maanantai 24. marraskuuta 2014

Kotitehtävä

Moikka ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Viimeviikko oli täällä kauheen kiva, tiistaina oltiin koko päivä kylillä ja kun palattiin töihin iltapäivällä niin täällä oli kaikkia ihania tyyppejä kakun ja ilmapallojen kanssa. En ollut kellekkään sanonut aiemmin että mulla on synttärit, joten oli aikamoinen yllätys kun joku ne oli kuitenkin muistanut. Loppuviikosta muu työporukka lähti Izmiriin johonkin kokoukseen joten mulla oli torstaista eteenpäin aika vapaata, aamulla hengasin hetken vaan tässä työpaikalla jos tänne ois joku tullut käymään ja iltapäivästä lähdin metsästämään mekkoa tällä viikolla oleviin häihin. Lauantaina oltiin yhdessä yhdistyksessä auttelemassa, tehtiin käsitöitä ja koristeltiin myyntiin meneviä koriste-esineitä. 

Sunnuntaina sen sijaan lähdin Kadirin kanssa käymään TEGVissä ja ensviikolla alotan siellä englannin opettamisen ja pääsen lukemaan satuja lapsille kahtena päivänä viikossa! Oon niin innoissani, vihdoin pääsen oikeesti tekemään jotain. TEGVissä on siis lapsille (1 lk.-8.lk) erilaisia kursseja ja sunnuntaina siellä käydessä rakastuin siihen paikkaan samantien. Ihana värikäs talo ja piha, parikymmentä lasta ja hurja meteli mikä niistä lapsista lähti haha. Oon valittanut Kadirille niin paljon siitä ettei mulla oo mitään tekemistä päivisin täällä työpaikalla kun meillä on täällä kaikista kursseista alkanut vasta maalauskurssi, eikä sekään oo päivittäin. Onneks Kadirilla oli jotain yhteyksiä TEGViin ja siellä toivotettiin mut tervetulleeks mukaan niiden toimintaan. Huippuu!

Viimeviikolla alotin myös valokuvauskurssin kulttuurikeskuksessa ja saatiin torstaina ensimmäiset kotiläksyt; kymmenen kuvaa. Koska ei ollut sen kummempaa tehtävänantoa tai rajotuksia mitä pitäis kuvata käytin tilaisuuden hyväks ja lähdin lähikaduille töistä lainattu Canon kourassa. Rakastan yli kaiken näitä värikkäitä taloja mitkä löytää heti kun poikkeaa tästä kotikadulta jollekkin pienemmälle kadulle. Oon siellä aiemmin käveleskellyt mutta tuntuu vähän hämärältä kuvailla siellä mitään pelkällä puhelimella. Ihan oikeella kameralla oli paljon kivempaa ja voi vinde miten muistu taas mieleen miten tykkäänkään ottaa kunnon kuvia, ei vaan pelkkiä puhelinräpsyjä Instagramia varten.  

Tässä nyt kuitenkin kotitehtävät, pari kuvaa liikaa mut kuka niitä laskee..















maanantai 17. marraskuuta 2014

Kakskymmentä vuotta


Jenna ja minä joskus kauan aikaa sitten! Terkkui kauniille siskolle haha
Ja ihan vaan pari viikkoo sitten!

Se on kai maaginen ikä se. Joskus pienempänä meinaan muistan istuneeni bussissa ja miettineeni miltähän näytän sit kun oon kakskymmentä. Minkä väriset mun hiukset on ja millasia vaatteita käytän, mikä mun tyyli on. Mitähän teen sillon, minkä koulun oon käynyt ja millasta mun elämä sitten on. Sillon olin aika varma että menisin lukioon, mulla ois mustat hiukset (tässä vaiheessa olin ilmeisesti jo luopunu mun rakkaudesta rastoihin haha. oispa muuten hieno ku ois nyt rastat päässä..), mulla olis koira ja asuisin Lohjalla. Hyvät oli kuvitelmat mut vähän silti metsään mentiin. Ja ehkä ihan hyvä niin.. :D 

