tiistai 31. joulukuuta 2013

rakas 2013

Vuosi 2013 vetelee viimisiään ja musta on niin outoa että kohta tää vuosi on jo ohi, tää vuosi on mennyt nimittäin ihan tajuttoman nopeesti. Oon viimiset neljä päivää työskennellyt ihmisten uuden vuoden vieton ilojen eteen myymällä taas ilotulitteita ja välillä tuntuu kun eläisin viime vuotta uudelleen, tein nimittäin samaa hommaa tasan vuosi sitten. Huomenna on vielä kahdeksan tuntia töitä, minkä jälkeen mulla ei ole mitään suunnitelmia. Ihan älytöntä! Yleensä suunnittelen kaikki mahdolliset bailut etukäteen ja stressaan jos ei ole mitään suunnitelmia. Suomalaistenhan kuuluu bailata uudet vuodet ja juhannukset ihan täysillä! Nyt on kuitenkin sellaset fiilikset että vaikkei huomenna mitään kunnon bailuja löytyisikään niin ei haittaa, oon vaan ilonen kun pääsen kuohuviinipullo kainalossa istumaan jonkun kaverin luokse ja sytyttelemään parit töistä kannetut raketit.


Mulle vuosi 2013 on ollut mun tähän astisen elämäni paras vuosi. Tänä vuonna oon päässyt tekemään, näkemään ja kokemaan, yrittämään, onnistumaan ja mokailemaan. Oon uskaltanut, ollut epätoivoinen, nauttinut ja ennen kaikkea elänyt. Oon saanut rohkeutta, ylittänyt itteni ja koittanut millaista on oman mukavuusalueen toisella puolen. Vuonna 2013 mä oon oppinut ja tajunnut ihan älyttömästi uusia asioita itestäni ja muista, tajunnut että vain mä itse voin päätöksillä ja tekemisilläni vaikuttaa omaan onnellisuuteeni ja elämänlaatuuni. Tää mielessäni oon tätä vuotta elänyt ja tehnyt niitä päätöksiä ja voin sanoa että mä oon pohjimmiltani nyt onnellinen. Eikä siihen oo edes tarvittu mitään suuria ponnisteluja, oon vaan valinnut elämääni mahdollisimman paljon sellaisia asioita jotka mut tekee onnelliseksi. Tänä vuonna on myös tuntunut että matto vedetään jalkojen alta; mulle oli aika kova kolaus muuttaa pakon edessä omasta kodista toisten kotiin kahden vuoden yksin asumisen jälkeen. Tästäkin selvittiin tietyllä asenteella ja nyt kaikki on tosi hyvin, oon ilonen että saan asua mun serkuilla ja musta on oikeestikin tosi kiva asua siellä. Aiemmin kohtalo oli mulle vaan yks tosi korni sana, mutta nyt toi pieni sana on tehnyt muhun vaikutuksen ja sen merkityksen tajutessani oon osannut ottaa uuden asenteen kaikkeen. En jaksa enää murehtia asioiden huonoja puolia, eihän siitä ole edes mitään hyötyä? Sen sijaan oon opetellut löytämään niitä hyviä puolia, ja muuttorumbakin muuttui positiiviseksi asiaksi kun tajusin saavani viettää paljon aikaa mun rakkaan kummitädin kanssa ja mun serkuista on tullut kuin kaksi uutta sisarusta mulle. Tän lisäksi oon tutustunut paremmin mitä parhaimiin naapureihin!
























