maanantai 9. maaliskuuta 2015

Koti

Jennan ja Villen tänne tulon kunniaks käytin mun töiden jälkeisen ajan tätä huushollia siivoten ja paikkoja järjestellen. Meillä on kyllä yleensä ihan suht siistiä koska mulla ei pää kestä jos paikat on hujan hajan kovin monta päivää. Sen sijaan pölypalloja ja kaikkea muuta löytyy ihan vaikka muille jakaa. Oon huomannu että täällä sais oikeesti olla joka päivä imuroimassa, kaduilta ja pihoilta lentää kauheesti tavaraa sisään ja mä tykkään pitää ikkunoita selällään jos on hyvä ilma joten sitä pölyä tänne kerääntyy väistämättä. Onneks ei oo tätä isompi kämppä niin siitä siivomisestakin selviytyy nopeemmin. Ja koska mulla on ennen vieraiden saapumista vielä muutama tunti aikaa päätin esitellä tän luukun teillekin.

Näkymä heti sisälle tullessa. Olkkari, keittiö ja kylpyhuoneen ovi.

Keittiönurkkaus

Meiän kerrostalo sijaitsee yhdellä Daglioglun isoimmista kaduista ja tää on ihan perus nelikerroksinen rakennus. Maantasalla on mun pomon isän liike ja yks toinen kauppa, seuraavassa kerroksessa mun työpaikka ja meiän koti, yhtä ylempänä asuu yks perhe ja ihan ylimpänä mun pomon vanhemmat eli tuttavallisemmin Perhe. Tää meidän kämppä on aiemmin ollut vaan varastotilana missä on säilytetty millon mitäkin rompetta mutta ennen mun tuloa tästä tilasta oli tehty asunto. Tää tais olla muutamaa päivää ennen mun tuloa valmis ja seinien värityksestä ja muista härpäkkeistä huomaa että tänne on ajateltu tytön tulevankin hehheh. Seinät on söpöt vauvavaaleanpunaset ja keittiötaso on hopeavalkosta glitteriä vaikkei kuvista kunnolla näekään. 

Näkymä olohuoneen ikkunasta. Toi 'terassi' on meidän naapurien katto missä naapurin täti kuivattaa aina pyykkejään. 

Meidän koti on tosi pieni verrattuna muihin turkkilaisiin koteihin missä oon käynyt, yleensä kämpät täällä on ihan jäätävän kokosia, huoneita on tyhjillään ja olkkareita usein kaksi. Meillä ei oo parveketta ollenkaan, sen sijaan yhden mun kaverin parveke on isompi kun toi meiän olohuone haha. Musta tää on kuitenkin ihan passeli, Suomessa oon tottunut tiiviiseen asumiseen kun kesällä meitä äitin kaksiossa asu välillä neljäkin henkee samaan aikaan. Tän kodin mä jaan toisen vapaaehtosen kanssa. Aluksihan asuin täällä vajaan kuukauden yksin, mutta sitten sainkin seuraa. Tullaan mun kämppiksen kanssa ihan hyvin juttuun mut toisaalta oon kyl innoissani siitäkin että saan tän kämpän kesäkuusta alkaen ihan vaan omaan käyttöön. Koon lisäks monista muista turkkilaisista kodeista poiketen meillä ei oo laattalattiaa tai matoilla vuorattua lattiaa vaan laminaattia muistuttava muovinen kokolattiamatto. Tykkään tosta värityksestä ja kuviosta ihan kauheesti, talvella varpaat jäässä toivoin kyllä monesti että meilläkin ois ollu se matoilla vuorattu lattia.. Meidän olkkarista myös lähtee kahteen minihuoneeseen ovet mutta vaan toinen niistä on käytössä vessana ja suihkuna, toisessa ei oo tällä hetkellä mitään. 

Olohuoneen näkymä ulko-ovelle ja käytävään missä ekana on kämppiksen huone ja avoinna oleva ovi vie mun huoneeseen.

Mun huone on näistä kahesta makuuhuoneesta vähän isompi vaikkei mikään jätti tääkään, mut silti just sopiva yhelle hengelle ja lattialle mahtuu vielä sopivasti kaks patjaa vieraita varten. Suurimman osan kotona viettämästäni ajasta oon mun huoneessa joten mulle on tärkeetä että täällä näyttää kivalta ja oonkin tähän mun huoneeseen tyytyväinen vaikkei täällä mitään sen ihmeempää huonekalua ookkaan. Tai ehkä just siks tää on kiva kun on niin simppeliä. Näkymät mun huoneesta on sen sijaan aika karut, tässä sängyllä nyt makoillessani ikkunasta näkyy viereisen kerrostalon harmaa ikkunaton seinä ja vähän taivasta. Sivuille kurkkiessa onneks avautuu vähän maisemaa, oikeelle katellessa näkyy naapuritaloja ja ikkunan alla olevan mattopesulan kuivaustelineet. Vasemmalla puolella näkyy meidän katu.

Mun huoneen ovelta. Toi pinkki päiväpeitto ei oikeesti oo mun, vaan se tuotiin tänne Jennaa ja Villeä varten. Haluun kyllä tällasen samanlaisen, tää on söpö.

Näkymä ikkunasta oikeelle katsottuna.

Näkymä ikkunasta vasemmalle katsottuna.

Turkissa naapurit tuntuu olevan isossa osassa jokaisen elämää ja meillä kyläilleet kaveripojat onkin olleet usein vähän varuillaan välillä kun ollaan meille yhtä matkaa kävelty, "onkohan tää nyt varmasti ookoo, ettei sulle tuu mitään ongelmia..". Meillä on yks kunnon naapuri yläkerran naapureiden lisäks ja ainakaan tähän mennessä ei oo tullut keltään mitään sanomista tai ainakaan mun korviin ei oo kantautunut mitään kummasteluja tai kyselyjä meidän menoihin ja tuloihin liittyen. Ehkä se että kaks vastakkaista sukupuolta olevaa ulkomaalaista asuu yhdessä katotaan jo sen verran hassuks että meillä välillä kyläilevät turkkilaiset ja ulkomaalaiset katotaan läpi sormien. Mietin tätä joskus aiemmin itekin että mitä jos naapurit käy kyttäämään ja sit perhekin saa itelleen tästä vielä jonkun maineen, mutta Kadir sano mulle että tää on mun koti joten tottakai mä saan tänne kavereita tuoda, niin kauan kun en tänne ketään tuntemattomia raahaa niin kaikki on hyvin eikä kellään oo mitään sanomista siihen. Eikä perhettäkään ikinä oo tuntunut haittaavan se jos mulla on täällä kavereita ollut käymässä. Oonkin siitä tosi helpottunut koska oishan se nyt ihan perseestä jos kavereiden näkemistä kotona rajotettais. Adanan keskustassa asuvat vapaaehtoistytöt ei esimerkiks saa viedä kotiinsa ketään miespuolisia, ei edes omia Turkkiin kyläilemään tulleita miespuolisia perheenjäseniä tai omasta maasta tulevia poikaystäviä mikä on mun mielestä ihan älytöntä.




Tällanen koti siis meillä, kaiken kaikkiaan tykkään tästä tosi paljon. Jos jotain silti saisin lisätä olis se ihan ehdottomasti se parveke! Ois niiin kiva istuskella partsilla ja nauttii ulkoilmasta ilman et tarvis välttist kotoonta liikkuu mihinkään. Esittelen lähemmin tätä meidän asuinaluetta ja hoodeja toisella kertaa, nyt vaan tällanen pikasilmäys sisätiloihin. Nyt mä lähden pikkuhiljaa valmistautumaan ja lipumaan kohti keskustaa missä törmäillään Kadirin ja Hakanin kanssa ja mennään sit porukalla Jennaa ja Villeä vastaan lentokentälle. Hui kun jännittävää, tästä viikosta tulee varmasti kiva! Kivaa alkanutta viikkoa teille muillekin! :-)

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Yliopistolla

Tänään hyppäsin yliopistolle menevän bussin kyytiin ja tapasin yliopistolla Kadirin kaverin Hakanin kenen kanssa tutustuttiin siis pari postausta aiemmalla Pozantin reissulla. Oltiin nähty kerran aiemminkin muttei muistaakseni sillon keretty paljon jutella koska oltiin sillon pitämässä Mervelle englannin tuntia Kadirin kanssa. Kadir pitää niitä tunteja vieläkin kieliopin osalta ja mun tehtäväks on jäänyt "keskustelutuntien" pitäminen, eli siis pääasiassa juoruillaan mut tehään se vaan englanniksi. Hakan halus liittyy mun ja Merven keskustelutunneille prepatakseen omaa puhumistaan vaikka opiskeleekin yliopistolla englanniks. Ideana oli tällä kertaa pitää ihan oikee tunti juoruilun sivussa, mutta Merven tuntien pitkittymisen takia ei keretty kolmistaan kauheesti syventyä mihinkään aiheeseen ennenkun mun pitikin sit jo juosta kielikoululle. Päädyttiin lopulta vaan hengailemaan ja ihastelemaan näitä näkymiä mitkä yliopistolta aukee järvelle ja Adanan rikkaammalle aluelle pohjoseen ;)




Musta on niin hassua että oon tutustunut näihin tyyppeihin Kadirin kautta. Hassua siks, että musta on niin hassua että ollaan Kadirinkin kanssa ihan normi kavereita vaikka periaatteessahan mä oon Kadirille myös 'työ'. Vaikka alunperin Kadir tutustuttikin mut Merven kanssa toisiimme englannin tuntien takia (ja niidenkin piti aluks kestää vaan sen yhen viikon kun harjoteltiin englannin koetta varten) ja Hakaninkin kanssa ollaan tunnettu vasta pari viikkoa sitten niin musta tuntuu silti kun oltais tunnettu jo paljon kauemmin. Tällä porukalla tavatessa on myös aina sellanen olo että lähtee ulos ihan tavallisten kavereiden kanssa. Musta ei tunnu mitenkään ulkopuoliselta eikä siltä että oisin ainoo ulkkis porukassa vaikka välillä turkiks käydyt keskustelut meneekin ihan ohi. Oon huomannut että joissakin porukoissa se ulkkiksen leiman pois pyyhkiminen on ihan mahoton tehtävä ja vaikka ihmiset ois kuinka mukavia ja ottais sut lämpimästi vastaan niin silti olo on aina vähän joukkoon kuulumaton. Mut noiden kolmen kanssa on ihana olla!




Näiden selfieiden ja kampuksella pyörimisen jälkeen lähdinkin kiireellä takasin keskustaan kielikoululle. Olin ensinnäkin vartin myöhässä ruuhkien takia ja töihin päästyäni kuulin että mun 'tunnin' kesto oliskin tänään vaan puoli tuntia. Mistä olin siis ollut hienosti jo vartin myöhässä.. Onneks mun tunnit on oikeen opettajan tuntien jälkeen pidettäviä ekstratunteja eikä näin ollen mun myöhästyminen hirveen paljoa haitannut. Kaiken kaikkiaan tää oli kauheen kiva perjantai vaikkei mitään kummempaa tullutkaan tehtyä. Huomaa miten hyvä seura ja nää ihanat säät (!!) vaikuttaa ihan yleiseen fiilikseen :) Kivaa viikonloppua kaikille!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Maaliskuun eka

Maaliskuun ekana päivänä eli viime sunnuntaina herätyskello herätti mut jo kaheksalta mikä on ihan ennenkuulumatonta, yleensä sunnuntait lähtee käyntiin vasta siinä kahentoista jälkeen. Sää oli kuitenkin mitä upein, hyvä seura odotti mua toisella puolella Adanaa ja päivälle oli tiedossa kaikkea kivaa joten aikanen herätyskin oli helpompi ottaa vastaan. Sunnuntaisin aamuinen Adana on lemppari, ihmisiä on liikkeellä murto-osa siitä mitä normaaleina päivinä ja kaikkialla voi selvästi tuntee sen sunnuntaifiiliksen. Suomessa inhoon sunnuntaita mutta täällä se on kiva kun koko kaupunki ei kuitenkaan oo ihan autioituneen olonen. 






