keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Päivä Marmariksessa

Neljännen lomapäivän aamu oli se, kun oltiin molemmat sitä mieltä että nyt on tehtävä jotain muuta kuin loikoilla rannalla. Oltiin suunniteltu aiemmin reissua lähellä olevaan Datcaan, mutta kelit oli oikeesti niin järkyn kuumat että koko päivä Datcassa varmaan ois menny vaan tuskaillessa ja märäks läntiks maahan sulaessa. Jotain erilaista oli kuitenkin tehtävä, joten päätettiin lähteä käymään kunnolla Marmariksessa. Oltiin käyty jo yhtenä iltana aiemmin Marmariksessa moikkaamassa parin tunnin verran mun kaverin perhettä jotka oli tullu sinne parin viikon lomalle, oli hassua nähä niitä Turkissa kun vasta reilu viikko sitten olin ollut niillä kylässä kattomassa kun tyypit pakkas lomaansa varten. Tällä kertaa lähdettiin kuitenkin Marmarikseen suht ajoissa aamupäivällä, tarkotuksena vaan kierrellä ympäriinsä ja katella paikkoja.







Viime kerralla Marmariksessa käveltiin aika pitkälti samat reitit ja vähän enemmänkin, mutta siinä kuumassa säässä meidän kävelyt oli kyllä ihan tarpeeks. Käveltiin keskustan alueita ja ostoskatua pitkin, välillä pysähdyttiin jäätelölle tai kauppaan ja taas jatkettiin matkaa. Eniten meillä tais kyllä mennä aikaa kameroiden kanssa heiluessa, onneks ollaan molemmat kamerat kaulassa käveleviä ettei toiselle tuu sellasta kiirettä äkkiä napata kuvia matkanvarrelta tai toiselle tylsistymistä siihen, kun toista saa aina odottaa. Jäätelöt meillä kyllä meinas sulaa kun piti ensin saada niistä kuvat ja videotakin vielä haha.






Oon paljon lukenut facebookista kuinka Alanyassa on joidenkin ihmisten mukaan käynyt turistikato. Icmelerin pienellä rannalla sitä ei oikeastaan huomannut, mutta taas isompaan Marmarikseen tullessa olin aika järkyttyny siitä kuinka vähän lomailijoita oikeesti on. Koko matka Icmeleristä Marmarikseen huusi tyhjyyttään satunnaisia lomailijoita lukuunottamatta, samoin keskustan huudeilla ja bazaarialueella porukkaa oli ihan tajuttoman vähän. Mua harmittaa tää turistikato ihan tajuttomasti kaikkien niiden puolesta jolle turismi on se, millä tekee elantonsa. Jos ei kauppa käy niin ei tuu rahaakaan, ja jos rahaa ei tuu niin millä pärjää talven yli. Monia varmasti huolettaa turvallisuus Turkissa ja se, onko Turkkiin turvallista tällä hetkellä matkustaa. Iskut isoihin kaupunkeihin Istanbuliin ja Ankaraan on ollu suuresti esillä Suomessakin, ja monet varmasti on niiden takia valinnut lomakohteekseen jonkun 'vakaamman' paikan, jos niin nyt enää oikeestaan voi mistään paikasta sanoa. Koskaanhan ei voi tietää mitä tapahtuu, missä ja milloin. Tätä oon useaan otteeseen sanonut myös jos multa on kysytty miten uskallan vielä matkustaa Turkkiin. Tottahan se on, voihan pommi-isku sattua omallekin kohdalle. Mut toisaalta, voihan joku mut päästää päiviltäni ihan täällä kotikaupungissakin. Ymmärrän ihmisiä jotka ei ehdoin tahdoin halua lähteä Turkkiin lomailemaan, mut omalta osaltani oon sillä kannalla, etten tahdo rajottaa omaa elämääni ja antaa pelolle liikaa valtaa. Järki on tietty aina hyvä pitää päässä eikä lähtee huolettomana pää edellä riskialueille hillumaan. Mut en myöskään aio jäädä neljän seinän sisälle miettimään mitä jos jotain tapahtuu. Mä toivon yli kaiken, että tää tilanne rauhottuis ympäri maailman, ihmiset vois taas matkustaa rennommin mielin ja ettei kenenkään tarvitsis pelätä omassa kotimaassaan, lentokentillä tai ostoskeskuksissa. Tai ylipäätään yhtään missään.





ps. tällain asu ois ehkä mitä mahtavin, esim. loppuviikosta tälle vois olla käyttöö ehkä vähän enemmänkin kun kattoo näitä Lohjalle luvattuja säätiloja haha

ja pps. lukekaa mun tänään aiemmin kirjottama postaus Icmeleristä! jos sit enskerralla saisin vihdoin kirjotettuu ja julkastua viimisetkin jutut mun reppureissuun liittyen

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Siellä taivas on täysin pilvetön ja aurinko paistaa. Täällä vaan sataa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Julia! Totta, vaihtaisin tän kylmän ja sateisen kyllä tohon ihan mielelläni haha :D

      Poista