maanantai 29. syyskuuta 2014

Bursa

Bursa oli kaunis, vihreä, pilvinen, aurinkoinen, viileä ja erilainen. Bursasta jäi hyvä kuva niin kaupungin, kuin siellä tavattujen ihmisten ja uusien kokemusten takia. Maanantaina lähdettiin aikasin aamulla mun kämppiksen (joo, tuli se kämppis sittenkin) kanssa lentokentälle ja lennettiin Adanasta Bursaan.

Puola, Tanska, Ranska, Liettua, Suomi ja Bosnia



Meiän lennolla oli meidän lisäks kahdeksan hengen ulkomaalaisporukka ja olin ihan hämmentynyt siitä ulkkisten määrästä. Kelasin ensin et voisko nääkin olla tulossa meidän kanssa samaan trainingiin, mut hylkäsin sen ajatuksen koska tiesin ettei Adanassa oo meidän kahden lisäks muita vapareita. Bursan päässä lentokenttäbussissa kuitenkin selvis että ne tyypit oli kun olikin tulossa samaan trainingiin meidän kanssa, ne vaan asuu viereisessä kaupungissa Mersinissä pelastamassa kilpikonnia. Oli huippuu tavata jo heti siinä vaiheessa uusia huippuja tyyppejä, kahdesta Mersinin tytöstä tulikin mulle hyviä kavereita heti ensimmäisenä päivänä ja vietettiinkin paljon aikaa yhdessä Bursassa. Harmittaa vaan kun Mersinin porukka lähtee parin viikon päästä kotiin projektin loputtua, mut sovittiin et nähään vielä ennenkun kotiinlähtö koittaa.





Trainingissa meitä oli vajaat kolmekymmentä vapaaehtosta ympäri Turkkia, alunperin kotoisin mm. Italiasta, Ranskasta, Bosniasta, Puolasta, Espanjasta, Albaniasta ja monesta muusta eri Euroopan maasta. Ja voi sitä riemua kun bongasin vaaleat hiukset ja löysin tanskalaiset ja liettualaiset tytöt. Oli ihan huippua kun joku ties miltä maistuu salmiakki tai joulupipari ja kun vertaat rakin makua liitulakuihin toisen ensimmäinen kysymys ei oo 'mikä on liitulaku?'.





Meillä oli aika tiukka aikataulu eri aiheiden kanssa joten päivät meni aika pitkälti hotellin kokoustiloissa erilaisia tehtäviä ja harjotuksia tehden ja olikin tosi mielenkiintosta kuulla eri mielipiteitä ja näkemyksiä liittyen mm. vapaaehtoisuuteen ja ongelmanratkaisutilanteisiin ja miettiä omia näkemyksiä ja omaa vapaaehtoisjakson alkua.



Omenan vaihto baklavaan

Yhtenä päivänä meidän tehtävänä oli mm. lähteä kaupungille ryhmissä ja yrittää vaihtaa meille annettu omena johonkin toiseen tavaraan ja koittaa tällä tavoin vaihtaa tavaroita mahdollisimman monta kertaa. Lisäks meidän piti etsiä perinteisiä turkkilaisia asioita, kertoa ihmisille EVSstä ja kysellä mitä vapaaehtoisuus Turkissa turkkilaisille merkitsee. Kaikki nää piti kuvata, ja seuraavana päivänä esitettiin kuvat muille ryhmille. Meidän ryhmä onnistui vaihtamaan omenan ensin jälkiruoka baklavaan, sitten baklava kolonyaan ja lopulta kolonya Adanan erikoisuuteen Salgam mehuun.





Iltasin oltiin vapaat tekemään mitä huvitti ja monena iltana vietettiinkin vaan aikaa hotellin pihalla jutellen ja kokemuksia jakaen. Viikon aikana kerkes kuulemaan yhtä jos toistakin tarinaa huonoista projekteista, hauskoista tilanteista, oudoista työkavereista ja uusista kokemuksista, mutta päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin muutaman tyypin oikeestikin kamalat kokemukset vapaaehtoisjaksosta ja se miten onnellisia nää ihmiset on kun kohta vaparijakso heillä on ohi. Tää pisti miettimään taaskin omaa tilannetta ja että kuinka hyvin kaikki on mulla täällä tähän mennessä sujunut. Vaikka välillä iskee ikävä ja vessan katto vuotaa sateella vettä ja kielen opettajan kanssa otetaan välillä yhteen niin oon silti päässyt helpolla muihin verrattuna. Tajusin myös kuinka kiitollinen oikeesti oon Kadirista joka pitää huolen siitä että tiiän mun oikeudet, setvii mun asioita ja auttaa kun sitä tarviin, muiden yhteyshenkilöt/koordinaattorit/mentorit kun ei välttämättä ees puhu kunnolla englantia.



