torstai 5. helmikuuta 2015

Meillä on kevät

Otsikko sen kertoo ja niin tekee myös lämpömittari. Eilen nahkatakki päällä kärvistellessäni mittari näytti +19 ja vaikka tää voiskin olla niinkun Suomen kesä niin silti ilmassa on sellasta ihanaa kevään raikkautta. Meneepä runolliseks haha. Rakastan kevättä yli kaiken enkä yhtään pistä pahakseni et se on tänne tullut näin Suomeen verrattuna aikasin. Keväässä vaan on sellanen ihana oma fiiliksensä. Postauksen kuvat on kans eiliseltä kun lähin käveleskelemään hiljalleen keskustaan päin ja poikkesin vähän reitiltä joen varrelle ja keskuspuistoon. Adanan keskuspuisto on yks mun lempipaikoista täällä ja mun mielestä myös yks kivoimmista puistoista. 




Jos jotain oon viiden kuukauden aikana täällä oppinu niin rentoilun jalon taidon. En oo aiemminkaan ollut mikään kauhee stressaaja mut täällä oon oppinu vielä rennommaks ja muhunkin on alkanut tarttua turkkilainen vähän huolettomampi elämäntyyli moneltakin osin. Eilen esimerkiks tän kävelyn määränpäänä oli keskustassa sijaitseva kielikoulu minne menin pitämään tuntia. Kielikoululle kävelee meiltä reilussa puolessa tunnissa mut tälle kävelylle lähdin neljä (!!) tuntia ennenkun mun tunti oli alkamassa. En ois ikinä aiemmin voinu kuvitella lähteväni johonkin oikeesti noin ajoissa, yksinkertasesti vaan siitä syystä et jos kävelen yksin johonkin en osaa kävellä rauhassa vaan meen sellasta puoljuoksua ihankun ois koko ajan kauhee kiire johonkin. Toisekseen siks etten osaa vaan jäädä istuskelemaan ja ihmettelemään vaan se määränpää on koko ajan mielessä. Tai näin oli ainakin aiemmin. Eilen nimittäin huomasin sen neljän tunnin menneen ihan tajuttoman äkkiä käveleskellen ja ihmetellen, puistossa pyörien ja ihan vaan puiston penkillä istuskellen ja kuunnellen musiikkia. Oli ihan super rentouttavaa ja siitä olikin hyvä jatkaa matkaa sinne määränpäähän.







Ja oli kiva seurata muita keskiviikkopäivän viettäjiä. Oli valokuvattavana olevaa hääparia, puistotyöntekijöitä trimmailemassa pensaita kuosiin, ruohikolla rukoilevaa pappaa, perheitä ja kaveriporukoita kävelyllä ja joen varressa eväitä syömässä, lottokuponkien ja simitien myyjiä, lapsia nurmikolla riehumassa tai leijaa lennättämässä, kalastusta varten viriteltyjen siimojen vahtijoita ja sit ihan vaan mun kaltaisia haahuilijoita. Huomasin taas näitä kuvia katellessa ettei yhessäkään kuvassa näy se ihmisten paljous mikä puistossa oli. Oon harvoin tyytyväinen mun ottamiin kuviin missä on ihmisiä ja tykkäänkin enemmän ottaa sellasia kuvia missä ei ihmisiä oo joko ollenkaan tai sit et ihmisiä on vaan yks tai kaks ja sen valokuvan pääasia on ne kuvassa esiintyvät ihmiset.






