tiistai 9. syyskuuta 2014

Alkuviikon kohtaamisia

Eilen alkoi operaatio puhelimen rekisteröinti ja liittymän hankkiminen. Turkissa pitää ulkomaalainen puhelin tosiaan rekisteröidä jos meinaa turkkilaista sim-korttia haluta käyttää, muuten muutaman viikon käytön jälkeen signaalit katkeaa eikä sen jälkeen paljon soitella tai tekstailla. Suunnattiin siis Kadirin kanssa verotoimistoon mihin oltais menty maksamaan rekisteröinti, mutta lähdettiin lopulta tyhjin käsin pois. Mulla ois pitänyt olla mukana oleskelulupa, mitä mulla ei siis vielä oo ollenkaan. No, ei tästä kuitenkaan lannistuttu vaan tehtiin tänään uus yritys. Tällä kertaa mun kanssa verotoimistokierrokselle lähti itse organisaation boss ja yllättäin alkoi homma toimimaan ja saatiin rekisteröinti maksettua ja lippulappu siitä todisteeksi. Tän lapun kanssa suunnattiin Aveaan aikeena ostaa mulle liittymä ja numero mutta jostain syystä ensimmäisessä Aveassa se ei onnistunut. Sen sijaan toisessa Aveassa ei ollut mitään ongelmaa ja nyt oon onnellisesti turkkilaisen numeron omistaja. Rekisteröinnille tuli hintaa 119 TL eli vapaasti käännettynä alle 40 € ja Aveaan uppos 69 TL mikä tekee euroissa reilut parikymppiä. Rekisteröinti ja numeron hankkiminen sujui siis suht kivuttomasti siihen verrattuna minkälaiseksi rumbaksi sen ensin kuvittelin. Siitä kiitos kuuluu kuitenkin apujoukoille, yksin jos juttuja oisin hoitanut niin se rumba ois ollu taattu.

Käytiin Cukurova Üniversitesin kampuksella ja sieltä oli ihan hyvät näkymät järvelle

Rekisteröinnin jälkeen ajeltiin läheiselle Şakirpaşan alueelle käymään pienellä koululla mitä voisin verrata Suomen kansanopistoihin. Siellä tulee olemaan yks mun työpisteistä ja hommana on toimia avustajana englannin kielen tunneilla. Sain kuitenkin varotuksen etten välttämättä pysty edes opettajan kanssa kunnolla kommunikoimaan englanniks, kertoo ehkä jotain kyseisen kielen tasosta täällä. Mut uskoisin että ton myötä tunneista tulee mielenkiintoset ainakin mulle haha. Opisto vaikutti oikein kivalta ja ootankin noita tunteja jo innolla. Hyvään vaikutelmaan saattoi myös vaikuttaa eräs tyttö johon törmäsin yllättäin vessassa. Enpä oo Suomessa kovin montaa uutta tuttavuutta vessassa tehnyt mutta täällä ilmeisesti sekin on ihan mahollista. Tää tyttö alkoi jutella mulle yhtäkkiä ja jouduinkin toteemaan että nyt en kyllä ymmärtänyt, puhun vaan vähän turkkia. Aattelin siinä vaiheessa että tää tyttö varmaan sit jättää asian siihen ja jatkaa matkaansa mut yllättäin se kävikin kyselemään mistä oon, mikä mun nimi on, miks mä oon Turkissa ja miten ihmeessä mä oon Şakirpaşan opistolle eksynyt?? Jossain vaiheessa tuli kielimuuri vastaan ja mentiinkin Kadirin luo hakemaan tulkkausapua. Kohta vaihettiinkin jo facebook-tiedot ja lähettiin yhessä hakemaan juomista ja juttelemaan niitä näitä niin paljon mitä englannin ja turkin sekotuksella pystyttiin. Olo oli niinkun pikkulapsella, viimeks oon tutustunut näin helposti johonkin ihmiseen varmaan ala-asteella! Suomessa uusien tuttavuuksien tekeminen vaatii aikaa eikä mulla ainakaan oo varmaan yhtäkään tuttavuutta johon oisin tosta vaan tutustunut, saati että jäis tuntemattomille missään juttelemaan kovin pitkäksi aikaa.