kuvat weheartit

Tänä vuonna mä olen tutustunut tajuttomaan määrään uusia ja niin erilaisia ihmisiä koulun, työn ja myöskin internetin kautta. Oon saanut paljon uusia, jo tosi läheisiksi tulleita kavereita. Oon tutustunut suomalaisiin, venäläisiin, turkkilaisiin, Lontoolaisiin maahanmuuttajiin mm. Romaniasta, Unkarista, Myanmarista ja Albaniasta. Oon puhunut varmaan enemmän englantia kun koskaan aiemmin. Oon opiskellut venäjää ja käyttänytkin sitä itärajan sillä puolen tullen ymmärretyksi. Aloitin turkin opiskelun ja huomaan tajuavani jo joitain yksinkertaisia lauseita. Oon matkustanut tän vuoden aikana viidesti ulkomaille kolmeen eri maahan, mikä on hurja määrä mulle yhden vuoden sisään. Oon päässyt näkemään eri kulttuureja ja kyselemään sydämeni kyllyydestä; miks tää asia on näin, mitä sä tästä ajattelet, miten teillä tää asia tehdään? Vietin ihan sairaan hauskat 19-vuotis synttärit parhaassa seurassa, joita ilman lukemattomat koulussa istutut tunnit ja muukin elämä viime vuosien aikana ois ollu tajuttoman tylsää. Oon maistanut uusia ruokia, mistä eksoottisin oli ehkä venäläiset verikarkit. Ei ihan meikäläisen mieleen, mutta venäläiset vetää niitä hymyssä suin. Oon matkustanut ekaa kertaa kaksin kaverin kanssa ulkomaille kun lähdettiin Eevin kanssa elokuussa Istanbuliin missä näin pitkästä aikaa vanhoja kavereita joihin tutustuin jo vuonna 2010. Tänävuonna oon myös matkustanut ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ulkomaille, kun lähdin syyslomaksi Pietariin ja Moskovaan tapaamaan kavereita. Oon nähnyt revontulia, uinut Välimeressä, Marmaranmeressä ja melkeen uskaltauduin avantoon. Oon tavannut livenä ihmisiä joihin oon tutustunut facebookin ja instagramin kautta ja näistä ihmisistä on tullut mulle tosi tärkeitä vaikkei välttämättä saman maan rajojen sisällä ollakkaan. Oon riekkunut keskiviikkoisin baarissa halvan juoman perässä, ollut ihanassa työpaikassa töissä, kehystänyt tauluja, saanut kukkia, yöpynyt hostellissa, käynyt Tallinnassa ja ennen kaikkea nauttinut tästä vuodesta täysillä.

Kaiken kaikkiaan tää vuosi on ollut täynnä uusia ja vanhoja ystäviä, uusia kulttuureita, matkoja, uusia kokemuksia, eli just niitä asioita mistä mä tykkään. Oon tosi onnellinen että oon saanut kokea kaikki nää asiat ja että tää vuosi on ollut näin hyvä. Ensivuotta kohti lähdetään siis hyvin mielin, mielessä jo hyppii tammikuussa alkava työharjoittelu ja helmikuussa odotteleva Istanbulin matka (55 päivää!) :-)


Näihin tän vuoden lempibiiseihin postauksen lopetellen toivotan kaikille hauskaa uuden vuoden vaihdetta ja oikein hyvää vuotta 2014!

tiistai 24. joulukuuta 2013

24. joulukuuta

Oikein hyvää joulua kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!
Meillä on aina joka toinen joulu perinteisempi joulu millon ollaan kaikki yhdessä yleensä äidillä, käydään aamulla hautausmaalla, katellaan lastenohjelmia, syödään ihan liikaa, jaetaan lahjat ja syödään vielä vähän lisää. Tämä joulu ei kuitenkaan mene tällä kaavalla, vaan jokatoinen joulu vietetäänkin sitten vaihtelevalla porukalla äidin ollessa yleensä illan töissä ja poikien isällään. Näinä vuosina me muut vietetään joulua aina siis milloin mitenkin fiiliksestä riippuen.
Mun mielestä tää järjestely on enemmänkin kuin sopiva; musta on kiva että välillä voi keksiä omaa tekemistä jouluksi ja luoda ehkä niitä omiakin perinteitä perhejoulun perinteiden lisäksi. Tietyistä perinteistä huolimatta meillä ei joulua juhlita uskonnollisena juhlana, joulu on meille aika pitkälti rentoutumista, yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Lahjoista ei olla otettu sen kummempaa stressiä, yleensä ollaan saatu jokainen parit lahjat mitä ollaan toivottu ja niin oli tänäkin vuonna. Vaikka tänävuonna vietelläänkin tätä erilaisesta joulua keräännyttiin kuitenkin kaikki hetkeksi yhteen lahjojen avaamisen ajaksi ennen äidin töihin lähtöä.
Tänään aamupäivästä käytiin siis viemässä kynttilöitä hautausmaalle ja mummilla avattujen lahjojen ja syötyjen herkkuruokien jälkeen käpyttelin pari tuntia sitten tuolla jouluisessa vesisateessa tänne äitille ja kohta ajattelin pistää joulutortut uuniin ja parkkeerata itseni sohvan nurkkaan katsomaan Nicholas Sparksin leffoja loppuillaksi!
Tänään mun mielessä on käynyt myös ensi joulu. Missäköhän mä tasan vuoden päästä oon? Toivottavasti Turkissa kehittelemässä lisää erilaisia jouluperinteitä ja toteuttelemassa joitain vanhoja mahdollisuuksien mukaan :-)

