maanantai 14. joulukuuta 2015

#tb Alanya 2010

"Ennen koko matkaa mua ahdisti kauheesti ja mietin etten haluakkaan lähteä. Ahdistus varmaan johtu siitä, mitä kaikkia ennakkoluuloja mulla oli liittyen Turkkiin ja ihmisiin siellä. Olihan se ensin vähän outoa, että basaarien myyjät osasi suomea, mut onneks vähemmän mitä mä olin luullut ja kyllä mä törmäsin myös miehiin ketkä yritti saada mukaansa, mutta kyllä ne jätti aika nopeesti rauhaan. Onneksi sit kuitenkin lähdin, koska nyt mä oon rakastunut siihen paikkaan."

Ah näitä muistoja! Oon koko illan nauranu itekseni mun vanhojen blogien postauksille ja päätin nyt avata niitä loma-aiheisia vähän tännekin ja mikä oiskaan parempi tapa alottaa kun kertomalla mun ihan ensimmäisestä Turkin matkasta keväällä 2010 alkuperäisten kuvien kanssa. 



Toukokuussa 2010 olin just lopettelemassa yhdeksättä luokkaa, koulua oli jäljellä muutama viikko ja kaikki odotti jännityksellä koulujen loppumista. Mä odotin myös innolla tulevaa viikkoa jolloin saisin olla ihan yksin kotona muiden lähtiessä lomalle Turkkiin. Mun ei siis alun alkujaan pitänyt lähtee tolle reissulle, mun äiti oli lähdössä Alanyaan kolmestaan kaverinsa ja mun nuoremman pikkuveljen kanssa. Mulla oli Turkista aika huono kuva kaikkien kuultujen juttujen perusteella joten kotiin jääminen ei haitannut mua yhtään. Joku saattaa ehkä muistaa myös mun legendaariset sanat "voin kyllä matkustaa ihan mihin vaan, paitsi Turkkiin en kyllä ikinä mee!" juuh, niinpä XD.. Enivei, mun äidin kaveri joutu yllättäen perumaan matkansa viikkoa ennen lomaa ja äiti mietiskeli ääneen et mitä hän nyt tekee, miten hän voi lähteä ulkomaille kielitaidottomana kaksin kuusivuotiaan Anssin kanssa. Heitin vitsillä "ota mut mukaan" ja hämmästyin kun äidin mielestä mun idea oli oikeesti hyvä. Innostuin heti siitä että pääsisin pitkästä aikaa ulkomaille, mutta muistan vieläkin kirjottaneeni päiväkirjaan etten tiedä haluisinko sittenkään lähteä koska mulla oli niin ikävät mielikuvat Alanyasta. Ilmeisesti kuitenkin lomalle pääsyn mahdollisuus veti pidemmän korren ja niin vaihdettiin mun tiedot matkalippuihin. 



Mä muistan kuinka paljon mua jännitti! Olin talvella katsonut Nelosen Matkaoppaita koska sillon mun suurin haave ikinä oli joskus päästä matkaoppaaksi ja oli niin jännittävää ajatella että siellä me kohta oltais samoissa maisemissa. Mä olin kotona harjotellut pari sanaa turkkia, koska musta oli, ja on kyllä vieläkin, kohteliasta osata jotain paikallisia sanoja mihin sit ikinä matkaankin. Noihin aikoihin viisitoistavuotiasta mua jännitti puhua englantiakin, aiemmin olin tainnut joutua käyttämään englantia vaan pari vuotta aiemmalla Espanjan reissulla kun lähdin yksin ostamaan pitsaa haha. Me oltiin meidän hotellilla Alanyassa aamuyöstä, eikä sillon saanut yhtään minkäänlaista käsitystä siitä mitä ympärillä on. Aamulla muistan heränneeni rukouskutsuun ja ensimmäisenä ikkunasta kurkatessani olin niin haltioissani; vuoria! Meidän hotelli oli pieni kolmenkymmenen huoneen huoneistohotelli Obassa, vähän syrjempänä keskustasta.