Kakskymmentä. Tuntuu ihan hullulta. Alaikäsenä oli maailman kauheinta olla syntynyt marraskuussa, kaikki kaverit lähenteli täysi-ikäisyyttä jo alkuvuodesta ja ite laahas kaukana perässä. 18 vee synttäreiden jälkeen homma käänty ihan päälaelleen, nyt on parasta kun saa olla nuorin pisimpään. Varsinkin tänävuonna oon nauttinut tästä ajatuksesta. Ei sillä että se yhtä suurempi numero mitenkään villisti tätä elämää muuttais haha ehkä se on vaan se hyppy seuraavalle kymmenelle. En vaan oo enään virallisesti teini! Mut mitä sit tän ikäsenä pitäis tehdä kun kympit muuttuu ykkösestä kakkoseen? Siinäpä vasta kysymys. Koska mulla ei oo mitään hajua! Elämä rullaa täällä Turkissa ja elämä on aika auki, jokanen päivä on tavallaan erilainen eikä koskaan tiiä mitä seuraava aamu tuo. Tällä hetkellä mun suurimmat tulevaisuudensuunnitelmat liittyy siihen mihin haluais ehkä seuraavaks täällä matkustaa, itään vai länteen, millä ja kenen kanssa? Ei siis mitenkään liian stressaavaa. Mut ehkä mun ei tarviikkaan tietää mitä kakskytvuotiaana tarvii tehä. Onko sitä ees kukaan määritellyt? Tuskin. Ehkä riittää että tekee just sitä mikä huvittaa ja hyvältä tuntuu, iästä huolimatta. Ja sitähän mä aika pitkälle nyt teenkin, elän mun pitkäaikasta unelmaa olemalla vuoden ulkomailla ja onnekkaasti vielä lemppari maassa. 

Mitään kummempia synttärisuunnitelmia ei oo, mulla on huomenna ihan perus 'työpäivä' ja leivoin äsken mokkapaloja mitkä kiikutan sit aamulla töihin. Mielenkiinnolla ootan minkä tuomion mun rakkaudella leivotut mokkapalankuvatukset saa haha. Jokanen joka mut tuntee tietää ehkä kuinka hyvä oon yhtään missään ruuanlaittoon liittyvässä joten noiden väsääminen oli aikamoista jännitysnäytelmää, pakko myöntää. Huomenna siis ihan tavallinen päivä muuten, aamulla saan kuitenkin avata synttärilahjan minkä yks lempparityttö tänne jätti pari viikkoa sitten, siks painunkin nyt nukkumaan että se aamu tulis nopeammin hehe..

tiistai 11. marraskuuta 2014

Hyvä päivä

Heipsan! Mun piti mennä tohon seinän taakse työpaikalle kymmeneksi mutta koska siellä ei ookkaan ketään meen vasta myöhemmin. Hyvää aikaa siis purkaa matkalaukku vihdoin ja viimein, vähän siivota ja fiilistellä ihan vaan sitä että oon yksin ja että voi kuunnella musiikkia just niin kovalla kun huvittaa. Aamulla teki hirveesti mieli energiajuomaa, ja täällä olossa yks huippu juttu onkin se ettei tarvinnu lähtä kävelemään kilometrin päähän lähimpään siwaan (ja se et energiajuoma maksaa 30 senttiä..), riittää kun astuu ovesta ulos ja kipasee tien yli hakemaan tarvittavansa. Vähän ehkä pääsee laiskistumaan mut nautitaan nyt kun tällanen on mahdollista ;) Täällä meillä on ihana sää, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja mittari näyttää +24. Ulos mennessä farkkuleggingsit ja t-paita on just sopiva vaatetus, ei oo liian kylmä tai kuuma. Tällasena kun pysyiskin! Oon varustautunut kuitenkin tulevaa talvea varten jo uusilla talvikengillä, eli siis sellasilla minkä pitäis pitää vettä. Myyjän mukaan kuulemma kestää mainiosti myös lunta, en tosin tiiä missä se meinas että mä niitä kenkiä käytän, täällä tuskin tulee mitään mieletöntä lumiongelmaa olemaan.. 






Tää päivä on alkanut tosi hyvin ja mulla onkin toiveikas fiilis et jos tästä nyt lähtis se ylämäki. Älkää käsittäkö väärin, tykkään olla täällä ja tykkään Adanasta tosi paljon, viime viikkoina on vaan ollut aika hankalaa. Niihin viikkoihin on kuulunut hyviäkin päiviä ja hetkiä tottakai, mutta en oo kuitenkaan ollut ihan oma itteni. Suomessa elämä on ollut pääasiassa aina aika tasaista ja arki on rullannut omaan tuttuun tapaansa. Täällä uudessa ympäristössä, uudessa kulttuurissa ja uusien ihmisten kanssa vaan oikeesti alkaa kyseenalaistamaan ihan kaikkea ja tuntuu että aivot on jatkuvasti ylikierroksilla kaikista ajatuksista ja niiden ehkä ylianalysoinnistakin. Suomi, Turkki, oma käyttäytyminen ja luonne, suhtautuminen erilaisiin asioihin, muut ihmiset, tavat, kahden maan erot ja samanlaisuudet, arki, yhteisöllisyys mutta silti tavallaan yksinäisyys, tekemättömyys ja monen monta muuta asiaa on pyörinyt päässä. Ja mä oon huono  surkee käsittelemään mitään asioita yksin omassa päässäni! Oon tullut kuitenkin siihen tulokseen, että mulla on liian vähän tekemistä ja liikaa aikaa miettiä asioita. En oo tottunut tällaseen aivojen liialliseen käyttämiseen heh heh..



Tänään oon kuitenkin taas huomannut kuinka paljon oikeesti tykkään olla täällä, omassa adanalaisessa arjessa. Hyvään päivään ei tarvita ees paljoa, oikeesti koko päivä voi olla hyvä ihan vaan pienienkin juttujen takia. Näin eilen mun mentoria ja koordinaattoria ja mun fiilikset oli ihan huipussaan, oli niin ihana nähdä molempia ja tulin siitä tosi iloseks. Sen jälkeen kävin yläkerrassa pomon vanhemmilla syömässä ja musta tuntui että ne oli jo enempi tyytyväisiä mun kielen kehitykseen. Oli kiva huomata että taas pystyi vähän enemmän puhumaan ja kyselemään. Siitäkin jäi hyvä fiilis. Aamulla unisena kaivoin mp3:sen syövereistä mun ilosimmat biisit ja aamukin tuntui lähtevän paremmin käyntiin kun hiuksia suoristellessa ja meikatessa taustalla soi Ellie Gouldingit ja Hande Yenerit. Mid term meetingissä meidän tehtävänä oli kirjottaa kirjeet tuleville vapaaehtosille. Kirjeen kirjoitettuani huomasin sen olleen tavallaan myös kirje mulle itelleni. Että on ihan okei että välillä on paskoja päiviä tai että on ihan okei olla välillä surullinen. Jokatapauksessa niihin huonoihin asioihin ei saa jäädä roikkumaan, EVS on kerran elämässä -kokemus ja tästä kannattaa nauttia niin paljon kun mahdollista. Välillä pitää ottaa vaan askel taaksepäin ja tajuta se että on oikeesti ulkomailla. Kuinka kauan se onkaan ollut mun unelma! Kotimaahan palatessa on huippua kelata sitä kuinka siistiä siellä oli ja mitä kaikkea hyvää tästä jäi käteen.

 



Kuvituksena nyt kuvat Rizestä. En tehnyt siitä omaa postausta koska mulla ei oo kauheesti siitä mitään ihmeellisempää kirjotettavaa, halusin vaan jakaa nää kuvat teidän kanssa! Oltiin Rizessä tasan tarkalleen yks vuorokausi, eikä siinä ajassa paljon kerennyt näkemään kun pimeys tuli jo vähän neljän jälkeen. Otettiin siis Meten kanssa dolmus Trabzonista Rizeen, juotiin tossa ylemmän kuvan söpössä rantakahvilassa teet ja pelattiin tavlaa (voitin! kerrankin..) ja jatkettiin matkaa reilun puolen tunnin matkan päässä sijaitsevaan Pazariin. Siellä couchsurffailtiin ihanan turkkilaisen tytön ja tän isoäidin luona yhden yön verran ja aamupäivästä mä jatkoin matkaani takasin Trabzoniin mistä mun lento illalla lähti kohti Adanaa. Matka Pazarista Trabzoniin kesti noin pari tuntia, mutta matka meni upeissa maisemissa tosi äkkiä. Toisella puolella bussia ihanat vihreät vuoret ja heti toisella puolella Musta meri koko reissun ajan :)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Trabzon

