tiistai 23. kesäkuuta 2015

Alkuviikon juttuja

Mulla oli tanaan ja eilen tan viikon ekat ja melkeenpa sit jo vikat vapaapaivat. Tanaan kavin kylla parin tunnin verran tekemassa hommia yhdella sairaalalla mut ei mun mielesta kahen tunnin piirtely lapsosten kanssa ollu mitenkaan hirveen uuvuttavaa. Sain mun pomolta siis uuden homman, kayn pari kertaa viikossa yhden sairaalan lastenosastolla juttelemassa ja piirtelemassa lasten kanssa kun niille tehdaan verensiirtoja. Olin tanaan ekaa kertaa ihan tositoimissa, aiemmin oon kaynyt siela vaan mun pomon kanssa nayttamassa naamaani hoitajille. 




Mut tanaan siis paasin ihan kunnolla tekemaan jotain ja viihdytinkin pienta potilasta piirtamalla sille ensin varityskuvia ja lopulta poju itekin innostu piirtamaan, siina sit piirreltiin ja variteltiin lopulta yhessa. Ennenkun lahin kotia kohti tuli tan pojan aiti ja hoitaja mua kiittamaan mua siella olosta ja sano et tanaan poju on ollu ihan erilanen kun yleensa. Yleensa koko pitka verensiirto on mennyt itkien ja ahdistuen mut tanaan mistaan sellasesta ei ollut merkkiakaan vaan seurana oli ilonen ja reipas poju. Mulle tuli ihan sairaan hyva mieli et nainkin pienella asialla kun piirtelylla ja huomion antamisella pystyin tuomaan pojalle paremman olon ja varmasti oli aidillekin helpompaa nain. 

Pieni potilas ja 'piirra musta muotokuva':n lopputulos haha




Eilen ahdistuin kotona istumisesta ja iltaa kohden lahdin kaymaan jarvella kaveleskelemassa. Ma tykkaan ettia uusia paikkoja ja valita eri reitteja ja polkuja ja varsinkin tykkaan siita kun se polku vie johonkin uuteen siistiin paikkaan. Eilen jarvelta keskustaan suunnistaessa en valinnutkaan niita tuttuja reitteja vaan valitsin ihan uuden reitin. Pitkasta aikaa löysin uusia paikkoja ja teita ja tajusin etta elamasta taalla on alkanut tulla tosi rutiininomaista. En enaa hetkeen oo valkannu uusia teita ja uusia kulmia, vaan menny aina sielta mista nopeiten paasen maaranpaahan. Valitettavast ne kadut ja kujat on niita jo tutuks tulleita ja siks oon vahan kaavoihin kangistunut. Eilisella kavelylla tajusin et siihen on nyt tultava muutos koska taalla on kaikkia ihania kaupunginosia ja kulmia ja paikkoja mitka vaan oottaa löytamistaan!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Toisenlainen juhannus

Heipsan ja hyvät juhannukset ja Ramadanin alut niitä viettäville! Mulla tuli torstai-iltana Suomikaipuu kun facebookista ja instagramista seurailin kavereiden juhannusvalmisteluja. Täällä kun ei juhannusta tunneta niin oli jäämässä munkin juhannuskekkerit pitämättä kunnes sain idean. Eihän juhannuksen tarvi olla just sellanen kun mitä se ois Suomessa, kun kakkuohjeissa ja muissakin täällä soveltaa niin miksei sitten pyhinäkin?




Perjantaina siis raahasin Hakanin mun matkaan ja lähettiin järvelle viettämään parin tunnin minijuhannusta. Minijuhannus siks, et juhannus oli juhlittava vielä kun oli valosaa niinkun oikeesti juhannuksena kuuluis olla. Täällä kun pimee tulee jo kasin jälkeen niin saatiin laittaa vipinää kinttuihin. Ihan kaikkii tärkeimpii juhannukseen liittyviä juttuja en onnistunu värkkäämään mut Hakan apunani keräsin seitsemän erilaista kukkaa (osa oikeita luonnonkukkia ja osa Adanan kaupungin sponssaamia), syötettiin ankkoja, syötiin mansikoita, melkeen grilliruokaa eli grillattuja vaahtokarkkeja ilman sitä grillaamista, istuttiin järven rannalla, käytiin veneilemässä eli delfiinipolkuveneilemässä ja seilattiin saareen. 




