sunnuntai 2. elokuuta 2015

Epäitsekkään itsekkäästi

Trabzonin EVS välitapaamisessa puhuttiin turkinkielisestä sanasta gönüllü, suomeksi vapaaehtoinen. Suoraan suomennettuna turkin sana gönül tarkoittaa sydäntä ja pääte sanan perässä tekee sanasta gönüllü suomennettuna sydämellä, with heart (tai öö ehkä ainakin jotain sinne päin). Sillon meidän ohjaajat puhu jotain tän työn tekemisestä sydämellä ja monesti täällä ollessa oon kuullut ylistyssanoja vapaaehtoisia kohtaan. Kuinka hyviä ihmisiä me vapaaehtoset ollaankaan kun ollaan tällaseen työhön ruvettu, kuinka onnekkaita onkaan turkkilaiset kun on saaneet meidät tänne epäitsekkäästi auttamaan ilman palkkaa ja miten tälläsiä ihmisiä onkaan harvassa.



Yhtä usein kun kehuja kuulen niin yhtä usein tunnen oloni myös tosi epämukavaks koska tää asia on musta aika kakspiippunen juttu. Vaikka vapaaehtosena tehdäänkin arvokkaita ja hyviä juttuja ilman sitä palkkaa niin uskallan silti väittää ettei tänne kukaan ihan puhtaasti lähde vaan ja ainoastaan hyväsydämisyyden ja sen takia että saa auttaa muita. Ihan ekaks EVS on luultavasti halvin ja köyhällekin nuorelle paras tapa päästä ulkomaille pidemmäksi aikaa ja se oli se syy miks mäkin alun alkaen kiinnostuin just tästä ohjelmasta. Vaikkakin jo teininä halusin lähteä ulkomaille vapaaehtoistyöhön kilppareita pelastamaan ja auttamaan, olisinko lähtenyt jos siitä ois pitänyt maksaa parin tonnin osallistumismaksu? En.



Epäitsekkääksi en siltikään itteeni nimittäis siitäkään syystä että mä tykkään siitä tunteesta kun voin auttaa muita ja kun nään että oon tehnyt jotain hyvää. Monesti eskareita opettaessani muistan toivoneeni että ne muistais mut ja jotain mun opettamia juttuja vielä syksyllä kouluunkin mennessään. Samalla kun annetaan muille, otetaan siitä osa itellemme, saadaan se tunne että ollaan tehty jotain hyvää ja voi olla tyytyväinen itseensä. Teen tätä hommaa niin muille kuin itellenikin. Ennen kaikkee haluun että mun eskarit oppii englantia ja innostuu siitä, haluun että ne oppii uuden kielen ja sitä kautta niille voi avautuu ihan uusia ovia ja ties miten ne voi englantia hyödyntää. Mutta samalla saan siitä itelleni hyvän fiiliksen, että mä olin se joka niille englantia ensimmäisen kerran opetti, multa ne saattoi saada sen innostuksen uuteen kieleen.



Monet lähtee vapaaehtoiseksi muita auttamaan tai tekemään kehittävää vaparityötä osittain siitä ilosta että pääsee kehittämään myös itseään. Oppii uusia asioita itsestään, kulttuureista ja maailmasta. Oppii paremmin erottamaan omat vahvuudet ja heikkoudet ja miten niitä voi kehittää ja hyödyntää. Ehkä tulevaisuudessa vaparihommista opittuja juttuja voi käyttää työelämässä tai opiskeluissa. Ja itse vapaaehtoistyön lisäks nää on asioita mitä korostetaan myös EVS projektikuvauksissa, osa EVS touhua onkin se että tästä saa itelleenkin jotain.



Jokaisella on omat syynsä vapariks lähtöön, useimmat kenen kanssa oon puhunut on alunperin haaveillut vapariks lähdöstä, toiset lähtee välivuotta viettämään, osa on ajautunut vapariks vähän kuin vahingossa, Jokaisella omat motiivit siihen miks on lähtenyt just EVS hommiin. Onko mikään näistä syistä tai motiiveista väärä syy lähteä vapaaehtoseksi? Mun mielestä ei. Mun mielestä on ihan ok lähtee vapariks ettimään itteään, toteuttamaan unelmaa ulkomailla asumisesta, oppimaan kieltä, kehittämään itseään tai hakemaan kokemuksia koska siinä samalla kuitenkin teet sitä työtä ja omien päämäärien lisäks teet jotain myös muiden hyväksi.

Vapaaehtoistyö siis antaa ja ottaa, kehittää molemmin puolin. Epäitsekkäästi ja itsekkäästi. En siis sano että tänne lähdettäis vaan itsekkäistä syistä, tuskin kukaan jaksais vapaaehtoistyötä tehdä jos se ei yhtään itseään kiinnostais. Vapaaehtoistyö on huippu juttu ja vapareita tarvitaan, mut ihan tavallisia janttereita mekin ollaan eikä mitään äiti Teresa kakkosia. Parasta tässä mun mielestä onkin se, että jokainen osapuoli voittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti