lauantai 28. toukokuuta 2016

Fethiye

Fethiye, Fethiye, Fethiye.. Mulla ei ollut ensin aikomustakaan mennä Fethiyeen. Suunnitelmana oli mennä Marmariksesta, Muglan maakunnasta suoraan Antalyan maakunnan puolelle ja hengailla siellä. Kunnes tajusin kaivaa mun muutaman vuoden takaisen places to go -listan esille ja sieltä sen taas bongasin. Fethiye. Listalla roikkuneet Kayaköy ja Ölüdenizkin olis ihan vieressä. Fethiyeen siis? Marmariksesta minibussi Fethiyeen maksoi 25 liiraa eli n. 7,5 euroa ja matka kesti kaksi tuntia.




Parin päivän Icmelerin reissun jälkeen oli aika sanoo Miitulle heipat ja jatkaa matkaa. Oli oikeesti tosi haikeeta lähtee, mut toisaalta jännitti ja olin innoissani kaikista tulevista paikoista missä vielä pääsin käymään. Minibussin kyydissä musiikit korvilla keskellä vuoristoo ajellessa kohti Fethiyee oli aika huippu fiilis, sellanen ihanan vapaa. Aurinko paisto, takana kimmelsi vielä meri ja edessä tie kohti uusia huudeja. Olin keskellä tuntemattomii paikkoja, ei kiire mihinkään eikä mitään velvotteita. Sain vaan olla ja tehdä just mitä huvittaa. Olin Fethiyessä iltapäivällä, hyppäsin bussiasemalla kyydistä ja lähdin suunnistamaan mun hotellia kohti. Olin aiemmin suunnitellut yöpyväni jokaisessa paikassa hostellissa, mutta edellisenä iltana Miitun partsilla asiaa pohtiessani tulin siihen tulokseen että oon mukavuudenhalusella fiiliksellä, joten panostin muutaman kympin lisää ja sain sillä hinnalla kelpo hotellihuoneen ihan omaan käyttööni niiksi kahdeksi yöksi mitkä Fethiyessä vietin. Ja vitsi miten luksukselta se tuntu, vaikka aika hiljasta ja chilliä oli ollut niissä kahdessa aikasemmassakin hostellissa joissa yövyin Istanbulissa ja Izmirissä, mutta oli silti niin jees olla vaan omassa ylväässä yksinäisyydessäni haha.




Mä löysin hotellin huipulta paikalta ihan meren vierestä, lyhyen matkan päässä kaikesta. Bussiasemalle oli vartin kävelymatka, kauppoja ja ruokapaikkoja ympärillä, paikallisbussien pysäkit oli viereisellä kadulla ja niin, se meri siinä vieressä. Aina ensimmäisenä hotelliin mennessä on tsekattava huoneen näkymät ja olin niin haltioissani kun mun ranskalaiselta parvekkeelta paljastu osittainen merinäköala. Nappasin kamerat kainaloon ja suuntasin pihalle sen kummempia odottelematta, Fethiye näytti ihanalta jo puolen tunnin kaupungissa olon jälkeen enkä malttanut hukata hetkeäkään. Ensimmäinen ilta meni ohi hujauksessa auringon mennessä piiloon vuorien taakse niin aikaisin. Siks sinä iltana mun oma pieni hotellihuone houkutteli mut luokseen jo kahdeksan aikoihin illalla. Hain kaupasta mun lempparikeksejä ja cola zeroa ja Kral Popin pauhatessa taustalla makoilin vaan pitkin sänkyä tai kuikuilin miniparvekkeeltani ulos ja olin vaan.




Fethiye oli mun mielestä kun Izmir minikoossa, mutta ei kuitenkaan. Vähän niinkun vertasin Trabzonia Istanbuliin vaikka pohjimmiltaan paikathan on kun yö ja päivä. Jokatapauksessa, siltä se tuntui. Oli rantabulevardi, meri ja rento fiilis. Kalaleipää myyvät ravintolat, joista valitsin sen minkä pihalla tepasteli pelikaani. Oli iltalenkillä juoruja vaihtavat turkittaret, aukiota ympäriinsä rullaluistelevat lapset ja meikäläisen lisäksi muutama muukin ulkomaalainen. Oli pari reppureissaajaa, veneretkiä varten veneitään viritteleviä yrittäjiä, polkupyöräilijöitä, teiniporukoita ja perheitä iltakävelyllä. Tunnelmallisia kahviloita joiden edustalla söpöt värikkäät kalastajaveneet kellu isompien ja hienompien veneiden kanssa vierekkäin sulassa sovussa, vastarannalla vuoria vuorten perään, johonkin kauas laskeva aurinko ja papat selvittelemässä solmuun menneitä siimoja. Fethiye tuntui sellaiselta paikalta missä voisin kuvitella asuvani.