torstai 12. joulukuuta 2013

kuudes

Niin tosiaan, munhan piti tää blogi laittaa julkiseksi 'vasta sitten kun mun vapariks lähteminen ois 100% varmaa'.. No vielä ei olla kyllä ihan siinä pisteessä mutta julkisia ollaan nyt kuitenkin, hui.

Vähän nyt ehkä jännittää. Ensinnäkin se, että entä jos joku meneekin nyt pieleen enkä pääsekään lähtemään? Joudun tulla tänne kertomaan huonot uutiset ja kaikki odotus ja into on täällä mustana valkosella, eikä mitään tuukkaan tapahtumaan? Huh, se ois pahin mahdollinen vaihtoehto..
En oo kauheesti osannut edes ajatellut mahdollista lähtöä vaikka yleensä mietin kaikki tilanteet valmiiksi mun päässä. Miltä mä siinä tilanteessa näytän, mitä mä mietin ja miltä musta tuntuu.
Tänään puhuttiin Eevin kanssa ensi kevään valmistujaisista, ne mä pystyn helposti kuvittelemaan mun mielessäni ja odotankin jo innolla tutkintotodistuksen kouraan saamista, lakin päähän vetämistä ja sitä hetkeä kun viimisen kerran kävelen sen koulun ovista ulos. Sen sijaan tää mahdollinen lähtö on vielä omalla tavallaan niin kaukanen asia etten edes uskalla siitä liikaa haaveilla.
74101_1657822134013_1408258_n
Tällä hetkellä elän aika pitkälti tapahtumasta toiseen enkä odotakaan nyt mitään niin paljon kun tulevaa joululomaa. Tammikuussa meillä alkaa kuukauden työharjoittelu ja helmikuussa ollaan viiminen kuukausi koulun penkillä. Kuun lopussa on vihdoin Istanbuliin lähtö (73 päivää, täältä tullaan!) ja loppukevään vietänkin jälleen työharjoittelussa.
Kaiken tän keskellä tuun kirjottamaan sopimuksia liittyen vapaaehtoiseksi lähtemiseen, ottamaan osaa nuorisotoimen järkkäämiin tapahtumiin ja joskus keväällä mulla pitäis vihdoinkin olla se sataprosenttinen varmuus sille lähdenkö mä vuodeksi Turkkiin vaiko en.
Oon silti erittäin salaisesti ja vähän luottavainen tän projektin hyväksytyksi tulemisesta, koska samassa projektissa on työskennellyt ja työskentelee ilmeisesti tälläkin hetkellä useita vapareita, miksei siis tätä projektia nyt hyväksyttäisi.. En vaan uskalla olla liian luottavainen, ettei tiputa korkeelta!
73044_1657844254566_7797912_n
Toinen jännityksen aihe tän blogin julkaisussa on ehkä kommentit.
Luen monia ulkosuomalaisten, eri maista/kulttuureista kiinnostuneiden ja niiden parissa elävien blogeja ja monesti oon huomannut kommenttiboksien täyttyvän älyttömistä anonyymikommenteista ja aikamoiset sodatkin on saatu välillä aikaan liittyen milloin mihinkin aiheeseen.
Tällä hetkellä tulen välillä päivittelemään väliaikatietoja ja fiiliksiä, myöhemmin kirjoittelen tänne huomattavasti useammin ja enemmän mm. Turkista, kulttuurista ja vapaaehtoistyöstä. Ja mikä tärkeintä mainita, mä tuun kirjoittamaan ne asiat niin kuin mä itse ne sillä hetkellä koen.
Mun ajatukset ei tuu olemaan absoluuttisia totuuksia eikä ainoita tapoja ajatella tai tehdä ja joku muu siellä ruudun takana saattaa kokea samat asiat täysin eri tavalla ja toivoisinkin sen seurauksena saavani aikaan rakentavaa keskustelua ja kokemusten ja mielipiteiden vaihtoa hyvässä hengessä :-)
Kaikki kommentit on siis erittäin tervetulleita ja erittäin toivottuja (!) mutta koitetaan pitää ne asiallisina ja asiaan kuuluvina. Oikeasta sivupalkista löytyy myöskin tämän blogin sähköpostiosoite minne saa laittaa viestiä jos ei kommenttiaan halua laittaa julkisesti!

Nyt kun ollaan julkisesti esillä, tervetuloa seuraamaan! :)

torstai 28. marraskuuta 2013

välitila

Mun tekis kauheesti mieli kirjottaa tänne, mutten oikeen tiedä mitä. Ehkä fiiliksistä liittyen Turkkiin, vapaaehtosuuteen, odotuksia, jännityksen aiheita? Musta kuitenkin tuntuu ettei niiden aika oo ihan vielä. En osaa jännittää lähtemistä, koska se ei ole vielä edes varmaa. Tällähetkellä oon maltillisen innoissani tästä kaikesta; kyttään Instagramin kautta kuvia mun mahdollisesta tulevasta kotikaupungista, mietin minkälaisia henkisiä asioita mun kannattais tankata itteeni ennen mahdollista lähtöä, missäköhän mä oon vuoden päästä tähän aikaan? En kuitenkaan uskalla, enkä vielä osaakaan, odottaa kovin paljoa. Kaikki kun on vielä niin kovin auki.

Tiistaina (26.11) kuitenkin soittelin Tuulan (mun yhteyshenkilö täällä Kotkan päässä!) kanssa ja kerrattiin vähän missä mennään tällä hetkellä. Sain myös Turkin päästä viestiä ja näillä näkymin tähdätään siihen, että 17. maaliskuuta olis kaikki sopimukset hoidettu ja rahotushakemukset laitettu vetämään.
Maaliskuun puoliväli tuntuu ihan mielettömän kaukaselta, onhan nyt vasta marraskuun loppu. Tässä touhussa siis tosiaan tarvii sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä. Oon kuitenkin vieläkin sitä mieltä että on tää sen odottelun arvosta! Onneksi ei kuitenkaan tarvi seuraavia kuukausia pelkästään peukaloja pyöritellä; kouluhommat ja työharjottelu pitää mut tarpeeksi kiireisenä.. Ja hiihtolomalla mua odottelee ihana Istanbul, 87 päivää jäljellä!

Keväällä alkaakin sit tapahtua enemmän; meillä on ollut puhetta mun osallistumisesta lapsille ja nuorille suunnattuun toimintaan Kotkan nuorisotoimen kautta ja saan sitä kautta sitten pohjaa mun vaparivuotta ajatellen. Tän lisäks pääsen toivon mukaan kiertämään myös meidän alueen kouluja ja eri nuorisotoimen tapahtumia ja jakamaan mun omia kokemuksia liittyen EVSään tähän mennessä. Mukaan liittyy toivottavasti Kotkan nykyinen vapari Stephanie jolla puolestaan on jo kokemusta EVS-vapariudesta kohdemaassa.
Ootan näitä juttuja ihan mielettömästi, musta on kiva päästä tähän toimintaan vielä syvemmälle ja alotella näitä asioita jo Suomessa :-)

lauantai 16. marraskuuta 2013

matka alkakoooon

Vaikka ajatus vapariksi lähtemisestä tuli jo kesä-/heinäkuussa, otin ensimmäisen kerran yhteyttä EVSän parissa työskenteleviin vasta elokuun 2013 lopulla koska tiesin ettei mulla ois mikään ihan kauhea hoppu asian kanssa ja epäilin ihmisten vielä viettelevän kesälomiaan niihin aikoihin.