Siinä saaresta takasin rantaan päin lipuessa oli kyl vähän sellanen aito juhannusfiilis, aurinko oli just laskenu ja no, järvi on aina järvi ja järvellä on oma tunnelmansa, oli se sit Lohjanjärvi tai Seyhan. Ainoon eron sillä hetkellä tuntu tekevän illan rukouskutsu ja Adanan suurkaupunkimainen silhuetti. En muuten tajuu miten järveltä katottuna Adana näyttää ihan älyttömältä metropolilta missä elämää riittää ympäri vuorokauden, melkeen ku Istanbul minikoossa. Totuus on kuitenkin ihan toinen hehheh.. Veneilyn jälkeen ei ruvettu kilistelee Efesiä mut maistoin ensimmäistä kertaa ikinä bici biciä. Bici biciä myydään järvellä varmaan viiden metrin välein pienissä kojuissa ja olin vaikka kuinka kauan halunnu maistaa sitä! Hyytelöä, jäämurskaa, ruusuvettä, tomusokeria ja hedelmiä sisältävä jälkiruoka oiskin ollu ihan hyvää ilman tota hyytelöä, jotenkin se koostumus on niin ällöä etten kestä. 




Mun turkkijuhannus oli siis hyvin onnistunut vaikkei ihan perinteisellä juhannustyylillä mentykään, ainakin yks erilainen juhannus muisteltavana :) Ilmeisesti myös parin tunnin minijuhannuksestakin voi väsyä, oon ollu tän koko päivän ihan koomassa ja aattelin luovuttaa jo näin kaheksan aikaan ja lähtä nukkumaan et jaksaa huomenna taas työskennellä. Kivaa viikonloppua kaikille! 

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Şanlıurfa

Olin käynyt läpikulkumatkalla Şanlıurfassa viime marraskuussa kun matkasin häihin Diyarbakıriin. Mulla oli jäänyt siltä matkalta toisaalta utelias olo kaupunkia kohtaan mutta toisaalta vähän sellanen plööh -mielikuva koko kaupungista, en tiiä kyllä miks koska se aika minkä Urfassa vietin oli vartti linja-autoasemalla. Sekin sijaitsee kaukana keskustasta, niinkun monissa muissakin kaupungeissa yleensä. Viikko sitten Kadir ehdotti et lähettäiskö käymään Urfassa, otetaan auto alle ja tehään päiväreissu niihin maisemiin. En oo pitkään aikaan käynyt missään reissussa jos Alanyaa ei lasketa joten tottakai olin innolla lähdössä mukaan.





Tiistaiaamuna herättiin parin tunnin yöunien jälkeen ja pakattiin ittemme autoon. Automatka Adanasta Urfaan ilman pysähdyksiä kestää aika tarkalleen neljä tuntia. Oltiin aamulla kymmenen aikaan perillä ja perillä meitä odotti Kadirin kaveri Elif ja Elifin kaveri Burak. Mua hyvällä tavalla jänskätti lähtä Urfaan koska olin kuullut siitä niin monenlaista; kaupunki on tosi erilainen, syyrialaisten määrä on kasvanut hurjaa vauhtia, kaupungissa meno on konservatiivisempaa, miehillä jalassa salvaripökät ja naisilla huivit päässä. Ja tunnelma Urfassa olikin enemmän jännittävän itämainen kuin perus turkkilainen. 





Ensimmäisenä aamukahvien jälkeen suunnattiin Harranin yliopistolle missä meidän kaverit opiskelee. Harranin yliopistolle oli rakennettu oma pieni järvi ja mietittiinki kuinka siistii oiski ku vois käydä koulun pihalla uimassa? Mut kuulemma jos tohon järveen menee uimaan saa potkut koulusta puoleks vuodeks. Ihan älytöntä rakentaa järvi missä ei saa edes uida!

Harranin yliopiston the kielletty järvi



Yliopistokierroksen jälkeen tehtiin mutka Göbekli Tepen alueelle. Paikan päällä ton mestan tarkotus jäi mulle vähän pimentoon kun en jaksanut keskittyä lukemaan tauluja missä kerrottin paikan historiasta, keskityin lähinnä vaan ihailemaan paikkoja. Göbekli Tepe on siis kukkulan päältä löydetyn temppelirakennelman rauniot. Göbekli Tepe on rakennettu suunnilleen 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, ennen kuin ihmiset alko harrastamaan maanviljelyä tai karjanhoitoa.









Jännittäväks ton paikan teki se, ettei rauniot ollu vaan kasa kiviä vaan moniin pystykiviin oli taiteiltu vaikka mitä eläimiä ja kuvioita ankoista skorpiooneihin ja ketuista gaselleihin. Temppelin käyttötarkotus ei oo ilmeisesti auennut vielä varmuudella kellekään, jotkut tutkijat epäilee temppelin liittyneen hautausmenoihin ja toiset taas johonkin kulttiin. 





