ulkopuolella myrskyää ja sisäpuolella hämärässä lentokoneessa lentoemännät juoksee pitkin käytäviä ja kaiuttimista pyydetään mahdollisia koneessa olevia lääkäreitä ilmoittautumaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin; saatiin lentokone turvallisesti maahan ja ambulanssi sitä tarvitsevalle. Mun kuumotteluista huolimatta mun molemmat laukutkin selvisi määränpäähän! Vastassa mua oli toinen kämppis kaverinsa kanssa, onneksi, koska en ehkä ois ikinä selvinny kaikkine kantamuksineni yksin perille tänne kotiin.


Musta oli ihan yyber jännittävää nähdä missä sitä oiken sitten asutaankaan, mulla kun ei ollut tarkasta sijainnista tietoakaan. Oli kuitenkin iloinen yllätys nähdä mille alueelle auto pysähtyi! Kirjottelen myöhemmin tästä meidän mahallesta tarkemmin, kunhan kerkeän tutustua alueeseen vähän paremmin. Vaikka tää on keskeisellä paikalla en oo ihan kauheesti näillä hoodeilla ikinä liikkunut satunnaisia baari-iltoja tai kahvilakäyntejä lukuunottamatta. Koti on siis tosi keskeisellä alueella, hyvässä naapurustossa, kävelymatkan päässä useimmista mun elämää koskettavista paikoista. Vanhaan kotiin Dagliogluun ja parhaimmille kenkäputiikeille täältä kyllä kestää melkein tunti julkisilla, mutta ei se mitään. Meidän asuinalue on tosi rauhallinen, vaikkakin kahden suuren ja vilkkaan kadun välissä. Dagliogluun verrattuna tää on oikeestaan jopa vähän "tylsä", mut oon ihan ilonen että koti löytyy nyt täältä ja Dagliogluun voin mennä aina yökyläilemään. Niinkuin esim. tulevana perjantaina aion tehdä, kun uudet puolalaiset vaparit saapuu. Aiotaan nykyisen vaparin Suadan kanssa pitää yökyläbailut puolalaisia odotellessa.



Perjantai päivä meni kavereita ja pomoa, Alia, moikkaillessa. Loppuilta ja koko viikonloppu nyhjättiinkin vaan kotona likkojen kanssa, toisiimme tutustuen ja vaan rentoillen. Sovittiin ensialkuun ennen mun tänne tuloa, että katotaan rauhassa viikko/pari miten meiän yhteiselo lähtee käyntiin ja katotaan sitten jäänkö tänne, mutta jo lauantaina nää suunnitteli mistä mun kannattaa hankkia huonekalut mun huoneeseen ja oltiin kaikki aika yhtenäistä mieltä siitä että jään tänne. Suomalaisena perus erakkoerkkinä mua vähän jännitti miltä tuntuu oikeesti olla osa turkkilaista kimppakämppäilyä, mutta tähän mennessä mulla on ollut hyvä fiilist koko hommasta. Kirjottelen tästäkin aiheesta ja meidän kodista myöhemmin kuvien kanssa sitten kun oon saanut tän omankin luukkuni kondikseen.



Meidän kotikolo oli jo muuten sisustettu likkojen toimesta, mutta mun huone oli tyhjillään (tai no pari sohvaa täällä oli) ja kaipasi siis huonekaluja ja sisustamista. Mulla on vähän sellanen juttu, etten tykkää asua kaaoksessa. Kämpän järjestys ja harmonia on aika tärkee juttu oman viihtyvyyden kannalta ja halusinkin ihan ensimmäisenä saada oman huoneeni asuinkelpoiseksi ja siihen pisteeseen, että viihdyn täällä. Ensimmäiset itsenäisen turkkilaisen elämäni haasteet kohtasinkin siis tänään, kun päättäväisenä lähdin kohti yhtä Adanan kirppis- ja huonekalualuetta aikeenani ostaa ainakin sänky. Aiemminhan asuin jo valmiiksi kalustetussa kämpässä, joten huonekalukaupoille lähteminen oli jännittävää. Kaikeks onneksi Hakan tarjoutu tulemaan shoppailemaan mun kanssa, olisin muuten varmaan maksanut sängystä joko tuplahinnan tai sit olisin siellä vieläkin miettimässä ja pähkäämässä. Mulla oli kaks vaatimusta; sänky ei saa olla kirpparisänky (koska noh, ajatus iskemättömästä sängystä on paljon mukavampi ja pelkään yli kaiken ötököitä jotka voi levitä just tälläsellä tavalla) ja sängyn pitää olla parisänky. Kriteerit täytty ja löydettiin mulle lopulta peti hyvään hintaan, jee! Hintaan kuulu vielä kotiinkuljetus ja asennus kaupan päälle, mikä oli kans aika bueno homma.



