torstai 30. lokakuuta 2014

Parhain ystävä

Olin ollut Adanassa vasta viis päivää siinä vaiheessa kun ekan kerran nähtiin. Sovittiin tapaaminen puistoon suihkulähteen viereen. Onnistuttiin menemään koko ajan ristiin ja kesti varmaan puol tuntia että löydettiin toisemme. Ja sillä hetkellä kun toisemme lopulta löydettiin tuntu kun oltais tunnettu aina. Ei ainuttakaan hiljasta hetkeä, läpät toimi heti yhteen ja mulla oli niin hyvä fiilis, olin saanut uuden hyvän ystävän! Sinä päivänä kierreltiin kaupunkia, syötiin Burger Kingissä, lähdettiin porukalla grillaamaan ja laulettiin turkkilaisia lauluja vähän sinne päin. Sen päivän jälkeen olin niin iloinen, samoin kun jokaisen kerran jälkeen kun nähtiin. Musta oli niin ihanaa kun töissä vietetyn päivän jälkeen pystyin soittamaan ystävälle ja kysyä josko tehtäis jotakin. Vielä siistimpää siitä teki se etten ollut asunut täällä kun vasta niin vähän aikaa ja mulla oli jo joku kelle soittaa.





Vaikka Turkki potki välillä päähän, kaikki unohtu heti kun lyötiin yhdessä nää pohjoismaalaiset päät yhteen ja naurettiin päättömille jutuille ja paskoille läpille. Tiesin että meillä tulee olemaan niin huippu vuosi yhdessä. Äkkiä se vuosi muuttuikin vain kahdeksi kuukaudeksi ja viiden yön päästä meidän tiet eroaa kun joudun antamaan Malinin lopullisesti takaisin Norjalle. Kenestäkään ei oo koskaan tullut mulle niin nopeesti hyvää ystävää kun Malinista, sen takia tieto Norjaan paluusta iski muhun ja kovaa. Itkin kun kuulin siitä, itken tätä kirjoittaessa ja tiedän että itken myös kun sanotaan heipat. Musta tuntuu kun puolet mun elämästä täällä vietäis multa, jääkö mulla tänne nyt mitään? Hyvän ystävyyden ja huipun yhdessä vietetyn ajan lisäks ollaan oltu toisillemme se tuki ja turva kun Turkki pistää pahintaan, jotain hauskaa tapahtuu tai kun turkkilaiset ei vaan ymmärrä. Kuka mun kanssa nyt spekuloi uutisia ja kummallisia vihellyksiä öiseen aikaan? Katsoo mun kanssa kauheita elokuvia, laulaa Tarkania karaokessa ja sekoilee turkin kielen kanssa? Kenen kanssa nyt vietän lauantaita Madossa tai ihan vaan tavallista arki-iltaa cola zeroa juoden? Tai sitä joulua, kun meidän piti tehdä jotain jouluruokaa muistuttavaa ja katsoa lumisadetta youtubesta? Tiiän ettei elämä lopu tähän vaikka nyt siltä tuntuukin. Silti ajatus siitä että niin läheiseks tullut ihminen lähtee pian pois on ihan kamala. Tuntuu ettei mun Adanakaan enää voi olla sama ilman Malinia.





Vaikka tää varmaan kuulostaa ihan älyttömältä mutta Malinista on näinkin lyhyessä ajassa tullut mun parhain kaveri. Vaikka ulkomailla ollessa toisen ulkkiksen seura on aina ihan omaa luokkaansa ja ulkomailla toisten ulkkisten kanssa ystävystyminen onkin helpompaa kun omassa kotimaassa, en missään vaiheessa odottanut että saisin täällä ollessani tollasen ystävän, noin aidon ja ihan huipun ihmisen kenen kanssa voin olla just niin minä kun oon. Musta tuntuu niin pahalta kuvitella että pian yks ihminen on täältä pois enkä voi ihan varmuudella sanoa koska nähdään seuraavan kerran. Meidän yhteinen aika jäi tällä kertaa tosi lyhyeks, mutta näistä kahdesta kuukaudesta jää mulle kuitenkin ihanat muistot tän typyn kanssa vietetyistä ajoista. Kaikista surullisista fiiliksistä huolimatta oon kuitenkin tosi onnellinen Malinin puolesta, ylpee siitä kuinka rohkee ihminen voi olla ja toivonkin huipulle ihmiselle pelkkää hyvää elämään pohjoisessa ♥





