keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Norjalaisen kanssa

Malin tuli, oli ja meni. Jännitys ja innostus oli kova kun hyppäsin oikeella pysäkillä pois ja puoljuoksua kipitin oikeelle ovelle. Mikään ei ollut muuttunut, tyttö oli sama ja jutut pysyny samoina kans. Istuttiin ensin hetki muiden seurassa, juotiin teet ja syötiin kakut ja sit otettiin meille omaa aikaa. Lenkitettiin koiraa pienessä tihkusateessa ja istuttiin jonkun tyhjän liiketilan rappusilla juomassa kokista. Tuntu ihan hassulta että siinä me nyt taas oltiin. Tuntu kun mitään puolta vuotta ei ois välissä ollukaan vaan iltalenkit Lunan kanssa ois ihan arkipäivää. Oli kiva sanoa heipat siltä päivältä kun ties että kohta nähtäis jo uudestaan.







Viikon aikana ehittiin viettää yllättävän paljon aikaa yhessä; käytiin porukalla kuuntelemassa Zakkumia ulkoilmakeikalla, oli niin hyvä fiilis kuunnella hyvää musiikkia lemppari-ihmisten kanssa. Viikonloppuna oltiin baarissa synttäreillä ihan samalla porukalla millä juhlittiin kahdet muutkin synttärit syksyllä, päivänsankari vaan aina vaihtuu. Shoppailtiin jalkamme kipeiks ja istuttiin ties kuinka monesti eri Kardeslereissa teellä.





Heipat alko uhkaavasti lähestyä taas maanantaina ja vika tunti yhessäoloo oli samalla niin arvokasta mut samalla tosi ahistavaa. Tuntu siltä ettei ois halunnut puhuu mitään kun kaikki tuntu niin toissijaselta. Tuntu hölmöltä nauraa typerille vitseille kun ties että kohta pitäis sanoa moikat ja taas itkettäis. Tällä kertaa Malinin lähdön jälkeen mulla ei oo ollu niin yksinäinen olo, mut kyllä ne heipat silti otti koville ja tuntuu vieläkin kun tiiän ettei oo toista ton verosta. Silti oon niin ilonen että sain taas viettää ees muutaman päivän lempinorjalaisen kanssa ja tuntee sen parhaan fiiliksen minkä vaan parhaan ystävän kanssa voi tuntee 

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Sabanci Merkez Camii



Mentiin eilen illalla Hakanin kanssa ostoskeskus Optimumiin kattomaan Fast & Furious 7 ja koska asutaan ihan eri suunnissa sovittiin tapaaminen ensin kauniiseen keskuspuistoon joen varrelle missä sijaitsee siis myös Sabanci Merkez Camii. Olin puistossa tosi ajoissa ja jouduin oottelemaan Hakania jonkun aikaa ja päätin sen seurauksena käydä pyörimässä moskeijan pihalla. Eilen oli tosi nätti päivä, asteita oli yli kakskymmentä ja aurinko paisto koko päivän. Moskeijan piha ja puutarha oli entistä kauniimpi, oon jostain syystä aina päätynyt nimittäin noiden moskeijan muurien sisäpuolelle joko iltapimeellä tai huonolla säällä. Siitä syystä myös kaikki mun kuvat moskeijan sisältä on tosi pimeitä ja rakeisia enkä haluu niitä nyt sekottaa näihin aurinkoisiin kuviin.







Sabanci Merkez Camii on Turkin isoin ja myös yks Lähi-Idän isoimmista moskeijoista, se vetää sisäänsä vajaat 30 000 ihmistä. Vertailun vuoksi esim. Istanbulissa Sultanahmetin alueella olevan jätin Sinisen moskeijan kapasiteetti on n. 10 000 henkee. Läheltä Sabanci ei mun mielestä oo niin ison näkönen mitä esim. Sininen moskeija mutta kaukaa katottuna sen suuruuden oikeesti huomaa kunnolla. Kuus minareettia on 99 metriä korkeita ja musta tuntuu että ne pilkottaa aina vähän kaikkialla mistä sit kattookin. Yliopistolle matkatessa moskeijan näkee kaukaa ja se on silti hurjan kokonen.









