lauantai 31. tammikuuta 2015

Georgia

19. päivä maanantaina aamuyöstä lähdettiin Kadirin kanssa kohti Adanan lentokenttää mistä matka jatkui Istanbulin kautta Tbilisiin, Georgiaan. Yleensä johonkin reissuun lähtiessä suunnittelen ja etsin kauheesti tietoa paikoista ja nähtävyyksistä missä haluan käydä mutta tällä kertaa lähdin reissuun ilman minkäännäköstä suunnitelmaa mistään. Kadirilla on muutama georgialainen ystävä jotka pari kuukautta sitten oli olleet Istanbulissa Kadirin kanssa samaan aikaan ja nyt sit puolestaan me tehtiin vastavierailu Tbilisiin. Olin siis jättänyt kaiken suunnittelun paikallisten kavereiden käsiin ja kivasti päästiinkin tutustumaan Tbilisiin, paikallisiin tapoihin ja tietenkin niihin paikallisiin ihmisiin.

Asuttiin viikko vuokratussa asunnossa jonka sisäpiha näkyy tässä
Ekana päivänä lähettiin heti kattelemaan paikkoja ja ajettiin yhdelle Tbilisiä reunustavista vuorista. Georgialaisten ajotyyli on vähän samaa luokkaa mitä Turkissa (paitsi että autot anto tietä kävelijöille!), liikennesäännöt on luusereille ja mitä kovempaa pääsee niin sitä parempi. Vähän tuppaskin aina varsinkin noilla vuorilla ajellesssa jännittää päästäänkö yhtenä kappaleena määränpäähän vai ollaanko ojassa seuraavan mutkan jälkeen. Meidän kaverit oli kuitenkin onneks aika maltillisia kuskeja verrattuna sit taas minibussikuskeihin joiden kyydistä sain nauttia Armenian reissulla mut siitä reissusta erikseen myöhemmin. Eniveis, vuorelta minne suunnattiin löyty symppis pieni lampi mitä reunusti muutama kahvila ja ulkoilualue. Lampea kiersi reitti missä oli paljon perheitä ja kaveriporukoita kävelyllä. Kesällä paikka on kuulemma tosi suosittu, mutta aika paljon sielä tuntui näin tammikuussakin porukka viettävän aurinkoista päivää.

Maanantain viettoo lammen rannalla olevassa kahvilassa




Näkymää vuorilta kaupunkiin ja vanha köysirata

Illalla ajeltiin kohti vanhaa keskustaan ruualle suosittuun georgialaiseen ravintolaan. Oon ihan kauheen nirso ruoan kanssa enkä yleensä kauheesti kokeile mitään uusia jännittäviä makuelämyksiä ees matkaillessa mut tällä reissulla menin aika pitkälti sen mukaan mitä meiän paikalliset kaverit suositteli. Ja onneks menin, georgialaiset ruoat mitä kokeiltiin oli meinaan ihan sairaan hyviä ja istu hyvin munkin makumieltymyksiin. Ruoan jälkeen tehtiin vielä visiitti kukkulalla olevalle linnoitukselle köysirataa pitkin. Linnoitukselta oli ihan älyttömät näkymät alas kaupunkiin, varsinkin noin öiseen aikaan.


Georgialainen khinkali, tällasen kuulemma jos osaa syödä sotkematta taitaa myös ranskalaisen suudelman täydellisesti. Voitte ehkä arvata menikö ihan nappiin meikäläiseltä, no ei menny.. :-D
 Keskiviikkona meiän kamut oli koulussa ja töissä joten aamupäivä käytettiin ihan vaan kiertelyyn kävellen kaksin Kadirin kanssa. Meidän kämppä sijaitsi hyvällä paikalla keskustan reunamilla joten liikkuminen ilman kavereita ja autoakin oli helppoa. Julkisia käytettiin tasan kerran kun ajeltiin muutama pysäkinväli metrolla, muuten kuljettiin paikasta toiseen autolla tai taksilla. Tbilisissä käytetään taksia tosi paljon kulkemiseen sen halvan hinnan vuoksi (maksettiin aina 5 laria eli n. 2 euroa mihin vaan sit matkattiinkin), meidän kaverit esimerkiksi ei ollut bussia tai metroa käyttänyt moneen vuoteen koska kaikkialle kuljetaan omalla autolla tai taksilla. Autojen määrä Tbilisissä oli ihan älytön ja autolla kuljettaessa suurin päänvaiva oli aina mistä löytää parkkipaikka. Välillä osa teistä oli vaan täynnä parkkeerattuja autoja eikä tilaa oikeeseen kulkemiseen ollut ollenkaan.