Niinkun viime postauksessa kerroinkin otin tiistaina suunnan kohti Mustaa merta ja lähdin loppuviikoksi pohjois-Turkkiin mid term -meetingiin. Idea oli siis vähän sama kun Bursan reissulla, tällä kertaa kyse ei vaan ollut trainingista eikä meitä ollut kolmeakymmentä vapaaehtosta niinkun viimeksi. Nyt oli siis kyseessä ihan vaan tapaaminen ja paikalla meitä oli yksitoista plus ohjaajat. Puolet muista vapareista tiesin jo Bursasta ja olikin huippua nähdä taas tuttuja naamoja. Puolet oli sitten ihan uusia tuttavuuksia mm. Kayserista, Izmiristä ja Musista. Mid termiin pitäis oikeesti mennä sen nimen mukaisesti vapaaehtoisjakson puolivälissä mutta koska Trabzon on aina ollut yks mun pakkonähdä -kaupungeista päätin osallistua jo nyt kun tätä meetingiä mulle tarjottiin. Ja pakko sanoa että onneksi lähdin!

Väsäsin tällasen kartan vähän selventämään missä on aiemmin menty (liilat alleviivaukset) ja mihin on tällä kertaa menty (vihreä rinkula). Koti sijaitsee yllättäin tuolla sydämen keskellä.
Alunperin ihastuin Trabzoniin Minen Tuhat ja yksi tarinaa -blogin takia. Upeat kuvat jätti muhun vaikutuksen ja päätin että joku päivä mäkin vielä lähden Trabzoniin. Kaupunki sijaitsee kuitenkin kaaukana yleisimmistä matkakohteista joten Trabzoniin olis pitäny oikeestaan varta vasten lähteä. Kun aloin mun EVS-vuotta suunnittelemaan muistin taas Trabzonin ja nyt hyvän tuurin kautta pääsin toteuttamaan reissua sinne. Viikon lopulla tehtiin tanskalaisen Meten kanssa vielä päivän pikavisiitti Rizeen mutta siitä lisää toisessa postauksessa.



Trabzon ei oo näin suomalaisen mittakaavassa mikään ihan pieni, asukkaita sieltä löytyy internetin mukaan n. 750 000. Tunnelma Trabzonissa oli kuitenkin mun mielestä jotenkin lämmin, pikkukaupunkimainen ja kaupungin keskustan alueet oli kauniin puistomaisia ja helppo hahmottaa. Meidän silmiin Trabzon vaikutti tosi eurooppalaiselta kaupungilta, kaikkialla oli siistiä, kulkukoiriin ja -kissoihin törmäsi aika vähän enkä Trabzonissa nähnyt ainuttakaan kadulla kerjäävää. Kaksi pientä poikaa meille tuli myymään nenäliinoja mutta se siitä. Ihmiset oli tyylikkäitä ja pakko sanoo että Trabzonissa oli häiritsevän paljon hotteja miehiä! Kaikki oli kun jostain muotilehdistä revittyjä tai Murat Bozin kopioita.. Tän lisäks pakko antaa pisteet Trabzonille siitä, että (italialaista ystävääni lainaten) kukaan ei kato sua siks että oot outo tai ulkomaalainen, vaan siks että satut nyt vaan olemaan siinä. Ja tää piti niin paikkansa! Kukaan ei vilkassut kahta kertaa, kääntynyt tuijottamaan perään tai muutenkaan kattonut yhtä silmäystä pidempään. 

Trabzonin Hagia Sofia. Jonkun verran Istanbulin kaimaansa pienempi mutta ulkoapäin tosi nätti ja museolta on kauniit maisemat merelle.



Trabzonin viehätykseen vaikutti mun mielestä myös sää. Kaupungissa sataa vettä suunnilleen noin 150 päivää vuodessa ja jokaikinen joka kuuli mun tulevasta matkasta muistutti kumppareista ja sateenvarjosta koska luultavasti koko viikon vaan satais vettä. Ilmeisesti joku ylempi voima meitä kuitenkin muisti, koska vettä saatiin parin tunnin ajan vaan sinä iltana kun Trabzoniin saavuttiin. Loppuviikko oli pelkkää aurinkoa ja pilvetöntä taivasta. Lisäks rakastan merta ja vuoria mitkä yhdisty kaupungissa tosi upeesti. Meidän hotelli sijaitsi ihan keskustassa joten niillä alueilla tuli vapaa-aikana eniten pyörittyä. Keskustassa oli ihania autoilta suljettuja ostoskatuja missä käytiinkin ihmettelemässä elämää. Yks näistä kaduista oli Uzun sokak, joka oli ihan kun Istiklal caddesi Istanbulissa, tosin siihen verrattuna minimuodossa. Tunnelma oli jotenkin samankaltainen, ihmisiä ja kauppoja riitti ja katu oli valoin koristeltu. 

Uzun sokak
Uzun sokak


Yhtenä päivänä käytiin tekemässä tehtävää kyseisellä kadulla ja mun mielestä tän tehtävän tulokset oli aika mielenkiintoset. Meidän hommana oli siis ryhmissä lähteä ulos haastattelemaan ihmisiä muutaman kysymyksen verran. Kysymykset oli lähinnä luokkaa miten kuvailisit Turkin kulttuuria, millainen on Turkin poliittinen tilanne, mitkä on Trabzonin parhaat paikat ja haluaisitko muuttaa/matkustaa muihin maihin. Turkin kulttuuria kuvailtiin rikkaaksi ja Trabzonin ykköspaikaks suoriutui ylivoimasesti Sümelan luostari mikä ei sinänsä yllättänyt ketään, mutta kukaan meidän haastattelemista ihmisistä (kaikki alle 35 v.) ei ollut niinkään innostuneita matkustelusta, saati sitten maasta muuttamisesta. Muiden ryhmien haastattelemat ihmiset olivat niinikään enemmän Turkissa pysyttelevämpää sorttia, muutamat ihmiset olivat kuitenkin ilmaisseet mielenkiintoa muihin maihin matkustamista kohtaan. Mm. Azerbaijan, Italia ja Suomi (!!) kiinnosti ihmisiä. Olin ihan wow kun kuulin, täällä välillä kun joku kysyy mistä maasta oon kotosin ja kerrottuani tulevani Suomesta on useat ihmiset ihan kysymysmerkkeinä missä tollanen mystinen paikka sijaitsee. Yks pointsi siis lisää Trabzonille, hehheh. 

Latvia, Kreikka, Suomi ja Portugali. Tehtävää suorittamassa!
Mikä mut kuitenkin yllätti eniten oli kysymys politiikasta. Meille oli aiemmin kerrottu Trabzonin olevan aika konservatiivinen paikka ja myöskin suuri osa kaupungista kannattaa nykyistä presidenttiä Erdogania. Trabzonissa oikeastaan törmäsin ensimmäistä kertaa ihmiseen joka nykyistä presidenttiä kertoi kannattavansa. Turkin presidentti on Suomenkin uutisissa tullut tutuksi mm. puheista nais- ja miesopiskelijoiden erottamisesta opiskelija-asunnoissa ja korruptioskandaaleista. Ja mitä tuli meidän kyselyiden tuloksiin, moni kertoi olevansa tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Että aiemmin muut maat sotkeentui liikaa asioihin mutta nyt ollaan menossa selkeästi parempaan suuntaan. Muutamat ihmiset kertoivat olevansa tyytymättömiä, mutteivät halunneet keskustella asiasta sen kummemmin ja se heille suotiinkin. Myöhemmin Sümelan luostarin krääsäkaupassa törmäsin myös presidenttiä esittäviin avaimenperiin ja viereisessä kaupungissa Rizessä oli kaupungin lyhtypylväisiin ripustettu isoja julisteita Erdoganista samaan tapaan kun Suomessa mainostetaan esim. vakuutusyhtiöitä tai mäkkäriä. Jotenkin tuli yllärinä kun on tottunut siihen että Atatürk on se ainoa kenen kuva on kaikkialla. Myös niissä avaimenperissä. 

Yks suomalainen..

Trabzonissa saa kuulemma etsiä alkoholia kissojen ja koirien kanssa, mutta onnistuttiin löytämään tällanen pubi meidän hotellin vierestä. Vasemmalla puolella oleva ovi vei siis "perhepuolelle" missä oli naiset ja miehet sekasin ja oikealla puolella oleva ovi oli vaan miehille.