Aamusta siis suunnistin kavereiden kämpille mistä jatkettiin yhessä matkaa joen varrelle ja vuokrattiin yhdeltä ravintolalta polkupyörät. Turkkilainen seuralainen Onur ootti pyörien olevan paremmassa kunnossa ja mä taas olin asennoitunut siihen että tangon ja renkaiden lisäks jos jarrut löytyy niin oon tyytyväinen hehheh. Pyörät paljastu kuitenkin ihan kelpo peleiks millä oli ihan hyvä polkee joen vierustaa ja läheisellä piknikalueella. Pyörän vuokrauksen hinta oli 5 tl / tunti eli parin euron paikkeilla, ei siis mitkään päätä huimaavat vuokrahinnat. 






Karina on alkujaan kotosin Siperiasta missä ei kuulemma pyörällä kauheesti mitään tee joten piknikalueella preppailtiin Karinan pyöräilytaitoja ja yritettiin opetella ajamaan ilman käsiäkin. En tajuu miten joku voi osata? Välillä kauhistuttaa kun jotkut mun kotikadullakin viilettää menemään ilman käsiä kaikkien autojen, mopojen ja hevoskärryjen välissä. Huhhuh. 





Pyöräilyjen jälkeen lähettiin bazaarin kautta takasin Karinalle ja Onurille valmistelemaan salaatteja ja ruokia grillausta varten. Päämääränä oli taas mennä Menderekselle mutta ilmeisesti ei oltu ainoita ketkä oli päättäneet lähteä sunnuntaipiknikille. Koko saari ja järveä muuten reunustavat grillialueet oli ihan täynnä ihmisiä. Lopulta löydettiin yksityinen alue järven viereltä mistä pystyi ns. vuokraamaan pöydän ja grillailla siinä. Jossain vaiheessa meidän seuraan liittyi Onurin kavereita ja olin ihan super yllättynyt kun yks niistä jäbistä osas muutaman sanan suomea, kerto kuuntelevansa Children of Bodomia ja Nightwishiä ja ties kertoa kaikennäköstä Suomesta. 

Eiliseltä kävelylenkiltä mun hoodeilla

Samaiselta kävelyltä tääkin

Kotiinpäin lähtiessä sain vielä kyydin kotiin ettei tarvinnut yksin seikkailla busseilla myöhään. Ja 'ettei tarvi kävellä yksin Daglioglun kaduilla'. Aina uusia paikallisia tavatessa ne kysyy missä sä asut, mikä on sun asuinalue? Ja aina vastauksen kuullessaan ihmiset on kovin järkyttyneen näkösiä ja saan tarjouksia siitä kuinka voin koska vaan tulla kylään tai yöks, 'meillä on kyllä tilaa, ei sun kuuluis siellä asua'. Alan pikkuhiljaa kypsyy noihin kommentteihin siitä miten ulkomaalaisena mun paikka ei todellakaan oo täällä ja että miks mua väkisin pidetään täällä asumassa. Ketään ei vaan tunnu kuuntelevan mun kommentteja siitä että tää paikka on kyllä mun mielestä kiva ja mä tykkään asua täällä. Kyllä kai mä oisin puolen vuoden aikana jo pyytänyt uutta kotia jos tuntisin oloni epämukavaks täällä? Ihmiset tuntuu ottavan sen aina omaks henkilökohtaseks missoks selvittää mistä vois löytyy uus asunto mulle, eihän nyt ketään voi herranjee pakottaa Daglioglussa asumaan! Ja mua vaan ärsyttää, antakaa mun olla täällä kun täällä mä tykkään olla.