lauantai 7. helmikuuta 2015

Neden beni takip ediyorsun?

.. Kysyi Nea eräänä iltana kun epämieluisaa seuraa iltakävelyllään sai.



Mulla oli ollut koko päivän jotenkin kummallinen olo ja tuntu että tarvitsin raitista ilmaa ja oli päästävä pois neljän seinän sisältä selvittämään omia ajatuksia. Lähdin kävelylle ja ajattelin käydä keskuspuistossa käveleskelemässä. En suunnistanut sinne niitä isoimpia teitä pitkin vaan ajattelin vähän oikasta, en kuitenkaan miltään epäilyttäviltä pikkukujilta vaan ihan tavalliselta kadulta missä päivisin tiesin olevan elämää. Kello oli kuitenkin jo jonkun verran yli seitsemän ja kaikki kaupat oli siltä kadulta kiinni eikä ihmisiäkään ollut kauheesti. Jossain vaiheessa huomasin mun vierellä kulkevan varjon huppu päässä ja kelasin sen olevan vaan joku jäbä joka kohta mut ohittais enkä kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota sillä hetkellä. Välillä kuitenkin kun ihmisiä käveli vastaan tää varjo katos mutta oli kohta taas vierellä. Hetken aikaa varjon kans rinnakkain kuljettua tajusin ettei nyt taidakkaan olla kyse mistään ihan perusjampasta joka menis ohi vaan olin tainnu saada seuraa. Siinä vaiheessa tuli pieni kuumotus ja kaikki kauhutarinat ryöstöistä, raiskauksista ja sisäelinkaupoista (kyllä XD) alko juosta mun päässä. Ainoostaan kadun päässä näytti olevan ihmisiä bussipysäkillä ja kiristinkin vähän tahtia että olisin nopeemmin siellä. Taakse en uskaltanut ees kattoa ja kiitin luojaa siitä että olin jättänyt laukun ja sitä myöden myös lompakon kotiin koska oisin varmaan päässyt rahoistani ennenkun oisin ees huomannut koko seuraajan olemassaoloa.



Jäin bussipysäkille muka oottelemaan bussia ja toivoin et tää jäbä säikähtäis niiden muiden ihmisten ympärilläoloo ja jatkais matkaansa. Bussipysäkille stopattuani näin kuka mun seuralainen oli ja vähän hämmennyin. Siinä karkuun pinkoessani olin kelannu et mua seuraa joku luihu äijä koska olin pari kertaa aiemminkin saanu epätoivottuu seuraa sellasista. Mut tää poju ei varmaan kovin montaa vuotta yli kymmenen ikävuoden ollut, ruumiinrakenteeltaan muistutti aika pitkälti mun vanhinta pikkuveljeä joka on tällä hetkellä ylä-asteella ensimmäistä vuotta. Jaloissa oli sandaalit ilman sukkia, päällä likanen huppari ja ihan liian lyhyet rikkinäiset farkut. Päättelin pojan olevan Syyriasta tullut pakolainen. Adanassa on niitä tosi paljon, jotkut on saaneet töitä täältä mut tosi moni kerjää tai kerää pahvia/muovia kaduilla. Pakolaisten tekemistä ryöstöistä oon kuullut täällä yhtä jos toista tarinaa ja varotusta ja varsinkin lapsista varotellaan koska niitä ei jotenkin muuten kai osais varoa niin samalla tavalla kun aikuisia.



