sunnuntai 21. elokuuta 2016

Mitä syksy tuo tullessaan?

Mun Suomeen paluusta on aika tarkkaan nyt kahdeksan kuukautta. Sinä aikana oon tehnyt varmaan enemmän töitä kun ikinä, tutustunut uusiin ihmisiin, viettänyt aikaa vanhojen kavereiden kanssa, saanut takaisin sellasia kavereita joiden kanssa ei oltu pidetty yhteyttä piiitkiin aikoihin, nauttinut keväästä ja kesästä ja vähän lomaillutkin. Sinä aikana oon myös kerennyt haikailla muualle, miettiä miltä maistuis elämänmeno pidemmän kaavan mukaan reppureissaillessa ja huokaillut mun huoneen seinää koristavan maailman kartan edessä. Kaiken kaikkiaan tää aika Suomessa on ollut kuitenkin aika kivaa. Kivempaa jopa kuin mitä olin odottanut! Silti, kaikesta kivasta huolimatta, koko tän ajan mun takaraivossa on leijunut yksi kysymys; mitä syksyllä? Syksy on ollut mulle se raja jolloin on alettava kehittää jotain uutta, lähinnä töiden loppumisen takia. Syksy on myös tavallaan vähän niinkuin toinen uusi vuosi; suurimmalla osalla ihmisiä lomat on lomailtu, lapset ja nuoret palaa koulun penkeille, tekee mieli uudistaa vähän kotia ja vaatekaappia ja hiustyyliä ja ja.. Toisinaan tän kahdeksan kuukauden aikana oon pähkäillyt tulevaa ihan toden teolla, joskus taas harvakseltaan koko syksy on ollut vaan mielen syvimmässä kolosessa odottelemassa. Mutta silti se ajatus syksystä on koko ajan ollut siellä ja aina tasasin väliajoin muistutellut olemassaolostaan vähän isommin. Toisaalta tietämättömyys tulevasta on ollut vähän jännittävääkin ja aika usein oon huomannut miettiväni että missähän mä oon vaikka lokakuussa? Jossain mä tuun sillon olemaan ja jossain mä tuun silloin tekemään jotakin. Mutta mitä ja missä? Mutta toisaalta tälläsenä ihmisenä joka nauttii suunnitelmien tekemisestä tietämättömyys on ollu aika ajoin aika piinaavaakin. On ollut pakko vaan malttaa ja ainakin yrittää antaa päivien kulkea omalla painollaan. Sen sijaan että oisin sitten tehnyt niitä konkreettisia suunnitelmia, oon tehnyt alustavia suunnitelmia, varasuunnitelmia ja varasuunnitelmallekin omat varasuunnitelmat.. Kuulostaa ihan hyvältä, eikö :-D

No, niinkun varmaan jossain postauksessa mainitsin, mun ihan alkuperäinen suunnitelma oli hakea ammattikorkeaan aikuispuolelle ja onnellisena opiskella siellä seuraava muutama vuosi. Opiskelin keväällä kovaa kyytiä pääsykokeisiin ja osallistuinkin pääsykokeisiin Mikkelissä ja Huittisissa mutta jäin varasijoille. Mun paras varasija tais olla joku 49, hehheh, eli en enää edes haaveillut sieltä nousevani koulupaikoille. Aloin heti miettimään mitä sitten tekisin, ja aika äkkiä AMK tulosten tultua hainkin jo toiseen kouluun, tällä kertaa ammattikoulun aikuispuolelle. Osallistuin netin välityksellä haastatteluun ja jäin odottelemaan tuloksia. Samalla olin päättänyt, että jos en pääse tähän(kään) kouluun, otan tavarani ja lähden vaan matkustelemaan. Monet illat käytin googlettelemalla eri paikkoja, maita, reittejä, lentolippuja ja matkapostauksia. Fiilistelin jo vuotta Australiassa, reppureissua Aasiassa, kavereiden tapaamista Jenkeissä tai bussimatkailua ympäri Eurooppaa. Mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä? Samalla kuitenkin pieni osa musta toivoi, että pääsisin kouluun. Välillä taas en ollut sittenkään ihan varma mitä halusin. Ja sitten koitti viime perjantai. Se päivä, jolloin tiesin saavani tietää koulusta. Päästäkkö vai eikö päästä. Opiskellako vai eikö opiskella. Matkustaako villinä ja vapaana vai eikö matkustaa (villinä ja vapaana). Makoilin siis perjantai aamuna sängyn virkaa toimittavalla sohvallani katsellen O.C:tä, kunnes oli aika nousta ylös ja alkaa valmistautumaan työvuoroon. Ja sit mun puhelin piippasi sähköpostia, lähettäjänä koulu mihin hain. Panikoin, kädet tärisi, lähettelin muutamat paniikkiviestit Eeville, laitoin hyvän biisin soimaan, istuin ja otin mukavan asennon, huokaisin syvään (joskus oon dramaattinen, kyllä) ja avasin sen sähköpostin. Sinut on valittu opiskelemaan. Hallelujaa, kolme hurraahuutoa mut valinneille opettajille, thanks lord ja mitä näitä nyt on! Elokuun viimeisestä maanantaista alkaen mä oon siis jälleen opiskelija ja taas vähän lähempänä sitä-mikä-haluun-isona-ehkä-olla. Matkailuvirkailijan lisäksi oon myös toivottavasti siis joku kaunis päivä vielä valmis merkonomi ja ehkä mä taas näiden opintojen myötä löydän lisää sitä omaa juttuani. Vaikka opiskelun myötä menettäisinkin sen suuremman vapauden vaan mennä ja tulla missä huvittaa, saisin kuitenkin tilalle edes hetkellistä pysyvyyttä ja oman kodin jonka laittaa mieleiseksi itselleen. Ja sitä jos jotain oon tänä alkavana syksynä jo kovasti kaivannutkin. Kaikista siisteintä tästä hommasta tekee kuitenkin se, ettei mun tarvii opintojen ja oman kotikolosen rakentamisen takia heittää romukoppaan mun rakkautta matkustelua, tai Turkkia, kohtaan.