Niinkun aiemmin mainittu, moskeija sijaitsee tosi nätillä paikalla ihan Seyhan-joen varrella vähän keskustan ulkopuolella ja se on mun mielestä ehdottomasti yks Adanan symboleista ja ihan ehdoton juttu mikä täällä ollessa pitää nähdä. Keskuspuiston ja moskeijan tilalla on ennen ollut iso alue sitruspuita, tyhjää maata ja yks rähjäisempi asuinalue. Moskeijan kohdilla on aikanaan sijainnut myös entinen armenialaisten hautausmaa. Moskeijan on rakennuttanut Turkin rikkain perhe, Sabancien perhe, ja se on otettu käyttöön 17 vuotta sitten, kuusi vuotta ennen keskuspuiston rakentumista sen ympärille.




Mä luulin ettei tänään kello liikkuis mihinkään tai että aika vähintään matelis, mut aika hyvin tää aika kulu tän tietokoneen kanssa taistellessa ja postauksen vihdoin valmiiks saamisessa hehe. Kello alkaa näyttää vihdoin ja viimein siltä että mun ihan liian pitkä odotus on loppumassa ja parin tunnin päästä oon viimein mun lempinorjalaisen kanssa. Malinin lentokone laskeutuu ihan näillä minuuteilla ja vihdoin taas nähdään. En voi uskoo että yli puol vuotta meni näin äkkiä! Muistan miten Malinin lähtö marraskuun alussa oli aivan kauhee, enkä tiennyt voinko tehä täällä enää yhtään mitään yksin. Niistä fiiliksistä päästiin pikkuhiljaa yli vaikka välillä tuntuu ettei kukaan muu mua voi täällä ymmärtää paitsi tää tietty norjalainen. Mun Adanasta lähti Malinin kokonen pala pois ja tänään saan sen takas edes hetkeksi. En vois olla onnellisempi!!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Mihin tää aika katoaa?

Tai no varmaan tähän bloggaamiseen, puolentoista tunnin torkuttamiseen ja oon tässä parin päivän aikana saavuttanu aika hyvät levelitkin kaikkien pelaamassa aa -pelissä. Yliopiston kokeeseen on tänään aikaa enää 19 päivää ja eilen illalla tein mulle viikkosuunnitelmat näille kolmelle viikolle. Millon opiskelen matikkaa, millon oon töissä tai valmistaudun töitä varten ja millon on lupa vähän hengähtää.



Tällä hetkellä mun kuuluis olla tekemässä tuntisuunnitelmaa huomista eskarituntia varten mutten haluu että tää blogi on taas kauheen kauaa elottomana. Tuntisuunnitelman teko siis ehkä vähän lyhentää mun yöunia mut tuleepahan nyt postattua! Kohta juoksen kielikoululle ja sen jälkeen opiskelen taas vähän matikkaa. Ulkkisten pääsykokeissa on 80 kysymystä, puolet iq kysymyksiä ja puolet matikkaa, geometriaakin taitaa olla mukana muutama kysymys. Oon netissä katellut aiempien vuosien vastaavia kokeita ja meinas itku päästä kun katoin niitä matikan tehtäviä ekan kerran. Niistä kaks ekaa näytti siltä että ne voisin osata ehkä ratkasta (no en osannu) mutta ne muut tehtävät, en ollut koskaan edes oppinut kaikkia niitä koukeroita ja merkkejä mitä muissa laskuissa oli!



Alotin siis itsenäisen opiskelun kunnolla viime viikolla ja nyt oon päässyt jo siihen pisteeseen että muutamat ensimmäiset tehtävät oon pystyny ratkasemaan. Matikka on ollu mulle aina kamalin aine, mun on kauheen vaikee keskittyy ja turhaudun tosi helposti. Ei oo yks eikä kaks kertaa ku oon kotonaki huokaillu syvään, ollu valmiina polttamaan kaikki tehtävälaput ja tekstaillut kavereille ettei tästä tuu yhtään mitään. Aina kuitenkin hetken rauhottumisen jälkeen oon ottanu itteäni niskasta kiinni ja miettiny et pakko se on ainaki yrittää. Ja jos en pääse kokeesta läpi ni ainakin taas muistan miten yhtälöt ratkastaan (helpottaa paljon hehheh).



Jotta voi osallistua kokeeseen pitää siitä maksaa koululle osallistumismaksu. Otin Hakanin eilen käsipuoleen tulkkausavuksi ja suunnattiin kohti pankkia. Osallistumismaksu piti maksaa Ziraat pankin tilille ja mentiinkin niiden Baraj Yolulla sijaitsevaan pisteeseen koska mulla ei oo turkkilaista pankkitiliä enkä halunnut alkaa suomalaisen tilin kanssa sähläämään. Aika äkkiä päästiin tiskille mutta homma ei ollutkaan taas niin yksinkertanen ja meidät ohjattiin yliopistolla sijaitsevaan Ziraatiin. Vähän jännitti et kuin käy, ohjattaiskohan meiät täältäkin taas seuraavaan pisteeseen.. Onneks kuitenkaan ei, vaan yliopiston pankissa homma hoitu tosi nopeesti ja virkailija osas jopa englantia! Tänäaamuna näpyttelin tietokoneella ilmoittautumislomakkeen koetta varten ja ensviikolla pitäis olla sähköpostissa tarkemmat informaatiot kokeesta. Jännittävää.  

