maanantai 21. joulukuuta 2015

Saksan viimeinen












Joku on varmaan huomannutkin jo, että blogi on taas tuttu ja turvallinen Adana'dan. Vaikka nyt en Adanasta käsin kirjoittelekaan niin nimi on silti jotenkin kotoisampi joten päätin vaihtaa sen takaisin. Nyt on hyvä! 

Melkein tasan tarkkaan vuosi sitten kirjoitetussa postauksessa fiilistelin Suomeen lähtöä. Muistan kyllä ton postauksen kirjotettuani tunteneeni tosi sekavia fiiliksiä Suomeen lähdöstä, etenkin siinä vaiheessa kun piti sanoa heipat kaikille, tuntui kun oisin lähtenyt kokonaan pois! Onneks niin ei kuitenkaan ollut vaan sain vielä palata takaisin Adanaan. Hassua kuitenkin ajatella että tostakin on jo vuosi, tuntuu enemmänkin parilta kuukaudelta. 

Tänävuonna lähtöfiilikset on aika erilaiset, oon oottanut tulevaa torstaita kun kuuta nousevaa ja on ihanaa ajatella että Suomeen paluuseen on enää kaksi ja puoli yötä. Puoli siksi, että joudun (saan) torstai aamuna herätä jo neljän aikaa ja lähteä lentokentälle. Muutoksia tuli vielä matkaan sen verran että pakkasin kimpsuni ja kampsuni jo tänään ja viimiset puolitoista yötä vietän hostellissa hengaillen. Ajattelin ensin siirtää mun lennot aiemmalle päivälle mutta se ois käyny niin kalliiksi ettei siinä ois ollu mitään järkeä. Toisaalta ihan jees näinkin, saanpahan parin päivän miniloman Münchenin keskustassa ja lentokentälle lähtö on puolet helpompaa Münchenistä kun kylästä. Vähän jännittää mun tulevat seikkailut kyllä siltikin mun matkalaukkujen kanssa; mulla on yks matkalaukku missä on pyörät kuluneet olemattomiin (kiitos Alanyan ja mun parin kilometrin vaelluksen viime keväänä haha) ja olkapäillä keikkuva urheilukassi jonka toisen sangan oon niitannu niiteillä kiinni itse kassiin. Jos se kestäis ees Münchenin lentokentälle repeemättä niin olisin onnellinen. Onneks tosiaan mun hostelli on ihan juna-aseman vieressä niin ei tarvi kauheesti raahata noita kasseja mukana ympäriinsä. Huomisen ja keskiviikon mä siis aattelin vaan ottaa rennosti mun pientä kuumetta ja nuhaa parannellen, bretzeleitä syöden ja kauniista ilmasta nauttien. Ehkä vähän vielä joululahjojakin shoppaillen! 

Mä palailen taas joulun jälkeen, hyvää joulua ja kauheen kivaa loppuvuotta kaikille teille ihanille! 

maanantai 14. joulukuuta 2015

#tb Alanya 2010

"Ennen koko matkaa mua ahdisti kauheesti ja mietin etten haluakkaan lähteä. Ahdistus varmaan johtu siitä, mitä kaikkia ennakkoluuloja mulla oli liittyen Turkkiin ja ihmisiin siellä. Olihan se ensin vähän outoa, että basaarien myyjät osasi suomea, mut onneks vähemmän mitä mä olin luullut ja kyllä mä törmäsin myös miehiin ketkä yritti saada mukaansa, mutta kyllä ne jätti aika nopeesti rauhaan. Onneksi sit kuitenkin lähdin, koska nyt mä oon rakastunut siihen paikkaan."

Ah näitä muistoja! Oon koko illan nauranu itekseni mun vanhojen blogien postauksille ja päätin nyt avata niitä loma-aiheisia vähän tännekin ja mikä oiskaan parempi tapa alottaa kun kertomalla mun ihan ensimmäisestä Turkin matkasta keväällä 2010 alkuperäisten kuvien kanssa. 