Kotikatu

 



Tää kolkka maailmassa on aina jääny vähän Euroopan ja Aasian maiden jalkoihin ja etukäteen olikin kauheen hankala päätellä millanen mesta on kaiken kaikkiaan kyseessä, millasia on ihmiset ja kulttuuri, miltä kaduilla näyttää? Olin ollut kyllä Georgiasta ja Armeniasta kiinnostunut monta vuotta, aina siitä lähtien kun aloin seurata Euroviisuja. Nää kaks maata on ollu aina jotenkin eksoottisia niiden sijainnin takia ja siks ettei näistä kauheesti koulussakaan kerrottu. Venäjän vallan alla olo oli nähtävissä kaikkialla, välillä tuntui kuin olisi ollut Pietarissa, ainoastaan kauppojen ikkunoissa oleva koukeroinen teksti ja enempi siisteys paljasti olinpaikan. Toisaalta taas joka puolella oli merkkejä ihan erilaiseen suuntaan kehittymisestä ja georgialaisuus paistoi jollain tavalla läpi niissäkin asioissa mistä mulla tuli ensimmäisenä mieleen vaan Venäjä. Tätä on jotenkin tosi vaikeeta selittää mutta toivottavasti nää kuvat kertoo enemmän. Sen lisäks että kaupunkia oltiin viemässä selkeesti modernimpaan ja omanlaisempaan suuntaan, georgialaisista myös huoku ylpeys omaa maataan, kieltä ja kulttuuria kohtaan ja se oli mun mielestä tosi upeeta.


 

Georgiassa oli hurja määrä uusia hienoja autoja, useat autot ostetaan suoraan ulkomailta. Meidän kaveri esimerkiks oli ostanut auton joltain perheenäidiltä Jenkeistä.













For rent! Olin ihan valmiina vuokraamaan ton söpön talon, harmi vaan et kun tää talo myöhemmin samana päivänä ohitettiin joku sen oli jo kerennyt vuokrata.. 



Keskiviikkona iltapäivästä lähdettiin sit ihan kunnon turistikierrokselle ja käytiin mm. Sameban katedraalissa. Sameban katedraali on kolmanneks korkein ortodoksinen kirkko maailmassa, edelle menee vaan pari Venäjällä sijaitsevaa kirkkoa. Sameba oli todellakin vaikuttavan näkönen niin läheltä kuin kaukaa, postauksen alussa laitoin kuvan öisestä Tbilisistä josta voitte kans tän kirkon bongata.

Sameban portailta kaupunkiin päin katsottuna

Sameban katedraali

Sameban katedraali

Samebalta matka jatkui Tbilisin ulkopuolelle parinkymmenen kilometrin päähän pieneen kahdeksan tuhannen asukkaan Mtskhetaan. Mtskheta on yks Georgian vanhimmista kaupungeista, entinen pääkaupunki ja Georgian ortodoksisen kirkon pääkaupunki. Kaupunki on joen varrella, vuorien ympäröimänä ja maisemat sinne ajellessa oli tosi upeet. Me ei kylmän sään takia käveleskelty kaupungissa ollenkaan mikä jäi vähän harmittamaan, Mtskheta nimittäin oli mun mielestä tosi symppiksen näkönen kaupunki missä ois varmasti ollut paljon enemmänkin nähtävää ja kierreltävää. Kaupungista löytyy Unescon maailmanperintökohteita ja yksi niistä on Svetitskhovelin katedraali johon on perimätiedon mukaan haudattu Kristuksen kaapu. Tarina kertoo Elioz-nimisen hepun olleen matkalla Jerusalemissa, mistä hän toi kaavun Mtskhetaan. Eliozin sisko Sidonia otti kaavun tältä, mutta kuoli uskonnolliseen tunnekuohuun. Kaapua ei saatu irrotettua Sidonian käsistä ja se haudattiin maahan naisen mukana. Me mentiin Mtskhetaan vaan käymään tuolla katedraalissa ja koko alueella ei meidän lisäks ollut paljon ketään mikä oli mun mielestä tosi kiva, sai kuljeskella ihan rauhassa. Ympäröivä alue oli sen näkönen kaikkine souvenir shoppeineen että muutaman kuukauden päästä paikalla ois yks jos toinenkin turisti.


Taustalla vuoren päällä sijaitsee Džvarin luostari. Se on yks maan pyhimmistä paikoista ja sen historia liittyy maan kääntymiseen kristinuskoon. Pyhä Nino asetti perinteen mukaan paikalle ristin sen jälkeen kun kuningas oli hyväksynyt uuden uskonnon 300-luvulla. Luostari itsessään on rakennettu 500-luvun lopulla.

Georgiassa nähtiin jonkun verran kulkukoiria muttei niin paljon mitä Turkissa. Koirat oli onneks ihan hyvinvoivan näkösiä.