Kotikatu

Tuttavuuksien tekemisen lisäksi pienetkin jutut mitkä täällä tapahtuu tuntuu niin jännittäviltä ja hauskoiltakin ja huomaa miten erilaisia asiat on verrattuna Suomeen. Kävin eilen mun kotia vastapäätä olevassa pikkukaupassa minkä omistaa söpö seittemänkymppinen pappa. Olin hoitoainetta vailla mutta hyllyillä tuntu olevan vaan shampoota enkä mitenkään saanut päähäni miten hoitoaine sanottiinkaan turkiksi. Hetken etsimisen jälkeen sain avuliaasti apua ensin omistajalta itseltään mut pian avuksi juoksi myös kymmenen ikävuoden kieppeillä oleva poika. Yhdessä sit pähkäiltiin hyllyn edessä et mitähän se abla nyt haluaakaan kun ei shampoo kelpaa, hoitoainettako se tarkoittaa? Hoitoaine löytyi ja kaikki mahdolliset vaihtoehdot esiteltiin erikseen. Kaupanteon jälkeen yritin päästä tien yli kotiin, mut tosiaan yritykseks se tuntui jäävänkin. Autoa, mopoa, pyörää ja hevoskärryjäkin meni ohi sitä vauhtia et vähän hirvitti. Vähän aikaa arvottuani odotanko tien toisella puolella yömyöhään vai juoksenko vaan parasta toivoen tien yli, tuli pappa kaupastaan ja ystävällisesti saattoi lapsiraukan oikeelle puolelle katua. Vähän tais pappaakin naurattaa koko tilanne.. :D

4 kommenttia:

  1. No voi kuinka suloinen pappa, kerrassaan ihana! :D Hyvin tuttua tuo pikkupojan juoksuttaminen, yleensä jos ei vanhemman väen kielitaito riitä niin pyydetään perheen pienintä auttamaan, jonka oletetaan osaavan englantia, en tiedä kuinka tämän pojan kanssa oli. :) Mutta hyvä että sait puhelimen rekisteröityä kivuttomasti, itsellä on vielä sama homma edessä ensi viikolla kun pääsen Turkkiin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappa oli kyllä oikein söpö, vähän vaan meni väärinpäin taluttajan ja talutettavan osat! :D tää poika ei osannut englantia mutta halu auttaa oli ilmeisesti sitäkin suurempi! :) Ja toivotaan että sullakin hommat hoituu ilman mutkia! :)

      Poista
  2. Mustakin on hassua tai suorastaan outoa, kun nimenomaan turkkilaiset tytöt ja nuoret naiset tulevat hyvin avoimesti juttelemaan ja tekemään tuttavuutta. Suomessa ei tulis kuuloonkaan että menet jollekin tuntemattomalle höpisemään, mutta itsekin olen tehnyt Adanassa kavereita mm. vaatekaupan sovituskoppijonossa ja bussipysäkillä!:D Tosin ensimmäisen keskustelun aikana taisin vain olla suu auki häkeltyneenä... Muuten olen saanutkin lukea että turkkilaisiin nuoriin naisiin olisi jotenkin vaikea tutustua, mutta itse en vaan voi tuota allekirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hämmennyin kyllä itekin tästä kohtaamisesta ja siitä ettei se jäänyt vaan siinä hetkessä höpöttelyksi vaan että jatkettiin matkaa yhdessä :D tosi kiva kyllä et jäädään juttelemaan, bussipysäkkikin on just otollinen paikka alottaa juttelu kun siinä kuitenkin yhessä seisotaan vaikkei tunnettaiskaan! :)

      Poista