Toukokuussa 2010 olin just lopettelemassa yhdeksättä luokkaa, koulua oli jäljellä muutama viikko ja kaikki odotti jännityksellä koulujen loppumista. Mä odotin myös innolla tulevaa viikkoa jolloin saisin olla ihan yksin kotona muiden lähtiessä lomalle Turkkiin. Mun ei siis alun alkujaan pitänyt lähtee tolle reissulle, mun äiti oli lähdössä Alanyaan kolmestaan kaverinsa ja mun nuoremman pikkuveljen kanssa. Mulla oli Turkista aika huono kuva kaikkien kuultujen juttujen perusteella joten kotiin jääminen ei haitannut mua yhtään. Joku saattaa ehkä muistaa myös mun legendaariset sanat "voin kyllä matkustaa ihan mihin vaan, paitsi Turkkiin en kyllä ikinä mee!" juuh, niinpä XD.. Enivei, mun äidin kaveri joutu yllättäen perumaan matkansa viikkoa ennen lomaa ja äiti mietiskeli ääneen et mitä hän nyt tekee, miten hän voi lähteä ulkomaille kielitaidottomana kaksin kuusivuotiaan Anssin kanssa. Heitin vitsillä "ota mut mukaan" ja hämmästyin kun äidin mielestä mun idea oli oikeesti hyvä. Innostuin heti siitä että pääsisin pitkästä aikaa ulkomaille, mutta muistan vieläkin kirjottaneeni päiväkirjaan etten tiedä haluisinko sittenkään lähteä koska mulla oli niin ikävät mielikuvat Alanyasta. Ilmeisesti kuitenkin lomalle pääsyn mahdollisuus veti pidemmän korren ja niin vaihdettiin mun tiedot matkalippuihin. 



Mä muistan kuinka paljon mua jännitti! Olin talvella katsonut Nelosen Matkaoppaita koska sillon mun suurin haave ikinä oli joskus päästä matkaoppaaksi ja oli niin jännittävää ajatella että siellä me kohta oltais samoissa maisemissa. Mä olin kotona harjotellut pari sanaa turkkia, koska musta oli, ja on kyllä vieläkin, kohteliasta osata jotain paikallisia sanoja mihin sit ikinä matkaankin. Noihin aikoihin viisitoistavuotiasta mua jännitti puhua englantiakin, aiemmin olin tainnut joutua käyttämään englantia vaan pari vuotta aiemmalla Espanjan reissulla kun lähdin yksin ostamaan pitsaa haha. Me oltiin meidän hotellilla Alanyassa aamuyöstä, eikä sillon saanut yhtään minkäänlaista käsitystä siitä mitä ympärillä on. Aamulla muistan heränneeni rukouskutsuun ja ensimmäisenä ikkunasta kurkatessani olin niin haltioissani; vuoria! Meidän hotelli oli pieni kolmenkymmenen huoneen huoneistohotelli Obassa, vähän syrjempänä keskustasta.



Meidän hotelli oli niin symppis ja ihana, etten tän kokemuksen jälkeen oo halunnut enää mennäkkään isoihin hotelleihin vaan kallistun aina pienempien puoleen. Muistan kuinka ensimmäisenä aamuna käveltiin pihalle aamiaiselle ja vastaanotosta meitä tervehti iloisesti respan tyttö. Olin aika ujo ja kunnolla juttelinkin Kaderille vasta meidän lähtöpäivänä, muuten aina vaan moikkailin ja kyselin ujosti kuulumisia. Muistan ihailleeni Kaderia niin paljon, se on niin nätti, joka aamu niin kauniit vaatteet ja ompa se mukava ja niin iloinen joka päivä. Parasta ehkä on se, että ollaan Kaderin kanssa vieläkin kavereita vaikka ei tolloin kauheesti juteltukaan. Loman jälkeen pidettiin kuitenkin tiiviisti yhteyttä Facebookin kautta. Nykyään aina Istanbulissa käydessäni nähdään ja tutuksi on tulleet myös vuosien saatossa tytön matkaan tarttunut aviomies ja ihan parhaat veljet. Mä luulen että mun yks suurimpia ennakkoluulojen kumoajia oli ihan ehdottomasti Kaderin tapaaminen!