Netistä ei ihan hirveitä määriä löydy tietoa EVSstä suomeksi, mutta CIMOn, Nuorisovaihdon ja Maailmalle.netin sivuilta löytyy suht kattavat kuvaukset toiminnasta. Tän lisäks olin lukenut suomalaisten EVS-vapareiden blogeja mistä löytyi hyvin sellaista tietoa mitä ei välttämättä virallisilta sivuilta löydy ja tietysti vapareiden omat kokemukset ja vinkit on ollu mulle tosi paljon hyödyksi. Pääosin siks mäkin alotin blogin kirjottamisen jo nyt vaikkei 100% varmuutta lähdölle ole. Toivon että EVSn kautta vapaaehtoishommiin lähtöä miettivät ja hakuprosessia parhaillaan läpikäyvät voisivat saada mun kokemuksista vinkkejä ja apuja :-)

Kaiken tiedonhaun ja vapariblogien lukemisten jälkeen otin siis ensimmäisen askeleen prosessin käynnistämiseksi, ja otin yhteyttä Suomen EVS ohjelma-asiantuntijaan kysyäkseni ohjelman hakuajoista, jotka oli mulle vähän epäselviä ja sainkin vastauksen varsin nopeasti. Tämän lisäksi kuultuaan ettei mulla ole vielä lähettävää tahoa, hän kertoi Kotkan nuorisotoimen olevan mukana EVS-toiminnassa ja että mun kannattaisi ottaa heihin yhteyttä asian tiimoilta.

EVS toimii siis siten, että vapaaehtoiseksi haluava itse etsii itselleen lähettävän tahon, jonka tehtävänä on vapaaehtoisen tukeminen jakson suunnittelussa ja on mukana sopimusten yms. tekemisessä vastaanottavan tahon kanssa. Lähettävän tahon löydyttyä vapaaehtoinen etsii pääasiassa itse itselleen vastaanottavan tahon EVS-tietokannasta, joka sen sijaan vastaa vapaaehtoisen tehtävistä kohdemaassa. Hakuprosessissa ollaan siis aika itsenäisesti liikkeellä varsinkin vastaanottavan tahon etsimisessä.

Näin siis tein, pistin viestiä Kotkan nuorisotoimen johtajalle ja pian sovittiinkin aika tapaamiselle jossa kerroin vähän itestäni, miksi mä oon kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, millanen työ mua kiinnostais ja käytiin läpi myös prosessin etenemistä. Tapaamisessa puhuttiin pääasiassa englantia, koska mukana oli myös Kotkassa vapaaehtoisvuotta EVSn kautta viettävä ranskalainen tyttö jolta oon myöskin saanut tässä parin kuukauden aikana arvokkaita vinkkejä ja apuja mm. vastaanottavan tahon etsimisessä.
Oonkin huomannut eri linkkien kautta vapareiden olevan ihan mielettömän avuliaita ja aina valmiita auttamaan (niin no joo, eipä ehkä vapaaehtoistyöhön lähdekään ihmiset ketkä ei tällaisia ole, mutta kuitenkin!) vasta-alkajia. Kotkan oma ranskalainen vapari auttoi mua motivaatiokirjeen kanssa ja on ollut hyvänä henkisenä tukena, puolalainen vapari auttoi mua Instagramin kautta vastailemalla mun kysymyksiin, suomalainen EVS-vapari Heli on kanssa ahkerasti vastaillut mun kysymyksiin blogin kautta ja myöhemmin sain kokea myöskin turkkilaisen ex-vapaaehtoisen avuliaisuuden, mutta siitä vähän enemmän myöhemmässä vaiheessa!

