tiistai 31. toukokuuta 2016

Aavekaupunki

Saavuin ainoana ihmisenä Kayaköyhin, muut minibussin matkustajat jäivät kyydistä paljon aikaisemmin. Aurinko paistoi, Kayaköyn kartan alla leikki koiraemo pentuineen ja mä lähdin kapuamaan kivistä polkua pitkin ylös kylään.

















Kayaköy oli joskus eläväinen kylä. Parhaimmillaan siellä asui pari tuhatta ihmistä. Oli kirkot, koulut ja tavallinen arki. Leikkikö täälläkin naapurilapset keskenään iltamyöhään, pitivätkö äidit vahtia ja isät tekivät töitä? Mistähän täällä haaveiltiin ja kun käsky kävi, miltä tuntui joutua jättämään oma koti? Mitä pakattiin mukaan? Kuinka paljon tänne ikävöitiin? 

Pakkosiirtojen takia Turkista siirrettiin 1,5 miljoonaa ihmistä Kreikkaan, ja Kreikasta vajaat puoli miljoonaa ihmistä Turkkiin. Kun Kayaköyhyn ei ollutkaan Kreikasta tulijoita, miltä näytti tuoreeltaan hylätty kaupunki ilman uusia asukkaita? Entä muutama vuosi sen jälkeen? Nyt Kayaköy näyttää tältä, kaihoisan kauniilta niin historian kuin oman itsensä ja sijaintinsakin kannalta. Onneksi Kayaköy on säilynyt, vaikkakin näin.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Fethiye

Fethiye, Fethiye, Fethiye.. Mulla ei ollut ensin aikomustakaan mennä Fethiyeen. Suunnitelmana oli mennä Marmariksesta, Muglan maakunnasta suoraan Antalyan maakunnan puolelle ja hengailla siellä. Kunnes tajusin kaivaa mun muutaman vuoden takaisen places to go -listan esille ja sieltä sen taas bongasin. Fethiye. Listalla roikkuneet Kayaköy ja Ölüdenizkin olis ihan vieressä. Fethiyeen siis? Marmariksesta minibussi Fethiyeen maksoi 25 liiraa eli n. 7,5 euroa ja matka kesti kaksi tuntia.




Parin päivän Icmelerin reissun jälkeen oli aika sanoo Miitulle heipat ja jatkaa matkaa. Oli oikeesti tosi haikeeta lähtee, mut toisaalta jännitti ja olin innoissani kaikista tulevista paikoista missä vielä pääsin käymään. Minibussin kyydissä musiikit korvilla keskellä vuoristoo ajellessa kohti Fethiyee oli aika huippu fiilis, sellanen ihanan vapaa. Aurinko paisto, takana kimmelsi vielä meri ja edessä tie kohti uusia huudeja. Olin keskellä tuntemattomii paikkoja, ei kiire mihinkään eikä mitään velvotteita. Sain vaan olla ja tehdä just mitä huvittaa. Olin Fethiyessä iltapäivällä, hyppäsin bussiasemalla kyydistä ja lähdin suunnistamaan mun hotellia kohti. Olin aiemmin suunnitellut yöpyväni jokaisessa paikassa hostellissa, mutta edellisenä iltana Miitun partsilla asiaa pohtiessani tulin siihen tulokseen että oon mukavuudenhalusella fiiliksellä, joten panostin muutaman kympin lisää ja sain sillä hinnalla kelpo hotellihuoneen ihan omaan käyttööni niiksi kahdeksi yöksi mitkä Fethiyessä vietin. Ja vitsi miten luksukselta se tuntu, vaikka aika hiljasta ja chilliä oli ollut niissä kahdessa aikasemmassakin hostellissa joissa yövyin Istanbulissa ja Izmirissä, mutta oli silti niin jees olla vaan omassa ylväässä yksinäisyydessäni haha.




Mä löysin hotellin huipulta paikalta ihan meren vierestä, lyhyen matkan päässä kaikesta. Bussiasemalle oli vartin kävelymatka, kauppoja ja ruokapaikkoja ympärillä, paikallisbussien pysäkit oli viereisellä kadulla ja niin, se meri siinä vieressä. Aina ensimmäisenä hotelliin mennessä on tsekattava huoneen näkymät ja olin niin haltioissani kun mun ranskalaiselta parvekkeelta paljastu osittainen merinäköala. Nappasin kamerat kainaloon ja suuntasin pihalle sen kummempia odottelematta, Fethiye näytti ihanalta jo puolen tunnin kaupungissa olon jälkeen enkä malttanut hukata hetkeäkään. Ensimmäinen ilta meni ohi hujauksessa auringon mennessä piiloon vuorien taakse niin aikaisin. Siks sinä iltana mun oma pieni hotellihuone houkutteli mut luokseen jo kahdeksan aikoihin illalla. Hain kaupasta mun lempparikeksejä ja cola zeroa ja Kral Popin pauhatessa taustalla makoilin vaan pitkin sänkyä tai kuikuilin miniparvekkeeltani ulos ja olin vaan.




Fethiye oli mun mielestä kun Izmir minikoossa, mutta ei kuitenkaan. Vähän niinkun vertasin Trabzonia Istanbuliin vaikka pohjimmiltaan paikathan on kun yö ja päivä. Jokatapauksessa, siltä se tuntui. Oli rantabulevardi, meri ja rento fiilis. Kalaleipää myyvät ravintolat, joista valitsin sen minkä pihalla tepasteli pelikaani. Oli iltalenkillä juoruja vaihtavat turkittaret, aukiota ympäriinsä rullaluistelevat lapset ja meikäläisen lisäksi muutama muukin ulkomaalainen. Oli pari reppureissaajaa, veneretkiä varten veneitään viritteleviä yrittäjiä, polkupyöräilijöitä, teiniporukoita ja perheitä iltakävelyllä. Tunnelmallisia kahviloita joiden edustalla söpöt värikkäät kalastajaveneet kellu isompien ja hienompien veneiden kanssa vierekkäin sulassa sovussa, vastarannalla vuoria vuorten perään, johonkin kauas laskeva aurinko ja papat selvittelemässä solmuun menneitä siimoja. Fethiye tuntui sellaiselta paikalta missä voisin kuvitella asuvani.





Fethiye oli yks niistä paikoista joita usein mietin ennen reissua iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kuinka ottaisin rennosti, olisin vaan, istuisin kahvilassa ja tekisin just sitä mikä parhaalta tuntuis. Saisin olla yksin ja uppoutua omiin ajatuksiini ihmisten keskellä, meren vieressä istuskellen ja Bomontia juoden. Ja niin mä teinkin. Ensin mua vähän jännitti, miettikää. Kuinka jännittävää voi olla yksin kaljalle meno? Ei sen pitäis olla niin hankalaa; menee terdelle, tilaa juomansa ja juo sen. Mutta mitä mä teen siinä juomisen lomassa, räplään puhelinta? Tuijotan ohikulkijoita jotka varmaan kelaa et oon joku outo? Mut sit mä bongasin sen, just sopivan kahvilan sopivalla paikalla ja pihalla olevissa pöydissä oli just meikäläiselle sopivan syrjässä muista oleva pöytä. Ja tiiättekö, oli niin kivaa. Mä viihdyn paljon muuten yksin, mutta esim. syömään yksin meneminenkin vaatii vielä toisinaan paljon. Mutta mulla oli oikeesti kivaa. Seurailin ohikulkijoita, vaihdoin parit sanaset tarjoilijapojun kanssa, mietin kulunutta lomaa ja edessä olevia päiviä, selasin kameran kuvia, ihastelin auringonlaskua, join Bomontia ja vähän räpläsin puhelintakin.




Fethiye oli kaikkine kauneuksineen varsin valloittava ja takaisin houkutteleva. Jos olisin tässä vaiheessa matkaa tiennyt pidentäväni reissua vielä viikolla, olisin varmaan jäänyt Fethiyeen vielä ainakin yhdeksi ekstrapäiväksi. Mun ainoa kokonainen päiväni Fethiyessä meni  melkein kokonaan nimittäin muita (upeita) paikkoja kolutessa. Niistä lisää enspostauksessa!

torstai 26. toukokuuta 2016

Marmaris vai Alanya?

Turkki on monen suomalaisen ykköskohde ja se paikka mihin palataan kerta toisensa jälkeen. Suosituimmat rantalomakohteet sijaitsee yllättäen etelärannikolla ja tällä reissullani pääsin muutamassa sellaisessa käymään. Monet mun kaverit on käyneet Marmariksessa aiemmin ja olin kuullut paljon juttuja muiden kertomina Marmariksen huudeilta. Villejä iltoja baarikadulla, veneretkiä, erilaisia aktiviteetteja, vakkarihotelleja ja lempparipaikkoja. Vaikka mun parin päivän pysähdyksen päämääränpää oli Icmeler, oli kiva käydä kurkkaamassa Marmariksenkin puolella miltä meno siellä näyttää ja mistä ne kaverit on puhuneet.