Mun lisäksi Turkin loma oli ensimmäinen laatuaan myös mun äidille, meidän perheestä ainoastaan Jenna oli joskus käynyt Alanyassa eikä senkään kaikki kertomukset ihan parhaasta päästä olleet hehh.. Oltiin siis ihan true turisteja ja vasta-alkajia, mua naurattaa vieläkin kun mietin sitä ensimmäistä päivää kun lähdettiin kävellen rantakatua pitkin keskustaan. Jokainen varmaan tietää että huonommatkin myyntimiehet näkee ensikertalaisen jo kilometrien päästä eikä varmasti oltu poikkeustapauksia. Käveltiin ensimmäistä sataa metriä varmaan puoli tuntia, sehän ois ollu töykeetä olla vastaamatta jokaisen jantterin moimitäkuuluuhun tai olla pysähtymättä kun joku jää juttelemaan haha. Aika äkkiä otettiin mallia muista matkaajista, sanottiin ehkä moit mutta jatkettiin matkaa ja todettiin se hyväksi toimintatavaksi. Enää päänvaivaa tuotti ravintolaan meneminen, mikä kyllä tuottaa päänvaivaa vieläkin Alanyassa ollessa. Ahistaa kun haluais katsoo ruokalistaa ja muutenkin päällisin puolin miltä joku rafla näyttää mut sit siinä on aina joku Özkan joka heittää jonku hyvän läpän suomeksi ja saattaa sua käsikynkkää kohti pöytää ennenkun oot saanu sanaakaan sanottua haha. Kaupoilta mun päämäärä oli löytää Adidaksen musta verkkatakki kultasilla raidoilla ja muistan maksaneeni siitä 20 euroa kun pyydettiin, enhän mä kehtaa tinkiä! En kyllä tykkää siitä hommasta vieläkään, Adanassakin muistan tinkineeni vaan muutamaan otteeseen laukkua tai kenkiä ostaessani.



Meidän hotellissa oli samaa aikaa paljon suomalaisia, taidettiin olla pienessä hotellissa enemmistö! Tutustuttiin äkkiä muihin lomalaisiin ja mun mielestä kiinnostavin tyyppi ikinä oli naapurihuoneen viiskymppinen, lyhythiuksinen ja tatuoitu Ritva joka oli jo kokenut Alanyan matkaaja. Reissuja oli siinä vaiheessa takana jo reilut parikymmentä ja Ritva matkusti aina yksin, Alanya oli jo niin tuttu ettei lomalla lopulta ikinä tarvinnut olla yksin kun tuttuja ja kavereita oli joka kulmalla. Toisiksi viimeisenä päivänä Ritva lähti Jeeppisafarille vuoristoon ja kysy mua mukaansa. Olin niin innoissani! Olin loman aikana halunnut tehdä jotain vähän erilaista ja toi Jeeppisafari oli huippu juttu, oli siistiä päästä vuorille ja muistan ihastelleeni maisemia niin lumoutuneena. Yhtenä iltana käytiin Heikin baarissa (kyllä) ja sieltä jatkoin vielä matkaani Ritvan mukana tän kaverin ravintolaan teelle. Mulle yritettiin opettaa auringonkukan siemenen avaamista hampailla ja yritykseks se jäikin. Tää on kuitenkin nyt jo opittu taito haha.



Mun suurin jännitys ja ahdistus Turkkia kohtaan oli mitkäs muutkaan kun ne ennakkoluulot, ajatus siitä että ihmiset olis töykeitä tai ahdistelis, tulis liian lähelle. Että jokainen yrittää huijata sua tai etten voisi liikkua yksin missään. Olisko kaikkialla vaan pelkkiä turisteja ja ainoastaan turisteja varten tehtyjä paikkoja, niin ettei kerkeis näkemään mitään aitoa turkkilaista? Olin jo paria vuotta aiemmalla Espanjan reissulla halunnut vähän kierrellä ja käveleskellä yksin katsomassa paikkoja, pelkäsin voisinko sitä harrastaa Alanyassa ollenkaan? Entä jos joku lähtiskin seuraamaan mua eikä vaikka jättäiskään rauhaan? Tän reissun onnistuminen olikin siis ehkä avainhomma koko mun alkaneeseen Turkki-ihastukseen, jos mun ennakkoluulot olis osunu oikeeseen ja loma menny ihan harakoille tuskin olisin enää Turkkiin uudempaa kertaa lähtenyt. Törmäsin kyllä muutamaan otteeseen näihin tavan sankareihin mistä aina varoteltiinkin, ykskin jantteri kutsu mut silmät kiiltäen illalla hänen kotiinsa kylään ja jutut vaan kiihty kun tajus ettei meidän äiti ookkaan niin kielitaitonen että kaikkee hänen jutuistaan ymmärtäis. Toisena iltana pari sataa metriä hotellilta rannalle yksin kävellessäni mun viereen stoppas auto joka mua ikkunat auki seuras kävelyvauhtia hetken aikaa, olin ihan paniikissa koska hotellin allaspojat oli mua just varotellu ja vannottanu olevani varovainen. Ritvan matkassa lopulta opin että Alanyassa voi kävellä iltasella tytötkin ihan rauhassa, "pidät vaan katseen edessä etkä jää juttelemaan kellekkään hyyppäreille niin homma on hoidossa".



Kaikki pienet kivat kohtaamiset, uudet tuttavuudet ja ihmisten ystävällisyys kuitenkin kumos kaikki nää huonotkin jutut ja lähtöpäivänä itkin vaan siks etten halunnut lähteä, mun pää oli tehnyt täyskäännöksen enkä ois voinu keksiä parempaa paikkaa seuraavaa lomaa varten. Aiempaan Espanjan lomaan verrattuna Turkki tuntui ihan erilaiselta, paljon jännittävämmältä ja mielenkiintoselta. Turkkiin oli vielä päästävä takas!

torstai 10. joulukuuta 2015

Muutoksia




Maanantai yönä ennen nukkumaanmenoa luin pitkästä aikaa mun vanhoja postauksia Turkin ajoilta. Mieleen muistui monet tapahtumat ja asiat mitkä olin jo kerennyt unohtaa, monet pienet hetket ja muistot toi ehkä vähän haikeankin hymyn huulille. Toisaalta taas muistuttelin itelleni että saan olla onnellinen siitä että mulla on noi muistot mitä muistella. Eihän mun viime reissusta oo kun kuukausi aikaa, mut silti tuntuu kuin siitä olis kulunut jo ikuisuus. Välillä tuntuu niin väärältä olla jossain muualla kun Adanassa, mutta toivottavasti jo ensi syksynä mä taas voin kutsua sitä mun kodiksi.

