tiistai 23. helmikuuta 2016

Matkustusmotiivina miehet

Ajattelin etten koskaan kirjota blogiin mitään aiheesta turkkilaiset miehet, mutta on tässä tullut tehtyä muutakin sellaista mistä joskus ajattelin ei koskaan, joten annetaan nyt palaa. Sain joku aika sitten mulle ennestään tuntemattomalta hollantilais-turkkilaiselta tytöltä instagramissa kommentin jossa tää tyttö kehotti mua matkustamaan joskus Ankaraan. Sieltä löytyis kuulemma Turkin komeimmat miehet. Kiitin informaatiosta ja kerroin etten kuitenkaan päätä matkakohteitani miesten perusteella, Ankara itessään kyllä kuulostais käymisen arvoiselta paikalta.



Tänään sain samalta tytöltä viestiä jossa kysyttiin miks rakastan Turkkia? Siellä kun pojat aattelee vaan pääsyä naisten hameen alle, miten oksettavaa. Oli myös kuullut että Suomessa tyttöjä on niin paljon ettei poikia riitä kaikille, sikskö käyn Turkissa? Nauroin ensin räkäset naurut kunnes tajusin ettei kyseessä ollu mikään läppä. Viesti oli vähän kummallinen mutta ystävällisesti vastasin tytölle pikasesti miks tykkään Turkista, kauniit kaupungit, kiva kulttuuri ja mukavat ihmiset jne jnee ja että Suomessa on väestöjakauma miesten ja naisten kesken aika tasanen että kyllä varmaan jokaselle tytölle ois täällä poikakin, hehheh. Kerroin myös olleeni Turkissa töissä enkä miesten perässä vaikka lopulta sieltä poikaystävän löysinkin. Tytön viestien tyyli oli vähän töksähtävä mutta aattelin sen aluksi johtuvan vähän ontuvasta englannista.



Aika äkkiä tytön viestit alko vaikuttamaan enemmän syyttäviltä ja oudoilta kun puhtaan uteliailta, tietää kuulemma niiiin monia tyypillisiä tarinoita turkkilaisista miehistä ja ulkkisnaisista, ihmettelee miks ihmeessä niin monet ihmiset lähtee vaan miehiä varten Turkkiin, ja miks Turkkiin tulevat ihmiset on aina naisia ja aina varsinkin meitä pohjoismaalaisia. Sitä sietäis tytön mukaan kuulemma munkin miettiä! Varsinkin kun suurin osa turkkilaisista miehistä ei edes osaa puhua yhtään englantia, mitä muute me niistä voitais halutakaan kun petiseuraa. Tässä vaiheessa olin jo leuka lattiassa ja kysymysmerkit vaan vilkku silmissä ja viimeistään siinä vaiheessa kun tyttö alko kyselemään mun intiimistä elämästä turkkilaisten miesten kanssa aattelin olevani oikeesti jonkun läpän kohteena. Yhtä nopeesti kun tyttö oli ilmaantunut viesteineen oli koko keskustelu myös ohi. Tyttö toivotti hyvät illat ja käski mua vielä miettimään kahesti hänen sanomisiaan koska niissä oli kuulemma pointtia.



Pakko nyt sanoo että jos tytön sanomisissa oli joku pointti, se meni multa ohi ja aivan sairaan kovaa. Tytön kanssa jutellessa koin ettei mun tarvitse selitellä tuntemattomille mitään mun matkustusmotiiveista, varsinkin kun tytön viestit vaikutti vähän oudolta alun alkujaankin. En halunnut olla kuitenkaan töykee ja vastailinkin tytölle tottakai loppuun asti ystävälliseen sävyyn. Keskustelun jälkeen olin ensin vähän hämilläni ja vasta kun kerroin tästä tapahtumasta puhelimessa Eeville, iski ärtymys. Koko juttu oli niin random, miks ihmeessä tää tyttö tulee avautumaan mulle ja valistamaan mua näistä asioista? Miks mun pitäis miettiä miks pohjoismaalaiset matkustaa Turkkiin? (Käviskö vastaukseks kauniit maisemat tai aurinko ja rannat ja kylmä Efes?) Onko se mun syy jos jotkut naiset matkustaa Turkkiin miehen toivossa? Mitä se edes kellekään kuuluu vaikka joku niin tekiskin? Miten mikään näistä asioista liittyy muhun? Mitäh??? Mua instagramissa seuraavat, nyt on siis hyvä aika kertoa jos mun instagramista saa sellasen kuvan että lähden Turkkiin miesmetsälle haha.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Reittisuunnitelmia