Aattelin siitä bussipysäkiltä hypätä bussiin muiden ihmisten mukana ja ajaa takas keskustaan kunnes tajusin et niin, nyt siitä lompakosta ja niistä rahoista ois ehkä ollut hyötyä. Luultavasti jos oisin asian selittäny jollekkin bussikuskille oisin varmaan saanu mennä sen kadunpätkän keskustaan ilmaseks mutta olin siinä vaiheessa niin paniikissa ettei tullu mielenkään ees kysyä asiaa. Samalla ku bussipysäkki tyhjeni mun oli pakko jatkaa matkaa koska en halunnut jäädä siihen yksinään seisomaan ja pian huomasin tän pojan olevan vieläkin mun perässä. Toisaalta mua pelotti ja toisaalta olin ihan tajuttoman vihanen siitä että mun piti pelätä. Vielä vihasemmaks mut teki se että mun piti pelätä jotain kolmetoistavuotiasta kenen kuuluis sillä hetkellä olla kotona vanhempien kanssa tekemässä matikanläksyjä iltaruoan jälkeen ja olla jo kohta menossa suihkun kautta omaan sänkyyn nukkumaan että jaksais aamulla herätä kouluun sen sijaan että se luultavasti päivästä toiseen kuljeksii ympäri katuja likasissa vaatteissa ja koittaa perheensä kanssa saada jostain rahaa ruokaan.



Siitä kiukusta varmaan sainkin voimaa kerätä rohkeuteni ja kääntyä kannoillani kysymään otsikon kysymyksen, 'miks seuraat mua?'. Tietenkään kysymykseen ei kovin usein mitään kovinkaan järkevää vastausta saa, niinkun en saanut tälläkään kertaa vaan ainoastaan jotain muminaa hupparin kaulukseen. Tiesin siinä vaiheessa etten vois kävellen jatkaa matkaa yhtään mihinkään suuntaan jos halusin tuntee olevani turvassa. Onneks just siinä kohdassa katua oli hotelli mihin sit astuin hetken mielijohteesta sisään ja selitin hotellin respalle koko asian ja kysyin jos saisin olla hetken aikaa siinä aulassa ja miettiä et miten pääsen kotiin. Hotellin respa oli supermukava ja tarjos teetä ja kahvia ja jutteli mun kanssa niitä näitä et rauhotuin. Nyt kun koko juttua miettii tuntuu hölmöltä että olin niin paniikissa mut sillä hetkellä olin ihan varma et en tuu pääsee kotiin ja se poika tulee seuraamaan mua loputtomiin. Onneks olin ottanut mun puhelimen mukaan ja pystyin laittamaan Kadirille viestiä et voisko se tulla hakemaan mut ja viedä kotiin ettei mun tarvinnut lähtä kävelemään takas tänne Dagliogluun.



Tän postauksen ideana ei oo leimata kaikkia pakolaisia ryöstäjiksi tai et kaikkia pakolaisia täytyis nyt alkaa pelkäämään, vaan lähinnä kirjotin tän sen takia et halusin kertoa siitä mitä mulle tapahtu, ja vaikka olikin loppu hyvin kaikki hyvin, niin muistuttaa muitakin olemaan varovaisia missä sitten liikuttekin. Lisäks tää tapaus pisti mut itteni miettimään asioita koska toisaalta mua pelotti ja toisaalta mua säälitti se poika. Tuskin kenenkään kuvitelma kolmetoistavuotiaana olosta on tollanen. Kun menin puhumaan sille, se näytti itekin tosi vaikeelta eikä kattonu silmiin. Kun istuin hotellin aulassa tuli väistämättä mieleen se millasta senkin elämä varmaan aiemmin on ollut ja lopulta olinkin vihanen vaan siitä et kuinka monen ihmisen elämä on muuttunut tavallisesta arjesta elämäks Adanan kaduilla vaan siks et ihmiset sotii.