Ensin mä kuitenkin lähden Suomeen. Tasan kahden viikon päästä tähän aikaan mä oon jo Suomessa, mummin luona viettämässä joulua. Mun lento Münchenistä Helsinkiin lähtee jo aikaisin aamulla, eli oon hyvissä ajoin Suomessa valmiina joulun viettoon. Tällä hetkellä mikään ei tunnu oikeemmalta paikalta mennä kun Suomi, ihanaa mennä kotiin. Joulun ja uuden vuoden jälkeen mä en enää palaa Saksaan niinkuin aiemmin tarkoitus oli, vaan jään Suomeen pysyvästi. Mä opin paljon au pair -ajasta, taas vähän lisää itsestäni ja tää aika on herättänyt paljon lisää uusia ajatuksia ja tässä kolmessa kuukaudessakin oon varmasti kasvanut jonkun verran henkisestikin. Suomen päässä mun suunnitelmat on vielä vähän auki, sen verran kuitenkin jo tiedän että muutan meidän mummille teinivuosista tutuille huudeille ja joulun jälkeiset päivät uuteen vuoteen asti kuluu taas tutussa työpaikassa rakettimyynnissä. Oon viimeisen vuoden ja neljän kuukauden aikana viettäny Suomessa aikaa kaksi viikkoa, voitte siis ehkä kuvitella kuinka kiva on näiden juttujen lisäksi myös päästä viettämään aikaa kavereiden kanssa, päästä käymään Kotkassa ja tavata sukulaisia ja tietysti nähdä taas oma perhe.

Yksi kysymysmerkki näin Suomeen palatessa on tää blogi, onko tällä enää mitään virkaa? Toisaalta taas tää on kivaa ajanvietettä kaikkine kuvien ottamisine ja kirjoittamisineen, mutta mitä kerrottavaa mulla Suomesta olis. No, ehkä sen sitten näkee ajallaan. Onhan mulla joitain luonnoksia ja postausideoita vielä mielessä niin Turkista kun täältä Saksastakin. Ehkä tää blogi vaan vähän hiljenee hetkeksi mutta en mä täältä ihan kokonaan tahtois kadota.

Viimeisten neljäntoista päivän aikana on tarkoitus vielä nähdä täällä olevia kavereita, tehdä töitä, käydä bailaamassa meidän läksiäisiä ja suunnitella miten ihmeessä aion saada mun tavarat takaisin Suomeen. Siinä sitä onkin suunnittelemista!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

306 askelta

Meillä on ollu taas mitä mahtavimmat ilmat! Eilen aamuisen sumun väistyttyä koko päivä oli lämmin ja aurinko paisto täydeltä terältä. Samanlaiset ilmat on kyllä nytkin, mut tää päivä on ihan ok viettää sisällä rentoillen. Eilen kuitenkin lähdin Müncheniin näkemään kavereita ja vähän turisteilemaankin. Oon ollut täällä nyt vajaat kolme kuukautta enkä oo tehny vieläkään oikeeoppista turistikierrosta Münchenissä. Toisaalta oon kyllä nähny paljon sellasta mitä matkailijat Münchenistä hakeekin; Oktoberfestit, joulumarkkinat, Dachaun keskitysleiri ja eilen kavuttiin Marienplatzilla olevan Pyhän Pietarin kirkon torniin. Torni on vajaat sata metriä korkea ja voin sanoo että viikon kuntoilut tuli tehtyä torniin kavutessa hehh. Näkymät tosin oli kyllä noiden kolmensadankuuden askeleen arvoset!








tiistai 1. joulukuuta 2015

Rajan takana

München on täydellisessä kohtaa Saksaa mitä tulee muihin maihin matkustamiseen. Täältä pääsee helposti junilla ja busseilla moniin eri kaupunkeihin ja maihin ympäri Eurooppaa. Ja mikä parasta, matkustaakseen toiseen maahan ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi, esimerkiksi Münchenistä Pariisiin voi päästä yhdeksällä eurolla ja Prahaan yhdeksällätoista. Lähimpänä on kuitenkin Itävalta, minne lähdettiin tyttöjen kanssa aikaisin lauantaiaamuna huonosta sääennusteesta huolimatta.