Ihanat Mersinin tytöt Bosniasta ja Espanjasta <3

Yhtenä iltana lähdettiin porukalla kunnolla ulos kaupungille hengailemaan mutta muuten jäi Bursan yöelämät kokematta. Viimisenä kunnon päivänä käytiin myös Bursatouringilla ja käytiin matkaoppaan kanssa kiertelemässä kaupunkia. Meidän hotelli oli viiden tähden hotelli ja otettiinkin ilo irti hotellin tarjonnasta ihan huoletta. Ruoka (ja jälkiruoka..) oli ihan taivaallista ja tuntui että puolet viikosta tais mennä ruokapöydän ääressä. Hotellilla oli myös muutama uima-allas ja turkkilainen sauna hamam mihin saatiin ilmaislippuja. Yhtenä iltana mentiin Saksalaisen Joanan ja Tanskalaisen Meten kanssa hamamiin ja satuttiinkin sinne hyvään aikaan, meneillään oli meinaan turkkilaisiin hääperinteisiin liittyvät bailut. Hamamissa raikas elävä musiikki, naiset tanssi täysillä pyyhkeet päällä musiikin tahtiin ja kaikesta päätellen oltiin enemmän kun tervetulleita menoon mukaan ja mukaanhan me mentiin. Oli ihan huippu kokemus! Tän jälkeen mentiin vielä vesisateessa yöuinnille ulkouima-altaaseen ja oli jotenkin niin hassua; yks Romania, Saksa, Tanska, Suomi ja Unkari siinä hetkessä yhdessä, kaikki erilaisia, eri-ikäisiä, eri kulttuurista mutta silti meillä kaikilla oli yks yhteinen asia mikä teki oikeestaan koko trainingin porukasta niin yhtenäisen. Mulle kaikista läheisimmiks Bursan viikon aikana tuli Joana, Mette ja Juste Ankarasta ja Admira ja Raquel Mersinistä, meillä meni jutut niin hyvin yhteen ja perjantaina kotiinlähdön koittaessa oli aika kauheeta sanoo heipat.





Ankaran saksalainen Joana ja liettualainen Juste <3

Mulla otti muutenkin kotiinpaluu aika koville ja tää viikonloppu onkin ollut aikamoista tunnemyrskyä. Koko Bursaviikon oli ihanaa kun sai puhua englantia, mua ymmärrettiin ja mä ymmärsin muita. Pystyin heittämään läppää tai kuuntelemaan mistä viereisessä pöydässä puhutaan ja pystyin käymään koko ajan kunnon keskusteluja. Lauantaina iski todellisuus vasten kasvoja kun kukaan ei yhtäkkiä ymmärtänytkään mua kunnolla, enkä mä yhtäkkiä ymmärtänytkään mitä mulle sanottiin. Lauantaina mulla jatkui samantien myös turkin kielen tunnit ja ilmeisesti mun ja opettajan näkemykset opiskelusta ja opiskelumetodeista on kovinkin erilaiset joten jäi vähän huonot fiilikset niiltä tunneilta. Ja jottei vielä oltais päästy liian helpolla niin Adanaan päätti eilen iskeä myös hullu vesisade ja ukkonen ja iltapäivästä mun alueelta lähtikin sen seurauksena sähköt ja takasin ne tänne palautettiin noin vuorokauden odottelun jälkeen. Aamulla lähin keskustaan kahvilaan lataamaan puhelinta kaatosateessa ja siinä vaiheessa kun juutuin keskelle mutalammikkoa olin aika valmis ottamaan ekan lennon Suomeen. Tai ehkä en kuitenkaan, mut tosiaan tää viikonloppu on ollut tosi huono. Luulen että tää johtuu aika pitkälti väsymyksestä, omasta turhautumisesta kielen opiskeluun ja muiden liialliseen painostukseen sen osalta ja varmaan myöskin huipun Bursaviikon loppuminen on osasyyllinen tähän fiilikseen.

Toivotaan kuitenkin että ensviikko alkais paremmilla fiiliksillä, hyvät alkavat viikot myös sinne ruudun toiselle puolelle! :)

4 kommenttia:

  1. Mä muistan kun ittr asuin jenkeissä. Uskallan väittää et puhuin sillon huonommin englantia kun sä nyt Turkkia. Kaikki meni eka ihan hyvin mut sit muutaman viikon jälkeen iski sellanen vitutu koti-ikävä. Kukaan ei ymmärtäny mua ja mä en ymmärtäny ketään. Kaikki ärsytti ja oli pielessä. Onneks se kuitenkin meni ohi aika nopeesti ja vuoden päästä en ois halunnu ees tulla kotiin ;) Koitahan vaan jaksaa ja anna itselle aikaa. Kyl se siitä taas pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh kiitos paljon ihanasta kommentista! <3 toi kommentti vois olla tällä hetkellä niin mun suusta, eilen otti niin paljon päähän ja mietinkin et mitä hittoo teen täällä. Kaiken kukkuraks myös vedentulo päätti lakata kun olin menossa suihkuun ja en tienny oisko pitäny itkee lisää vai nauraa.. :D tänäaamuna töihin mennessä oli kuitenkin jo aivan eri fiilikset, luulen että tiettyjen ihmisten näkeminen vaikuttaa tosi paljon ja tänäaamuna oltiinkin tosi kivalla porukalla töissä hengailemassa :) sai muuta ajateltavaa ja huomas kuinka kivaa täällä oikeestaan on!

      Poista
  2. Upeita kuvia:) Ja ihana teksti, jotenki uppouduin taas siihen ihan täysillä lukiessa! Ymmärrän muuten sika hyvin ton kielen opiskeluun turhautumisen ja varsinki jos muut on kokoajan ympärillä painostamassa.. Mä saan kuulla täällä joka ainoissa sukujuhlissa tai vastaavissa miten Marcus ei sais puhuu mulle ollenkaan englantia vaan pelkästään norjaa... huoh. Oppiskohan noi vänkääjät yhtä lailla samalla logiikalla sit suomen kielen jos mä puhuisin niille pokkana pelkkää suomee jatkossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Julia! <3 joo mä oon kanssa miettiny samaa että miten se pelkän kielen puhuminen auttaa varsinkin kun harva sit jaksaa puhua hiitaaastii mitä mä ainakin vielä tarviin jos joku mulle vähääkään hankalampia lauseita sanoo. Kyllä mä ainakin tarviin ihan tavallista opetustakin! :-D mua vielä ärsyttää se kun tykkään turkin kielestä ja tykkään opiskella kieliä, mut mun into romahtaa heti kun painostetaan ja vähätellään et no etkö sä vieläkään osaa. Tsemppais mielummin niin rohkaistuis lisää puhuun ja opiskeleen! :)

      Poista