Tapaamisen jälkeen alkoikin se kovin jännittävä osuus, eli projektin ja vastaanottavan tahon etsiminen. Olin tutkiskellut jonkun verran EVS-tietokantaa jossa siis vapaaehtoisprojektit ovat listattuna, ja mulla oli jo käsitys siitä minkälaisia projekteja on tarjolla ja mielikuva siitä minkälaisiin projekteihin haluan hakea. Maista mua kiinnosti eniten Turkki, Romania ja Armenia. Mulle oli alusta asti selvää se, etten lähde hakemaan sellaisiin projekteihin mihin mulla ei ole oikeesti mielenkiintoa vaikka projekti olisikin mun 'ykkösmaissa'. Se kun ei palvele ketään; kukaan tuskin jaksaa työskennellä vuotta projektissa mistä ei ole kiinnostunut, eikä projektikaan hyödy vapaaehtoisesta joka vääntäytyy työpaikalle hampaita kiristellen ja työn jälki on sen mukaista. Mulle vapaaehtoiseks lähteminen kun merkitsee justkin sitä että lähet tekemään sellasta työtä mihin uskot, mistä oot kiinnostunut ja motivoitunut tekemään, pääset kehittämään itseäs ja antamaan samalla itsestäs jotain eteenpäin.

EVS-tietokannan tutkimisen lisäksi tein englanninkielisen CV:n Europass -sivustolla(jota muuten suosittelen hyvinhyvin paljon!!) ja listasin asioita joita itestäni kerron motivaatiokirjeissä. En ite ollut ikinä oikeestaan kirjoittanut motivaatiokirjettä mihinkään, joten sen kanssa olin aluksi vähän hukassa. Millanen se on? Onneksi on Google, mistä etsimällä löytyi apuja ja pääsi näkemään minkälaisia asioita toiset ihmiset olivat motivaatiokirjeisiin kirjoittaneet.

EVS-tietokannasta itseä kiinnostavan projektin löydyttyä siis lähetetään projektin yhteyshenkilölle englanninkielinen CV (tai jos kohdemaan kielitaito löytyy niin vielä parempi!) ja motivaatiokirje.

Projektin etsimisen aloitin syyskuun lopulla ja sähköpostia kerkesin lähettää suunnilleen kolmeenkymmeneen paikkaan ennenkuin löysin oman projektini lokakuun viimeisinä päivinä. Kokemukset projektin löytämisestä ja valituksi tulemisesta vaihtelee vaparien kohdalla todella paljon. Puolalainen vapari kertoi tulleensa valituksi heti ensimmäiseen paikkaan yhteyttä otettuaan, toiset löytävät sopivan projektin lähettävän tahon kautta, jotkut kuulevat peruutuspaikoista, useat joutuvat lähettämään oikeasti monia kymmeniä hakemuksia ennenkuin vastaanottava taho löytyy.
EVS-tietokannasta kun löytyy myös projekteja joissa paikat on jo täytetty tai projekti ei juuri sillä hetkellä tarvitsekaan vapaaehtoista. Kaikista paikoista ei välttämättä edes vastata, jotkut projektit kun saavat monia kymmeniä hakemuksia päivittäin.

Yksi tosi tärkeä asia vapariksi hakemisessa siis onkin kärsivällisyys. Se, että jaksat kirjoittaa hakemuksen, jaksat odottaa vastausta ja negatiivisenkin vastauksen saatuasi jaksat jatkaa etsimistä ja kirjoittaa lisää hakemuksia etkä heitä hanskoja tiskiin.
Vinkkinä vapariksi tahtoville voisin sanoa, että kannattaa käyttää internetissä muitakin nettisivuja hyödykseen kuin vain ainoastaan EVS-tietokantaa projektia etsiessä, niissä voi törmätä peruutuspaikkoihin ja saada henkilökohtaisempaa kontaktia projekteihin ja niiden vetäjiin.

Liityin itse facebookissa muutamaan EVS-ryhmään ja jonkun aikaa sivuja seuraillessani rohkaistuin (epäröin ensin, koska inhoon sitä että mun fb tekemiset jakautuu mun kaverien sivuille enkä pidä siitä että kaikki voi nähdä mille sivuille kirjottelen ja mitä kirjottelen, koska fb kavereista mun hakeutumisesta vapaaehtoiseksi ei tiedä kun mun perhe ja ihan muutama kaveri) ja kirjoitin siis itsekin viestin EVS Turkeyn sivuille. Ilmoitin lähinnä itsestäni ja kerroin haluavani Turkkiin vapaaehtoiseksi.
Samana iltana sainkin muutamia kaveripyyntöjä ja viestejä turkkilaisilta jotka halusivat olla avuksi projektin etsimisessä. Kaveripyynnön kautta sain linkin (myöskin EVS-tietokannasta löytyvään) projektiin johon mun kuulemma kannattais hakea jos työnkuva kiinnostaa. Tutustuin projektiin ja innostuin samantien; projekti oli just sellanen mitä mä halusinkin tehdä!
Pari päivää tän jälkeen kirjotin motivaatiokirjeen kyseistä projektia varten ja pistin hakemukset vetämään sormet ja kaikki ristissä. Kahden yön päästä tästä kännykkä piippasi saapuneesta sähköpostista ja siitä se riemu sit repes, olin tervetullut heidän projektiin :-)