Vähän reilu viis viikkoa enää jäljellä Turkkiin! Oikeesti mun ois pitänyt olla siellä käymässä jo tässä kuussa mutta koska matkaan tuli pari muuttujaa päätin lähteä vasta vähän myöhemmin. Ensinnäkin rahasyistä ja toisekseen siks että luultavasti nautin olostani vielä enemmän huhtikuussa kun säätkin alkaa olla jo vähän helmikuuta vakaammalla pohjalla. Alusta asti oli selvää että seuraavan reissun tuun tekemään taas Turkkiin ja tällä kertaa haluan olla pidempään kun vaan viikon. Viikko menee aina ihan liian äkkiä! Turkkiin lähtö oli siis ihan ylihelppo valinta, mutta kohde mihin matkustaa maan sisällä oli vähän hakusessa. Olisin voinut toisaalta helposti viettää koko kaksi viikkoa Adanassa ja jonkun aikaa sitä mietinkin, mutta lopulta päätin käyttää tän hyvän parin viikon mahdollisuuden länsirannikon näkemiseen. Aiemmin oisin ottanut varmaan suorilta käsin vaan liput Adanaan ja takaisin, mutta koska ei Hakanin kanssa enää seukkailla ajattelin että muutama päivä Adanassa saa nyt luvan riittää tätä reissua kohden ja muun ajan vietän käymällä kaupungeissa missä en oo ikinä ennen käynyt. Ja oon niin innoissani!



Kun kuukausi sitten varasin lennot alkoi myös jopa vähän päänvaivaa tuottanut reitin suunnitteleminen. Viime postaukseen oisin voinut myös kirjoittaa olevani vähän sellanen kaikki tänne mulle heti nyt -matkailija ja haalinkin aika äkkiä mun listaan ihan liikaa kaupunkeja missä oisin halunnut kahden viikon aikana käydä. Lopulta jossain vaiheessa muistuttelin itteäni siitä ettei tää luultavastikaan oo elämäni viimeinen reissu Turkkiin eikä mun näin ollen tarvis koko Turkkia keretä matkustamaan läpi kahdessa viikossa jos meinaisin jossain vaiheessa keretä istahtamaan alas ja nauttimaankin reissusta. Ja siitähän se ongelma lopulta lähtikin sit ratkeemaan hetken pähkäilyn jälkeen. Turkki on ihanan monipuolinen maa; kaupunkien ja alueiden tunnelma, maisemat ja kulttuuri vaihtelee välillä aika suurestikin jo pienienkin matkojen välillä joten Turkissa on kyllä mistä valita. Välillä mieli ois tehnyt Mustan meren maisemiin maan pohjoisosiin söpöihin pikkukaupunkeihin vihreiden vuorien ja meren välissä, välillä taas haaveilin käyttäväni päiväni itä-Turkissa lähempänä Iranin rajaa kunnes totesin ettei aika ehkä oo kaikkein otollisin niille alueille. Mä oon aiemmin matkustanu aika hajanaisesti eri Turkin kaupungeissa, mutta ainoastaan länsirannikko ja Antalyasta länteen päin lähtevät huudit on sellaista aluetta missä mä en oo käynyt vielä ollenkaan. Sinne siis!



