sunnuntai 3. marraskuuta 2013

mistä mä oikein puhun?

Kesällä 2013 tajusin, että pian alkais mun viimeinen vuosi ammattikoulussa, eikä mulla ollu mitään suunnitelmia koulunjälkeistä elämää varten. Jotain ajatuksia au pair -hommista oli pyörinyt mielessä, mutten siltikään kokenut sitä sillä hetkellä ihan täysin mun jutuksi. Töihin meneminen oli tietenkin yksi vaihtoehto, mutten tiennyt pitäiskö mun siinätapauksessa jäädä Kotkaan vaiko lähteä takaisin Lohjalle. Vai muuttaa ihan uuteen kaupunkiin?
Oon elämäni aikana asunut muutamassa eri kaupungissa, mutten vieläkään tunne mitään paikkaa oikeesti kodiksi. Tai ehkä just sen takia, kun ei mihinkään oo pystynyt kunnolla asettumaan.
Lohjalla oon asunut suurimman osan elämästäni ja tunnen sen kaupungin mielettömän hyvin. Siellä mulla on myös puolet mun suvusta ja pitkäaikasimmat kaverit, mutten silti osaa kuvitella itseäni sinne loppuelämäksi asumaan.
Kotka taas puolestaan, kaupunki on niin kaunis ja viihdyn täällä hyvin, täällä on sitten se toinen puolikas sukulaisista ja oon saanut parin vuoden aikana täältäkin niin hyviä kavereita. Voisin kuvitella asuvani Kotkassa myöskin tulevaisuudessa, mutta tällähetkellä halu ulkomaille on kova eikä työelämään hyppääminen heti innosta.

Työnteon alottaminen siis heti koulun jälkeen oli aikalailla viiminen vaihtoehto, mä nimittäin pelkään että jämähdän. Että kun veri vetäis ulkomaille tai uusiin paikkoihin, hukuttautuisin vaan tuttuun ja turvalliseen tietoon siitä että mulla on nyt töitä, en mä nyt voi lähteä mihinkään. Piti siis etsiä muita vaihtoehtoja.
Etsin siis netistä vaihtoehtoja ulkomaille lähtöön ja törmäsin vapaaehtoistyöhön. Sitä mä olin miettinyt jo yläasteella kun mummi näytti mulle lehtijutun kilpikonnien pelastamisesta Kreikassa. Innostuin tietenkin heti kunnes mun unelmat kilpikonnien kanssa uiskentelusta romutettiin. Tottakai tähän hommaan otettiin vaan täysi-ikäisiä ja sillä hetkellä olin varmaan 14-vuotias.. Silloin kuitenkin mietin, että sit kun mä oon tarpeeks vanha, sit mä lähen!

Kesällä siis löysin moniakin erilaisia vapaaehtoisjärjestöjä jotka välittää vapaaehtoisia eri puolille maailmaa. Valitettavasti kuitenkin voidakses auttaa, sulla pitäis olla myös aika paksu lompakko. Osallistumismaksut huiteli monen järjestön kohalla jopa tuhansissa euroissa. Ihan älytöntä!
Lopultakin surffaillessani CIMOn ja Maailmanvaihdon ja monen muun nettisivuilla, törmäsin EVS:ään. Luin EVS:stä kertovat nettisivut moneen kertaan ja mietin miten tää voi kuulostaa näin hyvältä? Monien satojen osallistumismaksuja pyytävien järjestöjen jälkeen tää oli kun luotu mulle; mahdollisuus valita itse maa mihin lähdet, mahdollisuus valita itseään kiinnostava projekti, mahdollisuus tehdä vapaaehtoistöitä ilman sitä paksua lompakkoa.
Innostuin tästä hommasta samantien ja soitinkin seuraavana päivänä jo äitille; nyt mä tiiän mitä mä teen vuoden päästä! Luin läpi kaikki mahdolliset sivut mitä suomeksi EVS:stä löysin ja etsin netistä EVS-vapaaehtoisten blogeja, joita lukemalla halu lähteä vaan vahvistui. Olin päättänyt et mä haluan mukaan tähän toimintaan.

Meikäläisen suuri, jännittävä ja salaperäinen unelma on siis päästä EVS-vapariksi ja seuraava askel olikin siis vapaaehtoiseksi ilmoittautuminen ja lähettävän organisaation etsiminen! :-) Tervetuloa mukaan seurailemaan miten mulle käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti