tiistai 16. elokuuta 2016

Oot säkin ihan kiva, Suomi

Vuosi sitten kirjotin postauksen jossa listasin asioita Suomesta joita kaipasin Turkissa ollessani. Näihin kuului mm. suomen kieli ja suomalaiset läpät, tietyt ruoat ja juomat ja tavallinen vessa. Nyt taas hetken öö, siis ikuisuuden, Suomessa olon aikana mieleen on tullut muutamia uusia juttuja joista nautin tässä maassa. Aloitetaan! 





♥ Otto-automaatit
Miten hyvään ollaankaan päästy Suomessa tottumaan kun voit yhdeltä ja samalta automaatilta nostaa rahaa oli sun pankki sit Osuuspankki, Nordea tai mikä vaan muu. Niin Turkissa kun Saksassakin oli jokaisella pankilla omat automaattinsa ja oman pankin automaatin ettiminen oli aina työn ja tuskan takana. 

♥ Kalterivapaat ikkunat
Turkissa ollessa kalterit ikkunoissa ja parvekkeilla toi oman turvan tunteensa murtovarkaiden varalta ja (pieni) osa kaltereista oli ihan nättejäkin. Sen sijaan omat kuumotuksensa kalterilliseen elämään toi varsinkin Daglioglun kodissa toisessa kerroksessa asuessa ajatus esim. mahdollisesta tulipalosta. Mitä jos mun olohuone ja eteinen on tulessa ja ainoa pakokeino ois ikkunan kautta? 




♥ Ötökät
Tai oikeastaan niiden olemattomuus! Ampiaiset ja hämähäkit ei saa mua enää sen kummemmin hätkähtämään kun mietin kaikkia niitä kaikkia paholaisen luomuksia mitkä aina Turkissa öisin kaivautu koloistaan ja kävi kimppuun aina mahdollisuuden sattuessa. Näistä kaikista yrjöttävimpänä amerikantorakat jotka otti ihan toden teolla mut kohteekseen viime kesänä. 

♥ Kohtuuhintaset nettipaketit
Pärjään ilman rajatonta nettiäkin joo, mut kyllä se vaan helpottaa elämää aika kummasti. Ja on jees voida instagrammailla tai roikkua facebookissa vaikka bussimatkan ajan. Ja kuunnella musiikkia! Suomessa puhelimen rajattomat nettipaketit on kohtuuhintasia, toisin kuin monessa muussa paikassa. 




♥ Roskien ja pullojen kierrätys
Okei, en Suomessakaan kierrätä sen kummemmin, mutta on jees että roskille on omat pönttönsä jokaisen taloyhtiön pihassa. En Turkissa oikein ikinä tottunu siihen että roskat jätetään kaduille, en ollu oikeestaan ikinä varma mihin kohtaan katua mun pitää ne roskat kärrätä. Onneks alakerran pikkupoika aina mut roskapussien kanssa nähdessään nappas mun roskat ja kiikutti ne johonkin mistä ne sit kerättiin myöhemmin roska-auton kyytiin haha. Toinen ihan huippu juttu on pullojen kierrätys ja se että niistä saat sen parikyt senttiä rahoo. 

♥ Yksi kotiavain
Mulla oli Turkissa neljä avainta meidän kerrostaloon! Yksi alaoveen, kaksi kotioveen ja vielä yks avain työpaikan oveen. Jossain kohtaa oppi jo tunnistamaan avaimen kulumajäljistä ja paikasta avainnipussa mikä olikaan just se oikee avain just siihen lukkoon mitä oli sillä sekunnilla avaamassa mut kaikessa yksinkertaisuudessaan on hienoo päästä samalla avaimella niin alaovesta kun kotiovestakin sisälle. Kellarin ovea unohtamatta hei! 





♥ Vuodenajat
Joku turkkilainen joskus sano että Adanassa on neljä selvää vuodenaikaa. Oikeesti? Paikassa missä voit ympäri vuoden vedellä t-paita päällä päiväsaikaan? Paikassa missä joudut talvella ajamaan tunnin verran vuorille nähdäkses muutaman sentin lunta? Hyvä läppä mut ei uppoo tollaset väitteet ainakaan meikäläisiin! Toisaalta kaipaan Adanan ympärivuotista lämpöä ja sitä että oikeesti voit tammikuussa painella menemään t-paidassa, toisaalta taas onks ihanampaa kun Suomen kevät ja alkava syksy?

♥ .. ja ne suomalaiset läpät vielä kerran
Mun on nyt pakko paljastaa, mut pohjimmiltani oon uskollinen paskan huumorin kannattaja. Kaikki pissakakka -tasoset läpät naurattaa ja parasta huumoria saa väännettyy vaikka mistä vajaista jutuista ja netissä kiertävistä paskoista memeistä. Mut enpähän oo yksin, uppoo tällänen huumori ilmeisesti moniin muihinkin jos on facebookin ryhmiin luottaminen haha. En tiiä kylläkään voiks tätä suoraan luokitella suomalaisiin läppiin ja suomalaisuuden piikkiin mut eniveis!

---

Mua snäpissä seuraavat ehkä huomaskin jo että ostin vihdoin oman kameran! Oon viimiset puolitoista vuotta hiihdelly menemään kourassani aina jonkun muun kamera, mm. Jennan Canon on ollut mun hellässä huomassa viime syksystä asti. Tän postauksen kuvat onkin tänään otettuja testikuvia joistain mun lempparipaikoista Lohjalla. En oo vielä todellakaan päässy sisälle uuteen Olympukseeni ja Jennan kameraan tottuneena alku on ollu vähän kivinen, mut luulen et meistä tulee viel ihan hyvät kamut tämänkin laitteen kanssa! 

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia oot ottanut, ja hyviä asioita Suomen hyvistä puolista keksinyt! :) Tällä hetkellä meillä vaan sattuu oleen kaksi avainta, toinen asuntoon ja toinen varastoon. Aina ihan arpapeliä, et valitseeko oikean, niin samannäkösiä ovat :D mut onneks niitä ei ole sen enempää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :)! Heh niinpä, nää on tälläsiä pieniä elämän iloja :D vaikka tosiaan kyllä kahdellakin avaimella saa aina vähän arpoa kumpi olikaan se oikee.. :D

      Poista
  2. No joo onhan täällä Suomessakin puolensa, mutta nyt kun on ehtinyt jo vuoden täällä majailla niin kummasti se mieli halajaa takaisin Turkkiin ja kuorruttaa vaaleanpunaisiin keijupölyihin kaikki negatiiviset puolet :D Vielä viime vuonna olisin voinut olla ihan kypsä koko Istanbulin liikenteeseen (tai sen olemattomuuteen, koska ruuhka), virastoihin joissa mikään ei toimi ja joudut ravaamaan sadassa eri paikassa, puhumattakaan siitä ihmispaljoudesta. Nyt alkaa jopa olemaan ikävä tuota kaikkea, hitsi pitäskö mennä metsästään äkkilähtöjä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan sua kyl aika täysillä XD vaikka yks kotiavain on kivempi ku neljä ja virastojen toimivuus ansaitsis kolme hurraahuutoa ni vaaleenpunaset keijupölyt on kyl lentäny tännekin, eilen mahdollisia oleskelulupajuttuja kuumotellessani mietin kuinka siitäkin kyllä kai selviää ja hei, oppiipahan ehkä pari uutta turkin kielistä virastosanaa siinä sivussa ;) äkkilähdöt kuulostaa hei ihan hyvältä myöskin..... ;)

      Poista