Svetitskhovelin katedraali



Svetitskhovelin katedraali

Svetitskhovelin katedraali

Svetitskhovelin katedraali

Svetitskhovelin katedraali



Torstai meni mun osilta pitkälti elävien kirjoihin palautuen, keskiviikkona oltiin tutustuttu georgialaiseen juomakulttuuriin mikä on ihan omaa luokkaansa. Sana vodka saa mut vieläkin voimaan pahoin, oli meinaan ensimmäinen kerta kun join sitä pelkkinä shotteina ja olo oli tosiaan sen mukanen. Georgiassa kohotetaan aina malja jollekkin asialle, minkä jälkeen maljan kohottaja tyhjentää kuppinsa. Tän jälkeen jokainen lisää oman puheensa maljapuheeseen liittyen ja juo juomansa. Kun jokanen on puhunut on seuraavan vuoro kohottaa malja uudelle asialle ja taas juodaan. Huhhuh. Vodkan lisäks viini on Georgiassa tosi suosittua ja sitä tuotetaan useilla eri alueilla. Maanantaina kun saavuttiin maahan jokaiselle annettiin passintarkastuksen yhteydessä pullo punaviiniä kouraan ja toivotettiin tervetulleeksi Georgiaan. Luultiin eka että se on joka yleinenkin tapa mutta maanantai oli joku erityinen päivä Georgiassa minkä takia jokainen sai pienen tervetuliaislahjan. Aika siistiä silti!

Perjantaina vietettiin iltaa hienossa ravintolassa mihin ihmiset oli tälläytyny parhaimpiinsa, melkeen kaikki porukat siellä oli juhlistamassa syntymäpäiviä monesta happy birthday -laulusta päätellen. Me mentiin sinne kuitenkin tavotteena päästä näkemään georgialaista kansantanssia ja voi vitsi miten siistiä se oli. Ensinnäkin georgialainen kansanmusiikki on ihan mieletöntä, jotenkin tosi voimakasta ja sellasta kunnon sankarimusiikkia. Siihen yhdistettynä upee tanssi, ei voinut muuta kun ihmetellä ihastuksesta. Tanssien päätyttyä monet ravintolan asiakkaistakin innostui tanssimaan kansantansseja ja niin nähtiin älyttömän upeita tanssiesityksiä niin alle kymmenenvuotiailta lapsilta kun aikuisilta miehiltäkin. En tiiä onks georgialaiset jotenkin ylitaitavia kaikessa, mutta jokaselta meidän kavereistakin luonnistu noi kansantanssit ja postauksen viimesessä kuvassa onkin meidän kaverit tanssimassa.

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi tosi positiivinen kuva ja Georgia säilyy mun muistoissa yllättävänä, erilaisena ja sisukkaana maana. Haluun ehdottomasti vielä päästä Georgiaan uudestaan, tosin mielellään kesällä tai keväällä kun on vähän lämpimämpää. Haluun myös nähdä enemmän isojen kaupunkien ulkopuolista elämää ja luontoa. Toivotaan ettei seuraavaan kertaan kulu kauhean kauaa..

Lisää georgialaista ruokaa! Toi pitsan näkönen juttu on nimeltään khachapuri, juustolla täytetty leipä. Mä en voi sietää juustoa muuta kun pitsassa mut toi oli oikeesti hurjan hyvää, suosittelen! Georgiassa muuten suuri osa ihmisistä suosii enemmän tota pitsan sijasta, etenkin vanhempi väki.

Georgialaista kansantanssia

Kaverien tanssia

Georgialaista folkmusiikkia


Ja sitä tanssia, huhhu!

6 kommenttia:

  1. Haluaisin todella reissulle Georgiaan, kiitos tasta super mielenkiintoisesta postauksesta! Tuonne ja heti, Georgian ruokakulttuurista olen kuullut pelkkia ylistyssanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! :) Georgia oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, tosi mielenkiintoinen. Toivotaan että te kans pääsette sinne sitten pian reissaamaan!

      Poista
  2. Voi mikä ihana toi tanssivideo!! T. Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiks oo! Meni ihan kylmät väreet koko ajan totakin katellessa!

      Poista
  3. Eksyin sattumalta blogiisi, kun näin otsikon Georgia :) Juuri toissa päivänä katseltiin Travel Chanelilta ohjelmaa, joss käytiin Georgiassa ja alkoi itsekin tehdä mieli matkata sinne. Ensimmäistä kertaa törmäsin tähän maahan missään blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit! Suosittelen, Georgia oli kylla ehdottomasti kaymisen arvonen paikka, toivon tosiaan etta paasen joskus viela kaymaan siela muissakin kaupungeissa :)

      Poista