Mun koulu tulee olemaan pääosin verkko-opiskelua, mikä tarkottaa sitä että noin kuukauden päästä tähän aikaan mä myöskin pakkailen taas kamojani, hyppään lentokoneeseen ja saan taas ylpeenä kutsuu itseäni (ulkomaalaiseksi) adanalaiseksi. Aika super siistiä, etten sanois! Saan taas olla ja asua siellä missä on hyvä ja samalla tehdä jotain sellasta mikä tällä hetkellä tuntuu oikeelta, eli opiskella. Vaikka oon ihan super yyber innoissani asiasta, päälimmäinen tunnetila on ollut näinä parina päivänä kuitenkin pienoinen pakokauhu. Lentolippu, kämppä, oleskelulupa, pankkitili, torakat, matkalaukkujen kilorajat, uusi passi, ne torakat taas, ????? Miten selviin tästä kaikesta ja vielä yksin? Totuushan on se etten oo näiden asioiden kanssa oikeesti todellakaan yksin ja asuminenkin on jo turvattu mikäli en samantien vakituista kattoa pääni päälle löytäisikään. Mut oikeesti, mua pelottaa ihan sairaasti. Mitä jos kaikki menee pieleen, mitä jos en saakaan oleskelulupaa tai jos torakat valtaa mun kodin tai en saakkaan avattua pankkitiliä tai tai tai.. Luultavasti kaikki tulee lopulta menemään hyvin, asioillahan on tapana järjestyä. Ehkä pieni paniikki kuuluukin asiaan? Yks mun tän hetken lemppari quoteista onkin et jos sun unelmat ei pelota sua, ne ei oo tarpeeks isoja. Tää unelma nimenomaan pelottaa mua, mut tätä mä oon halunnu aina siitä lähtien kun viime vuonna Turkista lähdin pois, halunnut palata. Tällä hetkellä mun elämäntilanne on täydellinen siihen ja samalla käytän sen ajan hyödykseni opiskelemalla itelleni toista tutkintoa ja kehittämällä kielitaitoani. Win win situation siis kaikin puolin. Ja vaikka mua pelottaa, kurkkua kuristaa ja mielessä viuhuu toinen toistaan kauheemmat skenaariot kaikesta siitä mikä voi mennä pieleen, en voi olla hymyilemättä juntisti kun mietin itteäni kävelemässä Baraj Yolulla matkalla kavereilta kotiin, hengailua yliopistolla tai puistossa, uusien vapaaehtosten tuutorointia tai ihan vaan sitä kun shoppailen viikon hedelmäostokset perjantaimarkkinoilta (ja raahaan niitä hiki valuen himaan) ja elän taas sitä omaa adanalaista arkeani. Mä oon niin innoissani!

Tällä hetkellä tää kaikki, kouluun pääsy ja Adanaan paluu, tuntuu niin epätodelliselta etten sitä oo oikein vielä pystynyt sisäistämään kunnolla. Niiin moni yksityiskohta on vielä pimennossa ja hoidankin niitä alta pois sitä mukaa kun niitä eteen tulee ja voitte olla varmoja että niistä tuun vielä täälläkin puhumaan!

tiistai 16. elokuuta 2016

#tb Alanya 2013

Pitkästä aikaa taas #tb juttujen pariin, viimekshän kirjotin mun ensimmäisestä Alanyan reissusta tässä postauksessa, vuodelta 2010 kun olin 15-vuotias ja reissuun lähtiessäni enemmän kuin vähän varautunut. Teini-ikäinen minä rakastui kaikesta huolimatta Turkkiin siltä seisomalta ja kotiinlähdön aikaan pääsi kyynel jos toinenkin. Ensimmäisen loman jälkeen odotin kolme pitkää vuotta ennen kuin taas pääsin Alanyaan. Siis kolme! Tässä vaiheessa elämää mua kiinnosti vaan Alanya ja Istanbul ja turkkilaista kulttuuria olin tutkiskellut internetin (eli valitettavasti suoli24) välityksellä. Mut voi sitä riemua ja iloa kun lopulta tälle reissulle lähdettiin!

 




Muistan vieläkin sen tunteen kun astuin Antalyan lentokentältä ulkoilmaan ja siellä sitä taas oltiin, lämpimässä kesäyössä palmujen keskellä. Hypättiin bussiin ja kurvailtiin kohti Alanyaa ja meidän silloista hotellia. Aamu alko jo sarastaa siinä vaiheessa kun oltiin meidän hotellilla ja muistan kuinka meidän huoneeseen ei tullut vettä. Ainoana englannin taitajana lähdin reippaana ilmoittamaan tästä alas respaan ja joku baarin janttereista tuli tarkastamaan tilanteen. Tästä jantterista sainkin sit ensikosketukseni niihin surullisenkuuluisiin niljakkeisiin joihin törmää mm. keskustelupalstojen tarinoissa ja ilmeisesti valitettavasti joskus myös tosielämässä. Hyhhyh.





Onneksi noi creepyt on näytelly mun matkoilla yleensä aika pientä roolia ja suurin osa turkkilaisista on ollu aina mun lomareissujen osalta hyviä tyyppejä. Tällä reissullani tutustuin nimittäin muiden hyvien tyyppien lisäksi Hasaniin, joka oli kotoisin Mardinista. Silloin en tiennyt hölkäsen pöläystäkään koko kaupungista mutta loman jälkeen otin paikasta selvää ja sen jälkeen Mardin on aina ollut mun to go -listalla. Hasan oli ja on kaiken kaikkiaan varmaan yks siisteimmistä tyypeistä kenet oon Alanyassa tavannut. Se puhu tosi hyvää englantia, oli ollut aikanaan Liettuassa vaihto-oppilaana missä oli tavannut kihlattunsa, eikä ollut koskaan koskenutkaan Välimerta. Yhtenä iltapäivänä sit mentiin ja uitiin Kleopatra-rannan jättiaalloissa.





Tääkään loma ei eronnut sen ihmeemmin aiemmasta, tai mistään muustakaan ihan perus rantalomista. Syötiin, uitiin, otettiin aurinkoa, shoppailtiin ja kierreltiin paikkoja. Myös mun sen aikanen luokkakaveri oli Alanyassa samaa aikaa ja käytiinkin keskenämme huitelemassa kylillä yhtenä iltana yksien drinkkien verran. En oo ollu mikään true partyanimal ikinä Alanyan reissuillani, oon tainnut tasan yhtenä iltana käydä oikeesti baarissa Alanyassa. Oon kyllä kuullu vaikka minkälaisia tarinoita villeistä partyista, pitää varmaan joskus vielä ottaa menetetyt bailut takasin ja joskus bailata koko lomaviikko putkeen haha. Kaikesta kiertelystä ja kaupungin tutkiskelusta huolimatta ei kyllä päästy Kale-kukkulalle tai muuallekaan nähtävyyksien pariin, jossain vaiheessa sitä huomasi vaan ajan kuluneen ohi tosi äkkiä ja yhtäkkiä koittikin kotiinpaluu. Viimeisenä iltana Alanyassa tapasin vielä edellisessä #tb postauksessa mun kaveriksi tulleen Kaderin veljen. Oli hassua tavata Kaderin veli, vaikka se olikin facebookin ja sillosen mesen kautta tulleetkin mulle tutuiksi. Myöhemmin Istanbulin matkalla tapasin sitten koko Kaderin perheen mikä oli myös ihan huippua.