Otettiin siis aamupalan jälkeen Miitun kanssa oranssi dolmus alle ja kurvailtiin vajaan kymmenen kilometrin matka Marmarikseen. Matka yhteen suuntaan maksoi muistaakseni 3 liiraa eli noin euron per pää. Noita dolmuksia kulkee pitkin päivää jatkuvasti molempiin suuntiin, eli vaikka lomailisi Icmelerissä, on helppoa ja vaivatonta käydä kurkkimassa Marmariksen puolelle ja toisin päin. Näistä kahdesta mä suosittelisin Icmeleriä hiljaisuutta rakastaville ja pohjimmiltaan mahdollisimman rentoa ja huoletonta lomaa etsiville. Mä itse kans kääntyisin ehkä Icmelerin kannalle sen ihanan rauhan ja pienen koon takia, ja jos se alkais jossain vaiheessa jo puuduttamaan pääsee Marmarikseen näppärästi noilla dolmuksilla tekemään isompia shoppailuja, käymään baarikadulla tai muuten vaan nauttimaan siitä vähän vilkkaammasta elämänmenosta.





Marmaris on Alanyan ohella heittämällä suosituimpia lomakohteita suomalaisten keskuudessa Turkin maaperällä ja moni Turkkiin (varsinkin ensimmäistä kertaa) matkustava varmasti miettii kumpi lomakohde valita; Marmaris vai Alanya? Monestihan siinä käy niin, että kun menee yhteen paikkaan, siihen rakastuu eikä muualle enää haluaiskaan. Näin kävi mun perheelle, Alanyassa on käyty useat kerrat, tosin nyt mun äiti sai repäistyä itsensä Alanyan kierteestä (XD) irti ja lomailee Sidessä just tällä hetkellä (en oo kade, en enn..). Saas nähä onko Sidestä tullu nyt uus lemppari vai vieläkö mieli vetää Alanyaan. Tai ehkä johonkin ihan muualle?





Eniveis, mä tykkäsin Marmariksesta. Jos mun pitäis nyt valita lähtisinkö Alanyaan vai Marmarikseen, lähtisin ilman muuta Marmarikseen vaikka ei Alanyakaan hullumpi paikka lomailulle oo. Mikä Marmariksessa sit oli niin jees? Ihan ensimmäisenä on pakko mainita sijainti. Marmaris sijaitsee just täydellisellä paikalla "kaukana kaikesta", keskellä vehreitä vuoria ja kauniita maisemia. Vaikka Marmaris onkin vähän eristyksissä muusta maailmasta, mm. vain yhden sinne vievän tien ansiosta, Marmaris on silti lähellä tosi monia mielenkiintoisia kaupunkeja ja paikkoja mihin lomailijan on helppo tehdä omatoimimatkoja joko vuokra-autolla tai ihan vaan bussilla jos pelkkä Marmariksessa olo käy puuduttamaan.





Alanyaan verrattuna Marmaris on paljon pikkukaupunkimaisempi, porukkaa siellä on netin mukaan vajaat sata tuhatta, kun samaisen sivun mukaan Alanyasta löytyy kolme kertaa enemmän porukkaa. Marmaris myös näyttää paljon pienemmältä mitä on matalien söpöjen pienten kerrostalojensa takia. Tää on ehkä suurin syy älyttömän upeiden maisemien lisäks miks Marmaris iski myös muhun. Vaikka oon todennu ehkä suurkaupungissa asumisen olevan se meikäläisen juttu, lomailu on silti kivempaa pienemmässä paikassa. Marmaris myös tuntu hiiren verran paikallisemmalta, enemmän turkkilaiselta kun Alanya jos nyt näin voi sanoo.





Ja vaikka nyt tässä maalailen kuvia pienestä kaupungista, Marmariksesta löytyy silti enemmän kun tarpeeks shoppailtavaa, kahviloita ja ravintoloita siellä täällä, baarikatu ja nätti satama-alue missä käveleskellä ja fiilistellä. Nähtävyyksien metsästäjälle Marmariksesta löytyy nykyään museona toimiva Marmariksen linna, mihin muuten suosittelen menemään ihan vaan jo näkymien takia vaikka itse museon sisältö ei kiinnostaisi. Sisäänpääsy oli muistaakseni 8 liiraa per lärvi eli n. 2,5 euroa. 

Ainoa miinus mikä Marmariksessa palloillessa tuli mieleen oli paikoittain tosi kapeat rannat, tässä asiassa Alanya voittaa valtavine hiekkarantoineen kuus nolla. Mut ei hätää, rannoilla lekottelusta nauttiville suosittelen dolmuksen ottamista Icmeleriin mistä löytyy kivemmat rannat.

Mitens te muut, Marmaris vai Alanya? Mistä tykkäätte tai ette tykkää Marmariksessa, entä Alanyassa?