Ensin mulla tuli mieleen että tää oli ihan mun oma vika koska lähin ulos yksin pimeellä vaikka mulle oltiin asiasta aiemmin sanottu ja tiesin mitkä ne vaarat täällä on. Toisaalta sit taas 'älä lähe ulos pimeellä' tarkottais sitä että istuisin melkeen koko päivän sisällä. Ajatus siitä, et joutuisin pysymään kotona vaan sen takia ettei mun tarvis aina ulos lähtiessä pelätä että jotain tapahtuu, tekee mut tosi vihaseks. Toisaalta ymmärrän tietenkin sen ettei nyt olla Suomessa ja että täällä nyt vaan on oltava varovaisempi. Mut miks? Miks mulla ei oo oikeutta kävellä ulkona iltasin rauhassa? Toi on tosin aika kärjistetysti sanottu, useimmiten kyllä saan mennä täällä ihan omissa oloissani mut ei oo enään yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun oon epämieluisaa seuraa saanut yksin kävellessäni. Viimekertasesta poiketen yleensä mua seuranneet on ollu yli parikymppisiä ihan tavallisia jäbiä jotka on kääntyny kannoillaan siinä vaiheessa kun oon hypännyt bussiin enkä vastannut niiden "hey, hey" huuteluihin mitään. Sit on ollut niitä luihuja ketä on oikeesti pitäny vähän pelätäkin, silti ihan jokaisella kerralla on kyllä kädet tärissy niin säikähdyksestä kun vihaisuudestakin.


Näin jälkeenpäin ajatellen noi tapahtumat ei vaikuta enään niin pahoilta mut kyl sillon kun yhtä luihuu piileskelin pakettiauton takana ja venasin et se menee ohi 'väärään suuntaan' ja ite pääsen jatkaa matkaa oikeeseen, vakuutin itelleni etten enää ikinä lähe yksin ulos. Mä en tarkalleen voi näiden kenenkään motiiveja tietää kun en oo jääny kyselemään, mut voisin kuvitella osan tajuttua mun ulkomaalaisuuden et mielessä on saattanut kävästä ajatus helpoista eurooppalaisista ja venäläisten naisten ihan oma maine. Monet kelle oon näistä jutuista kertonut on ensin haukkunut nää miehet pystyyn ja sen jälkeen vannottanu mua enään lähtemästä yksin ulos illalla. Musta tuntuu vaan niin typerältä että koska oon tyttö tai ulkomaalainen niin mun pitäis rajottaa mun tekemisiä tai aina pelätä jotain tapahtuvan jos lähen yksin ulos. Eikä se kotiin jääminen mun mielestä ratkase mitään, tytöt oppii pelkäämään ja luihut oppii siihen että ulkona liikkuvat tytöt on sitten jotenkin vapaata riistaa ja sama kierre jatkuu.

12 kommenttia:

  1. Kotia jaaminen ei tosiaan ole munkaan mielesta mikaan ratkaisu, tietysti on aina hyva valtella niita pimeita kujia ja epamaaraisia alueita. Tuli mieleen, etta siella bussipysakilla ne ihmiset olisi taatusti auttaneet, turkkilaiset on aika suojelevaisia tallaisissa tilanteissa jos menee pyytamaan apua. Pakolaistilanne on ihan jarkyttava, suurin osa niista miljoonista hortoilee ympariinsa ja se leivan ansaitseminen tosiaan on aika vaikeaa, kyllahan se heijastuu kaikkeen. Ole varovainen, toivottavasti et törmaa enaa hiippareihin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kadir kans sanoi että oisit vaan sanonut jollekkin ohikulkijalle asiasta niin ois varmasti saanut heti apua, jotenkin olin varmaan vaan niin säikähtänyt koko tilanteesta että ei tullut mieleenkään :/ Nyt osaa taas olla vähän järkevämpi jos vielä tällasta käy, toivottavasti tosin ei! Meidän talon alakerrassa työskentelee 11-vuotias syyrialaispoika jonka kanssa välillä käyn juttelemassa, mua käy se poika kovasti sääliks just nuoren iän takia mutta toisaalta parempi niin että on saanut apulaisen työn kun että joutuis olemaan kadulla kerjäämässä monien muiden tavoin. En oo yhtään perehtynyt siihen kuinka monta miljoonaa pakolaista nyt täällä yhteensä on ja onko niitä varten tehty minkäänlaista suunnitelmaa..?