Jätettiin hetkeks Şanlıurfa taaksemme ja käännettiin suunta takas Adanaan päin. Ajettiin Şanlıurfasta reilun tunnin matkan päähän Halfetiin, tarkemmin oikeastaan vanhaan Halfetiin missä kuvataan Turkin FOXilla näkyvää Karagül sarjaa. Karagül ei oo kuitenkaan se mistä Halfeti on kuuluisa, vaan siellä sijaitsevasta järvestä mitä mekin lähettiin kattomaan.







Ja voi miten paikka olikaan ihana. Järvi ja sen alueet ei tullut heti tiellä vastaan, vaan sinne piti laskeutua tietä pitkin jonkun aikaa. Se oli sellainen söpö ja suojaisa, vähänkuin salainen pikku kylä. Oli järven päällä kelluvat ravintolat, niissä kiinni olevat veneet, puistot ja Atatürkin patsas, marketteja ja pieniä asuintaloja, pari moskeijaa ja matkamuistomyymälä. Noin tiistaipäivänä alueella oli hiljaista, kaduilla näki joitakin turkkilaisia kävijöitä ympäri Turkkia (autojen rekkareista päätellen!) ja vettä myyviä pikkupoikia veneretkien myyjiä unohtamatta.

 





Tingittiin meille venereissu hintaan 6 tl eli maksettiin reilun tunnin huvista pari euroa per naama. Ei paha ollenkaan. En oo käynyt Turkissa koskaan millään veneretkellä mutta tää oli mun mielestä ainakin tosi kiva reissu. Porukkaa oli veneellä n. parikymmentä eli kauheeta ruuhkaa ei ollu.













Laitettiin eka Elifin ja Hakanin kans halaita tanssien mut lopulta meit oli puoli venettä alakerrassa tanssimassa haha

Vaikka oltiinkin vaan päiväreissulla ja Halfetissa vaan muutama tunti mulla oli niin hyvä fiilis, sellanen aito lomafiilis turkkilaisten turistien keskellä. Hiljanen pikkukylä, sininen järvi, aurinko paistaa ja saa vaan olla, istua veneen kyydissä kaveriporukalla aikaa viettäen. Saatiin aikaan myös vesisota kaiteiden toisella puolen veneen perätasanteella roikkuen. Tolle venereissulle ois voinu jäädä vielä vähän pidemmäks hetkeks..



Haluun uskoo et nää oli villihevosia..



Uponnut moskeija

Uponnut moskeija



Täs vaiheessa alko olee jo vesisodat sillä mallilla et oli paree laittaa kamera piiloo ja mennä mukaan

Halfetin jälkeen suhattiin takaisin Şanlıurfaan ja vihdoin niille Urfan vanhoille hoodeille. Mun toive oli päästä seikkailemaan bazaarille, mutta useimmat putiikit oli jo laitettu kiinni koska kello alkoi jo lähennellä kahdeksaa. Löydettiin kuitenkin pieni alue missä pääs vähän näkemään Urfan bazaaritunnelmaa ja istuskelemaan kahville.








Illan pimennyttyä käytiin vielä bazaarialueen vieressä olevalla Balıklı gölillä (suomeks taipuis Kalajärveks, mutta enemminkin kyseessä on moskeijan puutarhan kylkeen rakennettu allas kaloille) bongailemassa valkoisia kaloja. Valkoisia kaloja ja niiden myötä tulevaa hyvää onnea en löytänyt, mut totesin et ehkä se hyvä onni oli siinä että olin siellä, sillä reissulla Hakanin ja kumppaneiden kanssa.

Şanlıurfa oli kaikenkaikkiaan tosi mielenkiintonen sekotus sitä 'tavallista' Turkkia ja jotain ihan muuta. Syvemmälle kohti vanhaa keskustaa ja bazaarialuetta mentäessä kuvittelin välillä olevani jossain ihan muualla kuin Turkissa. Ehkä Syyriassa tai muussa arabimaassa? Taisin ehkä vähän rakastua Urfan vanhaan alueeseen, siellä olis voinut kierrellä ja ihmetellä vaikka ja kuinka.







Reippailtiin itsemme vielä näköalan perässä Şanlıurfan linnoitukselle päin ja ruoalle ennen kotiinlähtöä. Matka kotiin alko kymmeneltä illalla ja takasin Adanassa oltiin yöllä kahden jälkeen. Kotimatka meni mun osalta nopeemmin kun menomatka, turisteilusta väsyneenä vetelin meinaan sikeitä onnellisena takapenkillä makoillen melkeen koko matkan.