Viime viikkojen aikaan oon pikkuhiljaa muovaillut reittiä aina milloin minkäkin päähänpiston innoittamana, mutta tällä hetkellä suunniteltu reitti alkaa olla aika täydellinen tätä reissua varten. Koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu, joku paikka ei välttämättä sytytäkään tai jossain haluaa viipyä vielä vähän kauemmin, suunnitelmat siis muuttuu eikä tääkään suunnitelma oo kiveen hakattu! Kahdessa viikossa ei tosin kerkeä kauheesti suunnitelmia muuttelemaan kun päiviä on aika rajatusti joten tuskin tolta reitiltä tuun hirveesti mitään muuttelemaan hehe. Helsingistä Istanbuliin ja takaisin lennän Turkish Airlinesin punavalkoisin siivin, mutta Turkissa kaupunkien väliset siirtymiset on tarkoitus tehdä pääasiassa bussin kyydissä, ainoastaan Adanasta Istanbuliin siirtyessä luultavasti lennän ihan vaan ajan ja takapuolen säästämiseksi. Ja koska ollaan reppureissussa niin selässä keikkuu siis aivan iskemätön rinkka, tätä reissua varten ja tulevia reissuja silmällä pitäen hankittu. En jotenkin nää itteäni rinkka selässä yhtään missään haha ja se varmasti vaatii hetken totuttelun, mut onhan se nyt ihan ehdottomasti parempi kun mikään muu vaihtoehto tavaroiden roudaamiselle. Mä oon aina yhdistäny rinkan kaikkiin true erämatkailijoihin ja telttasankareihin, mut eiköhän mustakin ihan kelpo rinkan kantaja leivota.



Matka alkaa siis ihanasta Istanbulista, missä vietän ensimmäisen yön hyvässä seurassa. Sain suunniteltua mun lähdön Istanbuliin niin että osutaan kaupunkiin kivasti samaan aikaan mun jenkkikaverin ja tän kaverin kanssa. Ollaan tunnettu Benjin kanssa varmaan reilut neljä vuotta mutta johtuen pienestä välimatkasta ei olla koskaan vielä nähty, niin siistiä että ollaan nyt samaa aikaa Istanbulissa! Istanbulista jatkan aika äkkiä matkaa kohti uusia kaupunkeja, mistä ensimmäinen on Izmir. Izmir on kaikkein tutuimmaksi tullut Petran blogista ja kaupungista oon kuullut vaan ja ainoastaan hyvää joka ikiseltä kaupungissa käyneeltä turkkilaiselta ja ulkkikselta, joten ei puhettakaan että Izmiriä ois voinu ohittaa sitä näkemättä!



Istanbulin ja Izmirin suurkaupunkien jälkeen matka jatkuu eteläisempään Turkkiin kohti pienempiä kaupunkeja ja monelle turistillekin tutuksi tulleita paikkoja. Oon huokaillut ihastuksesta selaillessani matkaoppaita ja postauksia etelärannikon toinen toisistaan kauniimmista kaupungeista ja muutamaan otteeseen raavinkin päätäni miettiessäni mihin kaupunkeihin panostaisi. Icmelerin kylä Marmariksen kainalossa oli ihan selvä peli, sitä ei tarvinnut edes miettiä, mutta senkin jälkeen vuorossa oli niin kivoja paikkoja että vähän sydämestä riipi vertailla niitä keskenään. Mutta niinkun aiemmin sanottu, pääsee noillekin huudeille vielä uudemman kerran eikä kaikkea tarviikaan nähä kerralla. Icmelerin ja Marmariksen jälkeen oon suunnitellut majailevani jonkun hetken Fethiyessä ja sen lähialueilla haahuillen ja upeita maisemia tuijotellen. Fethiyen huudeilla ykkösjutuiksi nousi Kayaköyn aavekaupunki ja pari ihanaa laaksoa meren ja kallioiden keskellä, ympäröivää luontoa unohtamatta.



