perjantai 7. elokuuta 2015

Hyvä vapaaehtoinen

Millainen on hyvä vapaaehtonen? Minkälainen vapaaehtosen pitäis olla? Voiko kuka vaan ryhtyy vapaaehtoseks? Tässä meikäläisen EVS näkökulma oman jakson ollessa loppumetreillä.

Vapaaehtoisen ois hyvä olla...

Avoin
Uusille asioille, kulttuureille ja tavoille, erilaisille ihmisille. Vaparina uudessa maassa oot se ulkomaalainen paikallisten keskellä. Oot ympäröity upouusilla asioilla ja tavoilla. Kahviakaan ei keitetä välttämättä niinkuin Suomessa. Kaikkee ei tarvi purematta niellä mutta uusiin kuvioihin suunnatessa on hyvä lähtee matkaan avoimin mielin ja valmiina oppimaan uutta ja rikkomaan omia rajoja ja yrittää edes ymmärtää miksi muualla tehdään noin kun Suomessa se tehdään näin.

Itsenäinen
Vaparityössä et sais ikinä olla vastuussa muista kokonaan yksinäs, vaan oot aina itekin jonkun korkeemman tahon vastuulla. Tää ei kuitenkaan meinaa sitä etteikö sulla ois jotain vastuuta sun työstä ja täten onkin hyvä jos päästä löytyy maalaisjärki ja pystyt ajattelemaan ja toimimaan itsenäisesti. Työpaikalla saa ja pitää tietty aina pyytää apua ja neuvoja jos tarvii, mut työnteko sujuu jouhevammin ja omalla kohdalla myös paremmin kun saan ja pystyn itekin päättämään joistain asioista kuten mitä tänään lasten kanssa tehdään. Uuteen paikkaan tullessa ohjausta tarvii usein varsinkin alussa myös vapaa-ajalla. Vaparilla pitäis olla aina mentori ja koordinaattori keltä voi tarvittaessa pyytää apua, sitähän varten ne on. Mutta koska mentori ja koordinaattorikin on ihmisiä ja usein opiskelijoita/työssäkäyviä ois suotavaa ettei koko vuotta soittelis mentorin perään ja kyselis sen saman bussin aikatauluja vaan pikkuhiljaa oppis tulemaan toimeen myös itsenäisesti perus juttuja hoidellessa.



Oikeesti halukas lähtemään
Ootko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä? Haluutko työskennellä ulkomailla paikallisten keskellä? Tää on musta oikeesti kaikista tärkein juttu mitä jokasen lähtöä suunnittelevan pitäis miettiä tarkkaan. Vaikka maanantait tuntuukin vähemmän raskailta kun ara paistaa ei se silti poista sitä tosiasiaa että täällä työskennellään ja arki tulee vastaan täälläkin eikä tää oo vaan 'vuoden maksettu loma'. Tosin esim mun kohdalla työntekoa on ollu vapaa-aikaa tosi paljon vähemmän, mut tänne lähtiessä olin valmistautunut niihin vaparin normi työtunteihin. Toisessa projektissa taas tytöt teki ihan älyttömästi töitä, enemmän kun olis saanut. Vaparina ei myöskään pääse rikastumaan, kuukausirahalla ei kauheen pitkälle pötkitä ja jos leirien lisäks haluaa matkustella on omien säästöjen kerryttäminen ennen vapariaikaa kannattavaa.

Joustava
Suomessa on tottunut siihen että kaikki sujuu yleensä aika sukkelasti ilman sen kummempia kommerverkkejä ja kaikki menee niinkun sovittu. Turkissa mun mielenterveyttä on välillä koeteltu millon milläkin tempauksella, mut kaikesta on selvinny sillä asenteella et mennään sen mukaan mitä vastaan tulee. Kaikkeen ei tietenkään tarvi suostua eikä kaikkea sietää, mut oon huomannu sen että kun ite on joustava niin myös työpaikalla ollaan joustavia. Välillä oon mennyt töihin viikonloppuvapaina kun on pyydetty mut oon myös saanut ekstravapaita sillon jos oon niitä ite pyytänyt. Joskus bongasin facebookista erään vaparin vuodatuksen ihan paskasta EVS jaksosta, kaikki oli ollu ihan kamalaa; kotona ei ollut pakastinta, taskurahakin oli tullu monesti jopa neljä päivää myöhässä eikä mentori ollutkaan puhelimen päässä 24/7. Oon kuullut oikeestikin aika kauheita tarinoita joiltain vapareilta ympäri maata, milloin oli tyttö istunut 40 asteen kuumeessa pomon oven takana odottaen luvattua sairaalareissua mitä ei koskaan tullut, poika ilman kämppää ja rahaa kun pomon mukaan pankissa oli ongelmia/pankkikortti on naapurin serkun autossa/mitä ikinä pomo keksikään. Tällasissa tilanteissa homma on eri, mut jos leikin jättää kesken siks ettei kotona oo pakastinta niin siinä vaiheessa ois peiliin katsomisen paikka.

Kiinnostunut
Kiinnostus sun maata ja varsinkin projektia kohtaan. Mun mielestä molemmat on aika pitkälti yhtä tärkeitä. Jos pelkäät eläimiä ei eläinsuoja oo ehkä se sun juttu tai jos et tykkää lapsista ei kannata laittaa hakemusta lastenkotiin vaan siks että se sattuu olemaan sun lempimaassa tai siks että haluut vaan päästä johonkin. Ite en lähettänyt hakemuksia esim. luonnonsuojelu / mediaprojekteihin koska en oo mitenkään kummemmin sellasesta kiinnostunut. Tuskin oisin jaksanut kovin kauaa herätä puita istuttamaan tai radio-ohjelmaa tekemään. Sillon ois menny mönkään mun oma EVS aika, niinkun myös projekti itessään. Mun väen vängällä tekemän työn ois voinu joku muu haluta tehdä oikeesti asialle omistautuneena.