Mun kielikouluryhmä :) turkkilaiset on ihan hulluja täs selfie -touhussa, oikeesti! koko ajan on jonkun puhelin ojossa

Tässä opiskelun lomassa oon käynyt myös ostamassa bussilipun Alanyaan, siihenkään reissuun ei oo enää ku reilu kuukausi. Kiva päästä hotellilomalle ja uimaan ja tärkeimpänä tietty viettämään aikaa mun perheen kanssa. Perjantaina pääsin tutustumaan turkkilaiseen sairaalamaailmaan kun käytiin Hakanin kanssa moikkaamassa Kadiria ja oli aika villit meiningit kun yks jos toinenkin kadun elävä kipitti menemään pitkin sairaalan käytäviä. Yks sairaalan seriffeistä koitti kissoja estää menemästä sisälle mut sit kun ne kissat sinne sisälle pääs luikahtamaan niin ketään ei enää kiinnostanut. Kivat kissankusen hajut leijaili sieraimiin kun sairaalasta poistuttiin.. Enkä tiedä millaset käytännöt on Suomessa mutta jotenkin mulla ois sellanen mielikuva että jos oot eristyshuoneessa niin sillon sinne ei kauheesti muilla ois asiaa, Kadirillakin ramppas vierailijoita jatkuvasti eikä vierailuja mitenkään rajotettu, senkun lampsittiin vaan sisään.



Illalla mentiin yliopistolle aikeena istuskella pihalla ja kuunnella Dumania mut just vähän ennen keikan alkua alko sataa ihan kaatamalla ja lähettiin sit takas keskustaan. Ehkä parempi tuuri sit enskuussa Gökhan Türkmenin kanssa!



Nyt lähden taas juoksujalkaa kielikoululle ja illalla jatkuu taas matikan opiskelu bestiskamu Hasanin kanssa, se lupas opettaa mua sen mitä se osaa, kuulemma ei oo ihan vahvinta alaa tää matikka sillekään.. :D Kokeen lisäks lasken myös päiviä Malinin tuloon, tänään laskuri näyttää seiskaa eli tasan viikon päästä tähän aikaan alan hiljalleen tekemään matkaa kohti lentokenttää ja odottelemaan lempinorjalaisen saapumista. En malta odottaa!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kuukauden kuulumiset

Huomasin tässä olleen tahaton vajaan kuukauden tauko kirjottelusta, se kertoo ihan siitä kuinka kiireinen oon ollut. Jennan ja Villen lähdön jälkeen oon ollut vaan töissä, yrittänyt opiskella ja nähnyt kavereita. Viikot tuntuu menevän entistä nopeemmin ja kesä lähenee uhkaavasti. Uhkaavasti siks, etten oo vielä valmis kesään! Tällä hetkellä nimittäin meidän säät on loistavat, parinkympin paremmalla puolella mutta vielä niinkin maltillisesti että iltasin saa vetää takin päälle. En kestä ajatusta siitä että parin kuukauden päästä ei ulos oo mitään asiaa aamupäivän jälkeen jos ei haluu sulaa lammikoks maahan. En ymmärrä miten esim. raksamiehet työskentelee täällä kesäsin, huhhu!