Sänky- ja petivaateshoppailun jälkeen lähdin käymään Daglioglussa. Sinne on aina vaan niin kiva mennä, kun tietää että paikalla on aina ihania ihmisiä vastassa. Ei varmaan oo parempaa fiilistä kun saapuu Perheen hellään huomaan ja tietää että sinne on aina tervetullut. Tullaan nykyisen vaparin Suadan kanssa tosi hyvin juttuun, ja itseasiassa sekin on ihan rakastunut Adanaan ja suunnittelee myöskin jäävänsä tänne projektinsa päätyttyä. Saa nähdä jääkö puolalaiset neidotkin tänne projektinsa jälkeen haha. Hengasin tänään vaan Suadan kanssa ja jubailtiin kaikkea samalla kun kylki kyljessä tuijoteltiin Atoderin keittiön ikkunasta ulos vilkkaalle kadulle missä traktorit, pyörät, Audit, hevoskärryt ja ikivanhat Saabit ajoi sulassa sovussa keskenään koululaisia ja mandariinin myyjiä väistellen. Kadulle ulos tuijottelu siitä ikkunasta oli mun lempipuuhaa sillon kaksi vuotta sitten ja Suada kertoi itsekin aina viettävänsä aikaa ikkunan pielessä Obalar kadun puuhia tuijotellen. Daglioglusta kotiin mennessä näin vielä paria kaveria, ostin superpehmeän tyynyn ja kotiin tullessa mua odotti pöydän ääressä likat ja illalliseksi kotiin tilatut kalat. Aika hyvä maanantai siis.

8 kommenttia:

  1. Oi ihanaa katsella sun kuvia taas Adanasta ja kiva kuulla etta alku on alkanut hyvin. Tervetuloa siis Turkkiin ja tarinoita odotellessa, mielenkiintosta kuulla millaista on elo kamppiksena turkkilaisten tyttöjen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos kovasti kivasta kommentista! :-) on hauskaa olla taas täällä! kämppiselämästä saa varmasti vielä hyvät postaukset aikaan, oon jo näinä parina päivänä huomannut eroavaisuuksia siihen mitä suomalaisesta kämppiselämästä tiedän :p

      Poista
  2. Ootan kans innolla sun yhteiselämää turkittarien parissa! :D Tuo tunne on kyllä jotain sanoin kuvaamatonta kun saapuu tuttuun paikkaan, en tie miks mut oon jotenkin ruvennu lukeen ihan eri ajatuksella näitä sun postauksia nyt kun tiedän että saatan itekin olla kuukauden päästä tallustelemassa näitä samoja katuja pitkin. Ja niin toi lentokokemus on kyllä jotain mitä meikäläinen pelkää ihan hamaan loppuun asti, ei kiitos myrskyjä ja lääkärikuulutuksia tänne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi lento oli kyl aika eeppinen, sais jäädä tollaset kyl suosiolla välistä! Mulla on menny vähän nää ekat päivät jotenkin ihan jossain sumussa, ei oikeen vieläkään osaa uskoa että on täällä ja kokoajan tuntuu olevan kiire johonkin.. :D välillä kyllä iskee niitä "vau" hetkiä, mä oon nyt oikeesti täällä! Vitsi et mua jänskättää jo teiän puolesta, on niiin siistiä kun tuutte. <3

      Poista
  3. Ympäri mennään yhteen tullaan. Taas siis Adanassa. Hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adanassa taas, kyllä vain! Täällä tuntuu hyvältä olla :-)

      Poista
  4. Ihan ku Neea olis tullut kotiin :) tai ainakin yhteen niistä. Ihana juttu ja ihana into ja ihana Adana, vaikken siellä ole koskaan käynytkään - vielä. VIelä kertaalleen tervetuloa Turkkiin!!! Odotan lisäpostauksia lupaamistasi aiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siltä kyllä tuntuukin, uutuuden jännitystä ei enää oo mutta kiva ja levollinen olo sen sijaan on :) Ja tervetuloa Adanaan ihan milloin vain! :)

      Poista