Fethiyestä diipailen itteni jollain pelillä pieneen, symppiksen oloiseen Ciralin kylään missä jatkuu sama teema; kauniit maisemat, meri ja luonto. Ciralissa oon muuten suunnitellut sohvasurffaavani, mutta en oo vielä tehny asian eteen mitään koska reissuun on kuitenkin vielä sen verran aikaa. Ciralin jälkeen on aika heittää hyvästit pikkukaupungeille kun suuntana on pieni pysähdys ja Alanyan bussiin hyppääminen miljoonakaupunki Antalyassa. Mä en oo oikeen koskaan syttynyt Antalyasta, en tiiä miksi, mutta skippaisin Antalyan tälläkin reissulla ihan kokonaan jos vaan se ois mahdollista. Nyt siis Antalyan kävijät tai kaupungista jotain tietävät saatte pitää myyntipuheen kommenttiboksin puolella jos siellä kannattaa stopata vähänkään pidemmällä kaavalla! Antalyasta otan bussin Alanyaan missä ajatuksena ois tavata kavereita ja hengata päivä ennen pitkää bussimatkaa kohti kotikoloo, eli Adanaa.



Viime vuonna olin useampana päivänä Adanassa nauttimassa appelsiininkukkafestivaaleista mitkä oli niin kivat että sinne toivoin tänäkin vuonna pääseväni. Kaikeksi onneksi kemut järkätään just samalla viikolla kun satun olemaan kaupungissa, ihan huippua. Maailman parasta on myös se, että Adanassa saan majailla omassa kodissa kun azerbaijanilaiset vaparit suostuivat hostaamaan mua sen ajan mitä Adanassa oon, jee Daglioglu täältä tullaan! Adanassa oon suunnitellu viettäväni muutaman päivän ennen takaisin Istanbuliin lentämistä ja Suomeen paluuta. Jos Adanassa käy aika pitkäksi, mitä kyllä vähän epäilen, on myös pikku reissu Antakyaan käynyt mielessä. Saas nähdä!

lauantai 20. helmikuuta 2016

Reissuminä

Tulevaa kahden viikon reppureissua suunnitellessani oon miettinyt paljon sitä minkälainen reissaaja mä oon, mitä mä matkoiltani kaipaan ja minkälainen on just mun näkönen matka. Mun reissusaldo ja käytyjen maiden lista ei huitele pilvissä mutta jokaiselta reissulta oon oppinu jotain minkä pohjalta on ollut hyvä lähteä rakentamaan sitä kuvaa reissuminästä.



Mä nautin niin kaupunki- kun rantalomistakin unohtamatta luonnossa diipailua, kunhan ne on sopivassa balanssissa toisiinsa nähden. Koko viikkoa en jaksais makoilla pelkästään rannalla tekemättä mitään muuta, mutten myöskään jaksais montaa viikkoa riekkua pelkästään suurkaupungeissa tai telttailla koko lomaa keskellä metikköä. Urheilu tai vaeltaminen ei oo koskaan näytelly sen kummempaa roolia mun matkoilla, mutta mäen päälle kiipeäminen huippujen näkymien takia tai pyörän vuokraaminen päiväksi paikkojen kiertelyn takia on jees.

Mun ideaali loma sisältää kohteesta ja matkan pituudesta riippumatta aina ainakin kolme asiaa: jotain paikallista, jonkun nähtävyyden ja jonkun huipun paikan maisemien katseluun. Lyhyemmillä päiväreissuilla paikallisuus tarkottaa ehkä jotain kivaa ravintolaa, päänähtävyyksiä bongaillessa tuntee oikeesti käyneensä kohteessa ja koska kamera kulkee tiiviisti mukana matkoilla on kiva löytää hyviä maisemakuvauspaikkoja. Pidemmillä matkoilla taas kohteeseen pystyy (yllätys yllätys!) paneutumaan paremmin ja kunnolla ajan kanssa milloin välillä on ihan ok käydä ruoalla Mäkkärissä ja ottaa vähän 'rennommin' kaupunkiin tai maahan tutustumisen kanssa kun aika ei oo niin rajattua.