Lähdetään molemmat tiistaiaamuna peräkkäisillä lennoilla Istanbuliin, toinen suuntaa Norjaan ja toinen Trabzoniin. Sen jälkeen pitää vaan toivoa että kaikki menis niinkun ollaan tähän mennessä suunniteltu, että nähtäis sitten keväällä. Siihen on kuitenkin vielä aikaa, joten aion ottaa kaiken ilon irti nyt meidän yhteisistä vikoista päivistä ja olla ilonen siitä että ylipäätään sain tavata noin ihanan ihmisen. Kyllä me vielä nähdään. Onhan meillä skypet ja facebookit. Eikä Suomestakaan oo sit kovin pitkä matka Norjaan.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Viime viikot




Viime viikot on olleet jokseenkin samanlaisia kun edeltäjänsä, mutta toisaalta on tapahtunut uutta ja erilaistakin. Samanlaisia kun aiemmat siksi, ettei mun työt oo oikeesti vieläkään alkaneet. Onneksi tänään kuulin kuitenkin ilouutisen ja ekat kurssit alkaa mitä ilmeisimmin tiistaina! En uskalla kuitenkaan ihan vielä iloita liikoja koska mitä vaan voi vielä tapahtua ja suunnitelmat muuttua kerran jos toisenkin.. Nää ylemmät kuvat on kuitenkin meidän viime sunnuntaiselta piknikiltä järven rannalla minkä jälkeen käytiin vielä auton kanssa kiertämässä osa järveä. Järven toisella puolella oli tosi kaunista, osittain jopa vihreää ja metsäistä ja olinkin ihan innoissani niistä näkymistä. Harmi vaan ettei järven toiselle puolelle ilmeisesti pääse julkisilla, joten kauniissa järvimaisemissa lenkkeilyn ja hengailun saa niiltä osin unohtaa. Kaupungin puoleisille rannoille tietysti pääsee maisemia ihailemaan mutta mun mielestä toisella puolella oli kauniimpaa ja rauhallisempaa, kotoisampaa. Viime viikonloppu oli muutenkin tosi kiva; perjantaina oltiin viettämässä lemppari Malinin synttäreitä karaokebaarissa ja laulettiin taas sitä yhtä tiettyä Tarkanin biisiä.. Luulen et tätä menoa osaan kohta sen laulun sanat ulkoa! Lauantaina olin mukana yliopiston vaellus- ja kiipeilyklubin tapaamisessa ja oli ihanaa päästä puhumaan englantia edes jonkun verran ihmisten kanssa. Oon aina niin innoissani kun kuulen jonkun puhuvan englantia, täällä ei siihen ihan liian usein törmääkkään. Koitan siis aina ottaa ilon irti niistä tilanteista kun pääsen itteäni ilmaisemaan kunnolla haha.

Käsi ylös ja kommenttia tulemaan jos joku on tätä maistanut! Tähän mennessä ykskään true adanalainen ei oo sanonut tästä ruoasta ainuttakaan pahaa sanaa mut oon kyllä vähän epäileväinen tän suhteen..





Tiistaina oltiin käymässä Mersinissä pikaisella parin tunnin reissulla. Osittain oltiin siellä työn merkeissä kun oltiin pitämässä ständiä talassemiaan liittyen, mutta sekin homma tais kestää vajaat puoli tuntia kokonaisuudessaan ja sen jälkeen lähdettiinkin Mersinin laitamilla olevaan kylään missä mentiin vierailulle erään naisen kotiin ja saatiin omalla pihalla paistettua tuoretta leipää syödäksemme. Täällä ollessa on saanut lähiruoka muutenkin ihan uuden merkityksen; syön lähes joka päivä mun pomon äidin tekemää ruokaa ja melkein kaikki ruoissa käytetyt ainekset tulee heidän omalta tilalta parinkymmenen minuutin ajomatkan päästä. Aika huippuu mun mielestä! Mersinin reissulla ei ihan kauheesti siis kaupunkia kierrelty, mutta käytiin satamassa syömässä kalaleivät ja näin sentään merta edes vilaukselta. Mersiniin on kyllä mentävä joku kerta ihan ajan kanssa ja mielellään vielä sellaseen vuodenaikaan että pääsee uimaan! Onneksi Adanasta ei ihan kauheen kauaa Mersiniin aja joten eiköhän joku päiväreissu sinnekkin vielä tuu tehtyä :)