Yhellä sunnuntaikävelyllä törmäsin kadulle järkättyihin häihin, aika siistiä


Vapaa-aika on mennyt kavereiden kanssa pyöriessä millon missäkin. Oon aika hyvin saanut vakiinnettua mun kaveriporukat täällä, on ihmisiä ketä tapaan harvemmin ja läheisempiä kavereita keitä tapaan viikottain ja se tuo mulle tietynlaisen kivan arkisen fiiliksen. Ulkkiksena uudessa maassa sitä kaipaa tietysti kavereita ja ihmisiä ympärilleen mut mulla on jonkinnäkönen kiintiö nyt alkanut tulla täyteen. Vaparina on tietynlainen tukiverkko ympärillä työpaikan ja mentorien puolesta, käydään millon missäkin kissanristiäisissä ja tapaan uusia ihmisiä sen takia jatkuvasti. Musta on kiva kyllä tavata ihmisiä ja jutella niitä näitä mutta mä en jaksais esitellä itteäni enää yhdellekään uudelle tuttavuudelle, en selittää miks oon täällä tai ottaa vastaan kahvikutsuja kahvihetkistä jotka ei tuu koskaan tapahtumaan. Omien kavereiden kavereita tavatessa on asia eri juttu, siinä kun laajentaa omaakin kaveripiiriä ja se ajan vietto on ihan vaan normaalia hengailua. Sen sijaan sellanen näyttelykappaleena oleminen (tää tässä on Nea, tää meiän ulkomaalainen) on alkanut jo väsyttää. Niiden "vanhojen" kavereiden kanssa sen sijaan vietän aikaa enemmän kun mielelläni, ihanaa nyt kun on taas yliopiston koeviikko ohi niin saan mun kaverit takas viettämään mun kanssa sosiaalista elämää. Kahden viikon päästä saan vihdoin myös mun parhaista parhaimman ihmisen takas, tällä kertaa suuntaan lentokentälle ottamaan vastaan lemppari norjalaista, Malin on tulossa! Ihan käsittämätöntä et siitä on nyt tänään tasan viis kuukautta kun viimeks nähtiin.




Eskarin ja kielikoulun lisäks hommasin itelleni pienen lisätyön, yhteisten kavereiden kautta tutustuin nimittäin Alperiin joka muutaman kuukauden päästä toivon mukaan pakkaa kamppeensa ja lähtee Suomeen työharjoitteluun reiluksi puoleksi vuodeksi. Tarjouduin opettamaan Alperille suomea ja siinä sivussa Alper sit opettaa mulle uusia juttuja turkin kielestä. Musta on tosi jännä että joku täällä osaa vähän suomea ja haluu oppia sitä lisää ja siks sit alettiinkin pitää näitä suomen kielen oppitunteja. Tää on myös mulle tosi mielenkiintosta ja kiva olla oikeesti hyödyks jollekin.

Oltiin 19. maaliskuuta Kadirin kanssa kattomassa Merven konserttia yliopistolla



Oon viettänyt tänään siivouspäivää pidemmän kaavan kautta ja on ollut oikeestaan aika nautinnollista siivoilla kun tietää että siivoo ihan vaan itteään varten eikä tästä lähtien tarvi siivota kun omia jälkiään. Mun kämppis nimittäin muutti yllättäin viikonloppuna täältä pois johonkin sen pomon kaverille, meidän yhteiselonhan oli määrä jatkua vielä kaks kuukautta mutta sillä tuli ongelmia sen organisaation kanssa ja sen takia sen piti vaihtaa sit kämppää. Tällä hetkellä majailen täällä siis ihan yksikseni, harmittaa kämppiksen puolesta että sen piti hyvä koti vaihtaa toisten nurkissa majailuun mutta toisaalta mua ei kyllä haittaa yhtään olla yksin..






Kesän myötä myös syksy ja syyskuu alkaa pikkuhiljaa lähentyä. En ollu aiemmin uhrannu syksylle kovin montaa ajatusta mutta kuukaus sitten oikeesti kolahti se ettei tässä oo enää ihan kauheesti aikaa ennenkun mun vuosi täällä on täynnä ja kohta pitäis jonkunnäkösiä päätöksiä alkaa tekemään tulevaisuuteen liittyen. Tällä hetkellä luen (yritys ainakin hyvä) pääsykokeita varten josko mulle aukeais paikka täältä Cukurovan yliopistosta. Punnitsin eri vaihtoehtoja opiskelun ja työskentelyn välillä, Suomessa, Turkissa vai ihan jossain muualla? Jos mun tekis mieli Suomeen jäädä niin luultavasti hakisin suoraan töihin, Suomessa mun koulutus riittäis ihan hyvin sellasiin töihin mitä ehkä voisinkin tehdä. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen että vaikka Suomessa mun koulutus riittäiskin, monissa muissa maissa ammattikoulun matkailuala ei oo ihan hirveen arvostettu koulutus ja yliopisto-opinnot on monessa maassa tärkee juttu.

Voi luoja tätä torstaita muistelen vieläkin kauhulla, miten paljon tequilaa voi ihmiseen mahtua..



Opiskelukin näin vuoden tauon jälkeen kuulostaa taas hyvältä ja tulevaisuutta ajatellen matkailuvirkailijan nimikkeen lisäks olis plussaa jos olis vielä joku korkeempi koulutus. Jatko-opiskelusta Suomessa tuli aika äkkiä ehdoton ei, sellaset alat mitä mä voisin siellä opiskella sitois mut Suomeen vähintään kolmeksi-neljäksi vuodeksi ja tällä hetkellä se tuntuu tosi pitkältä ajalta olla Suomessa. Toisaalta oon miettinyt sitä teenkö nyt oikeesti järkevästi jos valitsen turkkilaisen koulutuksen suomalaisen sijasta, mutta Suomeen jääminen ei vaan tunnu hyvältä. Mietin myös muita maita opiskelun kannalta, mutta tänne jääminen tuntuis nyt luontevalta kun oon tänne sopeutunut, tunnen kaupunkia, kielikin sujuu jo niin että arjessa mukavasti pärjää, on kavereita ja omat verkostot ja kulttuurikin on tullut tutummaksi. Pääsykoe ja mun pisteet määrittää kuitenkin sen miltä mun syksy tulee näyttämään, toivotaan parasta!

Adana portakal çiçeği karnavali



Tällä viikolla Adanassa on vietetty appelsiininkukkakarnevaaleja ja festivaalifiilis on ollut aistittavissa koko kaupungissa. Tän vuotiset bailut oli vasta kolmannet laatuaan mutta ihmiset on ottanut karnevaalit jo omikseen ja porukka on löytänyt tiensä juhlimaan appelsiininkukkia ja kevättä ja porukkaa onkin ollut liikkeellä aivan tajuttomasti.

Kulttuuritalo oli saanut festivaalien ajaks uuden ulkoasun





Keskellä viikkoa oli pienempiä konsertteja ja esityksiä ympäri kaupunkia, viikonloppua kohden konsertit lisäänty ja isoimmat konsertit löyty katujen sijasta keskuspuistosta, tietyillä keskustan kaduilla ja puistoissa oli pieniä kojuja missä myytiin kaikkea koruista ja kukkapannoista appelsiinihilloihin ja Adana aiheisiin juttuihin. Perjantaina oltiin Karinan kanssa kiertelemässä keskustan kojuja ja myöhemmin illalla Hakanin kanssa Baraj Yolulla kuuntelemassa jotain lukiolaisbändiä.







Lauantai oli festivaalien kannalta tärkein päivä, konsertteja ja erilaisia tapahtumia oli eniten lauantaille ja iltapäivästä keskustassa oli festivaalikulkue jossa olin alkuun kans kävelemässä meidän työporukan kanssa plakaatit käsissä. Jossain vaiheessa muut alko tekemään lähtöä omiin suuntiinsa ja mäkin jäin vielä keskustaan pyörimään ja ottamaan kuvia.







Väentungos oli vaan jotain ihan omaa luokkaansa joten kauheen kauaa en ruuhkasimmilla kaduilla viihtyny, välillä tuntu ettei ois ite tarvinnu kävellä ollenkaan kun oli niin ihmisvirran vietävissä. Yhessä vaiheessa joku tarras mun reppuun kiinni ja olin jo valmiina ottaa nyrkit pystyyn mut se olikin vaan Karinan poikaystävä joka oli mut jotenkin ihmeen kaupalla bongannu kaikkien ihmisten joukosta ja pyys mua niiden kanssa syömään ennenkun ne lähti viikonlopun viettoon Iskenderuniin. Lähettiin ruualle ja saatiinkin kaks pientä syyrialaispoikaa pian seuraks pöydän viereen. Ei ostettu pojilta nenäliinoja mutta tarjottiin ranskalaisia ja niiden lisukkeeks pöytään tuotuja suolakurkkuja. En mielellään anna yleensä rahaa vaikka oiskin lapsista kyse mutta ruuan tarjoominen on musta ihan hyvä juttu.







Sanoin heipat Karinalle ja Onurille ja jatkoin matkaani kotia kohti Atatürk kadun kautta missä kulkue jatko vielä kulkuaan. Kulkueesta tuli bongattua mm. Adana Demirsporin nuoria urheilijoita, monia lapsia, nuoria ja eri sairauksia tukevia yhdistyksiä, jono kuplavolkkareita ja vanhoja chryslereitä, harrastusporukoita, Rotareita ja erilaisia katusoittajia. Myös Erasmus vaihtarit oli olleet kulkueessa mukana ja tänään näin facebookista että siellä oli jossain liehunut myös tuttu sinivalkonen lippu.. Täällä kyllä aika hyvin kulkee informaatio jos joku tietää jonkun ulkomaalaisen ja vielä nopeemmin se kulkee jos sattuu olemaan samaa kansallisuutta mutta mun korviin ei ainakaan oo vielä kantautunut tietoa suomalaisesta vaihtarista Adanassa. Paljastakaa jos te tiiätte, oon utelias!