Mä reissaan yleensä mieluiten yksin. Oon ehkä vähän itsekäs matkaaja mut musta on niin jees kun saa itse päättää kohteen/kohteet, kuinka kauan missäkin viipyy, mitä tekee seuraavaksi, missä syö ja jääkö illaksi makaamaan sänkyyn jos ei jaksakaan lähteä kaupungille. Yksin matkustaessa tutustuu helposti myös toisiin matkaajiin jos niin vaan tahtoo. Hostellissa majoittuessa sosialisoinkin muiden kanssa yleensä iltaa istuen, mutta oon silti sen verran erakko etten lähde muiden hostelliasukkaiden kanssa katselemaan kaupunkia vaan viihdyn paremmin uusilla kaduilla yksin kuljeskellen. Eniten nautin pienistä hetkellisistä kohtaamisista paikallisten kanssa; söpö venäläinen pappa samassa junavaunussa Pietarista Moskovaan joka joi sukkahien hajuista teetä, kantoi mukanaan suomalaisia mainoslehtiä ja jonka kanssa kommunikoitiin suomen ja venäjän sekoituksella, Turkissa Rizestä Pazariin myöhään illalla saapuessamme kaksi teini-ikäistä poikaa jotka ujosti englantia puhuen saatto meidät couchsurfing hostimme luokse ja useat muut pienet ikimuistoset kohtaamiset on ollu ihan parhaita. Ja vaikka itse matkustamisesta eniten nauttisinkin yksin ollen, teen usein reissuja missä pääsen tapaamaan kohteessa asuvia vanhoja kavereita tai netissä tavattuja tuttavuuksia. En ehkä siis ookkaan niin erakoitunut matkaaja.



Toisinaan on kiva rantalomailla myös perheen kesken, mutta usein silloinkin kaipaan omaa aikaa ja tekemistä mitä saan tehdä ihan yksin. Oli se sitten yksin pitkin katuja käveleminen, jonkun nähtävyyden bongaaminen tai kahvilassa käyminen, on kiva olla hetki yksin ja keskittyä vaan kohteessa haahuiluun. Yksin matkustamisessa on kyllä omat huonotkin puolensa, välillä ois kiva kun ois joku jonka kanssa jakaa hauskat sattumukset ja kun ois joku jonka kanssa myöhemmin muistella tehtyä reissua. Vaikka nyt tässä puhuin vahvasti yksin matkustamisen piikkiin, yks ehdottomasti parhaista tehdyistä reissuista ikinä oli ensimmäinen kerta Istanbulissa Eevin kanssa. Nauretaan vieläkin kyyneleet silmissä kun muistellaan kaikkii hyvii läppiä mitä tonkin matkan aikana sattu, ja mitä ei varmastikaan ois sattunu jos oisin ollut matkassa yksin!  



Oon myös aikamoinen listojen tekijä ja etukäteen suunnittelija. Joskus mietin kuinka pitäis joskus lähtee reissuun ihan tiedottomana yhtään mistään, kysellä parhaat vinkit käymisen arvoisista paikoista paikallisilta ja olla vaan. Mutta joka ikinen kerta huomaan ettei se tulis toimimaan mun kohdalla. Reissufiilikseen kun pääsee kivasti jo viikkoja ennen lennon lähtöä kun surffailee eri nettisivuilla, googlailee muiden reissupostauksia ja vinkkejä kohteesta. On ihanaa katsella muiden kuvia niiltä huudeilta missä kohta itsekin käveleskelee ja haaveilla tulevasta matkasta. Mulla on tulevaa Turkin reissua varten oma vihko, mihin kirjottelen päähän pälkähtäviä ideoita siitä mitä voisin tehdä, kirjaston matkaoppaista luettuja vinkkejä parhaista ruokapaikoista, muiden reissupostauksista bongattuja kauniita paikkoja missä ois kiva käydä yms. Listat on yleensä aika pitkiä, mutta idea ei ookkaan toteuttaa kaikkia listattuja asioita vaan oikeestikin vaan haaveilla ja kohteessa sitten pähkäillä käykö jossain vihkoon raapustetussa paikassa vai lähtiskö ihan johonkin muualle.