Olin tällä viikolla Malinin mukana häitä edeltävässä hennajuhlassa ja sen jälkeen itse häissä mutta niistä lisää myöhemmin..

torstai 16. lokakuuta 2014

Minun Istanbul pt.2



Istanbul oli vieläkin yhtä kaunis, ihana ja mukaansatempaava kun aiemminkin. Suurista suunnitelmista huolimatta en tehnyt mitään, kirjaimellisesti vain olin ja haahuilin, nautin ja tein sitä mikä sillä hetkellä hyvältä tuntui. Seilasin Euroopan ja Aasian väliä päivittäin ihan vaan huvikseni, kävin muistelemassa viime reissua Ortaköyn iltapäiväruuhkissa, söin kalaleipiä joka päivä ja tapasin kavereita. Kaksi yötä neljästä vietin Taksimin yössä ja jatkoilla Gezi-puistossa. Aamun ensimmäisellä funikülerillä ja tyhjän bussin kyydillä kotia kohti vasta heräilevässä Istanbulissa. Tällä kertaa neljän päivän ajan mun koti oli Besiktasissa, ehdottomasti yhdellä mun lempparialueista Istanbulissa. Mulla lyö pää nyt ihan tyhjää enkä oikeen osaa kirjottaa lomasta mitään, toivottavasti kuvat kertoo sitäkin enemmän.

Taisin aiemmin kertoa kuinka meillä ei ihan kemiat kohdannu kielen opettajan kanssa opetusmetodeihin liittyen ja homma sen jälkeen lähtikin menemään vaan huonompaan suuntaan. Tuntien jälkeen tulin kotiin aina joko tosi vihaisena tai itku kurkussa, ja huomasin sen vaikuttaneen mun yleisfiilikseen täällä tosi paljon. Aloin tuntea itteni tosi hyödyttömäksi ja huonoksi 'työntekijäksi' vaikkei mitään syytä siihen ollut, eihän mun työt olleet vielä(kään) edes alkaneet! En ollut enää oma itteni vaan vetäydyin sisäänpäin aina työpaikalle mennessä ja ahdistuin siitä vielä enemmän, halusin oman itteni takasin. Lopulta viikko sitten sain suuni auki ja kerroin tilanteesta pelastavalle enkelille Kadirille joka taas tapansa mukaan otti asiat hoitaakseen ja yllättäen kaikki ongelmat tuntui ratkeavan. Aloitettiin opettajan kanssa puhtaalta pöydältä keskiviikkona ja ensimmäistä kertaa lähdin tunnilta kotiin hyvillä fiiliksillä. Alkuviikosta otin askeleen eteenpäin kielen kanssa muutenkin, tuntui että yhtäkkiä ymmärrän ihmisiä enemmän, erotan sanat paremmin toisistaan ja pystyn entistä paremmin ja spontaanimmin ilmaisemaan itseäni. Ja koska pystyin vähän paremmin itseäni ilmaisemaan, oon alkanut saamaan sen oikean Neankin pikkuhiljaa takaisin. Tää viikko on siis ollut aika hyvä.

torstai 9. lokakuuta 2014

Hullut päivät

About kilometrin päästä mun kodista paukkuu pienet pommit ja helikopteri kiertää ympyrää kattojen yllä. Kuulemma tarkastamassa tilannetta ja ihmisiä ylhäältä käsin. Eilen illalla ikkunan alla turkin kielen läksyjä tehdessä tuli sama tunne kun tiistaina kotiin kävellessä, silmiä kirveli ja kurkussa poltti. Jotkut käveli silloin vastaan paidat naamalla ja kysyttiinkin mitä täällä oikein tapahtuu. Poliisi oli hajottanut mielenosoituksia pippurisumutteella ja saatiin nyt nauttia sumutteen jämistä.



Samassa mielenosotuksessa joku oli haavoittunut ja jonkun kerrottiin kuolleen maanantaina riidan tms. seurauksena. Muutkin eteläiset kaupunginosat on kuulemma sekaisin, kuulimpa jonkun polttaneen poliisiautonkin. Poliisit ei oo tän alueen lemppareita, ja monesti teitä koitetaan tukkia ettei poliisit pääsis helposti täällä liikkumaan.



Huhuja liikkuu jos jonkunnäköstä eikä oikeestaan tiedä mihin kaikkeen sitten oikein edes uskoa. Kärpäsestä tulee helposti härkänen mutta toisaalta pommien paukkeen kuulee ominkin korvin ja pippurisumutetta silmissä on hankala vain kuvitella. Oon täällä aiemminkin kertonut ettei mun kaupunginosa muiden eteläosien kanssa välttämättä oo mitään Adanan parasta aluetta mutta ajatus mielenosotuksista, pippurisumutteista ja rikotuista ikkunoista eli mun päässä ainoastaan television kautta nähdyissä uutisissa. En osaa kuvitella vieläkään että jotain tällasta tapahtuu ihan tossa naapurissa. Osin varmaan vielä pään sisällä elän Suomessa, suomalaisessa ympäristössä, ei mitään tällaista oikeesti tapahdu, ainoastaan televisiossa ja sekin on näyteltyä tai uutiskuvaa jostain kaukaa?



Mun katu on kuulemma kuitenkin kuulemma ihan jees aluetta vielä, aletaan lähestyä keskustaa ja ollaan yhdellä alueen pääkaduista. Mun kadulla kaikki tuntuukin olevan normaalisti enkä oo kenenkään nähny vielä ulkona riehuvan saatika tekevän muuta normaalista poikkeavaa. En oo osannut myöskään vielä huolestua senkään takia ettei kukaan tässä talossa tai töissä tunnu olevan kovin huolissaan tilanteesta. Ihmiset seuraa uutisia ja päivittelee tilannetta muttei mitään sen suurempaa. Ehkä sitä itekin sit huolestuu kun muutkin huolestuu. Toivotaan ettei sellaseen kuitenkaan tuu aihetta.



Tää viikko on ollu taas diipailua, tiistaina palauduin Istanbulista ja samana päivänä saatiin bulgarialainen EVS-vapari yökylään yhdeks yöks. Tää huippu poju oli matkalla Gaziantepista Afyoniin (matka n. 800 km!) tyttöystävänsä luokse ja hostattiin sitä tiistai ja yön yli ja keskiviikkoaamuna se jo jatkokin matkaansa. Luvattiin kyllä hostata takasin Gaziantepiin palatessakin jos niikseen tulee! Illalla lähdin Malinin ja muiden kanssa laulamaan karaokea synttäribailujen merkeissä ja taidettiin vissiin parit Tarkanin laulut laulaa.. Lohduttaudutaan näin jälkeenpäin sillä ettei kukaan tunne meitä ja ainakin kertosäkeet meni hyvin, tai sinne päin. Loppuviikko mulla onkin taas vapaata eli luultavasti joku ilta vien itseni Malinin luo keskustaan sivistyksen pariin ja ajattelin tehdä jonkun postauksen Istanbulistakin.

Hyvät alkavat viikonloput kaikille! :)

torstai 2. lokakuuta 2014

lokakuu

Täällä on hyvin äkkiä oppinut siihen ettei aikatauluihin, suunnitelmiin ja kaikkiin puhuttuihin asioihin aina kannata luottaa. Suunnitelmat muuttuu jo tunninkin sisällä useaan otteeseen etkä oikeen koskaan voi olla varma mitä tapahtuu. Aluks oli tosi turhauttavaa ja ärsyttävää kun on ite tottunut siihen et yleensä jos jotain puhutaan tai suunnitellaan niin se tapahtuu, ja kun homma on lyöty lukkoon niin se kans on. Nyt pienen ajan sisällä on huomannu ettei se maailma välttämättä kaadu siihen jos suunnitelmat muuttuu lennossa tai kaikki ei meekkään just silleen kun on puhuttu. Ja tavallaan oon oppinut tykkäämään siitä! Oon itekin paljon huolettomampi ja rennompi ja otan asiat vastaan sellasina kun ne sit tulee, päivä tai hetki kerrallaan. Mun töiden piti esimerkiks alkaa heti Bursaviikon jälkeen, mutta nyt töiden alottaminen siirtykin Kurban bayramin jälkeisille päiville. Tai ehkä siitä seuraavalle viikolle.. Eli tosiaan aika pitkälti hengailulinjalla mennään vielä päivisin. Aamulla meen seinän toiselle puolelle työpaikalle ja päivät kuluu aina miten millonkin. Joinain päivinä mun turkin opettaja tulee ja puolet päivästä kinastellaan ja yritetään opiskella jotakin ja toinen puoli päivästä vaan hengataan ja jutellaan turhia. Toisina päivinä taas ollaan yleensä aika sekalaisella porukalla, ihmisiä tulee ja menee ja aika menee yleensä (paitsi tänään..) tosi nopeesti kun yrittää pysyä ees keskustelun aiheessa mukana ja välillä pääsen testailemaan omiakin puhetaitoja.


Yksin ihan uuteen ja tuntemattomaan paikkaan muuttaessa huomaa myös kuinka nopeesti kiintyy joihinkin ihmisiin ja niistä tulee tosi tärkeitä lyhyessäkin ajassa. Muutamasta työpaikalla olevasta ihmisestä onkin tullu mulle itelleni sellasia tuki&turva tyyppejä et mun ei tarvii kun nähdä niiden kävelevän rappusia pitkin työpaikalle niin hymy on jo korviin asti ja huonokin päivä muuttuu samantien hyväksi. Kai se johtuu siitä kun ei enää ookkaan sitä tuttua ja turvallista perhettä ja ystäviä ympärillä ketkä on tuntenut monta vuotta, vaan alussa on oikeesti aika yksin. Huomaan ite ainakin etsiväni ympärille sellasia ihmisiä kenen kanssa on hyvä ja rento olla ja kun sellasia löytää niin niiden seuraa osaa arvostaa jotenkin ihan eri tavalla. Työporukan lisäks oon myös ihan super onnellinen Malinista kenen kanssa on ihan huippua viettää aikaa, en voi vieläkään uskoa et ollaan tavattu oikeesti vasta joku kuus kertaa, tuntuu kun oltais tunnettu iäisyys!


Kotikadulta. Täällä menee pyörät, mopot, autot ja hevoskärrytkin ihan kivasti sulassa sovussa keskenään.

Perjantaina (tai lauantaina?) alkaa Kurban bayram eli suomeksi uhrijuhla. Bailut kestää neljä/viis päivää ja sinä aikana turkkilaiset vierailee sukulaisten luona ja ostaa eläimen mikä sit laitetaan lihoiks ja syödään ja jaetaan osa lihasta köyhille. Tähän mennessä oon nähnyt katujen varsilla pienissä tarhoissa lampaita ja yks päivä meiän ikkunan alla oli lava-auton lavalla lehmä mikä kuulemma luultavasti menee jonkun lautaselle lähipäivinä.. Koska satun tällasena perhejuhlana olemaan yksinäinen susi päätin ottaa silti kaiken ilon irti lomapäivistä ja lähteä matkailemaan. Perjantai aamuna käy siis matka taas kohti lentokenttää ja pohjoista. Neljä päivää ihanassa Istanbulissa, en kyllä keksi parempaa tapaa lomailla!


Bongasin mun kämppiksen turkin kirjasta tarinan Ollista ja Ollin kotimaasta missä lunta on seitsemänä kuukautena vuodessa. Hmm.. 




Otsikkoa keksiessäni (mikä siinä aina on niin hankalaa) havahduin siihen et nyt on oikeesti lokakuu. Ei tunnu mitenkään päin lokakuulta kun lämpötilat on vielä mitä on ja päivisin on niin kuuma. Syksyn tulon tuntee silti jo ehkä pikkuhiljaa täälläkin; yöllä on jo kylmä ilman kunnon peittoa ja aamusin ilma on ihanan raikas ja viileä. Oltiin eilen Malinin kanssa shoppailemassa ja löysin maailman ihanimman nahkatakin syksyksi mikä makso vaan reilut parikymppiä! Saa siis mun puolesta syksy jo tullakkin ;)


EDIT// Istanbulissa käyneet tai siellä asustelevat, jakakaa ihmeessä vinkkejä mitä kaikkea kivaa voisin tehdä tai käydä katselemassa! Suunnitelmissa ois viettää mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa mutta varmaan tuun olemaan välillä yksinkin joten kaikki vinkit ja ehdotukset tänne vaan! :-)