lauantai 18. heinäkuuta 2015

Talo numero 85, Tepebağ

Hetken mielijohteesta poikkesin isolta kadulta pienemmälle ja pian kiipeilinkin pientä mäkeä ylös, ja löysin itteni Tepebağin salaisesta kaupunginosasta. Asuinalue on vähän kuin piilossa, sinne ei oikeestaan tulis mieleen mennä jos sinne ei olis mitään asiaa. Tai jos sinne ei eksyis vahingossa. Mäeltä löytyi vaan pieniä katuja, kissoja ja vanhoja, perinteisiä taloja. Tiiättekö ne vanhat kaksikerroksiset talot ikkunaluukuilla ja liian isoilla katoilla? 


Yhden vanhan talon pihalla istui kaksi miestä juttelemassa keskenään puiden varjossa. Ohi kulkiessani miehet hiljeni ja kääntyivät katsomaan joten toivotin herroille hyvät illat ja sain samat toivotukset takaisin. Kohta toinen miehistä, paksuviiksinen talonomistaja, kysyi haluaisinko kurkata taloon sisälle? No, joo! Toinen oviluukuista oli auki ja pujahdin sisälle taloon numero 85. Asuintalona se ei enää toiminut, paksuviiksinen mies kun asui muualla vähän kauempana, mutta voin vaan kuvitella kuinka ihana talo on parhaina päivinään ollut. Olihan se vieläkin ihana ja niin jännä.



Sisällä oli kaikkea. Remonttivehkeistä keltaisilla seinillä riippuviin esineisiin ja lehtipinoihin. Toisille ehkä turhaa ja romua mutta musta tuntuu että ne oli paksuviiksisen miehen aarteita. Vanhoja valokuvia ja yksittäisiä tavaroita matkalla ei mihinkään. Niillä jokaisella oli varmasti joku tarina takanaan. 


Sisällä aikani ihmeteltyä palasin viileästä talosta takaisin ulos ja paksuviiksinen mies istutti mut toisen miehen viereen valkoiselle muovituolille mistä oli joskus selkänoja irronut. Oota tässä! Mä ootin ja hetken päästä paksuviiksinen mies tuli sisältä mukanaan kaksi kirjaa ja ojensi ne mulle. Nää kertoo Tepebağista. Avasin kuvakirjat ja selailin niitä, lisää kuvia samanlaisia ihanista kaksikerroksisista taloista. Ja keskellä kirjaa se sama talo minkä edustalla istuin ja se sama paksuviiksinen mies. Kuulin juttuja taloista ja reitit kauneimmille taloille. 


Taskustaan se sama paksuviiksinen mies kaivoi vanhan purkkapaketin ja sen sisältä ojens mulle kolikon. Kato näitä! Painava ja epäsymmetrinen kolikko, toinen ja kolmas ja vielä lisää. Pieniä, isoja, eri kuvilla koristeltuja vanhoja roomalaisia kolikoita. Se toinen mies potkiskeli maata ja kertoi että ne on löydetty joskus aikoja sitten tästä pihalta, ihan tästä missä nyt istutaan. Se että paksuviiksinen mies kanto niitä vanhan purkkapaketin sisällä taskussaan sen sijaan että olis myynyt ne vahvisti mun tunteen siitä että talon sisällä olevat tavaratkin oli aarteita. 


Hetken aikaa siinä pihalla istuskeltuani jatkoin matkaa niille toisille vanhoille taloille ja matkalla taas muistin miks uusille teille kannattaa eksyä.

4 kommenttia:

  1. Miten ihana kirjotus taas! oli varmaan oikeesti mielenkiintonen reissu, tollaset muistaa vielä vanhoilla päivilläänkin! ja toi viimenen kuva noista herroista on ihana, ihan postikortti matskua!! Oli muuten vihdoin kiva päästä lukeen pitkästä aikaa sun blogia, on ollu niin hirvee kiire et sit ku vihdoin saa istuu rauhassa koneelle niin tykkään aina ekaks kurkkaa mitä sulle sinne kuuluu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi ihana Julia saat kyllä aina mun päivän monta kertaa paremmaks sun kommenteilla! :) ja kiva että tykkäsit hehe nää tällaset miniseikkailut on kyllä aina niin kivoja!

      Poista
  2. Ihan mahtava kirjoitus ja kuvat, paasisinpa tuonne. Mika aarre, rakastan Turkkia juuri taman takia, taalta löytyy kaikkea jannaa ja ihmeellista jos jaksaa antaa sille mahdollisuuden. Kiitos vierailusta Tepebag 85.ssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Allekirjoitan kyllä ihan täysin, täällä on niin helppoa irtautuu hetkeks omasta elämästä ja seikkailla vähän kunhan vaan uskaltaa tarttuu tilaisuuksiin mitä kohdalle tulee! :)

      Poista