Oon myös aika keskiverto budjettimatkaaja. En panosta majoitukseen rahallisesti kovin ihmeemmin ja enimmillään oonkin tainnut yöstä hotellissa maksaa parikymppiä. Toisaalta nautin omasta rauhasta ja jos oon oikeesti sillä tuulella niin maksan mielelläni jonkun verran enemmän omasta huoneesta kun hostellin dormista. Kun menin ensimmäisen kerran yksin Istanbuliin asustelin koko viikon söpössä pienessä hotellihuoneessa Ortaköyn pikkukaduilla. Olisin varmasti päässyt puolet halvemmalla jos oisin yöpynyt hostellissa, mutta miten ihanaa olikaan pitkän kävelyntäyteisen päivän jälkeen rojahtaa oman jättimäisen sängyn päälle X:nä makaamaan ja vetää noutoruokaa kaksin käsin ihan rauhassa omassa ylväässä yksinäisyydessä haha. Sellasilla muutaman päivän pysähdyksillä oon sit taas kallistunut yleensä hostellien puoleen, silloin kun ei tuu oikeestaan siellä majoituspaikan puolella vietettyä kun yöt niin on melkein se ja sama missä sitä nukkuu. Paitsi että oon saanu jonkun päähänpinttymän enkä ikinä varaa bookingista yöpaikkaa alle 8.0 arvosanan saaneista paikoista haha. Majapaikkojen ei siis tarvii olla mitään viiden tähden luokkaa, kunhan perusasiat eli puhtaus ja sijainti on kunnossa. Oon ainoastaan kerran elämässäni koittanut couchsurffausta, niinkun yllä mainittu, Turkin Rizessä. Mulle jäi tosta kerrasta mielettömän positiivinen kuva ja oon pohtinu couchsurffauksen mahdollisuutta myös tulevalla Turkin reissulla joidenkin kaupunkien kohdalla.



Näin lyhykäisyydessään haluan reissuiltani kokemuksia ja elämyksiä, kuvia instagramin uumeniin, pieniä tarinoita myöhemmin muille kerrottavaksi ja itselle muisteltavaksi. On siistiä jos matkan aikana oppii tai oivaltaa jotain uutta, sen ainakin oon oppinut että jokaisella matkalla halu nähdä ja kokea vaan kasvaa kun näkee kuinka tajuttoman upeita paikkoja tässä maailmassa onkaan.

Tätä postausta alottaessa mietin kovasti minkälainen matkailija mä oon, mutta näin loppua kohden huomaan että oon kai aika monenlainen. Eikä kai tarviikaan olla vaan yhenlainen reissaaja, siitä kai matkailu onkin hienoo että voi ja saa mennä ihan oman fiiliksen mukaan. On ihan fine varata seikkailumatka kohti Malesian sademetsiä ja sen jälkeisen loman voikin viettää vaikka aurinkomatkojen all inclusive hotellissa Kreikassa itseään grillaillen.

Minkälaisia matkaajia te ootte, tai millaset matkat on eniten teidän mieleen?

torstai 11. helmikuuta 2016

long time no seee

Moi! Viime postauksen päivämääriä katellessa oon tainnut viettää melkein kahden kuukauden hiljaisuuden näillä huudeilla. Tuntui hassulta edes avata tietokonetta, facebookit ja muut sosiaaliset mediat kun hoituu niin kätevästi aina kännykällä. Saksasta tuntuu olevan ikuisuus, marraskuisesta Adanasta toinen samanlainen, puhumattakaan siitä ajasta Suomessa ennen vapaaehtoisvuotta. Sen sijaan joka ikinen päivä jaksan hämmästellä miten siitä ja siitäkin tapahtumasta tai asiasta on jo vuosi aikaa. Näihin aikoihin vuosi sitten olin ollut Turkissa puolisen vuotta, mietin yliopistoon hakemista, olin totaalisen kyllästynyt puhumaan turkkia ja tutustumaan uusiin ihmisiin jotka kaikki kyseli aina ne samat kysymykset ja ihmetteli ulkkista. Juoksin päivisin eskarin ja kielikoulun väliä. Olin alkanut sopeutua ja arki oli jo arkea. Aika menee vaan niin hullun nopeasti.