Tältä reissulta ei lähdetty itku silmässä, mutta haikein mielin. Tykästyin entistä enemmän Turkkiin ja Alanyaan enkä ois millään malttanut lähtee kotiin. Suunnittelin into pinkeenä työharjoitteluun lähtemistä Alanyaan mutta se ei koskaan toteutunut, syystä että olin aika laiska ottamaan asioista selvää tai oikeesti tekemään asian eteen yhtään mitään hehs.. Seuraavaa lomareissua ei onneks tarvinnut odotella kolmea vuotta vaan uudelle reissulle Turkkiin pääsinkin jo samana syksynä!
Kiinnostaisko teitä muuten tällaset samankaltaset throwback -postaukset muualtakin kun vaan Turkista?

Oot säkin ihan kiva, Suomi

Vuosi sitten kirjotin postauksen jossa listasin asioita Suomesta joita kaipasin Turkissa ollessani. Näihin kuului mm. suomen kieli ja suomalaiset läpät, tietyt ruoat ja juomat ja tavallinen vessa. Nyt taas hetken öö, siis ikuisuuden, Suomessa olon aikana mieleen on tullut muutamia uusia juttuja joista nautin tässä maassa. Aloitetaan! 





♥ Otto-automaatit
Miten hyvään ollaankaan päästy Suomessa tottumaan kun voit yhdeltä ja samalta automaatilta nostaa rahaa oli sun pankki sit Osuuspankki, Nordea tai mikä vaan muu. Niin Turkissa kun Saksassakin oli jokaisella pankilla omat automaattinsa ja oman pankin automaatin ettiminen oli aina työn ja tuskan takana. 

♥ Kalterivapaat ikkunat
Turkissa ollessa kalterit ikkunoissa ja parvekkeilla toi oman turvan tunteensa murtovarkaiden varalta ja (pieni) osa kaltereista oli ihan nättejäkin. Sen sijaan omat kuumotuksensa kalterilliseen elämään toi varsinkin Daglioglun kodissa toisessa kerroksessa asuessa ajatus esim. mahdollisesta tulipalosta. Mitä jos mun olohuone ja eteinen on tulessa ja ainoa pakokeino ois ikkunan kautta? 




♥ Ötökät
Tai oikeastaan niiden olemattomuus! Ampiaiset ja hämähäkit ei saa mua enää sen kummemmin hätkähtämään kun mietin kaikkia niitä kaikkia paholaisen luomuksia mitkä aina Turkissa öisin kaivautu koloistaan ja kävi kimppuun aina mahdollisuuden sattuessa. Näistä kaikista yrjöttävimpänä amerikantorakat jotka otti ihan toden teolla mut kohteekseen viime kesänä. 

♥ Kohtuuhintaset nettipaketit
Pärjään ilman rajatonta nettiäkin joo, mut kyllä se vaan helpottaa elämää aika kummasti. Ja on jees voida instagrammailla tai roikkua facebookissa vaikka bussimatkan ajan. Ja kuunnella musiikkia! Suomessa puhelimen rajattomat nettipaketit on kohtuuhintasia, toisin kuin monessa muussa paikassa. 




♥ Roskien ja pullojen kierrätys
Okei, en Suomessakaan kierrätä sen kummemmin, mutta on jees että roskille on omat pönttönsä jokaisen taloyhtiön pihassa. En Turkissa oikein ikinä tottunu siihen että roskat jätetään kaduille, en ollu oikeestaan ikinä varma mihin kohtaan katua mun pitää ne roskat kärrätä. Onneks alakerran pikkupoika aina mut roskapussien kanssa nähdessään nappas mun roskat ja kiikutti ne johonkin mistä ne sit kerättiin myöhemmin roska-auton kyytiin haha. Toinen ihan huippu juttu on pullojen kierrätys ja se että niistä saat sen parikyt senttiä rahoo. 

♥ Yksi kotiavain
Mulla oli Turkissa neljä avainta meidän kerrostaloon! Yksi alaoveen, kaksi kotioveen ja vielä yks avain työpaikan oveen. Jossain kohtaa oppi jo tunnistamaan avaimen kulumajäljistä ja paikasta avainnipussa mikä olikaan just se oikee avain just siihen lukkoon mitä oli sillä sekunnilla avaamassa mut kaikessa yksinkertaisuudessaan on hienoo päästä samalla avaimella niin alaovesta kun kotiovestakin sisälle. Kellarin ovea unohtamatta hei! 





♥ Vuodenajat
Joku turkkilainen joskus sano että Adanassa on neljä selvää vuodenaikaa. Oikeesti? Paikassa missä voit ympäri vuoden vedellä t-paita päällä päiväsaikaan? Paikassa missä joudut talvella ajamaan tunnin verran vuorille nähdäkses muutaman sentin lunta? Hyvä läppä mut ei uppoo tollaset väitteet ainakaan meikäläisiin! Toisaalta kaipaan Adanan ympärivuotista lämpöä ja sitä että oikeesti voit tammikuussa painella menemään t-paidassa, toisaalta taas onks ihanampaa kun Suomen kevät ja alkava syksy?

♥ .. ja ne suomalaiset läpät vielä kerran
Mun on nyt pakko paljastaa, mut pohjimmiltani oon uskollinen paskan huumorin kannattaja. Kaikki pissakakka -tasoset läpät naurattaa ja parasta huumoria saa väännettyy vaikka mistä vajaista jutuista ja netissä kiertävistä paskoista memeistä. Mut enpähän oo yksin, uppoo tällänen huumori ilmeisesti moniin muihinkin jos on facebookin ryhmiin luottaminen haha. En tiiä kylläkään voiks tätä suoraan luokitella suomalaisiin läppiin ja suomalaisuuden piikkiin mut eniveis!

---

Mua snäpissä seuraavat ehkä huomaskin jo että ostin vihdoin oman kameran! Oon viimiset puolitoista vuotta hiihdelly menemään kourassani aina jonkun muun kamera, mm. Jennan Canon on ollut mun hellässä huomassa viime syksystä asti. Tän postauksen kuvat onkin tänään otettuja testikuvia joistain mun lempparipaikoista Lohjalla. En oo vielä todellakaan päässy sisälle uuteen Olympukseeni ja Jennan kameraan tottuneena alku on ollu vähän kivinen, mut luulen et meistä tulee viel ihan hyvät kamut tämänkin laitteen kanssa! 

lauantai 6. elokuuta 2016

Nämä elokuut

Onko muka oikeesti jo elokuu? Keskiviikko aamuna töihin lampsiessa oli viileä, maa oli märkä ja aurinko paistoi. Tuntui niiltä syysaamuilta kun ensimmäistä kertaa lähti kouluun uuden lukuvuoden alettua. Intoa täynnä, päällä uudet vaatteet, ihan koulun alkua varten ostetut, ja se fiilis kun kouluun oli ihan kiva palata vaikka periaatteesta vähän nurisikin loman loppumista.

Kaksi vuotta sitten oli koulut käyty, eikä elokuussa enää tarvinnutkaan lähteä koulun penkille istumaan. Sen sijaan olin kesätöissä taideliikkeessä ja haaveilin Turkista. Tasan kaksi vuotta sitten juuri näinä päivinä sain tietää lähteväni Adanaan. Olin koko kesän elänyt epätietoisuudessa, selvitellyt asioita ja soitellut milloin kenenkin kanssa, viestitellyt Turkkiin ja salaa intoillut siitä mitä kaikke tekisinkään jos Turkkiin pääsin. Vanha kesätyöpaikka muistuttaa mua niin siitä kahden vuoden takaisesta kesästä. Siellä kirjoitin ja postasin postauksen jossa kerroin lähteväni Adanaan. Siellä opiskelin turkin kieltä luppoajalla. Takahuoneesta soittelin viisumiasioita ja panikoin. Työntekoa siivitti fiilistely ja unelmointi Turkista. 

