sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kaupungin reunalla

Tanaan on ollu taas yks hauska paiva. Ensinnakin mun unirytmi on ihan pain seinia, oon muutamana yöna nukahtanu joskus viiden aikaan ja herailly sit kahentoista maissa siihen kun joku kolistelee mun seinan takana. Viimeyöna olin menossa nukkumaan kunnes hetken sangyssa makoiltuani aloin testailemaan mun mekkoja ensviikon haita varten. Tatakaan ei voinu siis teha muuta kun tolloin neljalta aamuyösta. No lopulta viiden aikoihin olin saanut senkin mallailun hoidettua ja just kun olin nukahtamassa kuulin sellasen aanen mika tulee kun joku vaantaa meidan oven lukon auki. En oo varmaan hetkeen ollu niin paniikissa, koitin vaan maata hiljaa ja kuunnella muita aania. Hiljaa nousin ylös ja siina sitte seisoin ja koitin kuunnella muita aania olohuoneesta tunnin ajan. Lopulta olkkariin hyökatessani tajusin et se aani oli tullut ovenkahvasta tippuneesta roskapussista... Siis voi luoja.









En kuitenkaan halunnut nukkua koko paivaa joten nousin ihan ihmisten aikaan ylös ja lahin kaymaan Hakanin työpaikalla. Sinne menee mun kotoa ihan liian kauan, varsinkin kun tanaan mitkaan bussit mitka sinne peramettaan normaalisti menee ei yllattaen kulkenutkaan. Kesken mun bussimatkan bussin lattian alta alko nousee savuu ja vahan oli jannat hetket siinaki et rajahtaaks taa rohjo tahan vai mita taal tapahtuu. Lopulta paasin mun maaranpaahan ja Hakanin moikkailun jalkeen suuntasin sinne minka takia olin oikeesti lahteny tolle reissulle.







Hakanin työpaikan vieressa on ehka yks ihanimmista asuinalueista Adanassa, 100. Yil. Olin joskus mennyt ton alueen lapi bussilla kun mentiin kaymaan Realissa, isossa kauppakeskuksessa Adanan laidalla keskella peltoo eli sinne ei ihan tost noin vaan kavellen meilt seikkaillakaan. 100. Yil onkin viiminen asuinalue Adanan kaupunkialueella luoteeseen pain mentaessa ennen satunnaisia pikkukylia. Niinkun viimepostauksen Tepebağ, on taakin alue maen paalla joten maisemat on kans aika upeet niin Adanaan kun Adanan ulkopuolellekin. Ihastuin heti alueen taloihin ja vehreyteen! Siis Adanaa jos jotenkin kuvailis ni yks iso kuiva plantti ois aika osuva. Onhan taalla puistoja ja joillain keskustan alueilla on jopa istutettu puita tien viereen mut missaan en oo taalla nahny noin paljon vihreeta kun tuolla.





100. Yil oli ihan kun oma maailmansa! Oikeesti, olin ihan hammastyny et oonko muka oikeesti Adanassa. Talot oli tollasia ihania rivareita tai kivikerrostaloja, eika sellasia uusia korkeita vaan sellasia ihan perus mita vois kuvitella ehka nakevansa Suomessakin mut varikkaina versioina tietty. Rivariasunnoissa kaikilla oli omat pihat ihanilla kukkaistutuksilla ja kissanpentuja oli varmaan jokatoisen aidan takana. Bongasin jopa yhen kilpikonnankin. 




Adanan keskustasta ison moskeijan hoodeilta voi bongata vahan Taurus vuoristoo jos on oikeen selkee ilma, joskus viime helmikuussa vasta makin ne bongasin. Mut tuolta kaupungin reunalta nakymat oli aika upeet. Meren lisaks vuoret on yks mun suuri rakkaus ja oon onnellinen et niita saa ees valilla ihailla.





Mun kavelykierroksen ollessa lopuillaan spottasin jostain talojen valista vanhan vesitornin ja aattelin paattaa mun kierroksen sen juureen ja jatkaa siita sit bussilla takas kohti keskustaa ja kotia. Jos nyt jotain oon talla viikolla oppinu ni sen et toivota aina hyvat illat papoille. Siita ei meinaan voi seurata mitaan huonoo. Ainakin saat ilosen hymyn ja vilkutuksen takas mut parhaimmassa tapauksessa paaset nakee tai tekee jotain siistii. Toissapaivana taa jo todistettiin Tepebağissa eika taa paiva ollu poikkeus. Toivotin siis taas vastaan tulevalle papalle hyvat illat ja hetken paasta vastailinkin jo uteliaisiin kysymyksiin mista oon kotosin ja miksen oo naimisissa ja miks oon Adanassa.