Mun työpaikka Turkissa on saanut uudet vapaaehtoisensa, aluksi tunsin pienen (okei, ison) kateuden piston sydämmessäni kun bongasin facebookin kautta tyypit hengailemassa MUN olohuoneen maailman epämukavimmalla sohvalla ja tekemässä ruokaa MUN keittiön hienolla glitterpöydällä. Nyyh. Karistelin kateuden pois todettuani että a) uudet Azerbaijanista tulevat vaparit on hyviä tyyppejä, b) on siistii että muutkin pääsee kokemaan saman kun mä ja c) on Daglioglun koti vielä munkin koti. Mä en oo kokenu muuten mitään järkyttävää ikävää, tietty Adana, ihmiset, Turkki ja kaikki se on mielessä päivittäin, mutten oo kulkenu tätä kahta kuukautta Suomessa ihan masiksissa ja surumielisenä. Oon ehkä onnistunu välttymään isoimmilta paluushokeilta, mistä ehkä voin kiittää niitä neljää kuukautta Saksassa, taisin kokea ne shokit jo tavallaan siellä. Nyt Suomessa on ollut oikeestaan vaan kiva olla pitkästä aikaa ja nauttia vaan siitä että kaikkialla puhutaan omaa kieltä, tiiät miten missäkin tilanteissa toimitaan ja oot tutussa ympäristössä. Välillä tietty ottaa päähän vesisade tai se, ettei tässä kaupungissa tunnu olevan mitään tekemistä, tai se, että jotkut kulttuurierot ärsyttää, mut kai se on ihan normaalia.




Suomeen takaisin sopeutumisessa on auttanut varmasti myös se, etten oo joutunut makaamaan kotona päivästä toiseen toimettomana vaan päivissä on ollut ees jonkinlainen rytmi. Vähän uuden vuoden jälkeen aloitin työt kehitysvammaisten asuntolassa, missä oon viettäny varmaan suurimman osan ajastani aina siitä lähtien kun työt aloitin. Viihdyn mun työpaikalla ihan mielettömän hyvin ja toivonkin että saisin myös kesätöitä samasta paikasta. Olin aluksi liikkeellä vähän sillä mielellä että voisin tehdä mitä vaan duunia kunhan saan kerättyä rahaa, mut kaikeks onnekseni pääsin sit vielä sellaseen paikkaan missä viihdyn tosi hyvin! Kaikin puolin hyvä tilanne siis.




Töitä on tullut siis tehtyä ihan kiitettävästi viime viikkojen aikana mutta myös yhdet lennot on varattu ja reissu oottaa (melkein) jo ihan kulman takana. Aiempien matkamessujen aikaan oon ollu aina joko köyhä tai reissussa, enkä oo päässy nauttimaan messutarjouksista. Tänävuonna olin kuitenkin hyvin valmistautunut ja koko viikon odottelin kärsimättömänä hyviä matkatarjouksia. Mieli ois tehnyt varata yks jos toinenkin reissu mut kenellekään ei varmaan tuu yllätyksenä että tartuin Turkish Airlinesin tarjoukseen, edestakaiset lennot Istanbuliin hintaan satakahdeksan erkkiä. Mä en oikeestaan oo ihan varma mistä tää reissuidea lähti, mutta maalis-huhtikuun vaihteessa suunnitelmissa on viettää kaks viikkoa reppureissaillen Turkissa. Tällä hetkellä oon aivan yli-innoissani tulevasta reissusta, en malttais oottaa että ois jo maaliskuun loppu niin pääsis matkaan. Kirjottelen erikseen vielä postauksia tulevaan reissuun liittyen, kiva päästä purkamaan ajatuksia ja suunnitelmia tännekin!