Ja täällä mä oon taas, vanhassa kesätyöpaikassani tuuraamassa mun pomoa. Ihan kuin oisin palannut ajassa kaksi vuotta taaksepäin; samat työt ja samankaltaiset jännitykset ja epätietoisuudet. Mä en oo paljon puhunut täällä mun tulevan syksyn suunnitelmista, kun kaikki on ollut vielä niin auki. Ja on vieläkin, tosin tällä hetkellä ollaan jo loppusuoralla tässä odottamisessa, pohtimisessa ja punnitsemisessa. Mikä päätös on se oikee? Minkä tien valitsemalla oon onnellisempi? Tällä hetkellä mulla on töitä jäljellä vajaa kuukausi, minkä jälkeen ajattelin vielä pari viikkoa tehdä sijaishommia. Sen jälkeen mä oon vapaa tekemään ihan mitä vaan. Ihan mitä vaan! Toisaalta ajatus on ihan tajuttoman pelottava, toisaalta taas ihan älyttömän siisti. Mun omaisuus mahtuu kahteen matkalaukkuun (plus kengille ehkä vielä omansa..) eikä muhun kohdistu sen kummempia velvollisuuksia tai odotuksia. Kunhan pidän itteni hengissä ja muistan aina välillä kertoa äitille missä meen hehe. Miksi en siis ottais, lähtis ja tekis? Viimiset pari kuukautta oon ollut varma siitä että näin mä tuun tekemään, jonnekin on mentävä. Suomi on kiva, mutta niin on monet muutkin paikat. Suomessa on perhe ja osa kavereista, mutta entäs ne kaikki muut ihmiset joita en oo vielä tavannut? Suomessa varmasti voisin rakentaa itelleni "hyvän tulevaisuuden" mutta aina se ei vaan riitä. Ehkä se ei oo sitä mitä haluan? Mitä mä sitten haluan? En oikeesti vielä kunnolla itekään tiedä, mut onko tässä mikään kiire? Ihan pian mä kuitenkin tiedän varmuudella mitä edes tuleva syksy tuo tullessaan ja lupaan että tuutte siitä kyllä täälläkin kuulemaan! 

torstai 4. elokuuta 2016

Kotka on kaikkein kaunein

Viime viikonloppu oli viimein se, jolloin pääsin taas ihanista ihanimpaan Kotkaan. Viime kerrasta olikin jo aikaa melkein puoli vuotta! Kotka on kiistatta mun lempikaupunki koko Suomessa, ei vaan oo Kotkaa voittanutta. Mun suvun toinen puolisko on sieltä, joten aikaa tuolla kaakon kulmassa on tullut vietettyä pienestä pitäen. Viisi vuotta (omg, viisi!!) sitten tein yhden mun elämän parhaista päätöksistä ja muutin Kotkaan ammattikoulun perässä. Koulu tosin löyty Haminan puolelta, mutta koti oli lapsuudesta tutuilla kulmilla meren vierellä Suulisniemen huudeilla. Kaksi vuotta kolmesta asuin ikiomassa kotikolossani ja viimeisen vuoden kummitätini hellässä huomassa haha. Lapsuuden kesiä ja lomia tuli vietettyä juurikin tädin luona ja parasta onkin täti joka on samalla täti, varaäiti ja kaveri. Monet luulee meitä myös sisaruksiksi, eikä oo yks tai kaks kertaa kun joku on sekottanu meidät toisiimme. Esim. pari vuotta sitten Hennan nelikymppisillä mua tultiin onnittelemaan synttäreiden johdosta.. 





Pitkien työputkien ja kaiken häslingin jälkeen oli rentouttavaa päästä Suulisniemeen missä on lähellä meri ja metsä ja ainoat äänet lähti lähellä kirkuvista lokeista ja naapurin ruohonleikkurista. Heti ensimmäisenä kotiin päästyä lähdettiin uimaan Äijäkkään, vesi oli niin kylmää mut uskaltauduttiin silti! Aika usein päivät Hennalla menee vaan lötköillessä ja rentoillessa mut tällä kertaa halusin vähän tehdäkin jotain ja torstaina lähdettiin käymään Kotkansaarella Katariinan meripuistossa diipailemassa ja nauttimassa ihanasta säästä. Käytiin myös moikkailemassa lähes kesyjä metsän eläimiä, vitsi miten hauska tunne kun linnut lentää kädelle ja vaan hengailee siinä. Koitettiin bongata oraviakin, mutta ei nähty yhtään. Ehkä sit ensikerralla. Lounaalle päätettiin lähteä Vaakkuun eli Varissaareen, mihin meiän on pitäny mennä joka kesä. Edestakainen venematka Vaakkuun oli jo kokemus itessään, niin kiva et tollasia on mahdollista tehdä ja päästä käymään saaressa vaikkei omaa venettä omistaisikaan. Mua semisti harmittaa ettei Lohjalla oo mitään tollasia hienouksia vaikka meilläkin on isot vesistöt täällä.