Siina hetken juteltuamme mies esitteli ittensa ja sanoi etta on koulunvahtija. Koulu on viela rakenteilla mut taa mies viettaa aina yöt koulun luona siina vanhan vesitornin juurella. Eika menny kovin kauaa kun pappa edella ja meikalainen perassa pompittiin puskien lapi ihan vesitornin alapuolelle ja kiivettiin (ok pappa kiipes ja ma sit könysin sen avulla perassa hehh) tornin alapuolella olleen mökin katolle mista lahti rappuset kohti huippua.




Viimeöisen roskapussijannitysnaytelman jalkeen taa oli ehka paivan toisiks jannittavin juttu, niinkun voitte naha ni noi tikkaat ei ollu mitkaan mielettöman tukevat tai sellaset et oisin niihin luottanu hirveen suuresti. Hitaasti mutta varmasti kiipeiltiin kerros kerrokselta ylemmas ja jo kolmannesta kerroksesta olı sellaset nakymat et jaatiin niita ihastelemaan, toisella puolella aukes Adana ja toisella puolen jarvi ja vuoret. Tai ma ihastelin, pappa kuulemma kay tuolla vahan useemminkin kattelemassa maailman menoo. 




Vesitorni on nimensa mukasesti joskus toiminu ihan oikeestikin vesitornina joskus muutamaa kymmenta vuotta aiemmin ennenkun vetta alettiin kaupunkiin johdattaa vuoristosta isompia putkia pitkin. Nyt tuolla tornilla kay lahinna nuoriso kiipeilemassa ja juomassa kaljaa. Mun opas oli alunperin kotosin Mardinista, ja lupas lahta mulle oppaaks sinnekin, jos vaan haluan. Kaydaan Mardinit ja Hasankeyfit, sielta sita historiaa löytyy vaikka milla mitalla. Taa pappa oli niin söpö etten kesta, puhuttiin Suomesta ja Euroopasta, Adanasta, Mardinista ja Turkista. Lampimista ihmisista ja Mardinin taloista. Tornista pois laskeutuessa pappa kutsu mut viela työkoppiinsa kahville ja siina sit juotiin turkkilaista kahvia teekupeista raksakopin pihalla samalla kun vieressa olevat vuoret varjayty liiloiks ja illan ensimmainen rukouskutsu kajahti ilmoille. Ennen kotiinlahtoa sain kutsun kylaan uudelleenkin ja pappa viel tarkisti etta kai mulla on bussirahaa taskussa.




Taa viikko on ollu aika huippu kaikenkaikkiaan naiden mun iltakavelyjen takia. Eli: muista siis aina toivottaa hyvat illat papoille. Ja miksei mummoillekin. Ja muillekin. Koskaan ei tiia mita uutta paasee kokemaan ja mita tarinoita paasee kuulemaan. Turkissa taa viela on ihan sairaan helppoa koska ihmiset on usein niin helppoja lahestya ja kiinnostuneita meista ulkkiksista. 

Kivat alkavat viikot kaikille missa sit oottekaan!

4 kommenttia:

  1. Kävellen minäkin lopulta koin päässeeni osaksi istanbulia. Ja papat on parhaita. Mene muuten ihmeessä Mardiniin, jos et ole vielä käynyt. Se on ihan paras osa Turkkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mardin on ollut mun pakko käydä -listalla itseasiassa siitä asti kun sun blogin kautta sinne tutustuin! Kävellen ja kierrellen paikkoihin tutustuu kyllä kaikkein parhaiten :)

      Poista
  2. Ihanan naköista, sun tarinat ja kohtaamiset siella vain paranee, sun pitaisi jaada Adanaan jo ihan senkin takia etta nama jutut sielta on niin mielenkiintoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että näiden kohtaamisten myötä tänne kotoutuu entistä syvemmin, harmi että kohta lähtö koittaa mutta takasin kyllä palaan ihan varmasti :) kiitos taas kivoista kommenteista Petra!

      Poista