Kaupungin lisäks itse meetingistä ylipäätään jäi mulle hyvät fiilikset, oli ihanaa taas päästä puhumaan englantia niin paljon kun sielu siesi, lisäks Malinin lähdön jälkeiset haikeet fiiliksetkin väisty hetkeksi kun oli niin paljon muuta mietittävää ja tehtävää. Kuten aiemmin jo kirjotinkin niin uusiin ihmisiin oli taas huippu tutustua, harmi vaan että tehdään vaparijaksoa osan kanssa aika kaukana toisistamme eikä näin ollen kovin usein näkeminen oo mahollista. Parin viikon päästä kuitenkin saan ehkä ihanat tytöt Kayserista ja Musista Adanaan vierailemaan viikonlopuksi. Ja niinkun ootte täältä lukeneet niin täällä kaikki ei oo ollut ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ja tunteet on heitelly puolelta toiselle ja viime aikoina ollaan liikuttu enimmäkseen siellä huonossa päässä. Tuntuu että on vähän hukassa itsensä kanssa ja ei oo ihan varma että mitkä fiilikset on niitä normaaleja, onks ihan ok että tuntuu tältä? Trabzonissa pääs kuitenkin juttelemaan muiden samoja juttuja läpi käyneiden kanssa ja oli helpottavaa huomata että en oo ainoa jolla on huonoja päiviä ja hetkiä ja itselle kummallisia fiiliksiä. 

Huiput tytöt Kreikasta <3
Ihana tanskalainen Mette <3
Italia, Ranska, Italia ja Kreikka :)

Jokaiseen trainingiin ja meetingiin kuuluu myös yks turistipäivä ja kaikkien iloks meidän ohjaajat oli päättänyt viedä meidät Sümelan luostariin. Meistä suurin osa oli suunnitellut sinne suuntaavansa perjantaina meetingin loputtua, mutta nyt saatiin järkätty reissu luostariin oppaan mukana. Niinkun aiemmin sanoin, sää suosi meitä ja koska on jo marraskuu ei luostarissa ollut kuin muutama turkkilainen turisti meidän porukan lisäksi. Sai siis rauhassa kiertää ja ihmetellä ilman tungosta mikä oli ihan huippu juttu. 


Sümelan luostari on rakennettu kallion seinämään reilu 1200 metrin korkeuteen. Alunperin luostari pistettiin pystyyn n. 400 vuotta jälkeen Kristuksen (korjatkaa nyt jos huijaan) ja toimintaa siellä oli 1920-luvulle asti. Sen jälkeen luostari tyhjeni ja jäi hylätyksi niille sijoilleen. Kuten kuvista näkyy, luostari koki aika kovia viime vuosikymmeninä kun luostariin pystyi kävelemään kuka vaan koska vaan ja jostain käsittämättömästä syystä ihmiset tuhosivat paikkoja reippaalla kädellä. Viime vuosina luostaria on kuitenkin kunnostettu eikä sisään luostariin kävelläkkään enää ihan tosta vain. Paikka oli musta tosi upea ja suosittelen siellä käymistä itse luostarin, kun ympärillä olevan luonnonkin takia jos Trabzonin suunnille joskus matkailee.

Voi vee, pahottelen tätä mieletöntä kuvalaatua! Puhelimen zoomi ei oo ehkä paras juttu..








"Matka luostariin kesti noin tunnin ja heti keskustan alueilta pois päästyämme matka kulki vihreiden vuorien välissä pientä tietä pitkin.


Vuorilla oli sielä täälä taloja, jostain pilkisti aina välillä moskeijan minareetti. Tien vierustaa mukaili pitkän matkaa virtaava vesi, en oikein tiennyt olisko sitä kutsunut puroksi vai joeksi, onko niiden väliin mitään kuvaavaa sanaa?


Välillä jostain vuorien puiden välistä tuli pieniä vesiputouksia. Kaikkialla oli niin vihreää, oli havupuita, oranssilehtisiä puita ja lehtensä jo tiputtaneita. 


Tuntui Suomen kauniilta syyspäivältä, oli vähän viileä ja takin sai vetää päälle mutta aurinko lämmitti niiltä osin kun se vuorien välistä meihin välillä osui ja aurinko teki luonnosta vielä kauniimman. Jostain monien vuorien välistä pilkisti luminen vuorenhuippu.


Välillä tuntui kuin ei olisi ollut edes Turkissa. Turkki on ruskettavaa aurinkoa, palmuja, meri, shortsit ja t-paita, hiekkarantaa tai miljoonakaupunki. Tai se on ainakin ensimmäinen kuvitelma. Trabzonissa ihan viimein huomaan kuinka monimuotoinen Turkki oikeesti on. Turkki on kai vähän kaikkea."