      Poista
  2. Hui, oles nyt varovainen siellä. :( Todella ikävää tollainen, komppaan Petraa ja sua siinä, että ei se kotiin jääminenkään ole mikään ratkaisu, mutta kyllähän tuollainen säikäyttää... Pakko muuten tähän kertoa, että mua on täällä Helsingissä lähtenyt mies seuraamaan useammankin kerran viime vuosina.. ei siis täälläkään ole enää niin turvallista, vaikka niin luulisi, eikä se "nyt ollaan Suomessa" päde enää. ;/ Varovainen saa olla joka puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se kyllä on että varovainen saa olla kaikkialla ja kaikkialla voi sattua ja tapahtua eikä Suomikaan ihan mikään lintukoto oo. Mä oon onneks Suomessa säästynyt creepyiltä ja seuraajilta, tosin pienissä kaupungeissa se riskikin on varmaan pienempi. Suomessa kyllä asian tekee pelottavammaks se ettei kaduilla sit välttämättä oo ketään muita ihmisiä jos jonkun seuraajan kannoilleen saa.. :/

      Poista
  3. Mulla kävi kerran vähän vastaavasti Adanassa. Tosin kyseessä oli about 10vee kurdipoika, joka ei millään jättänyt rauhaan, onneksi joku random vanhempi mies huomasi ahdistukseni ja hääsi pojan pois ja tarjosi vielä kyydin kotiin, mutta sanoin että pärjään kyllä. Mä en vaan jotenkin osannut sanoa sille tarpeeks jämäkästi, että menis pois, koska sääliksihän mun sitä kävi. :/ Onneksi et ollut missään ihan syrjäkaduilla, niin että pääsit tonne hotelliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh onneks säkin selvisit säikähdyksellä! Ulkomaalasuudessa on kyllä se hyvä puoli et tällasissakin tilanteissa sit herättää huomiota niiden auttajienkin silmissä ja apua tarjotaan pyytämättäkin :) Lapsien kohalla on kyllä justiinsa toi et kun käy sääliks ja sit jotenkin tuntuu pahalta ees käydä kellekkään lapselle puhumaan sellaseen sävyyn millä pitäis..

      Poista
  4. Hyvä ettei käynyt pahemmin, olen itsekin nykyään aika tarkka siitä että tietyillä alueilla en täällä Istanbulissa kulje pimeän jälkeen tai ainakin yritän parhaani mukaan välttää sitä. Vaikka niin kuin sanoit niin eihän se tilanne välttelemällä parane mutta joku maalaisjärki täällä on kuitenkin pakko olla aina mukana matkassa, kun ne vaarat ovat täällä kuitenkin ihan eri sfääreissä kuin Suomessa. Mihin asti muuten olitkaan siellä Adanassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nimenomaan jos lähtee yöllä jonnekkin epämääräsille alueille yksin pyörimään ni se on jo omaa hölmöyttä, järki pitää olla kuitenkin aina matkassa! :) Mulla on täällä aikaa vielä vajaat 7 kk ja lähden Suomeen syyskuun alussa..

      Poista
    2. Nimenomaan näin! Ja hei siinä tapauksessa me taidetaan olla sit menossa takas samoihin aikoihin, meikäläinenkin lähtee syyskuun alussa. :D

      Poista
    3. Apua mulla tulee ihan pakokauhu kun pitää miettiä Suomeen lähtöä! :D onks sulla jo ihan selvät sävelet mitä aiot sit syyskuussa tehä? :)

      Poista
    4. Älä kuule muuta sano! :D Joo tarkotus ois lähtee opiskeleen jos nyt käy niin hyvin että pääsen sisään sinne yliopistoon. :) Entäs sulla?

      Poista
    5. Oi voi vitsi kuulostaapas hyvältä! Luin muuten vasta ton mun kommentin jälkeen sun postauksen aiheesta haha. Mulla ei oo itseasiassa minkäännäköstä varmaa suunnitelmaa syyskuulle mut siitä varmaan saan kans kasaan ihan kokonaisen postauksen tässä lähiaikoina hehh :D

      Poista