Saksassa on eri alueilla omia julkisen liikenteen lippuja, meillä Baijerissa myydään esimerkiksi Bayern tickettejä millä saa matkustaa päivän ajan pitkin Baijeria niin paljon kun sielu sietää. Huippu juttu onkin täällä se, että Bayern ticketillä saa matkustaa myös Salzburgiin Itävaltaan sen ollessa niin lähellä rajaa. Bayern ticketin hinta on yhdelle hengelle 23 € ja lippuun voi ostaa lisähenkilöitä viidellä eurolla. Näin ollen meidän kolmen edestakaisista matkoista tuli yhteensä reilut kolmekymppiä, ei paha ollenkaan! Mä joskus mietin että ois kiva yöpyä Salzburgissa, kahdessa päivässä kerkeis nähdä varmasti enemmän, mut tällanen päiväreissukaan ei ollu yhtään huonompi valinta. Päivän aikana kun kerkes kierrellä ja tutkia ihan tarpeeksi, ja kun välimatkaa on vaan puolitoista tuntia on helppo tehdä vaikka toinenkin päiväreissu.






Lähdettiin matkaan aikaisin aamusta, tai ainakin mä lähdin, kun piti ensin päästä täältä kylästä Müncheniin. Münchenin rautatieasemalla mua oli vastassa sadat jalkapallofanit jotka oli tullu kaupunkiin katsomaan myöhemmin pelattavaa ottelua. Kaikkien niiden keskeltä onneks löydettiin kuitenkin mun matkaseuralaisten kanssa toisemme ja päästiin matkaan. Junamatkalla Salzburgiin oli vielä ihan sairaan nätti sää, aurinko paistoi ja vähän lämmittikin, toivottiin että se olis kestänyt koko päivän. Valitettavasti meidän toiveet kaiku kuuroille korville koska vähän aikaa Salzburgissa oltuamme sää muuttu täysin ja auringonpaisteen sijaan saatiin pian jo lunta ja vettä niskaan.





Salzburg oli kätevän kokonen paikka päiväreissua varten, vanha kaupunki ja joen toisella puolen olevat alueet oli käveltävissä vaikka juna-asemalta olisi päässyt bussillakin lähemmäs nähtävyyksiä. Kesällä tai aurinkoisena talvipäivänä kaupunki ois varmasti monta kertaa ihanampi, mutta tykkäsin Salzburgin vanhasta lookista vaikka vähän satoikin. Varsinkin joen varrella ja vanhassa kaupungissa olleet värikkäät kerrostalot oli mun mieleen, puhumattakaan pienistä kujista joiden päässä seisoi kirkko tai kivitalo sinisillä ikkunaluukuilla.






Ennen Salzburgiin lähtöä en ollut ottanut paikasta kauheesti selvää etukäteen. Siksi ehkä yllätyinkin siitä että sateesta huolimatta vanha kaupunki oli täynnä ihmisiä, kaikesta päätellen niin paikallisia kuin turistejakin. Ja enemmän meitä turisteja kun olisin osannut odottaakkaan! Salzburgilla on kuitenkin monta hyvää syytä ollakin vähän turisti. Sen lisäksi, että kaupungissa ja sen lähialueilla on kuvattu The Sound of Music -musikaali, on Salzburg on myös Mozartin syntymäkaupunki, sen vanha kaupunki yksi UNESCOn maailmanperintökohteista ja aitiopaikalla kukkulan päällä on yksi Euroopan suurimmista keskiaikaisista linnoista. Kaiken tän historian lisäksi näin joulun alla vanhan kaupungin kadut ja torit täyttyy joulukoristeista, joulumarkkinoista ja jouluvaloista.






Kirkkojen ja värikkäiden talojen lisäksi Salzburgissa ei voinut välttyä Mozartilta (ystävääni Lindaa lainaten "nii mitä biisei sil Mozartil olikaa?" XD en kestä). Vastaan tuli säveltäjän mukaan nimettyä kahvilaa ja ruokakauppaa, Mozartin suklaata oli mahdollista ostaa melkein mistä vain ja korviin kantautui Mozartin sävelmiä katusoittajien soittamana. Myös Mozartin synnyin- ja asuintaloissa oli mahdollista vierailla. Me jätettiin niissä vierailut välistä, mut löydettiin samoilta kaduilta ruotsalainen karkkikauppa.. Ja jos kyseessä on pohjoismainen kauppa niin vois olla melkin satavarma et sieltä sais ees jotain salmiakkia muistuttavaa. Ja saihan sieltä! Irtokarkkeja, värikkäitä turkinpippureita, mustikkakeittoa, dippejä ja myös Fazerin suklaata. Myyjätäti arvas heti että ollaan Suomesta, oiskohan syy ollu siinä kuinka innoissaan oltiin hyllyjen valikoimista haha.






Irtokarkkishoppailun jälkeen meidän harmiksi alko sataa kunnolla joten lähdettiin sadetta karkuun, eli syömään. Löydettiin kiva paikka mistä sai ah ihanaa ruokaa, mut palvelu ei taas vastannut odotuksia. En tiiä onko mulla vaan huono tuuri kaikkien tarjoilijoiden kanssa vai onko tää joku tarjoilijoiden ominaisuus ulkomailla et näytetään pitkää naamaa. Meidän tarjoilija oli ehkä töykein ihminen ikinä ja niin elämäänsä kyllästyneen näkönen et ei tsiisus. Tuhahteli kun puhuttiin englantia ja vielä kovempaa kun puhuttiin saksaa. Ja voitteko kuvitella, kävi vielä korjailemaan meidän virheitä kun puhuttiin saksaa. Siis huhhuh nään vieläki punasta kun mietin sitä ukkoo.





Ruoan jälkeen sadekin lakkas sopivasti ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Kierreltiin joulumarkkinoita ja eri kojuja, miten söpöjä joulukuusenkoristeita siellä olikaan myynnissä! Jos olisin rikas olisin varmaan ostanut meidän joulukuuseen ihan uudet koristeet hehh. Mä tykkään joulusta, mut en oo mikään hullu joulufani eikä joulumarkkinoiden kiertely oo kuulunu ikinä mun harrastuksiin Suomessakaan. Oon siis näiden Salzburgin markkinoiden ja Münchenissä pakostikin joulumarkkinoihin törmänneenä saanu mun markkinakiintiön täyteen koko loppuelämäksi haha. Markkinoilla oli porukkaa ihan tajuttomasti ja lisää joulutunnelmaa toi Salzburgin katedraalin edessä joululauluja laulava kuoro.





Pikkuhiljaa alko ilta hämärtymään ja mekin lähdettiin vielä käymään vikoissa käymisen arvosissa paikoissa. Linnan kukkulan juurella oli tosi tunnelmallinen hautausmaa mistä mun au pair perheen äiti vinkkas meille. Hautausmaalta pois lähtiessä sen uloskäynnin vieressä oli ihana pieni 'luola' mikä oli kans tosi tunnelmallisesti valaistu jouluvaloin ja sisällä oli mahdollisuus ostaa glühweinia eli punaviiniglögiä ja istuskella suojassa sateelta. Mä en oo punaviinin ystävä ollenkaan eli en oo päässy glühweiniä maistelemaan mut täällä Saksassa ja Itävallassa toi on näin joulun alla ihan ykkösjuttu.









Takaisin Müncheniin lähdettiin iltakuuden maissa, ennen junaan pääsyä meiltä tarkastettiin vielä henkkarit/passit mitä ei maahan tullessa tehty, ilmeisesti pakolaisjuttujen takia. Salzburg oli oikein kiva, Itävallassa olis muutenkin kiva käydä ehkä joskus kesällä hyvien säiden aikaan. Musta on kyllä vieläkin niin hassua että voi ihan muutamassa tunnissa matkustaa parilla kympillä toiseen maahan tosta vaan ilman sen suurempia järjestelyjä. Tästä innostuneena oon jo miettinyt lisää mihin ois kiva matkustaa. Ehkä sitten Suomiloman jälkeen! :)