Fethiye oli yks niistä paikoista joita usein mietin ennen reissua iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kuinka ottaisin rennosti, olisin vaan, istuisin kahvilassa ja tekisin just sitä mikä parhaalta tuntuis. Saisin olla yksin ja uppoutua omiin ajatuksiini ihmisten keskellä, meren vieressä istuskellen ja Bomontia juoden. Ja niin mä teinkin. Ensin mua vähän jännitti, miettikää. Kuinka jännittävää voi olla yksin kaljalle meno? Ei sen pitäis olla niin hankalaa; menee terdelle, tilaa juomansa ja juo sen. Mutta mitä mä teen siinä juomisen lomassa, räplään puhelinta? Tuijotan ohikulkijoita jotka varmaan kelaa et oon joku outo? Mut sit mä bongasin sen, just sopivan kahvilan sopivalla paikalla ja pihalla olevissa pöydissä oli just meikäläiselle sopivan syrjässä muista oleva pöytä. Ja tiiättekö, oli niin kivaa. Mä viihdyn paljon muuten yksin, mutta esim. syömään yksin meneminenkin vaatii vielä toisinaan paljon. Mutta mulla oli oikeesti kivaa. Seurailin ohikulkijoita, vaihdoin parit sanaset tarjoilijapojun kanssa, mietin kulunutta lomaa ja edessä olevia päiviä, selasin kameran kuvia, ihastelin auringonlaskua, join Bomontia ja vähän räpläsin puhelintakin.




Fethiye oli kaikkine kauneuksineen varsin valloittava ja takaisin houkutteleva. Jos olisin tässä vaiheessa matkaa tiennyt pidentäväni reissua vielä viikolla, olisin varmaan jäänyt Fethiyeen vielä ainakin yhdeksi ekstrapäiväksi. Mun ainoa kokonainen päiväni Fethiyessä meni  melkein kokonaan nimittäin muita (upeita) paikkoja kolutessa. Niistä lisää enspostauksessa!

8 kommenttia:

  1. Fethiye on musta tosi kiva, siina yhdistyy jotenkin kivasti tavallinen turkkilainen elama ja turismi, kylla siina sita pienta Izmirin tunnelmaa tosiaan on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Tuolla tuntui kivasti paikalliselta. Mä en itseasiassa törmännyt yhteenkään kunnon lomahotelliin, luulen että ne on sijoitettu johonkin uimarantojen lähelle? Fethiyessä tuntui olevan kivasti paikallisia lomailijoita! :)

      Poista
  2. Oi Fethiye, siellä oon vaan vaihtanut bussin minibussiin, kun menimme kaverini kanssa Kayaköyssä, jota suosittelen myös. Tekisi kyllä mieleni sinne uudelleen ja ihan siis Fethiyeen ja moniin paikkoihin siinä lähellä. Sun kuvat vakuutti taas lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelinkin silloin tuolla Fethiyessä ollessa sun postausta ja banaaniepisodia Carrefoursan kulmalla, siinä ne banaanikärryt näytti nököttävän silloinkin ;).. Fethiye on kyllä sellanen paikka mihin mielellään vielä palaisi uudelleenkin :)

      Poista
    2. Apua. En itse muistanut ;) Ostitko banaanin :D

      Poista
    3. En, kun olin minibussissa matkalla Kayaköyhin ;)..

      Poista
  3. Oi ei, mulla nousi niin tunteet pintaan näitä kuvia kattellessa... Siitä on niin kauan kun oon siellä päässyt käymään, itse asiassa nyt syyskuussa tulee täyteen tasan 2 vuotta! Fethiye on niin ihana, suurimmaks osaks täynnä paikallisia mutta kuitenkin sen verran ulkomaalaistenkin suosiossa että ei joudu jatkuvien tuijotusten kohteeksi. Ja ne maisemat ja ne ihmiset ja ja ja ja. Äh. Pitäskö vaan suosiolla ostaa lennot? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit voin kuvitella! Joo toi on kyllä iso syy miks Fethiyestä tykkäsin mäkin, kun turisteja ja muita matkaajia oli sopivissa määrin. Ja joo! Pitää, kannatan! ;)

      Poista