Meidän hotelli oli niin symppis ja ihana, etten tän kokemuksen jälkeen oo halunnut enää mennäkkään isoihin hotelleihin vaan kallistun aina pienempien puoleen. Muistan kuinka ensimmäisenä aamuna käveltiin pihalle aamiaiselle ja vastaanotosta meitä tervehti iloisesti respan tyttö. Olin aika ujo ja kunnolla juttelinkin Kaderille vasta meidän lähtöpäivänä, muuten aina vaan moikkailin ja kyselin ujosti kuulumisia. Muistan ihailleeni Kaderia niin paljon, se on niin nätti, joka aamu niin kauniit vaatteet ja ompa se mukava ja niin iloinen joka päivä. Parasta ehkä on se, että ollaan Kaderin kanssa vieläkin kavereita vaikka ei tolloin kauheesti juteltukaan. Loman jälkeen pidettiin kuitenkin tiiviisti yhteyttä Facebookin kautta. Nykyään aina Istanbulissa käydessäni nähdään ja tutuksi on tulleet myös vuosien saatossa tytön matkaan tarttunut aviomies ja ihan parhaat veljet. Mä luulen että mun yks suurimpia ennakkoluulojen kumoajia oli ihan ehdottomasti Kaderin tapaaminen!



Mun lisäksi Turkin loma oli ensimmäinen laatuaan myös mun äidille, meidän perheestä ainoastaan Jenna oli joskus käynyt Alanyassa eikä senkään kaikki kertomukset ihan parhaasta päästä olleet hehh.. Oltiin siis ihan true turisteja ja vasta-alkajia, mua naurattaa vieläkin kun mietin sitä ensimmäistä päivää kun lähdettiin kävellen rantakatua pitkin keskustaan. Jokainen varmaan tietää että huonommatkin myyntimiehet näkee ensikertalaisen jo kilometrien päästä eikä varmasti oltu poikkeustapauksia. Käveltiin ensimmäistä sataa metriä varmaan puoli tuntia, sehän ois ollu töykeetä olla vastaamatta jokaisen jantterin moimitäkuuluuhun tai olla pysähtymättä kun joku jää juttelemaan haha. Aika äkkiä otettiin mallia muista matkaajista, sanottiin ehkä moit mutta jatkettiin matkaa ja todettiin se hyväksi toimintatavaksi. Enää päänvaivaa tuotti ravintolaan meneminen, mikä kyllä tuottaa päänvaivaa vieläkin Alanyassa ollessa. Ahistaa kun haluais katsoo ruokalistaa ja muutenkin päällisin puolin miltä joku rafla näyttää mut sit siinä on aina joku Özkan joka heittää jonku hyvän läpän suomeksi ja saattaa sua käsikynkkää kohti pöytää ennenkun oot saanu sanaakaan sanottua haha. Kaupoilta mun päämäärä oli löytää Adidaksen musta verkkatakki kultasilla raidoilla ja muistan maksaneeni siitä 20 euroa kun pyydettiin, enhän mä kehtaa tinkiä! En kyllä tykkää siitä hommasta vieläkään, Adanassakin muistan tinkineeni vaan muutamaan otteeseen laukkua tai kenkiä ostaessani.



Meidän hotellissa oli samaa aikaa paljon suomalaisia, taidettiin olla pienessä hotellissa enemmistö! Tutustuttiin äkkiä muihin lomalaisiin ja mun mielestä kiinnostavin tyyppi ikinä oli naapurihuoneen viiskymppinen, lyhythiuksinen ja tatuoitu Ritva joka oli jo kokenut Alanyan matkaaja. Reissuja oli siinä vaiheessa takana jo reilut parikymmentä ja Ritva matkusti aina yksin, Alanya oli jo niin tuttu ettei lomalla lopulta ikinä tarvinnut olla yksin kun tuttuja ja kavereita oli joka kulmalla. Toisiksi viimeisenä päivänä Ritva lähti Jeeppisafarille vuoristoon ja kysy mua mukaansa. Olin niin innoissani! Olin loman aikana halunnut tehdä jotain vähän erilaista ja toi Jeeppisafari oli huippu juttu, oli siistiä päästä vuorille ja muistan ihastelleeni maisemia niin lumoutuneena. Yhtenä iltana käytiin Heikin baarissa (kyllä) ja sieltä jatkoin vielä matkaani Ritvan mukana tän kaverin ravintolaan teelle. Mulle yritettiin opettaa auringonkukan siemenen avaamista hampailla ja yritykseks se jäikin. Tää on kuitenkin nyt jo opittu taito haha.