Perjantai ja varsinkin lauantai oli pyhitetty täysin Meripäiville, piiloviineille, naapureiden kanssa hengailemiselle, kavereiden näkemiselle, pussikaljoille, grilliruoalle, Isopuistolle, markkinoilla pyörimiselle ja tivoliinkin oli pakko päästä (pyörivät tuolit humalassa on oikeesti hyvä idea). Odotin lauantain esiintyjiä Paperi Teetä ja Antti Tuiskua kuin kuuta nousevaa ja pettymys oli suuuuri kun Ana Tuden tilalle tulikin Jukka Poika, nyyh. Onneks Papru T oli just niin paras kun ootinkin ja vähän ehkä vielä parempikin ja olin koko loppuillan vaan onnellinen. Koska Paperi T. Illan viimeisen esiintyjän aikana teki mieli ehkä vähän itkee koska myötähäpee mut on Cheekilläki hei yks hyvä biisu! Harmi vaan et just sitä ei esitetty haha mut ilo oli sitäkin suurempi kun koko shaibe loppu ja lähettiin syömään muikkuja puoleen hintaan. Sunnuntai menikin mukavasti Netflixiä tuijotellen ja FatBoyn päällä nukkuen maha täynnä pitsaa ennen bussimatkoja takaisin Lohjalle.







Maanantaina oli oikeesti kiva mennä takasin töihin, fiilis oli levännyt ja energinen vaikka viikonloppu menikin Meripäiville pomppien. Siitä tietää et viikonloppu on ollu onnistunut! Kivat jutut ei suinkaan oo loppunu siihen, koska tänään iltapäivästä saan luokseni pienen palan Adanaa, ihana rakas vapariajan mentorini Zeynep tulee Lohjalle kyläilemään! En voi edes kuvitella miten hassua ja outoa tulee olemaan nähdä Zeynep Suomessa, mun kotikaupungissa, täällä, mun kanssa! Ihanaaa 

ps. julkasin hetki sitten postauksen parin viikon takaiselta Tallinnan reissulta, lukekaas sekin jos jutut etelänaapurista kiinnostaa :)

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Viron nopeet

Mitä tehdä jos Tallinnassa on aikaa reilut viisi tuntia? Näin jälkiviisaana voisin sanoo, että varata hotelli yöksi ja viettää siellä ainakin yks päivä lisää. On niin käsittämätöntä, että parinkymmenen vuoden aikana oon käynyt Tallinnassa useampaan otteeseen mutta vasta tänävuonna oon heränny siihen kuinka siisti kaupunki on noinkin lähellä meitä, vaan parin tunnin matkan päässä. Aiemmin oon ollu vaan lonkero- ja shoppailuturisti mut tän vuoden reissuilla oon älynny lähtä satamaa ja Viru-keskusta kauemmas. Oon tykänny aina viron kielestä ja ihan viimeistään tän päiväreissun jälkeen oon ehkä vähän rakastunut Tallinnaan. Pääkaupunkikateus iskee kyllä välittömästi kun pääsee diipailemaan ympäri vanhaa kaupunkia ja sen takana olevaa Kalamajan aluetta, minkä joku matkailusivu oli rankannut top 20 parhaimpien hipsterimestojen listalle. Niin siistiä! Mistä sit koostu meidän viis nopeeta tuntia?








Silja Europalla pääsee Helsingin Olympiaterminaalista Tallinnaan kätevästi n. kolmessa tunnissa. Meillä oli hytti varattuna koko matkan ajaksi, mikä oli ihan super hyvä juttu. Mukana ollut pikkuveli oli nimittäin pienessä kuumeessa matkan ajan ja otettiinkin Anssin kanssa lepiä melkeen koko paluumatka takasin Tallinnasta Helsinkiin. Oli jees päästä koko päivän kävelemisen jälkeen vaan loikoilemaan petiin haha. 

Ensin kannattaa eksyä, ettei pääsis liian helpolla! Mulla on oikeesti hyvä suuntavaisto mut en ymmärrä mikä siinä Tallinnan satamassa mättää kun joka ikinen kerta eksyn sinne. Siis ihan joka kerta??? Tällä kertaa kierrettiin jostain jumalan selän takaa ja siis en vaan ymmärrä miten aina onnistutaan. 





Vanha kaupunki oli tälläkin kertaa aivan ihana. Tää on yks syy pääkaupunkikateuteen, miksei meillä oo tällasta ihanaa Helsingissä? Yks mun lempparijutuista eri kaupungeissa on ne värikkäät talot ja näitähän sieltä löytyy vaikka millä mitalla. Alkukeväisellä reissulla oltiin Eevin kanssa melkeen ainoot turret vanhan kaupungin kaduilla, nyt olikin sit ihan toinen ääni kellossa. Porukkaa oli ihan älyttömästi ja meikäläisen makuun ehkä ihan hiiren verran liikaakin. Toisaalta kesä herätti vanhan kaupungin eloon; kahviloiden terasseilla kävi kuhina, kukkia ja katusoittajia oli kaikkialla, samoin pappoja myymässä taidetta kaduilla ja iloisia turisteja kamerat kaulassa. Vanhan kaupungin lempparit on ehdottomasti sen monet kirkot, ne värikkäät talot ja coolein näköalamesta jota on suomalaisen korvaan nimellä paiskattu, lol, eli Kohtuotsa vaateplats.