Tässä vaiheessa mun pitää mainita siitä avuliaasta turkkilaisesta ex-vaparista, kenestä puhuin aiemmin. Aloin juttelemaan tän tyypin kanssa siis tän mun fb -kirjotuksen takia samana iltana kun sen kirjotuksen tein. Muutaman juttelukerran jälkeen selvis että se on samasta kaupungista kotosin kun tää projekti mistä olin just innostunut ihan kauheesti. Olin luvannut auttaa tätä ex-vaparia englanninkielen kanssa ja tästä kiitollisena lupas mainita mut ystävälleen joka muuten siis työskentelee samassa organisaatiossa kun mihin olin just lähettänyt hakemukset! Toinen turkkilainen ex-vapari sen sijaan tarjoutu kääntämään yhen mun motivaatiokirjeistä turkiksi ja tekikin sen. Mun mielestä ihan mieletöntä ystävällisyyttä sellasta ihmistä kohtaan ketä et edes tunne, näille tyypeille oonkin ihan mielettömän kiitollinen :-)

Saatuani positiivisen vastauksen projektista otin yhteyttä mun yhteyshenkilöön Kotkan nuorisotoimessa ja nyt alkaa siis sopimusten ja rahoitushakemuksen tekeminen. Tällä hetkellä en oo ihan varma miten toi homma toimii, mutta tällä hetkellä lähettävä ja vastaanottava taho on yhteyksissä toisiinsa.
Maaliskuun 17. päivä on kuitenkin deadline, mihin mennessä viralliset paperit ja rahoitushakemus tulee olla kansallisella toimistolla.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

mistä mä oikein puhun?

Kesällä 2013 tajusin, että pian alkais mun viimeinen vuosi ammattikoulussa, eikä mulla ollu mitään suunnitelmia koulunjälkeistä elämää varten. Jotain ajatuksia au pair -hommista oli pyörinyt mielessä, mutten siltikään kokenut sitä sillä hetkellä ihan täysin mun jutuksi. Töihin meneminen oli tietenkin yksi vaihtoehto, mutten tiennyt pitäiskö mun siinätapauksessa jäädä Kotkaan vaiko lähteä takaisin Lohjalle. Vai muuttaa ihan uuteen kaupunkiin?
Oon elämäni aikana asunut muutamassa eri kaupungissa, mutten vieläkään tunne mitään paikkaa oikeesti kodiksi. Tai ehkä just sen takia, kun ei mihinkään oo pystynyt kunnolla asettumaan.
Lohjalla oon asunut suurimman osan elämästäni ja tunnen sen kaupungin mielettömän hyvin. Siellä mulla on myös puolet mun suvusta ja pitkäaikasimmat kaverit, mutten silti osaa kuvitella itseäni sinne loppuelämäksi asumaan.
Kotka taas puolestaan, kaupunki on niin kaunis ja viihdyn täällä hyvin, täällä on sitten se toinen puolikas sukulaisista ja oon saanut parin vuoden aikana täältäkin niin hyviä kavereita. Voisin kuvitella asuvani Kotkassa myöskin tulevaisuudessa, mutta tällähetkellä halu ulkomaille on kova eikä työelämään hyppääminen heti innosta.