Kielikoululla mun tarkotuksena oli esittää mun Suomesta tekemä powerpoint -esitys mutta esityksen sijasta pidinkin 14-16 vuotiaille keskustelutunnin englanniks ja tänään saman homman 17-vuotiaille. Huomenna viimein ois mun powerpointin aika, vähän jännittää millasen vastaanoton se saa! Onneks yleisönä on kuitenkin samat lapsukaiset kenen kanssa pidettiin keskustelutuntia niin tiiän ainakin etukäteen kelle oon esiintymässä. Mä tykkäsin muutenkin molemmista ryhmistä tosi paljon, aluks oppilaat oli ehkä vähän ujoja oman englanninkielen takia mut pikkuhiljaa kaikki alko rentoutuu ja sitä juttua alko riittää englanniks enemmänkin kun mitä mä niiltä kyselin. Molemmissa ryhmissä kerrottiin että englannin kielen opiskelu oli koulussa alotettu yhdeksän ikävuoden paikkeilla mutta kielen taso oli monella oikeesti huono jos vertaa siihen mitä Suomessa samanikäset osaa. Ongelmana täällä on ihan selkeesti opetustyyli millä englantia opetetaan ja sitä kuulee varsinkin monelta englannin opettajalta iteltään. Kouluissa lapsille opetetaan kielioppi täydellisesti, mut kaikki muut osa-alueet jääkin vähemmälle eikä sit sen takia pystytä välttämättä puhumaan sitä kieltä oikeesti. Monista ryhmäläisistä huomas että he selvästi ymmärsi mitä mä puhuin ja pysy kärryillä vaikka selitinkin jotain asiaa vähän kauemmin. Sen sijaan puhuminen ja kokonaisten lauseiden tekeminen oli hankalampaa, mut oli huippuu nähä kuinka hyvä motivaatio suurimmalla osalla oli oikeesti yrittää puhua ja ilmasta itteään (muutaman pojan motivaationa toimi kuulemma ulkomaalaiset tytöt keiden kans voi sit jutella ens kesän lomareissulla haha). Luulen myös et monelle mun ulkomaalaisuus ja se ettei englanti oo munkaan äidinkieli saatto olla sellanen juttu että oli pienempi kynnys alkaa englantia höpöttämään. Ensin nimittäin oikeen opettajan ollessa paikalla moni vastaili mun englanninkielisiin kysymyksiin turkiks opettajalle joka sit käänsi sen lauseen englanniks, sit kun opettaja lähtikin pois ja ryhmä oli vaan mun kanssa ei ollutkaan enään ketään joka kääntäis vaan oli pakko yrittää ite. Tykkäsin näistä tunneista tosi paljon ja toivonkin että saan vielä pitää niitä tulevaisuudessakin ees sillon tällön näiden ryhmien oikeiden tuntien lomassa.




Ja hei jos teillä on jotain ideoita tai toiveita mistä haluisitte lukee ni laittakaahan kommenttia. Mulla on muutama postaus tuolla luonnoksissa jo aluillaan ja aattelin ainakin tän meiän kodin jossain vaiheessa teille esitellä mut jos on jotain tiettyä liittyen vaikka Adanaan tai EVS:ään yms ni kertokaa pois! Kivaa alkavaa viikonloppua kaikille! :-)

8 kommenttia:

  1. Esittele sä vaan näitä keväisiä kuvia ja käännä veistä oikeen haavassa. Me kun olla. Saatu taas koko talven lumet kerralla ja joudutaan tarpomaan metrin korkusissa lumihangissa :'( E:n lomat selvis vihdoinkin! Lippujen hinnoista riippuen tullaan siinä kesäkuun ekan viikonlopun paikkeilla! Ja varmaan ainakin kuukausi ollaan reissussa! :) Mä infoon sit viel enemmän ku liput saadaan ostettua ja pääsen oikeesti laskemaan päiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei hitto kuulinkin et siel oli saatu lunta ihan kunnolla! Nyt alkaa sit vissiin se kevään odotus ja ne ainaset pettymykset ku sitä lunta tuleekin vielä vähän lisää.. :D voi vitsi jee tosi kiva kuulla! Ootan kyllä innolla teiän lomaa haha ja joo kerro sit heti kun tiiät enempi! :)

      Poista
  2. Kivoja kuvia, tuo olemisen oppimisen taito on kylla hieno asia, olen oppinut saman Turkissa. Noi kielikoulun tunnit kuulostaa todella mielenkiintoisilta, ovat varmaan sita puolin ja toisin! Mua kiinnostaisi nahda ehka lisaa Adanaa ja kuulla lisaa kaupungista, millasta siella on, missa sa kayt ostoksilla tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassuinta on se kuinka hankalaa se ihan vaan oleminen aiemmin on ollut, joku ehkä vois yhdistää laiskuuteen mut oon tajunnut että täähän on oikeesti hieno taito! Ja kiitos ideoista, lähen noista kehittelemään jotain! :)

      Poista
  3. Aihh ihanan tuttuja maisemia! Kevät on kyllä kauneinta aikaa ihan kaikkialla!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin oikeessa! Tykkään Suomenkin keväästä ihan kauheesti, vähän harmittaa et tänävuonna se jää välistä mut onneks on instagramit mistä voi fiilistellä.. ;)

      Poista
  4. Täällä Istanbulissa on kevät just nyt aika kaukana, +3 astetta ja kauhee lumimyrsky riehuu ulkona. :D Kevät on kyllä muuten itsellenikin rakas vuodenaika ja oikeastaan odottelenkin jo että se pikkuhiljaa rantautuisi tänne Istanbuliinkin.. Postaustoiveita olisi minullakin joku infopaketti Adanasta! Olisi kiva tutustua kaupunkiin noin muutenkin ja siellä asuvan näkökulmasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Ihan sairaan outoo aatella et siellä tulee lunta :D tosin meilläkin loppu aurinkoiset päivät aika lyhyeen, vettä tulee kaatamalla ja samaa luvattu moneks päiväks eteenpäin.. :D kiitos paljon hei ehdotuksesta, pitää tosiaan alkaa jotain kehittämään ;)

      Poista