Taksiajelu on jo aika vakiintunu osa Tallinnan reissuja, koska sen lisäks että joka kerta eksytään, meillä loppuu joka kerta myös aika kesken. Niinpä joka kerta on hypättävä taksiin ja kurottava aikaa kiinni eikä tuhlata sitä kävelyyn. Näinkin suuressa kaupungissa missä välimatkat on ihan über pitkiä (t. mun äiti joka väitti kävelleensä päivän aikana ainakin kymmenen kilometriä) on aika tuhlausta käyttää taksia, mut tosiaan, säästettiin vähän aikaa. 

Vaatekaupat on aina kierrettävä äkkiä, tosin tällä kertaa ihan tosi äkkiä. New Yorker on mun nykyinen ihan lemppari vaatekauppa, siellä on joka kerta pyörähdettävä enkä koskaan oo päässyt sieltä lähtemään tyhjin käsin. 






Lush on mulle ihan uus ketju, josta kuulin joskus alkuvuodesta mun siskolta. Innostuin näistä tuotteista itsekin Lushin liikkeessä pyöriessäni kun Jenna pyys mua tuomaan sille jotain kasvorasvaa Tallinnan Lushista. Lopulta kiikutin kotiin parit shampoot ja hoitoaineet itellenikin. Lush valmistaa siis käsintehtyjä, vegetaarisia ja vegaanisia kosmetiikkatuotteita. Lushin toiminta on varsin luontoystävällistä, koska tuotteita ei testata eläimillä ja luontoa säästetään monen muun tavan ohella mm. pakkausmateriaaleissa. Omat palashampooni ja palahoitsikat pakattiin paperipusseihin ja tadaa näin säästettiin taas hiiren verran luontoa. En oo ihan true viherpiipertäjä mut mielelläni panostan tällasiin tuotteisiin ja samalla teen palveluksen omille hiuksillenikin kun hoidan niitä vähän luonnonmukasemmin. Kaiken lisäks Lushin shampoot ja hoitsikat on ihanan värisiä ja tuoksuu taivaalta, no more reasons needed siis. Lushin tuotteet on ehkä vähän hintavia, mutta vajaan kymmenen euron palashampoosta riittää n. 80 pesuun mikä on jo aika hyvin. Lushin liikkeitä löytyy pari kappaletta Helsingistä, mutta Tallinnassa tuotteet on halvempia mitä rakkaassa pääkaupungissamme.






Kalamajan kaupunginosa, eli se cooli ja trendikäs kaupunginosa vanhan kaupungin takana. Pääkaupunkikateus oli vahva täälläkin! Olin ihan fiiliksissä tästä paikasta, niin coolia. Liian siisti on tylsää, mut Kalamaja oli just sopivan nätisti vähän vanha ja rämänen, ihan omalla tavallaan vähän kolkko mut niin kotoisa. Tiilitaloja, vanhoja tehdasrakennuksia, mitä erilaisempia kahviloita ja ravintoloita, uutta ja vanhaa yhdisteltynä, graffiteja, ilmoituksia kadonneesta pandasta ja tyylikkäitä virolaisia. 

F-hoone eli yks Kalamajan feimeistä ravintoloista. Ravintola ei oo mikään turhan fiini mesta, vaan enemmänkin just sellanen rento ja lepposa paikka mistä saa herkkuruokaa halpaan hintaan ja kaupan päälle saa nauttia kivasta ympäristöstä. F-hoone sijaitsee vanhassa teollisuusrakennuksessa ja syödä voi niin sisällä kun ulkonakin viihtyisällä sisäpihalla. Tänne on mentävä uudestaan!








SuperAlko oli se matkan perimmäinen syy, joka lopulta meinas melkeen jäädä välistä koska kiire. Tehtiin henkilökohtaset ennätykset kun juostiin alkon läpi ja oltiin ostoksetkin pakattu alle vartissa. Pääkaupunkikateus part. kolme. 

Rikkinäiset kaljakärryt, eiks tääkin vähän niinku kuulu Tallinnan matkailuun?