Kotimatkalla kartutin mun kukkapantakokoelmaa yhellä uudella pannalla, noita päivänkakkarapantoja oli päässä jokatoisella vastaan tulevalla niin halusin kans omani et sulautuisin joukkoon paremmin. Mun uus asuste tais olla ehkä parhain ostos pitkään aikaan koska sen ansiosta sain paljon juttuseuraa kuluneen päivän aikana ja vielä sunnuntaina kahvilasta simitejä hakiessani. Kulttuuritalon värikästä ulkoasua kuvaillessani nimittäin joku poika juoksi mun perään ja kysy mistä oon omani ostanut, tarkotuksena oli ilmeisesti viedä tyttöystävällekin oma. Myöhemmin illalla keskustassa Hakania odotellessa kaks tyttöä tuli mun luokse ja halus kans tietää mistä näitä pantoja saa ja tytöt oli niin yllättyneitä kun tajus mun puheesta että oon ulkkis. "Eihän, oikeesti, vähän siistiä, miten oot Adanaan päätynyt?!" Tosi monet kysyy aina mitä teen Adanassa, oonko naimisissa vai töissä, mut nää kaks tyttöö oli jotenkin niin symppiksiä ja jäi juttelemaan mun kanssa hetkeks, esitteli ittensä ja toivotti vielä hyvät festivaaliviikonloput ennenkun jatko matkaansa. Myöhemmin vielä baarin vessassa joku tyttö halus koittaa mun pantaa ja jäätiin vähäks aikaa juttelemaan. Tällaset kohtaamiset aina parantaa mun päivää kauheesti kun tuntemattomat käy juttelemaan ja saa höpöttää jotain pientä jonkun kanssa.

Adanassa harvoin näkee ketään kalja kädessä kadulla mutta festivaalien ajan yhdellä kadulla oli kaljakoju ja muutaman nuoren miehen näin kaljapullokin kädessä lauantaina. 





Tarkotuksena meillä oli illalla Hakanin kanssa mennä keskuspuistoon kattomaan taivaalle lähetettäviä lyhtyjä mut oltiin myöhässä eikä puistossa enään ollut mitään muuta kun aivan älytön määrä taivaalta takasin tipahtaneiden lyhtyjen jämiä. Mietin sitä raukkaa joka ne sieltä siivos, siitä hommasta ei varmaan ihan hetkessä selvitty nimittäin. Myöhemmin suunnistettiin porukalla Baraj Yolulle baariin parille juomille ja kuuntelemaan livebändiä. Täällä tykkään tosi paljon siitä että melkeen jokaisessa pubissa/baarissa on aina joku livebändi soittamassa viikonpäivästä huolimatta.





Mun tavote tälle vuodelle oli nähdä Murat Boz livenä mut se taitaa jäädä haaveeks kun tuntuu ettei se keikkaile tällä hetkellä muutenkaan tai sit oon vaan tajuttoman huono löytämään sen keikkoja mistään.. Ensviikolla saan kuitenkin vähän paikkausta tilanteeseen kun Duman tulee yliopistolle ja ollaan menossa niitä kuuntelemaan, toivotaan vaan että on hyvä ilma koska keikka on ulkona. Toukokuussa myös Gökhan Türkmen tulee Adanaan ja en vois olla enempää innoissani, se on mun ehdoton lemppari heti Murat Bozin jälkeen mitä näihin turkkilaisiin laulajiin tulee.





Tänään en enää karnevaaleille osallistunut mutta aamupäivästä kotiin bussilla suhatessa oli vielä ihmiset puistossa ja kaduilla aiempien päivien tavoin viettämässä viimeistä karnevaalipäivää, tosin rauhallisemmassa mittakaavassa. Selvästi huomasi että on sunnuntai ja huomenna taas kaikkialla arki jatkuu. Kivan festivaaliviikonlopun jälkeen onkin kiva lähtä uuteen viikkoon, huomenna aamulla on mullakin taas herätys eskariin lapsien pariin ja opettelemaan eläinten nimiä ja jatkamaan leikkejä mihin viimeviikolla jäätiin. Kivat alkavat viikot teille muillekin!