Työnteon alottaminen siis heti koulun jälkeen oli aikalailla viiminen vaihtoehto, mä nimittäin pelkään että jämähdän. Että kun veri vetäis ulkomaille tai uusiin paikkoihin, hukuttautuisin vaan tuttuun ja turvalliseen tietoon siitä että mulla on nyt töitä, en mä nyt voi lähteä mihinkään. Piti siis etsiä muita vaihtoehtoja.
Etsin siis netistä vaihtoehtoja ulkomaille lähtöön ja törmäsin vapaaehtoistyöhön. Sitä mä olin miettinyt jo yläasteella kun mummi näytti mulle lehtijutun kilpikonnien pelastamisesta Kreikassa. Innostuin tietenkin heti kunnes mun unelmat kilpikonnien kanssa uiskentelusta romutettiin. Tottakai tähän hommaan otettiin vaan täysi-ikäisiä ja sillä hetkellä olin varmaan 14-vuotias.. Silloin kuitenkin mietin, että sit kun mä oon tarpeeks vanha, sit mä lähen!

Kesällä siis löysin moniakin erilaisia vapaaehtoisjärjestöjä jotka välittää vapaaehtoisia eri puolille maailmaa. Valitettavasti kuitenkin voidakses auttaa, sulla pitäis olla myös aika paksu lompakko. Osallistumismaksut huiteli monen järjestön kohalla jopa tuhansissa euroissa. Ihan älytöntä!
Lopultakin surffaillessani CIMOn ja Maailmanvaihdon ja monen muun nettisivuilla, törmäsin EVS:ään. Luin EVS:stä kertovat nettisivut moneen kertaan ja mietin miten tää voi kuulostaa näin hyvältä? Monien satojen osallistumismaksuja pyytävien järjestöjen jälkeen tää oli kun luotu mulle; mahdollisuus valita itse maa mihin lähdet, mahdollisuus valita itseään kiinnostava projekti, mahdollisuus tehdä vapaaehtoistöitä ilman sitä paksua lompakkoa.
Innostuin tästä hommasta samantien ja soitinkin seuraavana päivänä jo äitille; nyt mä tiiän mitä mä teen vuoden päästä! Luin läpi kaikki mahdolliset sivut mitä suomeksi EVS:stä löysin ja etsin netistä EVS-vapaaehtoisten blogeja, joita lukemalla halu lähteä vaan vahvistui. Olin päättänyt et mä haluan mukaan tähän toimintaan.

Meikäläisen suuri, jännittävä ja salaperäinen unelma on siis päästä EVS-vapariksi ja seuraava askel olikin siis vapaaehtoiseksi ilmoittautuminen ja lähettävän organisaation etsiminen! :-) Tervetuloa mukaan seurailemaan miten mulle käy!

alku

Tän blogin alottamista oon odottanut viime kesästä asti. "Sitten kun mulla on jotain oikeeta kirjotettavaa" oli mun kriteerit blogin alottamiselle. Tiesin heinäkuusta asti, että siinä vaiheessa tuun tän blogin luomaan, kun mulla on edes jotain konkreettista tietoa tulevaisuudesta ja mun suurien suunnitelmien toteutumisesta. Ja nyt mulla on, hyvin vähän tosin, mutta ompas kuitenkin. Niistä suunnitelmista siis, mistä tää blogi tulee toivottavasti tulevaisuudessa kertomaan! Ompas salaperäistä hmm..

Tällä hetkellä mikään ei oo täysin varmaa, joten tuun pitämään tän blogin salaisena niin kauan että mun suunnitelmat ensvuodelle on 100% varmaa. Yks mun suurimmista peloista on se, että jos kerron mun suunnitelmista kaikille ja hehkutan jotain epävarmaa asiaa, se ei tuu toteutumaan. Niinkun tänkin asian kanssa, oon varovainen ja odotan asioiden varmistumista. Siitä huolimatta aion kuitenkin kirjottaa tänne suljettuun blogiin mun matkasta kohti mun tän hetken suurinta unelmaa.

Vielä ollaan kuitenkin ihan alkutekijöissä, mutta kirjotan tänne jo silti siinä toivossa että jollekkin näistä voi olla jotain hyötyä joskus. Ja voi itsekin muistella näitä tietämättömyyden aikoja! Toivottavasti kaikki menis edes jotenkin suunnitelmien mukaan. Toivottavasti saan joku päivä julkaista tän blogin muiden silmille ja kirjottaa tänne siitä mun unelmasta.