Vapaaehtoisen ei tarvitse olla...

Super sosiaalinen
Tää oli ehkä mun peloista suurin ennen tänne lähtöä. Miten pärjään turkkilaisten ja kaikkien muiden ulkkisten keskellä kun ne tuntuu olevan kaikki super sosiaalisia syntymästään lähtien. Miten pärjään leireillä jos jäänkin vaan kaikkien jalkoihin kun en puhuu pälpätä taukoomatta. Jokaisesta porukasta löytyy papupatoja mut ihan varmasti niitä hiljasempiakin. Trabzonin leirillä mun kämppis italialainen Irene pahotteli kuinka hän on sillä tuulella ettei jaksa olla ystävällinen tai sosiaalinen. Myöhemmin mietin mitähän se sillä meinas, meidän päivät jaetussa hotellihuoneessa oli menny tosi kivasti. Myöhemmin selvis ettei Irene vaan jaksanu koko ajan olla juttelemassa jostain turhanpäiväsestä koska jo vapari kotonaan Gaziantepissa Irene jako huoneensa parin muun tytön kanssa, omaa rauhaa ei siis ollut. Mulle asia siis oli ihan normijuttu, ei suomalaiset oo koko aikaa äänessä muutenkaan. Meille on ihan fine olla yksin yhdessä. On myös ihan OK jättää sosiaalinen elämä välillä odottamaan ja mennää peiton alle kattomaan netflixiä jos siltä tuntuu ilman huonoa omaatuntoa siitä ettei nyt elä elämäänsä täysillä(!!1).

Erityisen kielitaitoinen
Jos osaat oman äidinkielen lisäks englantia ja jotain muita kieliä on se aina plussaa, mut ei niitä oikeestaan sen kummemmin tarvi osata. Kohdemaassa opit paikallista kieltä ihan varmasti jos vaan haluut ja sulla on motivaatiota, oothan koko ajan kielen ympäröimänä. Usein projekteissa vaparin työkieli on englanti, mutta auttavalla englannillakin pärjää näppärästi. Bursan leirillä mulla oli kämppiksenä ihana Raquel Espanjasta jonka englanti oli kuulemma vaan unohtunut jonnekin. Lauseet oli hajanaisia ja puolet lauseesta espanjaa. Silti se oli ottanut ja lähtenyt, parannellut kielitaitoaan pari kuukautta Mersinissä muiden vapareiden keskellä ja tuli jo hyvin toimeen englannillaan kaikkien kanssa. Varsinkin suomalaiset tuntuu pelkäävän oman kielitaidon puolesta ihan liikaa, mehän ollaan oikeesti ihan huippuja englannissa kun ottaa huomioon ettei se oo meidän äidinkieli.



Moniosaaja
Ennen lähtöä mietin niinkin positiivisesti että enhän mä osaa mitään. Olin hakenu omaan motivaatiokirjeeseen inspiraatiota netistä muiden kirjeistä ja siellä kaikki oli soittanu ainakin viittä instrumenttia kaksvuotiaasta asti, vetänyt balettikerhoa ja urheili olympiatasolla. Ja sit olin mä. Mut tästäkin huolimatta löysin projektin, pääsin ja täällä on hyvin pärjätty. Ei tarvi osata kaikkee, ei tarvi olla sen kummempia erityistaitoja. Usein riittää se että oot valmis oppimaan, kerrot että harrastat leipomista tai tykkäät koirista ja lapsien kanssa leikkimisestä. Vaikka projekteihin CV ja motivaatiokirje lähetetäänkin ei silti olla mitään työpaikkaa hommaamassa vaan menossa itekin oppimaan.

Aina iloinen
.. ja valmis kaikkeen vaan sen takia että itsepähän 3000 kilometrin päähän kotoa halusin, nyt pitää niellä kaikki vastoinkäymiset mukisematta. Ei tarvii. Talvella kun kävin läpi kovia aikoja otin välillä tästä asiasta pientä lisästressiä. Miks mulla on huono päivä vaikka vihdoin oon täällä minne niin kovasti halusin, nyt mun pomo ja kaikki muutkin varmaan vihaa mua kun en jaksa tänään olla pirtee, hukkaan mun arvokkaita päiviä tekemällä niistä huonoja. Oikeestihan olin kriisivaiheessa niin sopeutumisen kun ittenikin kanssa. Mun kriisivaihe tais kestää enemmän ja vähemmän kaks kuukautta, tietty tohonkin ajanjaksoon kuulu paljon hyviä päiviä. Jos jotain noilta viikoilta ja kuukausilta sanoisin niin sen että onneks koin ne. Kliseisesti sanottuna niistä on nyt opittu ja viisastuttu. Trabzonissa kirjotettiin tuleville vapareille kirjeet ja omani ollessa valmis tajusin se olevan kirje oikeestaan myös mulle itelleni. Muistutin tulevia vapareita siitä että on ihan OK jos joskus on paskoja päiviä, ne kuuluu pakettiin. Niihin ei kuitenkaan kannata takertuu vaan ottaa askel taaksepäin ja nähä se kuinka upeen mahollisuuden on saanu ja koittaa pitää siitä kiinni.

2 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu teksti! Hyviä neuvoja :)

    VastaaPoista