Mun suurin jännitys ja ahdistus Turkkia kohtaan oli mitkäs muutkaan kun ne ennakkoluulot, ajatus siitä että ihmiset olis töykeitä tai ahdistelis, tulis liian lähelle. Että jokainen yrittää huijata sua tai etten voisi liikkua yksin missään. Olisko kaikkialla vaan pelkkiä turisteja ja ainoastaan turisteja varten tehtyjä paikkoja, niin ettei kerkeis näkemään mitään aitoa turkkilaista? Olin jo paria vuotta aiemmalla Espanjan reissulla halunnut vähän kierrellä ja käveleskellä yksin katsomassa paikkoja, pelkäsin voisinko sitä harrastaa Alanyassa ollenkaan? Entä jos joku lähtiskin seuraamaan mua eikä vaikka jättäiskään rauhaan? Tän reissun onnistuminen olikin siis ehkä avainhomma koko mun alkaneeseen Turkki-ihastukseen, jos mun ennakkoluulot olis osunu oikeeseen ja loma menny ihan harakoille tuskin olisin enää Turkkiin uudempaa kertaa lähtenyt. Törmäsin kyllä muutamaan otteeseen näihin tavan sankareihin mistä aina varoteltiinkin, ykskin jantteri kutsu mut silmät kiiltäen illalla hänen kotiinsa kylään ja jutut vaan kiihty kun tajus ettei meidän äiti ookkaan niin kielitaitonen että kaikkee hänen jutuistaan ymmärtäis. Toisena iltana pari sataa metriä hotellilta rannalle yksin kävellessäni mun viereen stoppas auto joka mua ikkunat auki seuras kävelyvauhtia hetken aikaa, olin ihan paniikissa koska hotellin allaspojat oli mua just varotellu ja vannottanu olevani varovainen. Ritvan matkassa lopulta opin että Alanyassa voi kävellä iltasella tytötkin ihan rauhassa, "pidät vaan katseen edessä etkä jää juttelemaan kellekkään hyyppäreille niin homma on hoidossa".



Kaikki pienet kivat kohtaamiset, uudet tuttavuudet ja ihmisten ystävällisyys kuitenkin kumos kaikki nää huonotkin jutut ja lähtöpäivänä itkin vaan siks etten halunnut lähteä, mun pää oli tehnyt täyskäännöksen enkä ois voinu keksiä parempaa paikkaa seuraavaa lomaa varten. Aiempaan Espanjan lomaan verrattuna Turkki tuntui ihan erilaiselta, paljon jännittävämmältä ja mielenkiintoselta. Turkkiin oli vielä päästävä takas!

4 kommenttia:

  1. Siis ihan paras postaus!! :D Sillon kun mä menin ekaa kertaa Alanyaan niin mä en tiennyt koko paikasta mitään ja olin varmaan tosi sinisilmänen ja mulla ei ollut mitään ennakkoluuloja. Olin meidän perhetuttujen luona jotka sillon asu Alanyassa ja he onneks kerto mulle kaikki jutut. Ja muistan kun mullekki yritettiin opettaa auringonkukansiemenien avaamista, en osannu ja yritin kynsillä vääntää niitä auki tai sit tyyliin söin kuorineen XD onneks nyt jo osaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiva jos tykkäsit! Aattelin et jaksaakohan näit muisteluja muut lukeakkaan hehe :D Näinhän se on että jokanen meistä on ollu ensikertalainen vaikka nyt jo tietäis ja osais mitä kaikkea, sit on kiva katella myöhemmin taaksepäin ja muistella ensimmäisiä reissuja ;) haha joo mä myös ensin vähä avitin hampailla ja loput sit sormin, kesti aina hetken..... :D

      Poista
  2. Ihana juttu! Turkista kerrotaan kyllä tosi paljon huonoa just noin aina seuraaville ihmisille ja saadaan aikaan ärsyttäviä ennakkoluuloja - okei, jotkut pitänee paikkansankin toki.
    P.S. Mä en osaa avata hienosti auringonkukan siemeniä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MatkaMartta! :) niinhän se on, varsinkin mitä tulee näihin Alanyoihin ja muihin paljon turisteja vetäviin paikkoihin missä meno sit on ihan toista verrattuna moniin muihin paikkoihin. tosi harmillista että moni, niinkuin aiemmin mäkin, sit kuvittelee niiden juttujen liittyvän koko maahan ja sen ihmisiin! Siinä on sit vielä yksi opeteltava taito ennen Bulgariaan siirtymistä, ellei sitä harjottelua sit voi jatkaa siellä? Jännittävää! :)

      Poista